lauantai 25. toukokuuta 2019

Kasvihuone kuntoon ja hyvä kastelusysteemi




Vihdoinkin saimme sadetta! Varsinais-Suomi on ilmeisesti ollut Suomen kuivin paikka. Mikäs sen parempi sadepäivän puuha kuin laittaa kasvihuone kuntoon. Minulla ei ole mitään lämmitystä kasvihuoneessa, joten en pidä suurta kiirettä viedä sinne keväällä kasveja. Tämän viikon helteessä tomaatit ja muut taimet ovat oleilleet terassilla, mutta nyt ne oli parasta saada sateesta kasvihuoneeseen.




Tomaatin taimet riviin, tukinarut puuttuvat vielä

















Kuvassa tomaateilla on vielä tukikepit. Päivän ostoslistalla on narukerä. Kiinnitän tomaatit jatkossa narulla yläpuolella vaakatasossa kulkevaan naruun. Tukikepit otan silloin pois.


Taimet multaan ja lannoitus 

Kasvihuoneessa on laatikot multaa varten. Tyhjennän niistä syksyisin vain sen verran multaa kuin juuripaakun mukana lähtee (eli aika paljon). Nyt lisäsin pussipuutarhamultaa sekä kompostimultaa. Laitoin kanankakkaa monta kourallista laatikon takalaitaan. Juuret hakevat sitä tarpeen mukaan. Lisänä käytän myöhemminkin luomu kastelulannoitetta, jota olen antanut taimille.

Hiekan päällä oli aiemmin betonilaattoja. Muurahaiset tykkäsivät niistä turhan paljon. Pitää keksiä jotain muuta. Ylhäällä aurinkokennolla toimiva tuuletin. 

Kastelu

Minulla toimii kasvihuoneessa kastelu todella hyvin. Voin suositella lämpimästi Tippa-Blumat kastelujärjestelmää. Erityisen loistava se on siksi, ettei vesijohtoa tai sähköä tarvita. Minulla on kasvihuoneessa iso musta vesisäiliö, jonka täytän puutarhaletkulla. Se on korokkeelle, jotta muodostuu systeemin vaatima vedenpaine. Musta säiliö myös lämmittää veden ja luovuttaa lämpöä yöllä. 
(Tämä ei ole maksettu mainos. Ostin Blumatit vuosia sitten kirppishintaan.)
Säiliön alareunaan olen tehnyt reiän, jossa on liitin letkulle. Letku kuvassa vielä irti. 
Keraamiset anturit liotetaan ja täytetään vedellä keväällä. Ne liitetään letkuun ja säätöruuvista säädetään veden tippuminen sopivaksi. Ja sitten vaan huolehditaan, että säiliössä on vettä. Kun maa kuivuu, maan imu saa veden tippumaan. Kun maa on kostea, vettä ei tipu. Tomaatit pysyvät tyytyväisinä. Toki säätöruuveja pitää kesän mittaan joskus säädellä. Vedessä ei saa olla roskia, muuten letku menee tukkoon.






Kasvihuone on kyllä ihana. Siellä tomaatit kypsyvät hyvin kesän säistä riippumatta. Mies on nikkaroinut sen minulle. Kasvihuone ei ole erityisen tiivis, mutta katossa on poimutetulle muovikatolle tarkoitetut eristenauhat. Ne olivat talven mittaan ropisseet alas, joten ne piti kiinnittää uudelleen. Avulias mies pääsi kuvaan. Siis jaloista. 




Usein ihmettelen, miten saan niin hitaasti mitään aikaan. Johtuu kai siitä, että pitää aina tehdä niin montaa juttua kerralla. Tänään huomio välillä herpaantui, kun viereiseltä lammelta kuului räpistelyä. Pakko oli kuikuilla puskien välistä, kuka sinne laskeutui sukeltelemaan. Ei ollut tarpeeksi zoomia kännykässä, mutta näkyy siellä joku sorsa. Veikkaan, että se oli telkkä, naaras. 

