lauantai 18. huhtikuuta 2020

Kasveja verhoissakin


Kerroinkin jo aiemmin käyneeni kangaskaupassa. Ostin ihanaa saniaiskuvioista kangasta. Nyt sain verhot ommeltua ja kivat tuli! Vähän kuin olisi tullut uusia kasveja makuuhuoneeseen. Vihreys etenee siis sekä sisällä että ulkona. 



Makuuhuoneessa on ollut samat verhot oikeasti varmaan 10 vuotta. Kaipasin pientä päivitystä ja kävin Miimun kankaassa (verkkokauppakin löytyy). Samalla reissulla tarttui mukaan kaunis kukkakangas, joka matkasi jo blogin arvonnan voittajalle. Eilen ehdin vihdoin ommella verhot. Helppo hommahan se oli, kun tein suorat verhot ja Miimu jo leikkasi ne valmiiksi. Ja heti tietysti ikkunaan:


Nyt on vihreyttä ikkunalla! Tässä ei ole oikeita viherkasveja, kun Nöpö tai rullaverho tiputtaa ne ja suuntakin on pohjoiseen. Vielä kun löytäisi verhonipsuja lisää... Missään muussa huoneessa ei samanlaisia, joten en päässyt pihistämään mistään... Eli siinä syy jos eivät ole ihan ojennuksessa. Makuuhuoneessa on oma ulko-ovi, ehkä talon on suunnitellut ahkera tuulettaja.
Seuraava kuva olohuoneesta, siellä vasta kukkaisa meno onkin. Köynnöskuvioisia verhoja puskevat ylös erittäin reippaat kelloköynnöksen taimet. En ole nähnyt tarpeelliseksi niitä vielä suuresti hillitä, kerran olen latvonut ne. Ehkä jossain kohtaa ohjaan latvat takaisin ruukun pintaan ja joutuvat kasvamaan uudelleen ylös. 

Puutarhassa kaikki jatkaa puskemista ylös ja kukkaan. Tuuli oli eilen kamala, mutta pienen kierroksen tein. Pääosin tulppaanit ovat vasta kasvattamassa lehtiä, mutta nämä jännittävän raidalliset valmistautuvat jo kukintaan. Ne taitavat olla lajike 'The First' eli nyt tiedän, mistä nimi tulee!




Edellisessä kuvassa on valkotäpläimikkä. On varmaan aiemmin tullut jo selväksi, että tykkään siitä kovasti. Sitä kukkii nyt paljon eri puolilla. Viime kesänä huonosti kasvanut nukula on noussut reippaana esiin. Toivottavasti se on nyt kotiutunut ja jatkaa samaan malliin:






Tuossa yläpuolella on pirteitä krookuksia ja viimeisessä kuvassa valkoinen skilla eli idänsinililja.
Olen hiukkasen kateellinen kaikille, joiden kissat poseeravat kuvauksellisesti enemmän kuin minuutin viikossa. Uudet verhot ovat siinä ikkunassa, jossa Nöpö aina tarkkailee lintujen elämää. Ajattelin, että olisi kiva kuvata uudet verhot Nöpön kanssa. Nöpö hakee "parhaassa" kuvassa pakoreittiä turkki pörrössä...


Mukavaa viikonloppua!




15 kommenttia:

  1. Voi Nöpöä :-D Kissat kun jotain päättävät, niin sitten ei muu auta kuin palveluskunnan joustaa.
    Ihanan kasviaiheiset verhot! Niistä tulee tunnelmaa.
    Puutarhassakin näyttää kukkaisalta, mielettömän aikainen tulppaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat tekee just mitä tykkää :) Nämä tulppaanit ovat ison askeleen muita edellä. Niillä on tosi hyvä valoisa paikkakin.

      Poista
  2. Onpa kauniit verhot. Uudet verhot piristävät aina. Teillä on jo ihanan keväistä. Meillä sataa parhaillaan lunta, eli kevättä odotellessa. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ensi viikolle luvattu oikein keväistä, joten toivottavasti sielläkin on parempaa pian luvassa!

      Poista
  3. Kivat verhot. Pieni uudistaminen kymmennen vuoden välein piristää mieltä, tämän olen itsekin todennut. Sain pienen alun imikkää elokuussa yhdeltä puutarhakaverilta, en tosin muista sanoiko hän tarkempaa lajikenimeä. Jännittävää nähdä kukkiiko taimi tänä keväänä, vai oliko alku liian pieni siihen. Ihanalta tuo valkotäpläimikkä näyttää sinun puutarhassasi. Minulla on kelloköynnöksillä metrin korkea, kolmesta bambukepistä tehty pyramidituki - siinä köynnös kiertelee ja vaeltaa ylös alas, tosin pientä ohjausta tarvitsee :). Nöpölle silityksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä imikän alkusi jaksaa jo pari kukkaa tehdä. Ja jos ei niin tässä ainakin on tosi kaunis lehdistö myöhemmin kesällä. Varmaan kaikki imikät on aika samantyyppisiä, kuvittelisin? Silitykset menee perille kun Nöpö suvaitsee näyttäytyä ;)

      Poista
  4. Löysin blogisi ja liityin lukijoihin. Sinulla on ihana blogi. Ja ihanat verhot! <3
    Kuvasi ilahduttivat. Meidän pihalla on vielä tolkuttomasti lunta. Ojanpientareet ovat teiden varsilla auringon paisteesta paikoitellen sulaneet. Ihana, kun tulee kevät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, ihanaa että löysit tänne ja sait iloa kuvista <3 Puhallan kevättä sinne päin!

      Poista
  5. Upeat verhot! Tuovat hienosti kevään kotiin. Aloittelin itse pienimuotoista kukkablogin pitämistä ja löysin samalla tänne sinun luoksesi:) Aurinkoista kukkivaa kevättä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva että löysit tänne! Pitääpä tutustua myös sinun blogiisi.

      Poista
  6. Uudet verhot piristävät huushollin ilmettä. Kivan näköiset nuo sinun verhosi! Siellä jo kevätkukat kukkivat niin kauniisti. Tulppaani on todella aikainen ja vielä hauskan näköinenkin! Nimensä veroinen tosiaan. Meillä tullaan perästä, mutta tänään löysin jo posliinihyasinteista yhden kukkavarren alun. Lähipäivinä siis täälläkin kukkii ainakin jotain :) Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posliinihyasintit ovatkin tosi suloisia, joten siinä on hyvä alku!

      Poista
  7. Kaunista sisällä ja ulkona! Ihana Nöpö.

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Pergolat, pergolat!

Pihalleni on tulossa pergola. Ennen sen suunnittelua tutkin, mikä olisi paras vaihtoehto. Mahdollisuuksia  on niin paljon, että piti ihan ...