sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Pöristelevät kimalaiset sekä Pelasta pörriäinen -kampanja

Tähän aikaan vuodesta kimalaisia saa pelastaa milloin mistäkin. Fysiikan lakeja uhmaavat pöristelijät  eksyvät sisälle ja suristavat päin ikkunoita. Ne ovat kuningattaria uuden pesäpaikan haussa. Pelasta ne takaisin ulos, koska muuten jää koko pölyttäjäyhdyskunta syntymättä! Lisäksi pölyttäjien hyväksi voi tehdä muitakin, itseäkin ilahduttavia juttuja. Niitä löytyy Pelasta pörriäinen -kampanjasta. 

Kaikki kuvat on tällä viikolla puutarhassa ottamiani, jollei muuta mainittu. 

Mustikka kasvattaa vasta silmuja. Odotan tuota toisen pikkukuvan vaihetta, etä pääsisin syömään!


Olen tänä keväänä pelastanut kimalaisen sekä kasvihuoneesta että viherhuoneesta. Kovasta surinasta huolimatta ne eivät onneksi helposti pistä ihmistä, kunhan ei yritä ottaa käteen. Olen auttanut ne ulos tyhjän ruukun kanssa ohjailemalla. Toivottavasti ne suristelivat perustamaan yhdyskunnan ja pölyttävät sitten mustikan ja omenan kukat. 

Hyönteishotellipostauksen yhteydessä huomasin Pelasta pörriäinen -kampanjan. Kampanja on niin symppis ja tärkeä, että palataan siihen vielä. Ilman pölyttäjiä ei tule puutarhassani mustikoita eikä omenoita. Mitä sinä voit tehdä pörriäisten hyväksi? Mitä minä olen tehnyt?


Sekä minä että kimalaiset tykätään imiköistä, eri syistä vaan

1. Kukkia pölyttäjille

Pölyttäjät tarvitsevat ravinnoksi mettä ja siitepölyä koko lentokaudeksi. Lähistöllä pitäisi siis keväästä syksyyn olla jotakin kukkivaa. Kaikki kukat eivät käy. Pitkälle jalostetut kerrotut kukat eivät ehkä tuota lainkaan ravintoa, vaikkapa pionit. (Jotka on kyllä muuten oikein ihania, joten kyllä minulla niitäkin on!)
Nopea tarkistus, löytyyhän minulta joka kuukaudelle kasveja. Poimin näitä Ylen pölyttäjäpuutarhan listalta (klik):
  • Huhtikuussa pajut ja krookukset (ja ne imikät, puuttuu listalta)
  • Toukokuussa luumu, herukat ja tuomi
  • Kesäkuussa apila, akileija  ja illakko
  • Heinäkuussa kurjenpolvet, maksaruohot ja niityn kukat
  • Elokuussa köynnöshortensia, tuoksuherne ja laventeli
  • Syyskuussa kehäkukka ja kärsämöt, jotka jatkavat kyllä lokakuulle
Oliko puutteita? Listalta voi katsastaa mikä ihanuus itseltä puuttuu. Taidan vihdoin hankkia syyssyrikän ja perustella sen sillä, että pölyttäjäni tarvitsevat elo-syyskuulle täydennystä! (Kun laventelin taimenikin ovat ihan surkeita. Ehkäpä hankin niitäkin...)


Nämä krookukset kukkivat vielä. Osa on jo kuihtunut

Tällä hetkellä mustaherukka puskee vauhdilla lehtiä!

2. Jätä nurmikko leikkaamatta

Minulla on ostettuna paljon niittykasvien siemeniä. Onhan minulla niittyä ennestäänkin ja myös villit pihatien pientareet. Lisäksi yritän saada ihan turhan nurmikkoalueen niityksi. Nurmikon ei myöskään tarvitse olla erämaa. Meidän nurmikoilla kasvaa mm. valkoapilaa laikkuina sekä niittyhumalaa. Niissä kohdissa pitää sitten kukinta-aikaan katsoa, ettei tallo ketään, etenkin jos on paljain jaloin...

3. Rakennan hyönteishotellin

Tästäpä teinkin jo postauksen ja uusi hyönteishotellimme odottelee jo asukkaita (klik).  Meillä on muutenkin kaikenlaista koloa tarjolla. Myyränkoloistakin voi olla hyötyä, kimalainen tykkää tehdä niihin pesän. Tosin ainoa pesä, jonka myyränkäytävästä olen löytänyt, kuului ampiaisille. Se ei päättynyt ampiaisten kannalta hyvin, kun survaisin vahingossa pesästä läpi lapioni. Ja juoksin muuten lujaa sen jälkeen!
Syvät kolot pesiä varten ovat hyönteishotellissa tärkeitä

Ampiaispesä löytyi tästä paviljonkipenkistä , kun madalsin sitä myyrätuhojen jälkeen


4. En käytä myrkyllisiä aineita puutarhassani


Rikkaruohot ovat tottumiskysymys. Joka paikasta en jaksa kitkeä, mutta pystyn elämään sen kanssa, ettei kaikki ole ihan siistiä. Glyfosaatteja en käytä. Jotkuthan sanovat, ettei glyfosaateilla ole vaikutusta kuin kasveihin, ei muihin eliöihin. Nyt on juuri julkaistu Turun yliopiston tutkimus sen vaikutuksista lintuihin. Tämä oli ensimmäinen vuoden mittainen koe glyfosaattien vaikutuksista selkärankaisilla. Ja vaikutuksia todellakin oli! (linkki, voi olla maksumuurin takana)

En sano, etteikö glyfosaattien käyttö voi olla hyväksyttävää jossakin. Mutta kotipuutarhassa minulla ei ole tarvetta altistaa lapsiani ja pölyttäjiä. Myöskään hyönteismyrkkyjä en käytä ulkona, vesisuihkulla ja leppäkerttuja odottamalla pääsee jo pitkälle. Leppiksiä muuten ilmestyy tällä hetkellä vähän joka puolelta lehtien ja sammalten alta.

