perjantai 5. tammikuuta 2018

Kukkien kielellä

Kukkien kielellä - esittelyä ja orkidea




Kukkien avulla voidaan toista ihmistä onnitella, pyytää anteeksi, lohduttaa, ilahduttaa tai viestittää muita tunteita. On hienoa, että kukat toimivat niin onnen kuin surunkin hetkellä. Ne viestivät välittämistä riippumatta siitä, mitä kukkia on valittu. Ajatuksella ojennettu kukka ilahduttaa vaikka se olisi pientareen rikkaruoho (pientareilla on itse asiassa herkkiksiä niittykukkia).

Viestissään voi halutessaan olla tarkempikin ja valita kukat niiden merkityksen mukaan. Puhutaan ”kukkien kielestä”, jossa joka laji symboloi eri tunnetta tai asiaa. Ennen vanhaan esimerkiksi paremmissa piireissä nuorten välinen seurustelu saattoi olla hyvin rajoitettua ja kukat olivat käyttökelpoinen keino viestien välittämiseen. Toivottavasti silloin käytössä ei ollut yhtä monenkirjavia kukkien kieli -sanakirjoja kuin nyt löysin! Olisi ikävää, jos vastaanottaja tulkitsisi viestin ihan toisin kuin lähettäjä.


Joissakin sanakirjoissa on huomioitu kukkien värit, joissakin ei. Vaikkapa kaunis neilikka, jonka merkitykseksi toinen sanakirja sanoo ”pidä kiirettä” ja toinen värien mukaan mm. ”viattomuus” (valkoinen) tai ”kiihkeä rakkaus” (punainen). Kiihkeän rakkauden iskiessä voi olla kiire toisen luo, joten ehkä nuo sitten ovat samaa asiaa.
Neilikoita on (melkein) kaikissa väreissä!



Pidän romaanista Kukkien kieli, jossa päähenkilöllä on oma kukkasanakirja ja hänen kimppujensa ”sanomat” toteutuvat. Kirjan kirjoittaja Vanessa Diffenbaugh on laatinut kirjassa käytetyn sanaston tutkittuaan lukuisia kukkasanakirjoja ja niistä löytyviä määritelmiä. Hänellä on ollut mielestäni hyvä periaate sopivimman määritelmän valitsemiseen: Kukan tieteellisten yksityiskohtien perusteella. Tai jos mikään määritelmistä ei ollut selvästi sopivin, hän otti yleisimmän, tai sitten mielestään parhaan.


Jouluruusu symboloi erään kirjan mukaan ”skandaalia”. Valkoinen hyasintti ”vaatimatonta suloisuutta”. Ostin nämä ihan itse itselleni joten ei onneksi tarvita tulkintaa...

Kukkien lisäksi on parasta käyttää ohessa oikeita sanoja tai selittää asia kortissa! Jos siis haluaa vastaanottajan tulkitsevan kukkia juuri tietyllä tavalla.  Nykyään on myös entistä enemmän värivaihtoehtoja kukissa. Väreillä on omia symbolisia merkityksiä ja lisäksi ne herättävät ihmisissä erilaisia tiedostamattomiakin tunteita. Esimerkiksi valkoinen hyasintti symboloi kauneutta ja vaatimatonta suloisuutta, mutta sininen uskollisuutta.
Pieni tammi symboloi ”vahvuus, rohkeus ja uljaus”.


Kimpun sijaan voi hyvin viestiä myös yhdellä oksalla tai ruukkukasvilla. (Mutta kukkivalla oksalla! En suosittele kuivan tammikepin ojentamista vaikka se symboloikin ”vahvuus, rohkeus ja uljaus”.) Orkideat ovat jo pitkään olleet muodissa. Niillä on kauniit merkitykset kukkien kielessä: ”Hienostunut kauneus, pitkä ikä ja kiinalainen täydellisyyden symboli.” Orkideoiden hienostuneisuuden ja ylellisyyden mielikuvaa rapauttaa perhosorkideoiden tosi edulliset hinnat. Itse arvostan orkideoitani ja odottelen kärsivällisesti niiden uusia kukintoja. Näillä hinnoilla moni orkideaparka lentää roskiin ensimmäisen kukinnan päättyessä. Minulla on ikkunat aamuaurinkoon, joilla orkideat viihtyvät loistavasti. Olen kuullut, että etelän tai pohjoisen puoleisilla ikkunoilla sitä uutta kukintaa ei ehkä koskaan tule.  


Perhosorkideani tämän hetken kukinta

Palaan kukkien kieleen vielä monta kertaa, seuraavaksi kameliaan.











4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tykkäät! Olen aivan ihastunut kukkien kieleen tällä hetkellä, joten seuraava postaus tulossa lähiaikoina.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kirjoitus kukkien kielestä. Monesti kukkia jollekin ostaessa sitä valitsee ne sen mukaan mikä mielestänsä sopii saajalle, sen kummenmin ajattelematta kukan viestiä. Mutta tosiaankin kortilla tai kertomalla voi selittää, mitä oli ajatellut juuri tätä kukkaa ostaessaan. Blogissani on meneillään arvonta, jos siemenet kiinnostavat :).

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...