Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. joulukuuta 2022

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli ensimmäinen kesä, kun lasiterassi oli käytössä. Ja kyllä sitä käytettiinkin!

Oli hyvä idea sijoittaa terassi talon länsipäätyyn, pois keskipäivän auringosta, joten se ei yleensä kuumentunut kesäpäivinä pätsiksi. Se on myös hieman puiden varjossa. Siellä oli mukava oleilla vielä lokakuussa. (Mitään lämmittimiä emme harkitse.) Tässä oli aiemmin pieni avoterassi, joka yhdistyy nyt lasiterassiin ja tekee siitä todella tilavan. 

Rottinkikalusteet muuttivat kesäksi viherhuoneesta terassille

Hankin terassille heti oliivipuun ja ihmeköynnöksen (bougainvillea). Oliivipuu viihtyi terassilla pitkälle syksyyn ja näyttää ihan hyvältä edelleen talvehtiessaan sisällä. Ihmeköynnös ei näytä hyvinvoivalta tällä hetkellä. Myös pelargoneja sain pidettyä pidempään ulkona kun siirsin ne lasiterassille ja kelloköynnös pärjäsi useiden alkutalven kylmien kausien yli vihreänä. 

Terassi on myös mukava paikka Nöpölle oleilla ja kissa vietti siellä kesällä paljon aikaa. Miinuksena, että terassilla ei ole mitään ylempänä olevia tuuletusaukkoja. Jos haluaa kissan pysyvän terassilla, täytyy pitää kaikki ovet kiinni. Usein Nöpö oleilee terassilla, vaikka ovet olisivatkin auki. Lisäksi se pitää hiiriä kurissa terassin alla.

Terassin reunukselle mahtuvat ruukkukukat ja kissa 

Nöpö arvostaa terassille kokoamiani vanhoja peittoja. Puusohva siirtyi olohuoneesta terassille.

Terassin ovesta on kulku toiseen eteiseemme, josta pääsee myös saunaan. Vanhan pienen kolmionmuotoisen avoterassin jatkoksi rakensimme itse uuden jatkopalan terassia (tekeillä marraskuun kohdalla täällä). Vanhat portaat poistettiin. Vanhan terassin pitkälle sivulle tuli yksi lasiseinä ja sen kohdalle uudet portaat. Uudelle terassin jatko-osalle tuli sitten varsinainen uusi lasiterassi (3m x 4,5m), jonka katto tuettiin talon päätyyn. Kaikki lasiseinät saa avattua. Lasiterassin asensivat valmistaja Lumonin omat asentajat parissa päivässä. 

Kuvassa oikealla näkyy vanhan terassin aukkoon asennettu ylimääräinen lasiseinä

Kuva portaiden rakentamisesta 28.5. Vanhaa avoterassia kavennettiin portaiden päästä, se levenee kuvan ulkopuolella oikealla. 

Lasiterassille rakensimme keväällä portaat avoterassin reunaan. Ostimme Bauhausista porraselementit hommaa helpottamaan. Hieman kiirettä piti tyttären yo-juhlien takia, joita vietettiin muutama päivä portaiden valmistumisen jälkeen. 

Portaiden viereen tuli kukkapenkki uuteen kohtaan (juhlien jälkeen). Portaiden tieltä siirrettiin kuunliljat sekä perhoangervo. Paljon siihen ei vielä tullutkaan pysyviä istutuksia, vaan laitoin maahan daalioita, jotka kukkivatkin hienosti myös syksyn ajan. Kulman taakse siirsin isotöyhtöangervot sekä kulmaan syysleimut. Niitä on siinä helppo vahtia, etteivät lähde levittämään taimiaan.

Suurin miinus terassissa on sen aiheuttama törmäysvaara pihan linnuille. Ensihätään viritin terassin ulkopuolelle muoviset viirinauhat ja sisäpuolelle paperisia "koristeita". Myöhemmin tein viirinauhoja kangastilkuista - näitä olenkin halunnut tehdä jo vuosia, mutta en ole saanut aikaan, kun niille ei ole ollut tarvetta! Kesällä terassilla roikkuivat myös vuosia sitten askarrellut unelmasiepparit sekä Nepalista tuodut rukousliput. Ennen kevättä täytyy taas lisätä varoitusmerkkejä.  

Daaliat talvehtivat tällä hetkellä kellarissa

Ompelin viirinauhat säästelemistäni vanhoista tilkuista

En takaa mitään, tuleeko blogipostauksia vuonna 2023 enemmän. Ainakin aion tehdä vähemmän töitä kuin 2022, joten on hyvinkin mahdollista, että jaksan myös blogata. Loppuun kuva joulunajan vilvoittelusta terassilla. Hyvää uutta vuotta 2023 sinulle! 


sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Uusi lasiterassi ja joulukuulumisia

Koko syksy meni blogitauon merkeissä. Näin joululomalla ehdin vihdoin päivityksen pariin. Esittelen suurimman uutiseni puutarharintamalla eli uuden lasiterassin! Lisäksi kuvissa joulukuun tunnelmia. Mekin saatiin lunta ja sitä ennen käytiin Turussa hakemassa joulufiilistä.


