lauantai 28. marraskuuta 2020

Nöpön karkuretki

Tänään tarina Nöpön pienestä karkuretkestä. Taustaksi, että Nöpö-kissamme ulkoilee paljon hihnassa, mutta harkitusti myös vapaana. Eräänä päivänä Nöpö singahti oven raosta hurjaa vauhtia tiehensä, ihan lupaa kysymättä… Kuvat ovat marraskuisen karkuretken lisäksi lokakuussa otettuja.


Olin tulossa sisään eräänä marraskuun alun päivänä, kun Nöpö luikahti oven raosta ulos ja katosi vauhdilla terassin alle. Se tietää hyvin, että sinne ei kukaan tule perässä, ei ihmiset eikä edes naapurin koira. Minä menin sisään ja ajattelin kohta katsoa, jos Nöpö tulisi jo takaisin.

Terassin alustan katsottuaan Nöpö tarkasti vanhan hiekkalaatikon kulmalta katajan ympäristön. Kesällä katajassa pesivät mustarastaat . Rastaat viettävät myös talven pihapiirissä. Mustarastaat ovat Nöpön mielestä maailman ihanimpia, mutta ne eivät ollenkaan halua osallistua Nöpön kanssa hippaan. 

Tarkka haistelu, keitä täällä on kulkenut

Mustarastasnaaras ruoan haussa


Nöpö hyppeli vielä tarkistamassa, näkyisikö sammalnurmella jotakin kiinnostavaa. Usein tämä on Nöpölle riittävä kierros ja se palaa terassille tarkkailuasemiin. Mutta ei sinä päivänä…


Portaat johtavat pihatielle

Hetken päästä katsoin olohuoneen ikkunasta ulos. Siitä näkee kauas toiselle puolelle taloa, pihatielle. Yllätyksekseni pihatietä paineli pieni valkoinen hahmo. Se ei voinut olla mikään muu kuin Nöpö! Minne se oli matkalla? Iso autotie pihatien päässä ei todellakaan kuulunut Nöpön reviiriin.

Tytär lähti perään. Sillä aikaa katselin huolestuneena, miten pieni hahmo porhalsi eteenpäin hiekkatiellä. Minne se vielä ehtisikään?

Näkymä olohuoneen ikkunasta pihatielle ruska-ajan alkupuolella

Nöpö oli jo pitkällä tutkimassa tienvarren heinikoita. Sieltä voisi hyvinkin löytyä myyrän kolo... Silloin rekka jyrisi ohi ja sen ääni sai Nöpön havahtumaan. Vähän pelotti. Sopivasti kuului tutulla äänellä kutsu. Tytär oli ehtinyt hiekkatien alkupäähän (autotallille). Nöpö kääntyi ympäri ja kipitti vauhdilla samaa reittiä takaisin.


Loppujen lopuksi oli turvallista tulla lämpimässä sylissä takaisin kotiin.

Johan sitä tuli seikkailtua tälle päivälle. 

Näin syksyn tullen päästämme Nöpöä harkitusti enemmän vapaaksi, koska se ei mene yleensä kauas (tassut alkaa palella). Se pääsee pelottelemaan myyrät ja hiiret myös terassien alta ilman hihnaa. Liikuntakin hoituu, kun se loikkii itsekseen enemmän. Jatkuvasti en pidä sitä vapaana, koska en halua sen häiritsevän jatkuvasti lintujen elämää (Nöpöstä lintujen kiinni nappaaminen on hienointa ikinä) tai naapureita. Se on myös luonteeltaan aika hömelö ja voisi hankkiutua vaikeuksiin. 

Kotona taas <3


Nöpöllä on täällä blogissa myös oma sivu, jossa on lisää kuvia ja hiukan lisätietoja. Se löytyy sivupalkista (kännykällä pitänee ensin valita alareunasta internetversio). Oletko sinä koira- vai kissaihmisiä vai onko sellainen jaottelu sinusta ihan tarpeeton? Itse olen vahvasti kissaihminen (vaikka ihan kivoja koiriakin on olemassa). 
Vähiin käy marraskuu! Mukavaa kuun vaihdetta! 

lauantai 21. marraskuuta 2020

Kelloköynnöksen siivekkäät

Aiemmin tällä viikolla kirjoitin ruokintapaikkamme linnuista. Nyt postauksessa lentonäytös kelloköynnöksen ympärillä! Linnut löytävät ruokaa hyvin myös omatoimisesti - ilokseni myös aivan keittiön ikkunan kohdalta. Siinä kelloköynnökset ovat kasvaneet rehevinä ihan näihin päiviin asti. Talitintit ovat aina kukkoilem... eikun tintteilemässä. Postauksessa mukana myös uusi lumi ja... lentävät kävyt.

