sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Viimehetken lippuarvonta Turun Piha & Puutarha -messuille!






Varma kevään merkki ovat puutarhamessut!
Turku starttaa kauteen tänä vuonna jo maaliskuun puolella eli ensi viikonloppuna 29.-31.3.
Sinulla on vielä mahdollisuus voittaa liput tapahtumaan.
Samalla lipulla pääsee myös Mökki & Meri -kokonaisuuteen. Arvon kaksi kahden lipun pakettia. Arvontaan voit osallistua keskiviikkoon klo 21 asti.


Minulle Turun messut ovat aina pakollinen kevään merkki. Hiirenkorvalla olevien koivujen välissä, tulppaanien kukkiessa,on ihana fiilistellä kevättä, vaikka ulkona sataisi räntää. Aina on myös mielenkiintoisia esiintyjiä, tapaa tuttuja ja tulee tehtyä pieniä ostoksiakin. 

Ilmoitan voittajille viimeistään torstaina. Laita sähköpostiosoitteesi kommenttiisi, niin laitan sinulle viestin, jos voitat. Toimitan liput odottelemaan voittajia messukeskukseen, joten saat ne messuille tullessasi.




Arvontaan pääsee mukaan: 
1. Kommentoimalla tähän postaukseen.
2. Saat lisäarvan jokaisesta näistä kanavista, joissa seuraat blogiani: Blogger, Blogit.fi ja Instagram @viherrin. (Sinun pitää rekisteröityä, jotta voit seurata.) 

3. Saat vielä lisäarvan, kun kerrot tästä arvonnasta blogissasi tai muussa sosiaalisessa mediassa. 

Kerro kommentissa, montako arpaa kertyi!

Kuvat viime vuoden messuilta. Tein silloin messuilta parikin postausta, niistä jälkimmäinen tässä. Kiitos lipuista Turun Messukeskus!


7 kommenttia:

  1. Kevätfiilistä hakemaan messuille

    VastaaPoista
  2. Olisi kiva päästä filistelmään kevättä ja kasvunihmettä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea, voitit Birre! Ota pikaisesti yhteyttä info@viherrin.com

      Poista
  3. Puutarhamessuille olisi mukava päästä... mukana yhdellä arvalla. mhautaviita @ gmail.com

    VastaaPoista
  4. Onnea arvontaan kaikille! Vielä ehtii mukaan huomiseen asti! Toistaiseksi voittomahdollisuudet ovat erinomaiset. Myös instagramin kautta voi osallistua.

    VastaaPoista
  5. Messuille olisi kiva päästä pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  6. Voittajat ovat Birre ja Minna P, onnea! Minnan sähköposti onkin tuossa niin laitan viestiä. Birre voi olla vaikka minuun päin pikaisesti yhteyksissä, jollen löydä tietojasi.

    VastaaPoista

Palautetta? Pieni ajatus? Kritiikkiä? Kyllä kiitos! Kiitos viestistä!

Lisää lukemista:

Keukenhof - aikuisten huvipuisto?!

Olen viettänyt pääsiäisen Alankomaissa äiti-tytär reissulla. Minun eli äidin ykköskohde oli Keukenhof eli tulppaani-ihmemaa. Ja olihan se nä...