Talon päädyn pikkuterassi on laajentunut lasilaatikoksi. Laatikko on talon länsipäädyssä. Ovesta pääsee eteisen kautta saunaan, joten ajatuksena on istuskella tässä saunomisen välissä sekä muutenkin ilta-auringon puolella. Joulusaunasta tämä toki jo testattiin, mutta varsinainen kalustus tehdään keväällä. Meillä on ennestään rottinkituoleja, jotka siirtynevät tänne. 

Lasiterassin kulmalla kasvoi osumaa ottanut mänty, joka hiljaksiin lahosi pystyyn. Se kaadettiin ennen terassiasennusta. Kun metsuri kerran piti paikalle pyytää, kaadettiin samalla lähekkäin kasvaneista suurista koivuista etummainen polttopuuksi ja hieman lisää valoa pihaan toi yhden kuusen kaato. Toki valon takia kannattaisi kaataa useampikin suuri puu, mutta toisaalta niitä tarvitaan melu- ja näkösuojaksi. Juuri kun terassi valmistui,  bongasin naapurin alakouluikäisen lapsen pärisevän puutarhan reunaa eestaas mopolla. Olen aika meluherkkä, mutta pistän keväällä jazzin soimaan ja lasilaatikon ovet kiinni, niin saan rauhassa nauttia kevätauringosta. 

Kuvan etualalla terassin pohja vasta rakenteilla marraskuussa, kun metsuri kaataa puita "vuoren" rinteellä. 

Terassi valmiina. Kuva muutama päivä sittten ennen suurta lumisadetta. 

Lasiterassia varten piti ensin rakentaa puuterassin laajennus. Se tehtiin itse. Lasiterassin asennuksen hoitivat ammattilaiset. Keväällä on vielä iso projekti, kun tehdään istutukset terassin ympärille. Vanhojen istutusten kohdalle tulee portaat, joten ne pitää siirtää.  Muualla on ollut kiviä ja nurmikkoa. Melko iso homma siis. Mutta kiva kun on hyvä syy tehdä paljon uusia istutuksia! Pitää nyt talven aikana tehdä suunnitelma, mitä tuohon tulee. Jotain niin korkeaa, että terassin alusta peittyy. Eli taustalle pensaita ja eteen perennoja. Portaiden kohdalla kasvaa tällä hetkellä mm. isotöyhtöangervoa. Se sopii kooltaan hyvin tähän projektiin, joten siirrän sen uuteen kohtaan.   

Palaan siis terassiprojektiin keväällä. Laitan silloin postaukseen myös terassin mitat. 

Olkipukki ja possut muuttivat uudelle terassille. Valot heijastuvat kauniisti laseista. 

Juuri jouluksi tuli tänne lounaisrannikollekin kiva pieni lumikerros. Joulupäivänä sitten taivas aukeni ja lunta tuli lisää yli 20 senttiä. Tulipa joulupäivän liikunta kätevästi hoidettua lumikolan kanssa!

Humalaköynnös jouluaattona puutarhassa

Lumienkeli - teinin lumityöt

Pihatie joulupäivän lumisateessa.

Tapaninpäivän aamuaurinko autotallilla
Pergola joulupäivän lumisateessa 

Töiden merkeissä olen istunut tietokoneen äärellä paljon enemmän kuin olisi hyväksi. Blogipäivityksien teko vie minulta myös aina paljon aikaa, joten oli varmasti hyvä ratkaisu jättää niiden tekeminen kokonaan syksyltä. Kevään työkuviot ovat vielä epäselvät, joten nähtäväksi jää, millä tahdilla päivityksiä jatkossa syntyy. 

Loppuun vielä kollaasikuva Turusta, jossa Valon polku valotaidetapahtuma ilahdutti joulukuun alussa. Silloin ei ollut lunta, mutta pakkanen oli pureva!


Suunnitelmissa on, että teen tässä joululomalla vielä ainakin yhden päivityksen, johon kokoan syksyn kuvia.  Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!


lauantai 7. elokuuta 2021

Elokuuta puutarhassa

 Aika kiirii eteenpäin. Rutikuivan kesän jälkeen meilläkin on hetkeksi vihertynyt. Tosin koivut alkoivat luopua lehdistään jo heinäkuun lopulla, samoihin aikoihin kuin sateet vihdoin saapuivat. Kärhö Jackmannii näyttää tykänneen kuivasta kesästä. Se kukkii ryöppynä terassilla.

