Näytetään tekstit, joissa on tunniste rhodo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rhodo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Niittypolut

Rassaako ruohonleikkuu? Haluatko pelastaa pörriäiset? Niityn perustamisen puolesta olen puhunut jo pitkään. Mutta mitä tehdä, kun pitkässä heinikossa mahdollisesti  piilottelevat punkit ja käärmeet ahdistavat ja kulkemaankin pitäisi päästä? Ratkaisu on niittypolut. Kuvissa myös ihanat akileijat ja atsalea.

Niittypolkuja on erittäin helppo tehdä ja huoltaa. Mitään perustamista ei yleensä tarvita. Säännöllinen hoito vaatii vain ruohonleikkurin tai trimmerin. Meillä polkuja raivattiin eilen jo pitkäksi kasvaneeseen heinään. Ensin heiluteltiin trimmeriä ja isompi poluista viimeisteltiin ruohonleikkurilla. 

Ruohonleikkurilla ajettu niittypolku takapihalla. Tänne olen kylvänyt niittykukkia laikkuihin, tulokset on toistaiseksi vaatimattomia. 

Se varsinainen niittyni, jossa luonnon niittykasvit viihtyvät, saisi laajentua kohti lampea. Ja kyllä se vähitellen laajeneekin. Siellä päässä, johon polku tuli, kasvaa kuitenkin enimmäkseen heinätuppaita. Uusi polku oikaisee reitin lammelle, pergolalle ja kasvihuoneelle. Se tulee talolta suoraan mustikanvarpuja kasvavan metsikön läpi tähän: 
Kuva kalliolta josta polku laskeutuu pikkumetsiköstä kivien vierestä alas niitylle. Polku raivattu siis tuohon kuvassa vaaleana aurinkoläikkänä näkyvään kohtaan. 

Niityillä ei kannata turhan paljon puita pitää, ihanimmat niittykukat tykkäävät auringosta. Kuvissani näkyy useita pieniä koivun taimia. Ne ovat itsekseen tulleet ja en ole vielä päättänyt, minkä niistä säästän. Keväisin tässä on hyvin kosteaa lammen vesien takia ja koivu on hyvä imemään vettä ja haihduttamaan sen taivaalle. Puut myös käyttävät ylimääräisiä ravinteita ja niittykukat viihtyvät, kun ravinteita on vähän. Yksittäiset puut tai isolla niityllä pieni puuryhmä on siis ok!

Polku toisesta suunnasta, talo näkyy metsikön takana

Pohjantähti köynnösruusu on uudelleensijoitettu kuvan oikean laidan männyn viereen, mutta se on vielä pieni ja jää kuvassa puun taakse. Se sai piikkisyyden takia pikaisen häädön takana näkyvästä pergolasta.


Ihan pienelle niitylle ei polku mahdu. Näin juuri tänään avoimissa puutarhoissa kivan ratkaisun, jossa muutaman neliön niittyalue oli siististi ajettu ruohonleikkurilla ympäri, joten se muodosti oman kokonaisuutensa. Siinä polku siis ei mennyt alueen läpi vaan kiersi sen. Näytti mukavalta, mutta jostain käsittämättömästä syystä en ottanut siitä kuvaa. 

Piti käydä myös retkellä ihan oikealla niityllä, siis isommalla. Tämä on Maskun Muuntajanmäki. Mäkitervakoiden kukinta oli hiipumassa, mutta vielä loisti maisema punaisena. Luonnonsuojeluyhdistys niittää aluetta loppukesällä. Lisäksi minun oli pysähdyttävä kuvaamaan liikenneympyrä Raisiossa...

Aivan mahdottoman hieno liikenneympyrä Raisiossa nyt kun mm. mäkitervakot kukkivat! Keväällä se oli ihan siistin näköinen kivikko, keskellä kasvaa tammi (ei kuvassa). 


Atsaleat ja akileijat kukkivat parhaillaan. Akileijojen kukinta on ihan parasta aikaa. Muutama kuva niistä. Tällaista pöheikköä...


Lähempää löytyy kauniita yksityiskohtia, akileija ja keijunkukka

Toinen kukkapenkki, toinen pöheikkö


Akileijojen taustana ihanat koiranputket

Ja tosiaan, uudet (syksyllä istutettu) atsaleani tulivat myöhään kukkaan. Nyt jo kukat putoilevat, mutta muutama päivä sitten oli näin hienoa mietiskelypaikalla:

Revontuliatsalea Northern Hi-Lights

Mukavaa alkavaa juhannusviikkoa!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Alppiruusujen aika

Käsillä on alkukesän hetki, jolloin kannattaa suunnata kävelylle alppiruusupuistoon! Kokemus on kuin satumaailmasta. Muistan kun vuosia sitten löysin tämän alppiruusupuiston. Kävelin parkkipaikalle päin jonkun kurssin jälkeen ja huomasin metsästä pilkistävän kirkkaita värejä. Se tunne, kun tavallinen suomalainen mäntymetsä onkin täydessä kukassa! Näitä taianomaisia paikkoja löytyy onneksi muualtakin, tai sitten voit päästä tunnelmaan kuvillani, jotka ovat Raision alppiruusupuistosta.


Viime viikonloppuna kukinta oli jo Raisiossa hyvää, joten turhaan ei kannata aikailla. Kävin tänään uudestaan ja nuppuja ei ole enää kovin paljon. Aikaisessa ollaan tänä vuonna. Ensi viikonloppuna on vielä hyvä hetki vierailulle.

Puisto on Raision kaupungin ylläpitämä. Sen vanhimmat pensaat on istutettu vuonna 1999. Niitä on istutettu useaan otteeseen lisää, viimeksi tänä keväänä kaupunkilaiset saivat ostaa nimikkopensaita istutettavaksi. Pensaita on sekä aivan polkujen varressa että pitkin metsää, yli 1200 kappaletta, 118 lajiketta.
Alppiruusujen lisäksi alueelle on istutettu esim. hemlokkeja, tuijia ja erilaisia köynnöksiä, jotka kiipeilevät kivillä, alppiruusuilla ja mäntyjen rungoilla. Kukassa näyttivät olevan myös metsän alkuperäiset lajit kuten kielot ja puolukat. On sekä kauniita kallioita että kosteikon kasvillisuutta.

Puutarhan hoidossa mopo helposti karkaa käsistä ja niin näytti käyneen myös Raisiossa. Mikäs sen mukavampaa! Puisto jatkuikin pidemmälle kuin aiemmin olin huomannut (tai oikeastaan lähemmäs lukiota ja autotietä, josta alueelle tullaan). Uudessa osassa oli ainoastaan nuoria alppiruusuja, mutta nekin kukkivat jo täysillä. Alue on yhteensä 4,6 hehtaaria.
Alueella on useita penkkejä ja tiheä polkuverkosto, jota on kunnostettu tänä vuonna. Alueella näkee paljon vanhuksia, lapsiperheitä ja ihan kaiken ikäisiä. Alueelle ei ole portteja eikä pääsymaksuja, joten sinne voi mennä koska vain.














Turun suunnalla hieno alppiruusupaikka on myös Arboretum Yltöinen Piikkiössä, joka on alppiruusujen kukinnan ajan16.6. asti avoinna pitkin aukioloajoin (linkki).
Raision alppiruusupuistoon on helppo poiketa pohjoisesta Turkuun tullessa tai vaikka matkalla kauppakeskus Myllyyn. Raision lukion parkkipaikat ovat aivan puiston vieressä. Linkki sivulle. 


Olisi kiva kuulla, mitä muita hienoja alppiruusun bongauspaikkoja tiedät eri paikkakunnilla!


Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...