Kukkiakin on taas auennut vaikka mitä. Laitan tähän pari tulppaania. Kasvihuoneeseen vein myös mm. ananaskirsikan pistokastaimia, jotka ovat kasvaneet hyvin. Kuvia en huomannut niistä tällä kertaa ottaa. 


Mukavaa viikonlopun jatkoa! Miten sinun tomaattiesi tai muiden tärkeiden kasvattien kastelu hoituu?

17 kommenttia:

  1. Minulla on myös tuo sama kastelujärjestelmä, mutta en ole sitä vielä virittänyt. Pitää syventyä ohjeisiin (kiitos tästä sinun postauksestasi) ja ryhtyä puuhaan.

    VastaaPoista
  2. Kiva, pääset virittämään! Eka kerta on vähän säätöä, kun pitää miettiä letkujen sopivat mitat (sinulla on ehkä pitkä letku josta pitää leikata sopivat pätkät) ja lisäksi pitää vielä säätää ohuet anturien letkut sopivan mittaisiksi.

    VastaaPoista
  3. Varmadti kätevä systeemi. Pitäisi saada jotain aikaan tuolla hyötykasvirintamalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupasta saa kyllä helpommalla :) Mutta itse kasvatetut tomaatit palkitsee maullaan!

      Poista
  4. Mullon perinteene kastelukannusysteemi ja tomaatiilla surkiat olot, ku kasvari viälä puuttuu. Tuallaane kastelujäriestelmä o kasvaris verraton apu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saahan niitä tomaatteja avomaaltakin jos on hyvä paikka, ainakin maistiaisiksi. Kasvihuoneessa kuluu niin paljon vettä, että kotoa ei voisi lähteä mihinkään pidemmälle ilman kastelusysteemiä.

      Poista
  5. Minulla on samainen Blumat-järjestelmä ja kasvarin nurkassa musta saavi muutaman tiiliskiven päällä, kuten sinullakin. Blumat on hyvä systeemi. Alkuun sitä täytyy vähän säätää, mutta pian sen kanssa tulee sinuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että on toiminut sinullakin. Joo, nykyään ei tarvitse enää pohdiskella montako kierrosta säätöruuvia kääntää vaan korjailu menee ihan lennossa.

      Poista
  6. Minulla ei vielä ole kasvihuonetta kuin haaveissa mutta tulee kyllä kun mökin laajennus valmistuu.Olisi tarkoitus itse rakentaa vanhoista mökin ikkunoista. Mutta mielenkiintoista jo nyt lukea erilaisia vinkkejä katselusta ja muusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoista mökin ikkunoista tuleekin tosi kiva. Tämä on tehty lasihyllyistä :)

      Poista
  7. Onpas kätevän oloinen kastelusysteemi. Pitää ihan laittaa muistiin tulevaisuuden varalle. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Hyvännäköiset tomaatintaimet! Meillä oli Blumat käytössä, mutta se ei oikein toiminut kunnolla kasvusäkkien kanssa, jotenkin temppuili jatkuvasti - vettä tuli joko liikaa tai liian vähän ja väsyin jatkuvaan tarkasteluun. Uskoisin, että se toimii paremmin isomman multatilan kanssa. Nyt meillä on tomaateille kasvusäkit ja altakastelualtaat, sekä Blumat edelleen käytössä paprikoille ja muille ruukkukasveille kasvihuoneessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava huomio! Ehkä ongelma on kasvusäkin ohuus, enpäs ollut tästä ennen kuullut. Ne altakastelualtaat varmasti onkin tosi hyvät.

      Poista
  9. Tuota voisikin harkita. Kannusysteemilllä ajattelin mennä aluksi uudessa kasvarissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ensin kannattaakin fiilistellä, että mikä olisi se oma systeemi. Etenkin jos käyttää niitä kasvusäkkejä, kun Piparminttu kertoi kokemuksiaan yllä.

      Poista
  10. Meilläkin on tuo samainen kastelujärjestelmä kasvihuoneessa. Vaatii alkuun hieman paneutumista, jotta säädöt saa kohdalleen. Muutoin tosi hyvä järjestelmä.

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...