- Nam, hyvät ötökkäapajat

- Heeeeiiii, tää on mun herkkupaikka!

- Meetkös siitä! - Mee ite!

- No tintteile sä siellä, mä syön ny!      - ...

Aiemmin nähtyjen talipallojen ja -pötköjen lisäksi ruokintapaikalla on pöytä, jossa ei ole koko ajan tarjoilua. Laitan joskus sinne extraherkkuja. Silloin tulee tintteihin vipinää. Rohkeimmin paikalla ovat talitintit. Nopea kannattaakin olla, sillä jos orava tulee paikalle, mitään ei jää jäljelle. Herkut ovat jo viime talvelta tutuissa astioissa, jotka hankin kirppikseltä ihan tätä varten.  

Herkkutalipallot tuovat tintteihin vipinää

Välillä tintit sentään sen verran pysähtyvät, että kuva ehtii tarkentua
Pikkuvarpusilla on hyvä suojaväri, kuvassa on ainakin viisi varpusta. 

Perjantai-aamuna maailma olikin sitten ihan eri värinen, joten loppuun muutama lumikuva ja pieni tarina. Viimeisessä kuvassa näkyy vasemmassa alanurkassa sininen rengas. Keksitkö mitä varten se on?

Tintti ja luminen piilo angervopensaassa


Talitiainen ja kuusitiainen mietintäoksalla


Niin tuo sininen rengas vasemmassa alanurkassa. Se liittyy vahvasti kuvan tuuheaan häntään. Maassa voisi näkyä myös muutama käpy... Tänään pari kurrea tuntui olevan ihan jatkuvasti ruokintapaikalla enkä haluaisi niiden ahmivan koko talipötköä. Oven avaaminen sai ne perääntymään noin puoli metriä, joten olen koittanut heitellä niitä kävyillä. Olen kerännyt oven pieleen pienen kasan käpyjä, mutta ne lentävät kamalan huonosti. Kiviinkään en viitsi siirtyä, sillä joskus harvoin osuu sihti kohdilleen: Kerran heitin oravaa suoraan naamaan kävyllä. Ihan niin hyvin en haluaisi osua! Vaikka olihan se tehokasta, orava yllättyi ja kerrankin häipyi oikeasti kunnolla kauemmas! Sininen rengas löytyi terassilta, mutta ei lentänyt kovin paljon käpyä paremmin.

No on ne oravatkin ihan hauskoja. Kiva että on jotain aktiviteetteja - sekä minulla että oravilla. Jollet vielä katsonut ohjeita talipötkötelineen tekoon ja kuvia lintulaudan vieraista, niin katsopa edellinen postaus. 

torstai 19. marraskuuta 2020

Taitavat siivekkäät ja ahnaat talttahampaat

Tällä kertaa kuvissa pihan ruokintapaikan vierailijat! Esittelyssä myös uusi tee-se-itse ruokintateline/ DIY talipötköverkko. Pelkkien auringonkukan siementen ystävät ovat toistaiseksi joutuneet pettymään, sillä tarjolla on harkitusti vain talipalloja ja -pötkylä. Miksi näin?


En ole ripustanut vielä varsinaista lintulautaa, johon laitan irtosiemeniä. Syynä on sää. Meillä ei edelleenkään ole merkkiäkään pakkasista ja pelkään lintujen tautien leviävän lämpimässä säässä. En kuitenkaan malttanut olla aloittamatta ruokintaa. Olen sairauslomalla, joten kökin kotona ja lintujen touhut ovat piristävää katsottavaa. Järkeilin, että linnut eivät pääse sotkemaan ruokaa ulosteella ja sitä ei juuri putoa maahan, kun käytän talipalloja ja -pötköjä. Hyvin onkin toiminut! Mustarastaat, jotka mieluiten syövät maasta, ovat jääneet ilman. Eiköhän tuolla muualla ole vielä niille hyvin syötävää. Meidän pihassa pesivät mustarastaat ovat täällä yleensä vuoden ympäri. 

Mustarastasnaaras

Paikalla ovat touhunneet aiemmilta vuosilta tutut ruokavieraamme. Katsotaan läpi lajit. Kaikista muista on kuvat paitsi puukiipijästä, jonka näin vain kerran ruokintapaikalla. Se etsii ruokansa aina puun rungolta, eikä mene roikkuviin telineisiin, joten se ei ole vaivautunut paikalle toiste. 

