Syyskuun alun optimismia

Syyskuu alkoi...

Väkisin haikeiden syksyn laulujen säkeet kiertyvät mieleen. Ravistelen niitä pois. Vielä on kesän merkkejä, vielä kukkii! Syksyn saapumiseen liittyy sen verran ikäviäkin tunteita, että haluan nostaa esiin positiivisen kasvin. Ekassa kuvassa on minun kesäkauden suurin "puutarhurin loputtoman optimistisuuden ilmentymä". Tai eihän se vielä ole kovin suuri, mutta ehkä joskus... Tunnetko? Ensin vähän juttua luumusadosta sekä kukkia ja pölyttäjiä.

Lauantaina täällä poltettiin muinaistulia. Jossain muualla on vietetty venetsialaisia. Miten nyt kukin haluaa vuodenajan vaihteen riittejä kutsua. Ainakin käännettiin kalenterin lehteä.

Ennen kokon polttelun katsastusta keräilin lauantaina omenoita. Sitten muistin, että mites ne luumut. Onneksi muistin, ne ovat niin pihan perällä, että joka vuosi unohdan ne. Sinnehän ne olivat juuri ropisemassa heinikkoon. Koko joukko. Kutsuin pojan apuun poimimaan. Puristus ja mehu lensi kauas. Vesisotaa voisi käydä luumusotana, ammuksia olisi riittänyt! Poimittiin sitten kuitenkin purkkeihin. Lähetin parille naapurille seuraavan kuvan ja sain luumut jakoon:

Mutta kyllä niitä silti on hurjasti jäljellä! Kaura-omenapaistoksesta tein luumu-omena-version. Tiesitkö, että paistosta varten ei ole mikään pakko lämmittää uunia. Samat aineet kuin kaikissa resepteissä, mutta kulho laitetaankin noin 3 minuutiksi täydelle teholle mikroon. Valmista on, nam!

Kaikkein kätevintä luumut on heittää kokonaisina mehumaijaan, mutta valitettavasti luumumehu ei meille maistu. Tänä vuonna kokeilussa on luumu-aroniamehu muutamalla omenalla höystettynä. Nopean maiston perusteella tuli parempaa. Ja sitten leipomaan, esim. kirsikkareseptit voi hyvin vaihtaa luumuisiksi. Laitan pakkaseenkin luumuja ilman kiviä. Niitä voisi sujautella vaikka muffinssitaikinaan talvella tuomaan mehevyyttä.

 Mitäs täällä kukkii?

 Kaunopunahatut ovat ihania. Myös pörriäisten mielestä. Kylvin näitä maaliskuussa 2018 ja nyt ne palkitsevat. Kahteen paikkaan puutarhassa olen niitä laittanut, vain muutama on kummassakin. Toivottavasti säilyvät, nämä eivät aina kovin hyvin talvehdi. Voisi varmuuden vuoksi kylvää lisää.

Nokkosperhonen punahatussa

Muut daaliat jurottavat tämän vuoden, mutta tämä yksi puskee uusia kukkia koko ajan ja kimalaisetkin tykkäävät.

Kurjenpolvi Rozanne perhostelee

Kiinanruusu paistattelee terassilla

Mustilanhortensian kukat punastelevat eri tahtia, ne aloittivat valkoisina

Nokkosperhoset ovat olleet erityisen halukkaita kuviin. 

Kimalaisia on kaikkialla! Ruusupapu

Maksaruoho ja verikurjenpolvi

Tämä pirteä pikkuaurinko tuli minulle väärällä nimellä. Karkeiden lehtien perusteella se on jokin päivänsilmä (Heliopsis). Kuulemma vanhaaa kantaa.

Se optimistisuuden ilmentymä on tämä:

Se on jakaranda. Siis reilu 10-metrinen upeasti sinisenä kukkiva puistopuu esimerkiksi Etelä-Euroopassa. Sieluni silmin kuvittelen sen suuressa ruukussa kukkivan terassilla...       Eihän tämän kukinnan odottelussa ihan hirveästi ole järkeä. Vaikka onhan se kaunis ihan näin huonekasvinakin. Ostin sen keväällä Louhisaaresta ja jännitystä on ilmassa, selviääkö se ekasta talvesta sisällä. Minulla on viherhuoneessa vähän normihuonelämpötilaa viileämpää, mikä parantaa tilannetta.  

Kuvassa edessä olevassa pikkuruukussa on pikkuängelmä (Thalictrum minus), sen ostin Lepaalta. Sekin on kaunislehtinen kasvi, jota on käytetty esim leikkovihreänä kimpuissa. Sitä kasvaa luonnonvaraisenakin, joten sen istutin jo maahan. Ties vaikka minulla joskus olisi siitä kaunis pieni aita. Se on varmaan mahdollista vähän nopeammin kuin jakarandan kukinta. 

(Louhisaaressa ja Lepaalla on tamimyyntiä vain tapahtumien aikana. Lepaan näyttelystä jo kerroinkin elokuussa ja Louhisaaresta on tulossa postaus syys- tai lokakuussa.)  

Mukavaa syyskuun alkua!