keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Tärkeät puutarhakirjani + e-kirja tutustuttavaksi


Rakastan kirjoja! Erityinen suosikkiryhmäni ovat tietysti puutarhakirjat. Viime aikoina olen oppinut käyttämään enemmän myös käteviä e-kirjoja, jotka voi ladata käyttöön koska vain ja ottaa kännykässä mukaan. Esittelen tärkeitä kirjojani kirjahyllystä ja puutarhan e-kirjan, johon pääset halutessasi tutustumaan.


Olohuoneemme SUUREN kirjahyllyn on edellinen asukas teettänyt seinän kokoiseksi mittojen mukaan. Parhaalla paikalla keskellä on puutarhakirjojen rivi. Toisessa kohtaa on lisää luontokirjoja. Ongelmana on, että vanhoja kirjoja en halua laittaa pois ja uusia ei pitäisi ostaa, jollen tee niille tilaa. En siis osta kovin paljon kirjoja. Päädyn kyllä aina kauppakeskusreissulla kirjakauppaan kuljeskelemaan…
Joitakin tärkeitä kirjoja omasta kirjahyllystäni.


Millaisia kirjoja hyllystä ainakin olisi hyvä löytyä? Tässä joitakin ajatuksiani ja kuvan esimerkit.

  • Huonekasvikirja, jos yhtään on kiinnostunut niistä! Vanhanajan huonekasvit käsittelee lajeja, joita ei peruskirjoista ehkä löydy, kuten kliivia ja enkelinsiipi. (Kirjoittaja Anu Ranta/ Otava)
  • Jotakin itseä kiinnostavaa oheislukemista. Latinaa puutarhureille kertoo tarinoita kasvitutkimusmatkailijoista, kasvien nimien alkuperästä ja ennen kaikkea opettaa tieteellisissä nimissä käytettyä latinaa. Pitää olla vähän friikki, että tästä tykkää!? (Kirjoittaja Lorraine Harrison/ S&S)
  • Viljelykasvien nimistö on luotettava lähde tarkistaa oikeinkirjoitus viljeltävien kasvien tieteellisille sekä suomen- ja ruotsinkielisille nimille. Hyödyllinen toisinaan, mutta nimien lisäksi on vain yhdellä sanalla (lyhentein) kasvin käyttötarkoitus. Uusin painos tuli 2017. (Ella Räty/ Puutarhaliitto)
  • Lajiryhmistä löytyy oppaita joka lähtöön: ruusuista, perennoista, sipulikukista, ilmakasveista... Onnellisen puutarhurin kesäkukat on mielestäni ihana nimi kirjalle! Selkeä kuvallinen perushakemisto kesäkukista on ollut hyödyllinen. Toki siinä on myös vinkkejä kasvien yhdistelyyn ja istutusten tekoon. (Vireaho, Oksanen, Tammikari/ WSOY)

  • Täsmäoppaita itseä kiinnostavista aiheista. Elävät pajutyöt on ollut tarpeen, kun olen suunnitellut ja istuttanut elävää pajuaitaa pihaan. (Vibe Gro/ Atena) "Katkaistuista pajuista" punomiseen löytyy enemmänkin opaskirjoja.
  • Joku hyötypuutarhan kirja tarvitaan! Keittiötarhan 3 vuodenaikaa - tästä tarkistan viljelykierron, kasvien vaatimukset ja torjuntaliemet. (Minna Siltala/ WSOY)
Blogiyhteistyön merkeissä minua pyydettiin tutustumaan Puutarhan ja parvekkeen hyötykasvit ja trendit e-kirjaan. Kirjafriikkinä olin tietysti heti mukana! Erityisen hyvin kirja sopii hyötykasveista ja vihreydestä haaveilevalle, jolla on käytössään parveke tai pieni piha. Kuvat selailemalla ja kiinnostavimmat kohdat lukemalla ei voi välttyä saamasta muutamaa kivaa ideaa ja innostusta! Plussaa tulee luomuviljelynäkökulmasta.
Vaikka olisi kokeneempi puutarhuri, niin kirjoista löytyy aina jokin hyvä uusi juttu tai muistutus. Niin tästäkin. Olen inhoten katsellut mieheni talon kulmalle hylkäämiä leipomolaatikoita. Jolleivat ne katoa siitä pian, niin niistähän saan hyviä kasvatuslaatikoita siemenkylvöilleni! Lisäksi olen kiinnostunut vertikaalisista puutarhoista ja kirjassa oli yksi versio sellaisen rakentamiseen. Täytyykin palata näihin ”seinälle nostettuihin” puutarhoihin joskus myöhemmin blogissa.
Leipomolaatikkoistutukset e-kirjassa Puutarhan ja parvekkeen hyötykasvit ja trendit


Ennen kuin ryntää istuttamaan omenapuita ja herukkapensaita parvekkeelle, pitäisi kuitenkin miettiä, millaisia kuormia parvekkeen rakenteet kestävät. Multa on tosi painavaa! Samoin kasteluvesien päätyminen talon rakenteisiin on huomioitava. Suosittelenkin olemaan suurempien projektien tiimoilta ensin yhteydessä isännöitsijään. Kirjan on kirjoittanut saksalainen puutarhuri Birgit Schattling. Ehkä siksi talvisuojaukseen ei ole kirjassa paneuduttu, mutta parvekkeella sitäkin kannattaa miettiä.

Kirja on ilmainen, joten siitä vain tutustumaan!  Kirja löytyy klikkaamalla tästä. 
Sivustolta löytyy myös hyötykasvikalenteri.
Blogiyhteistyö: E-kirjasta kerron blogiyhteistyössä verkkokauppa Klingelin kanssa. Muut kirjat ovat omassa hyllyssäni jo pidempään olleita. Niitäkin on yhä saatavilla, omaksi tai kirjastosta.
Käpytikka vieraili eilen pihamme ruokintapaikalla
Tykkään, kun hyvissä kirjoissa joku muu on jo koonnut luotettavasti tärkeimmät tiedot yhteen. En myöskään muista asioita yhdellä lukemisella, joten on kiva, kun tiedot löytää helposti uudelleen.
Löydätkö sinä kaiken tarvitsemasi tiedon googlella tai blogeja lukemalla tai päästäsi vai tykkäätkö käyttää lisäksi tietokirjoja? 


6 kommenttia:

  1. Molempi parempi :) Rakastan puutarhakirjoja, mutta käytän myös nettiä. Kumpikaan yksinään ei riitä. Netissä käyn nopeammin, kirjoja nautiskelen hitaaammin. Puutarhalehdet ovat ihana lisä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on puutarhalehtiongelma, niissä on aina jotain kivaa ja ne jäävät ajelehtimaan, kun "vielä pitäää katsoa" ;)

      Poista
  2. Minulla on paljon puutarhakirjoja ja lehtiä. Mutta kyllä käytän myös nettiä tiedon hakuun .

    VastaaPoista
  3. Tietoa tulee etsittyä niin lehdistä, kirjoista kuin netistäkin. Minulla on jonkin sortin addiktio puutarhalehtiin (englantilaiset, ruotsalaiset ja kotimaan tarjonta). Olen säilyttänyt kaikki ja lueskelen niitä erityisesti talvisin. Puutarhakirjojakin on kertynyt, ja niitä on tullut luettua paljon. Käytän myös mahdollisimman paljon kirjastoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa pientä ongelmaa kertyvistä puutarhalehdistä :) Kirjasto on kyllä ihana keksintö!

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...