Kuusitiaisia on ehkä vain yksi. Koskaan en näe useampaa kerralla. Tai ehkä toinen pitää vahtia kauempana?

Käpytikka on kaunis mutta niin ahne, että toivon, ettei se käy monta kertaa päivässä.

Sinitiaiset ovat söpöjä palleroita.

Runsaslukuisimmat kävijät ovat talitiaiset ja pikkuvarpuset. Talitintit pomottavat muita tiaisia ruokintapaikalla, mutta varpuset eivät niiden uhosta välitä:

 Talitintti kyttää pikkuvarpusen syömistä...

Kun varpunen ei vaivaudu väistämään niin tintti liittyy seuraan.

Ja sitten ahne talttahammas, jonka takia ruokintatelineiden on syytä olla tukevaa tekoa:
Orava oksalla
Ai miten niin mä?

Orava - häntäakrobaatti

Kuvassa uusi ruokintateline, joka kaipaa sen verran parannusta, että kannesta pitää tehdä oravanpitävä (= painavampi). Ne syövät vähän turhan nopeasti koko pötkön! Edes oven avaaminen muutaman metrin päässä ei välttämättä saa oravaa lähtemään! Linnut näyttävät mallia sivistyneistä ruokailutavoista:
Syömässä talitiainen ja käpytikka. Jonotusvuorossa oksalla pikkuvarpunen. 

DIY teline talipötkölle

Ruokinta-automaatin tärkeimmät materiaalit ovat pala jyrsijäverkkoa, 2 metallista säilykepurkin kantta, isompi muovikansi, muovirima sekä rautalankaa.

Pohjassa on kaksi purkin kantta vastakkain, kiinnitettynä mutterilla, prikalla ja ruuvilla. Jyrsijäverkon alareuna on taivutettu ja saatu hyvin kiinni niiden väliin. Sivussa on lintujen turvallisuuden takia rima liitoskohdassa, koska verkon katkaisureuna on terävä. Rima ja verkko on kiinnitetty rautalangalla. 

Tämä on mitoitettu sopivaksi käyttämiimme talipötköihin. Varmasti tällaisia valmiinakin myydään, mutta munmies nyt tykkäs askarrella ja mä ideoin kansirakenteen pohjaan. Emme enää käytä ohuita muoviverkkoja, koska eläimet voivat jäädä niihin kiinni. Onneksi myös pyöreitä talipalloja myydään ilman turhia verkkoja. 

Julkaisen viikonloppuna vielä lisää lintukuvia - myös muualta kuin ruokintapaikalta. Silloin tulee selitys myös sille, mistä tuo ihan eka kuva on otettu (jos et muista viime vuodesta). Onko sinun pihallasi näkynyt lintuja? Onko lajit samoja kuin täällä vai ihan muuta?

torstai 12. marraskuuta 2020

Kasvihuoneen syksy

Viimeisiä viedään, tällä kertaa omia tomaatteja. Lämmittämätön kasvihuone kypsytti taas hyvän sadon, olen siitä kiitollinen. Tänäänkin poimin keittiössä olevasta laatikosta muutaman kypsän ja kauniin kirsikkatomaatin ruokapöytään. Joskus aiempina syksyinä tein erilaisia virityksiä tomaattien kypsyttämiseksi. Mutta ne kyllä kypsyvät valossa tai pimeässä, viileässä tai huoneenlämmössä, en ole huomannut suurta eroa. Niinpä vain olen pitänyt niitä nyt keittiössä. Vähemmän kauniita, halkeilleita tai muuten viallisia on upotettu viime viikkoina kastikkeisiin. Samoin pieniä oransseja paprikoita, joita on myös ollut runsaasti.


Nyt on ruska muisto vain. Kuvasin kasvihuoneen 10.10.2020

Tyhjensin kasvihuoneen loka-marraskuun vaihteessa ja toin loput tomaatit sisään. Lämpötilan vaihtelut olivat tuoneet jo paljon aiemmin sen ongelman, että tomaatit halkeilivat ja silloin ne myös homehtuvat helposti. Ehjänä pysyneistä osa siis kypsyy edelleen keittiössä ja hyvän makuisiakin niistä tulee.

Tomaatteja tänään. Tummat kirsikkatomaatit ovat lajiketta 'Black Cherry'




Ja aiemmin kesällä. Kasvihuoneessa on kypsynyt monen sorttisia tomaatteja sekä oransseja paprikoita.