Laitoin Jackannista kuvan jo edelliseen postaukseen, mutta silloinen kukinta oli vasta pientä esimakua. Hauskinta kärhössä on se, että se esittelee parasta kukintaansa terassilla oleskelijoille. Sen juuret ovat maassa säleikön toisella puolen. Sen sijaan komea lehdistö kuuluu terassin ruukussa kasvavalle kelloköynnökselle. Sekin on avannut jo muutaman ensimmäisen kukan. 
Clematis Jackmannii

Jackmannii kärhö on viihtynyt säleikössä jo useamman vuoden. Sen sijaan oikealla oleva kiinanlaikkuköynnös ei ole tänä kesänä kasvanut kokoa juuri lainkaan. 

Myös kelloköynnös kukkii

Heinäkuun puolivälissä ilmestyvät aina sudenkorennot. Niiden toukat elävät lammessa. Yritin yhtenä päivänä kovasti kuvata vauhdilla kaartelevia "helikoptereita". Vaikeaa on. Kamerasta löytyi valtava määrä hyvin omituisia kuvia rantapuskista, joissa ei usein näkynyt vilaustakaan itse kohteesta. Muutama onnistui edes sinne päin:

Sain kuvan korennon varjosta! Itse korentoa kuvassa ei ollut edes ennen rajausta...

Tässä näkyy jo itse korento...

Nyt näkyy väritkin! iNaturalist sovellus sanoi tästä kuvasta että kyseessä on kirjoukonkorento. Pituutta näillä on n. 7cm!

Viime syksynä sain kaivaa itselleni kasan punalatvaa. Länttäsin ne laajennettuun muuripenkkiin, koska siinä oli tyhjää tilaa. Paikka saisi olla aurinkoisempikin, mutta ainakin ne kukkivat! Saa nähdä suurenevatko kukinnot vielä, kun vesitilanne on ollut huono. 


Syysleimuja kukkii terassin edessä. Kuvassa näkyvä päätyterassi on menossa täydellisesti uusiksi. Se on alkuperäiskunnossa ja nuo kaiteet ovat aivan lahot. Tähän tulee ilta-auringon puolelle lasiterassi. Siinä on vielä erinäisiä vaiheita, alkaen huonokuntoisen puun kaadosta terassin vierestä. 

Mukavaa elokuuta ja tsemppiä koulujen alkuun kaikille joita se koskee. Toivotaan, että koronarokotukset etenevät sutjakasti ja niiden teho on hyvä. 

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Puutarhan muutos osa 3 - Terassi

Puutarhan muutosten sarja jatkuu terassialueella. Sitä on rakennettu kolmessa vaiheessa! Suuret terassit ovat viime vuosina tulleet hyvin olennaiseksi osaksi omakotitalon pihaa. Muutos näkyy hyvin meidänkin pihan kuvissa vuodesta 2007 tähän päivään. Terassin ympäristön kasvillisuuden muutokset jatkuvat edelleen, sillä alue ei ole ihan helppo. Ensimmäinen kuvapari on vuosilta 2007 ja 2021. 

Talossa oli vain pienehkö terassi kuraeteisen sisääntulossa, kun muutimme tänne loppuvuodesta 2005. Viherhuoneen oven edessä oli vain huojuva porras (siitä en löytänyt kuvaa). Seuraavana vuonna meillä oli ilmeisesti muuta puuhaa - mm. vauva. Ensimmäinen terassi viherhuoneen edustalle rakennettiin kesällä 2007. Se oli pikkuruinen. Seuraavan kuvan pieni apulainen tulee muuten täysi-ikäiseksi 2021. 

Uusi terassi 2007. Viherhuoneesta näkee läpi – kasvit eivät ole vielä täyttäneet sitä. 

Terassin laajennus tekeillä 2011

Alkuvuodet jaksoimme kiikuttaa astiat ja ruoat usein puutarhan puolelle ja söimme ns. paviljongissa (jossa ei silloin vielä ollut paviljonkia, kts. ensimmäinen muutospostaus). Terassin laajentaminen oli tarpeen. Vuonna 2011 terassille mahtui ruokapöytä. Talo on mäenkumpareella, joten laajennus vaati myös portaiden rakentamisen. Mieheni on hoitanut rakennushommat, joskus harvoin saan vähän auttaa. 

Toukokuisilla syntymäpäivillä 2013 otettu kuva näyttää paitsi terassin, myös uudenkarhean näköisen betonikiveyksen, joka johtaa autotallilta talon viertä kuraeteisen puolelle. (Talon sijoittuminen tontille on kieltämättä hiukan erikoinen, mutta ei me sitä kääntämäänkään ole ruvettu.) Terassin suojaksi asennetut markiisit ovat jo paikallaan, ne toimivat yhä hyvin. Tuolloin koko uutta terassia reunusti köysiaita:

Toukokuu 2013

Sama paikka kuin edellinen, aamu 5.3.2021. Yöllä satoi hiukan uutta lunta


Etualalla peurankelloja ja erilaisia kuunliljoja. Oikealla syysleimut jotka eivät vielä kuki. 