Lahopuuaidan edustalla kukkii tällä hetkellä muutama narsissi
Tuntematon pörriäinen kuvassa mukana :)

5. Muu pörriäisteko

Olen aiemmin kertonut lahopuuaidan (tai risuaita) rakentamisesta (klik). Varmaan sielläkin on muutama pörriäinen viettänyt talvea. Meillä on muutenkin monenlaista lehtikasaa ja ryteikköä pörriäisten iloksi.

Mitä ajatuksia pörriäiset / pölyttäjät sinussa herättävät?
Varhaiset tulppaanini ovat nyt täysillä kukassa. Mukavaa sunnuntaita ja uutta viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Minäkin olen viime päivinä auttanut useammankin suuren pörröisen kimalaisen - oletetun kuningattaren - pois kasvihuoneesta, jonne ne saapuivat nauttimaan sipulikukkien mettä. Onneksi nurmikossa käy melkoinen pörinä, kun pörriäiset käyvät scilloja ja muitakin kukkia läpi.

    VastaaPoista
  2. Muutamia pörriääsiä o jo tääläki näkyny. Monta kohtaa täyttyy jo, kukkia o ainaki onneksi tästä hetkestä pakkaasihin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkuva kukinta on hyväksi sekä puutarhurille että pörriäisille!

      Poista
  3. Ihana postaus tärkeästä asiasta. Meillä Mortti kyllä jahtaa pörriäisiä, mutta ei onneksi saa kiinni niitä. Varhaiset kukkijat ovat tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kirjoittaessa mietin, miten koirat ja pörriäiset mahtavat sopia yhteen. Kiva kuulla ettei Mortti saa niitä kiinni niin sitten ei tule ongelmia.

      Poista
  4. Olen iloinen, että Pelasta pörriäinen -kampanja pyörii televisiossa ahkerasti. Toivottavasti se saa ihmiset samalla tavoin liikkeelle, kuin pari vuotta sitten linnunpönttökampanja.
    Vaikka kaikenlaisia pörriäisiä on jo puutarhassa runsaasti, sisälle niitä ei ole vielä tullut. Tosin pihaovikin on toistaiseksi avoinna vain satunnaisesti. Takanreunalla on iso, tyhjä tulitikkulaatikko juuri sitä varten, että pienet ötökät pelastetaan sen avulla takaisin ulos. Toimii samaan tapaan, kuin esimerkiksi juomalasi ja kartonki. Pörriäiskasveja meillä on jo aika mukavasti ja uusien valinnassa perhoset ja pörriäiset on yksi tärkeä kriteeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain näin otsikon, että tämän kauden tonttuovi on hyönteishotelli! Hienoa, jos ihmiset innostuvat asiasta. Näin ainakin telkkarissa version jossa puhuttiin siitä, miten pölyttäjien määrän lisääminen nostaisi valtavasti mustikkasatoa. Oli tosi sympaattinen se tietoisku.

      Poista
  5. Excellent article. Pollinating insects play a fundamental role in nature. I especially loved the first photo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Maria! I think this is a really important issue! I love the first plant, Pulmonaria <3

      Poista
  6. Meilläkin pörriäisiä on lennellyt puutarhassa jo useamman päivän ajan. Näyttävät vierailevan enemmän kuin mielellään krookuksen kukissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookukset ovat onneksi tosi kivoja meidän mielestä ja pörriäisille.

      Poista
  7. Täällä pörriäisiä ei ole vielä näkynyt, kun on ollut niin kylmää ja tuulista. Hyönteishotellin asukkaatkin ovat vielä pitäneet ovensa kiinni. Kimalaisia meillä on ollut yleensä todella paljon erilaisia, joten toiveissa on tänäkin vuonna paljon surinaa. Kasvivalintoja teen paljonkin sen mukaan, miten ne houkuttelevat pölyttäjiä. Suuri rakkauteni, eli loistokärhöt, eivät pölyttäjäystävällisyydellä komeile, mutta korvaan sen muilla lajeilla. Esim. syyssyrikkä on jo hyvässä kasvussa eteisessä. Imikät ovat kauniita ja niitä aion lisätä jo senkin vuoksi, että kukkivat ensimmäisten joukossa. Aikaisia kevätkukkijoita ei ole koskaan liikaa! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imikät on kyllä tosi hyviä, kukat on tosi hauskan näköisiä ja lehdet myöhemmin kauniita. Loistokärhöt ovat minustakin upeita, niillekin on paikkansa!

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...