Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhamessut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhamessut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. elokuuta 2019

Lepaa 2019 -näyttelyssä

Tässä kurkistus Lepaa 2019 -näyttelyyn. Se on avoinna tänään lauantaina enää kello 16 saakka, joten tämän postauksen perusteella ei taida ehtiä tänä vuonna mukaan. Näyttely järjestetään joka vuosi elokuussa Lepaalla Hämeenlinnan lähellä. Päivämäärät moneksi vuodeksi eteenpäin löytyvät nettisivuilta, joten ne voi panna ylös ensi vuotta varten!

Pelargonilajikkeita esillä
Näyttelyn järjestäjät ovat Kauppapuutarhaliitto, HAMK, HAMI ja Lepaan oppilaskunta ry. Lepaa on ammattilaisnäyttely, itse mm. katselin siellä kaverin seuraksi koneita puistokäytävien puhtaana pitämiseen. Koneita on tosi paljon esillä. Kotipuutarhailijakin löytää sieltä kuitenkin vaikka mitä katsottavaa ja ostettavaakin.
Värinokkonen/ isokirjopeippi esillä upeissa väreissä
Itsellä mukaan tarttui kassillinen perennoja ja pari kirjaa. Paljon kiinnostavia alan kirjoja oli myynnissä useammassa paikassa. Toivottavasti en tarvitse kovin paljon uutta opustani, jonka nimi on Puuvartisten taimitarhakasvien tuholaiset... Siinä on niin selkeän näköiset kuvat, että tarvittaessa sitä on hyvä selata ötököiden äärellä.
Koneita oli sekä isoja että pieniä. Kuvassa pienoismallit.

Virolaisen Roogoja Talun kärhö- ja viinirypälenäyttely oli laaja, tässä pieni osa
Kauppapuutarhaliitto, kasvihuoneviljelijöiden järjestö, täyttää 100 vuotta ja perjantaina messuilla oli juhlavastaanotto. Messuilla oli myös Kauniisti & Puhtaasti kotimainen kasvikilpailu Lepaa Open, jonka työt olivat esillä. 
Lepaa Open kilpailutöitä

Näytteilleasettajia on niin sisällä kuin ulkonakin.

Horto-osastolta, jossa tehtiin myös ruokaa villiyrteistä
Lepaan tiluksilla on opiskeltu jo noin sata vuotta puutarha-alaa, joten siellä on kannattaa kävellä ja katsella ympärilleen. Teen vaikka syksymmällä oman postauksen Lepaan istutuksista. Ihan perältä läheltä tuulimyllyä löytyivät myös messujen aikaan taimimyynti ja vihannesten näytemaa, jossa oli mm. valtavia paprikoita. Taimimyynnissä oli mm. useampaa sorttia perhosorvokkeja ja kas, sain taas uuden kurjenpolven: Pyreneidenkurjenpolvi 'Bill Wallis'.
Komeat paprikat
Kaikenlaista kiinnostavaa tuli myös messukäytävillä vastaan. Seuraavassa kuvassa on ruttojuuresta tehtyjä tuotteita. Työpajassa sain tehdä itselleni pullollisen pyykkietikkaa. Olen siitä paljon kuullut, mutta vihdoinkin tulee kokeiltua, kun on nimikoitu pullo valmiina. Kännykän linssiin kiinnitettävä suurennuslasi vaikutti tosi kätevältä ja kiinnostavalta, mutta hintaa oli sen verran, etten nyt suoraan hankkinut.
Paperia ruttojuuresta!


Tuoreet yrtit "maustavat" pyykkietikan

Kasvipäistä tämä oli mielestäni kaunein, mm. kärhöjä kutreillaan
Lepaalla käydessä kannattaa poiketa viereisellä viinitilalla. Siellä on hyvien juomien  lisäksi myynnissä myös muuta tavaraa, nyt huomasin siellä oikein kauniita ruukkuja. Kotiin tuliaisiksi lähti pari pulloa.

Oletko käynyt joskus Lepaan näyttelyssä? Mistä jäi erityisesti mieleen?
Minulla on nyt päällimmäisenä mielessä, että pitääpä mennä istuttamaan jonnekin ne mukaan tarttuneet perennat. Mukavaa viikonloppua!

