lauantai 22. joulukuuta 2018

Joulun aikaan

Joulu on jo melkein kohdalla ja tänään on talvipäivänseisaus! Tässä postauksessa kaikenlaista juttua 3D-pipareista joulukukkiin. Puutarhassakin käydään. Blogin päivittämisessä oli pieni tauko, kun upposin vähän turhinkin syvälle yhteen projektiin. Se on onnellisesti hoidettu ja nyt jouluillaan välillä. Kävin tänään hoitamassa muutaman asian kuusen hankinnan ohella ja oi: Näin kauden ensimmäiset tulppaanit! Ovat toistaiseksi vain läväytetty maljakkoon. Aukeavat varmaan jouluksi. 


Oikea talvi!

Täällä on ihan oikeasti lunta! Sitä on satanut pikkuhiljaa lisää. Täällä Lounais-Suomessa muutama kilometri mereltä se ei ole kovin todennäköinen joulusää. Hienolta näyttää! Nämä kuvat ovat eiliseltä ja sen jälkeen lumikuorrutus on komistunut. Upeaa, miten paljon paremmin esimerkiksi pihavalot pimeyttä valaisevat, kun valo heijastuu lumesta!
Keijunkukat kukkineen



Jouluruusut

Ennen lumentuloa kävin pihalla katsomassa jouluruusujen tilanteen. Nuppuja oli, mutta ne olivat tiukasti kiinni. Sisällä uusi jouluruusu on avannut ekan kukan, muitakin on perässä tulossa vaikkei kuvassa siltä näytä:


3D 

Tiedätkö mikä on kuvassa?
Joulun aikaan ei ole varmaan vaikea keksiä, mikä on kyseessä. 
Sehän on piparkakku.
Oikeita vastaus on myös kuningaskalastaja, siis se lintu.

Kässämessupostauksessani marraskuussa oli kuva 3D-printteristä ja sillä tehdystä "korusta" (postaus täällä). Printterit yleistyvät, joten tässä vinkki, mitä sillä voi tehdä: Piparkakkumuotteja! Saa just omanlaisen.
Vaikka tietyn linnun.
 Meille tuli tämä kuningaskalastaja-muotti joulukorttina ja tuo hienosti koristeltu pipari oli mukana mallina. Hyvin toimii, vaikka nokka onkin tosi ohut. Tuo (vielä) koristelematon on itse tehty. 


Puuta huivia

Minulla on kaveri Mari, joka on todellinen käsityöihminen. Pääsin hyötymään hänen jatkuvasta neulomishimostaan ja sain itselleni joulun alla aivan ihanan huivin. Esittelen sen tässä, koska se sopii ihan loistavasti puutarhablogiin. Katsokaas kuviota. Mitä tulee mieleen?

Sehän on lehmuksen lehti. 
Lanka on merinovillaa, joten huivi on reikäisyydestään huolimatta lämmin.
Marilla on pieni putiikki netissä, saa vapaasti käydä kurkkimassa täällä. (Tämä ei ole sovittu mainos, kunhan nyt tykkään kehua hyvää käsityöläistä.) 


Lintulaudan luona

Lintulautaa en ole paljon kuvannut, kun "aina" on pimeää. Ja sitten tuli kameraan vika. Tästä kuvasta näkyy, miten lähellä ikkunaa ruokintapaikka on.
Nöpö siellä ikkunalla kyttää, kuka tulee syömään. Vasta kuvaa koneella katsoessa aloin ihmetellä koivun runkoa. Näyttää aika surkealta. Ruokintapaikalla kävijät ovat ilmeisesti maistelleet myös runkoa, näyttää aika ikävältä!

Kokeilin sitten ottaa lintukuvia kännykällä. Onnistuuhan sekin, jos on nenä kiinni ruudussa. 


Näiden omatoimisesti ikkunalaudalla yhteen kasaan päätyneiden kukkien myötä toivotan...

...oikein rentouttavaa ja mukavaa joulua sinulle!   

    Tai talvipäivänseisausta, yulea tai mitä nyt kukin viettää! Toivottavasti jokainen saisi pienen tauon arkeensa. 

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja kiva kun sait projektisi valmiiksi:) On kyllä niin kaunista kun tuota lunta on satanut😍 Ihanaa ja Tunnelmallista joulun aikaa💖🎄

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin. On niin jouluista ulkonakin kun on lunta.

    VastaaPoista
  3. Kaikkea kivaa sieltä löytyykin! Okein ihanaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  4. Hieno kuningaskalastaja-pipari! Mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkersin tänään kymmenkunta kuningaskalastajaa omin pikku kätösin, aika hauskoja :D

      Poista
  5. Kyllä lumi on tehokas joulutunnelman tekijä.
    Mukavaa joulun jatkua!

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kritiikki kelpaa myös! Kiitos!

Lisää lukemista:

Keukenhof - aikuisten huvipuisto?!

Olen viettänyt pääsiäisen Alankomaissa äiti-tytär reissulla. Minun eli äidin ykköskohde oli Keukenhof eli tulppaani-ihmemaa. Ja olihan se nä...