Kasvihuoneen tyhjennettyäni jynssäsin pahimmat kerrostumat ja harjasin kaikki irtolehdet ulos, ettei kasvihuoneeseen jäisi talvehtimaan mitään ei-toivottuja vierailijoita. Itse rakennetun kasvihuoneen epätasaiset puupinnat on vähän hankalia siivottavia, niitä ei ihan osattu ajatella rakennusvaiheessa. Mutta eipä siitä mitään ongelmaa ole tullut, vaikkei ihan kiiltävän puhdasta tulekaan. Mitään torjuntatoimia vaativaa tuholaisongelmaa ei tällä kaudella ollut.  

Blumat kastelujärjestelmän olin ottanut jo ajat sitten sisälle talteen. Loppusyksystä tomaatit tarvitsevat enää vähän vettä ja sadevettä on saatavilla yllinkyllin.  Isoista kasvatuslaatikoista poistettiin tällä kertaa suuri osa mullasta. Yleensä vaihdamme siitä vain pienen osan. Muuripenkin remonttityömaalta loppui hiukan multa kesken, joten veimme sinne täydennystä. Onpa sitten laatikot kevyempiä keväällä, kun ne olisi kiva saada suoristettua. Osa saattaa tarvita isompaakin korjausta.

Hiukan ränsistynyt tunnelma kasvihuoneessa jo 25.9.2020. Tomaatit punertuvat. Mukana myös daalia!

Tyhjentynyt kasvari 31.10.2020

Heti kun tomaatit lensivät ulos, tilalle tulivat kesäkalusteet, joita säilytämme talvisuojassa kasvihuoneessa. Kuvan sentään ehdin välissä ottaa! Näin syksyn lehtien kanssa ei muuten ollenkaan häiritse tuo katonrajan oranssi eristysvaahto, joka näyttää kesäkuvissa NIIN rumalta, että aina koitan rajata sen pois. 

Perhoangervon ruska aiemmin syksyllä

   Mukavaa loppuviikkoa!

lauantai 7. marraskuuta 2020

Ruusuni mun

 

Tänään katsotaan läpi, mitä ruusuja minulla on sydämessäni ja puutarhassani! En todellakaan ole mikään suuri ruusunkasvattaja, mutta sain Minnalta Hiidenkiven puutarhasta Paras ruusuni ikinä -haasteen, jonka laittoi alulle Pauliina Kukka& Kaali -blogista. Ajattelin koota tähän kaikki ruusuni ja toiveeni. Siitä ei tule kovin pitkä lista!


Eniten pidän ruusuista, joilla on tarina tai historia. Suosikkini ovat ne nimettömät sitkeät pensasruusut, jotka kasvavat äitini kotipaikan puutarhassa. Siellä ne kukkivat juhannuksen aikaan, kun menemme käymään. Pari kesää sitten kävin ne läpi ja tarkistin, ettei joukossa ole kurtturuusuja (haitallinen vieraslaji). Valitettavasti olen järjestellyt vain oman puutarhan kasvikuvia enkä tähän hätään löytänyt kunnon kuvia näistä ruusuista, vain tämän:

Vähän tähän samaan liittyy käsite löytöruusu. Löytöruusut ovat voineet sinnitellä jopa vuosikymmeniä ilman hoitoa vanhoissa puutarhoissa ja niiden nimet ovat unohtuneet. Sitten niitä on nimetty uudelleen ja historiaa on pyritty selvittämään. Jos hurahtaisin syvälle ruusuihin niin intoilisin ehkä näistä. Voisin hankkia vaikka tämän, sillä pidän siitä, että ruusulla on vahva tuoksu: 

Löytöruusu on esimerkiksi sammalruusu Vaarala. Löytyy Tahvosilta, ei minulta. 


juhannusruusu (myös postauksen ekassa kuvassa)

Tykkään niistä tutuista perinneruusuista. Omassa puutarhassani ovat perinteistä perinteisin juhannusruusu ja vaaleanpunainen tornionlaaksonruusu. Lyhythän niiden kukinta on, mutta tykkään siitä, että asiat tapahtuvat vuorollaan vuoden kiertokulussa. Kukinnasta pitää nauttia, kun on se hetki! Tuoksutella ehdottomasti. Juhannusruusut sopivat parhaiten paikkaan, jossa ne mahtuvat levittäytymään, joten ymmärrän, etteivät ne ole kovin pienen puutarhan omistajan ykkösvalinta. Tornionlaaksonruusu kukkii hieman pidempään kuin juhannusruusu, leviää vähemmän ja sillä on vähän piikkejä. Nimestäkin voi päätellä, että se on hyvin kestävä. Tykkään! Kovin näyttävä se ei ole:

12.6.2019 Edessä juhannusruusu ja heti sen takana tornionlaaksonruusu, jonka kukat ovat pienempiä, eivätkä näy hyvin kuvassa. Niitä kannattaa ihailla ihan lähietäisyydeltä, jolloin tuoksunkin tuntee. 