P.S. Oletko jo osallistunut ARVONTAAN? Pari postausta taaksepäin tai tästä linkistä, klik.

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Vanhoja pelargoneja ja uusia pistokkaita

Juttua pistokkaista ja pelargoneista, joilla on tarinoita. Eli nyt ei puhuta niistä pelargoneista, joita kahmitaan mukaan puutarhaosastoilta keväällä ja viskataan pois syksyllä. Lopuksi iloisesti yllättäneestä postista.
Vasemmalla pilkottaa Hillevi ja edessä uudet pelargonihankintani Linea ja Pink Pandora


Viime viikonloppuna Turun Piha & Puutarha -messuilla kuuntelin, kun Tiina Niittynen kertoi vanhoista suomalaisista pelargoneista. Hänelle oli laitettu ohjelmaan kiva ja kuvaava titteli: Pelargonipuutarhuri. Kaverina hänellä oli Maija, tuossa pöydällä.

Pelargonipuutarhuri Tiina Niittynen

Tiina Niittynen kertoi tavoitteesta kerätä talteen vanhoja suomalaisia pelargoneja. Niitä, joita on kasvatettu ikkunalaudoilla sukupolvesta toiseen, jaettu pistokkaina eteenpäin, varjeltu aarteina ja jopa pakattu mukaan evakkomatkalle. Vanhoja pelargoneja on monen näköisiä. Usein ne ovat rotevia ja korkeampia kuin peruspelargonit, kukintoja on vaikka millaisia

Pelargonipistokas Hillevi menossa multaan

Pelargoniharrastuksessa ollaan siis aika kaukana niistä massoista, joita ladotaan puutarhamyymälöiden pöytiin tuhansittain alkukesällä ja hamstrataan mukaan suoraan rullakoista ("Valkoiset ovat taas loppu!"). Niistä, jotka päätyvät syksyllä roskiin. Asiantuntija tunnistaa yleensä kasvista heti, onko se vanhaa kantaa vai uusi lajike. 

Pistokkaita, Hillevi ja lääkepelargoni

Tärkeää on sekä saada talteen vanhojen lajikkeiden geneettinen monimuotoisuus että yhdistää pysyvästi toisiinsa kasvit ja niiden tarinat, ennen kuin ne unohtuvat. Paljon tarinoita on tietysti jo unohtunutkin eikä niitä ole mahdollista enää löytää. Toisaalta tulevaisuudessa geenitekniikka voi mahdollistaa, että eri puolilta Suomea löydetyt kasvit voidaan todeta samaksi lajikkeeksi ja yhdistää sukujuuriltaan jonnekin päin Eurooppaa.


Tiina Niittysen yritys Pelargonitaivas kasvattaa näitä kasveja ja vuonna 2016 perustettu Suomen Pelargoniyhdistys kerää tarinoita. Onko sinun sukulaisellasi tai tuttavallasi vanha pelargonialajike? Kerro siitä yhdistykselle nettisivujen kautta (linkki)!

Pelargonipistokas, josta on jo irrotettu pari ylimääräistä lehteä. Vielä voisi ottaa: 2-3 lehteä riittää

Minun suvussani ei ole vanhoja pelargoneja. Jo viime vuoden messuilta ostin ainakin Hillevin ja tänä vuonna vaaleanpunaisen tulppaanipelargonin Pink Pandoran ja Linean. Otin myös tänä keväänä pistokkaita viime vuonna hankkimistani pelargoneista. Saa nähdä, kehittyykö tästä harrastus. Toistaiseksi pelargoninkasvatustaitoni eivät ole olleet kovin vakuuttavia, mutta voihan tässä kehittyä! Yksi ongelmakohta on talvi. Säilytin omiani eri puolilla taloa ja pohjoisen puolella olleet kuolivat. 

Pistokkaiden oton ei pitäisi olla kovin vaikeaa, ovathan pelargonit levinneet ennen talosta taloon. Olennaista on ainakin, ettei niihin jätä liian montaa lehteä. Paljon muitakin neuvoja annetaan, esimerkiksi täällä on ohje.
Ananaskirsikka
Muitakin pistokkaita olen ottanut. Talvetin ensimmäistä kertaa ananaskirsikan ja sen pistokkaat vaikuttavat oikein reippailta!
 
Ananaskirsikan pistokkaat vesilasissa

Lopuksi: Sain kaunista postia! Voitin siemeniä Valkoista salviaa -blogin arvonnasta. Tuli niin kaunis kirje. Ja eikun taas kylvämään…

Samettikukan, jaloakileijan ja salkoruusun siemeniä
Mukavaa viikonlopun jatkoa! Täällä on niin kauniin keväistä, toivottavasti sielläkin!

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Kevään messukausi korkattu Turun puutarhamessuilla!

Tänään avautuivat Turussa Piha & Puutarha-messut. Pääsin siellä kevätfiiliksiin, kuten oli tarkoituskin. Tässä sinulle kuvia, tunnelmia ja ostoksia, jollet pääse paikalle tai vasta valmistaudut omaan messupäivääsi!

Aulassa oli upea auto katseenvangitsijana. Messuhallin ovella sen sijaan oli vastassa pettymys, kun totuttua puistoa ja hiirenkorvalla olevia koivuja ei näkynytkään. Tiukka aikataulutus messukeskuksen edellisen tapahtuman kanssa oli pakottanut rakentamaan viherkeitaan hallin reunoille. Joten ei hätää, siellä ne ovat, vähän peremmällä tällä kertaa.
Aulassa oli jonkun leiripaikka
Hiirenkorvalla olevien koivujen lisäksi oli paljon muitakin puita. Pikkupuita, täydessä kukassa olevia omenapuita (!!!) ja myös melkoisen suuria mäntyjä. Havumetsätunnelmaa oli luotu myös kuntalla ja heleän vihreillä riippalehtikuusilla, mikä oli tosi kiva juttu.


Se, että puutarha oli tällä kertaa hallin reunoilla, oli hyödynnetty siten, että oli käytetty suuria "seinäjulisteita". Niistä sai aika hauskoja kuvia:




Ilmassa leijuva katos oli erikoinen näky, tässä taaempana. Seuraavassa kuvassa lähempänä.
Postilaatikoiden yllä viherkaton reuna.


 Omenapuissa riippui aivan ihania lasipalloja ja niiden tekijä löytyi messukäytävien varrelta. Valmistaja on Saariston lasifabriikki. En tiennytkään, että Kustavin savipajan alueella on nykyään kaiken muun ihanan lisäksi myös lasihytti. Pitääpä mennä käymään, kun kesäkausi taas alkaa. Pallot valmistetaan käsityönä kierrätyslasista. Niiiin kauniita!


Lounais-Suomen puutarhayhdistys oli paikalla, totta kai, heillä oli superhienoja linnunpönttöjä ja pari hyönteishotelliakin.
Puutarhuri Minna Toivanen löytyi tuttuun tapaan Green Caren osastolta tekemässä istutuksia ja kertomassa kauden uutuuksista. Minnalla oli ensimmäisenä istutusvuorossa keittiöpuutarhan ihanuudet, mm. fenkolia, lehtikaalia ja yrttejä kuten upean tuoksuinen sitruunaverbena ja villisti leviävät mintut (eli laita ne niin ettei leviäminen haittaa...).


 Ostosmahdollisuuksia oli mukavasti. Oli kukkakauppoja ja isompia toimijoita. Oli orvokkeja, huonekasveja, yleisempiä ja eksoottisempia perennoja, pelargoneja ja muuta. Ja ne tietyt jotka on aina varmaan joka puutarhamessuilla. Mukaani saattoi tarttua pari pelargonia, pari heinää, perunanarsisseja... ainakin.



Samalla lipulla pääsee myös Mökki ja Meri -kokonaisuuteen ja karavaanarijuttuihin. Kasvihuoneitakin oli näytillä. Lauantaina ja sunnuntaina on myös kukkasidontaa! 
Luentojakin on. Kuuntelin mm. esityksen vanhoista suomalaisista pelargoneista, mutta siihen palaan ehkä myöhemmin omalla postauksella. 