Tornionlaaksonruusu Rosa majalis Tornedal

Suomenköynnösruusu ’Pohjantähdestä’ en vielä osaa sanoa, onko se hitti vai huti. Ostin sen vitosella ja sijoitin ensin muualle. Lykkäsin sen kesällä valmistuneeseen pergolaan, koska se on tietojeni mukaan nopeakasvuinen ja kookas. Erityisesti tykkään siitä, että sen pitäisi talvehtia pergolaa vasten ilman mitään talvisuojausta. Mutta kun tätä viime kesän kuvaa taimestani katsoo, niin kyseessä voi olla huti. Toukka-armeija popsi sen lehdet. Lisäksi siinä on kamalat pitkät piikit – repiikö se ohikulkijat? Jos se on yhtä ruma ensi kesänäkin tai piikit alkavat ahdistaa, niin viskaan sen johonkin pihan perälle.

Pergolan oikeassa reunassa kukkii valkoisena melko kalju Pohjantähti

24.6.2020 Suomenköynnösruusu Pohjantähti portissa Kaarinan rosariumissa

Viimeisin hankintani ruusurintamalla on punainen neilikkaruusu ’F.J. Grootendorst’. Olen pitkään tykännyt neilikkaruusuista. Pensaat ovat aika pieniä ja vaatimattomia kasvupaikan suhteen. Kukinta kestää pitkään ja tykkään neilikkamaisista, miedosti tuoksuvista kukista. Tämäkin on vanha lajike (taidan todella tykätä historiasta). Näitä saa myös vaaleanpunaisena. Istutin tämän nyt syksyllä. 

Lisäksi olen lykännyt maahan pari äitienpäiväruusua. Iloisesti ovat nekin kukkineet useamman vuoden, vaikka toki hoidon puute näkyy kukkien määrän vähentymisenä. Ryhmäruusut eivät millään lailla ole (toistaiseksi) juttuni.

Neilikkaruusulla on ripsureunaiset kukat  ’F.J. Grootendorst’. Kuva Mustilan puutarha, sillä omani ei vielä kukkinut.

Äitienpäiväksi saatu ruusupuska 2015. Tänä vuonna tähän tuli yksi kukka...

Tulevaisuudessa voisin haluta kauniskukkaisia pensasruusuja. Niissä saisi olla sellaiset kunnon ruusun näköiset kukat, kuten Ritausma tai upeista uusista suomalaisista ruusuista esim. Sointu, jotka moni on maininnut tämänkin haasteen postauksissa. Haasteen alullepanija Pauliina (klik) kehui ’Schneewittchen’ -tertturuusua, sekin näytti upealta. Kauniita ruusuja on kyllä valtavasti, tykkäänkin käydä kukinta-aikaan Rosariumeissa (kirjoitin parista Turun seudulla täällä).

Haastan blogin Päivänpesän elämää, koska muistelen Katjan kirjoittaneen ruusuhaaveistaan. 

Haasteen säännöt:

Kirjoita juttu luottoruusustasi. Jutun tyyli on vapaa. Se voi olla ylistyslaulu suosikkiruusullesi tai tiukkaa asiaa. Juttu voi olla yhden kuvan ja muutaman rivin mittainen tai pitkä esitys kaikista puutarhan parhaista ruusuista.

Jutun loppuun voit mainita myös, mitä ruusua et enää omaan pihaan hankkisi.

Ilmoita jutusta Kukka & Kaali -blogiin, jotta Pauliina voi linkittää jutun yhdeksi kokonaisuudeksi muiden kanssa.

Haasta mukaan 3–5 blogiystävääsi.

Voit ottaa kopin haasteesta, vaikka kukaan ei olisi haastanut sinua.


Lisää lukemista:

Viherhuoneen kuulumisia ja tv-vinkki

Viherhuoneessa on toiveissa kovaa kasvun kohinaa, sillä minäkin olen päässyt vauhtiin taimikylvöissä. Mullan pintaan putkahtelee ilahduttava...