Mukavia messuja kaikille, jotka sellaisille jossain vaiheessa kevättä pääsee! t. mä ja Minna. 
Sisäänpääsy messuille saatu Turun messukeskukselta, kiitos. 

Kuuluuko sinun kevätohjelmaasi puutarhamessut? 




sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Viimehetken lippuarvonta Turun Piha & Puutarha -messuille!






Varma kevään merkki ovat puutarhamessut!
Turku starttaa kauteen tänä vuonna jo maaliskuun puolella eli ensi viikonloppuna 29.-31.3.
Sinulla on vielä mahdollisuus voittaa liput tapahtumaan.
Samalla lipulla pääsee myös Mökki & Meri -kokonaisuuteen. Arvon kaksi kahden lipun pakettia. Arvontaan voit osallistua keskiviikkoon klo 21 asti.


Minulle Turun messut ovat aina pakollinen kevään merkki. Hiirenkorvalla olevien koivujen välissä, tulppaanien kukkiessa,on ihana fiilistellä kevättä, vaikka ulkona sataisi räntää. Aina on myös mielenkiintoisia esiintyjiä, tapaa tuttuja ja tulee tehtyä pieniä ostoksiakin. 

Ilmoitan voittajille viimeistään torstaina. Laita sähköpostiosoitteesi kommenttiisi, niin laitan sinulle viestin, jos voitat. Toimitan liput odottelemaan voittajia messukeskukseen, joten saat ne messuille tullessasi.




Arvontaan pääsee mukaan: 

1. Kommentoimalla tähän postaukseen.
2. Saat lisäarvan jokaisesta näistä kanavista, joissa seuraat blogiani: Blogger, Blogit.fi ja Instagram @viherrin. (Sinun pitää rekisteröityä, jotta voit seurata.) 

3. Saat vielä lisäarvan, kun kerrot tästä arvonnasta blogissasi tai muussa sosiaalisessa mediassa. 

Kerro kommentissa, montako arpaa kertyi!

Kuvat viime vuoden messuilta. Tein silloin messuilta parikin postausta, niistä jälkimmäinen tässä. Kiitos lipuista Turun Messukeskus!


lauantai 7. huhtikuuta 2018

Uuteen puutarhamessupäivään!

En malta olla julkaisematta vielä muutamaa kuvaa lisää eiliseltä visiitiltä Piha & Puutarha -messuille. Olen vaan niin fiiliksissä. Tunnelmapaloja niille, jotka eivät pääse paikalle.

Kukkapussit on ripustettu pyykkinarulle



Ensin kunnon aamiainen! Kävin eilen Helmikahvilan aamupalalla Turussa, koska siellä on loistava hinta-laatusuhde ja mukava tunnelma. Tämä ei ole maksettu mainos ;) Ennen messujen aukeamista oli hyvää aikaa aamupalalle, kun jouduin hoitamaan asioita jo aamulla aikaisin. Niin ei heti tarvinnut etsiä messuilla syötävää.
Munakoiso ja muut rehottivat kasvihuoneessa

Kauniista sisustuksista sai äänestää suosikkinsa
-----
Ruutupuutarha

Tuoli käy köynnöstueksi, mutta ei puutarhurin lepopaikaksi

Upeaääninen tuulikello bambua

Tippapullot valmiina!? 

Yksikään kasvi ei ollut joutunut tippaan.




Tässä näkyy auton lavalla istuva tyyppi. Näitä huolella tehtyjä hahmoja oli joka puolella.
Luonnonvarakeskus etsii tietoa vanhoista kasveista. Nyt on meneillään pionihaku.

Kuntta oli hyvin esillä

Tietoa on saatavissa joka puolella
Lakritsiyrtti
Lakritsiyrtti on hauska uusi tuttavuus! Kannattaa ehdottomasti tilaisuuden tullen maistaa. Paitsi jollet pidä lakritsista, pysy silloin kaukana!

Luithan jo ensimmäisen postaukseni puutarhamessuilta? Jos et, niin se löytyy tuolta alta tai vaikka tästä.

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...