Kokonaiskuva terasseista 2018. Kasveja mm. kärhöt, isotöyhtöangervot, keijunkukat, lyhtykoisot. Köyttä pitkin kasvaa laatikkoon istutettuja kesäköynnöksiä (ruusupapuja ym). 

Yllä valkoisen aidan takana on alkuperäinen eteisen edustan terassi. Siitä on lähes suora käynti saunaan, joten sitä käytetään myös vilvoitteluun. Pala valkoista aitaa poistettiin, joten terassien välillä pääsee kulkemaan sujuvasti. Kasveista, varoitukseksi, lyhtykoiso kasvaa tuossa pitkin soraa! Se on kamala leviämään, mutta sitten lyhdyt on kuitenkin niin hienoja...
Lyhtykoison tai lyhtykukan lyhdyt   (Physalis alkekengi)  lokakuu 2020

Metsään nousi naapuritalo ja tuli tarpeen saada terassille näkösuojaa. Niinpä kesällä 2018 rakennettiin säleikkö. Mies levensi samalla terassia, ettei säleikön takia tulisi ahdasta. Raja vanhaan näkyy toisessa kuvassa vaaleina lautoina. Tämän projektin aikaan blogi oli jo olemassa, joten lisää voi lukea täällä

Elokuu 2019, suurin puska on kolayrtti. Säleikössä kiipeilevät kelloköynnös, kärhö ja ruusupapu. 

Elokuu 2018, viimeinen laajennus on ihan uusi. Kalusto on vanha, huutokaupasta hankittu. Tosin tässä vain sohva ja pöytä, tuolit ovat jossain muualla.

Terassin alla oleva jyrkkä rinne on ollut aika hankala. Siihen päätettiin viimein saada jotain järkevää kasvillisuutta. Talon rakennusvaiheessa sinne oli upotettu ties mitä betonilohkaretta ja kiveä, joita kaivettiin esiin 2018:


Yllä on istutettua yrttipenkki ja ensimmäiset köynnökset, oikealla kiinanlaikkuköynnös. Viherhuoneen kautta keittiöstä on tähän lyhyt matka ja paikka on etelään ja melko aurinkoinen, joten yrtit sijoitettiin tähän. Koko rinteen yrttien alapuolella peitin kankaalla, jonka päällä on soraa ja kiviä, jotta rikkaruohot tukahtuisivat. Viime kesänä aloin avata sitä ja istutin maanpeitteeksi pari lamoherukkaa. Lamoherukka ei vaadi kasvupaikalta liikoja, mutta tulee lehteen varhain, peittää nopeasti ja sillä on varhain hieno syysväri. (Omia kuvia ei vielä ole, tässä linkki kuvaan.)

Syyskuu 2020. Köynnökset sikinsokin: Kärhö 'Jackmanii' kasvaa maassa säleikön ulkopuolella, mutta kääntää kukat kivasti terassille. Kelloköynnös kasvaa ruukuissa terassilla.

Kesä 2019. Uudet ruukut, edessä terassihortensia.

Mitä seuraavaksi? Terassin edustalla kivet ja istutukset hakevat vielä lopullisia muotoja. Terassin vanhimman osan valkoiset aidat alkavat olla huonokuntoiset. Siihen varmaankin kehitellään jonkinlainen lasitus. Se talon pääty on ilta-auringon puolella, tosin puita on paljon edessä, mutta lasituksella siitä tulisi lämpimämpi. Terassin rakenne vaan on hiukan hankala, mutta eiköhän jotain keksitä.

Puutarhan muutosten sarjaan on lähiaikoina tulossa vielä 4. osa. Sinne onkin säästynyt mun suosikit vanhoista kuvista!
Osa 1. linkki tässä ja  osa 2. linkki tässä. 

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Se kukkii sittenkin!!! - sekä esittelyssä kestotalouspaperi

Miten liittyvät toisiinsa kestotalouspaperit ja kelloköynnökset? No ainakin minun terassillani näkee molempia!  Kelloköynnöksen taimia on huonosti saatavilla, joten en ole koskaan sellaisia kesäkukiksi hankkinut. Blogitarinoiden ansiosta kokeilin tänä vuonna itsekin siemenistä kasvatusta. Ja nyt ne kukkivat!!! Kestotalouspaperien ansiosta nupuistakin on kuvat... Arvontavoittajat postauksen lopussa.




Olen lukenut puutarhablogeja aktiivisesti vasta pari vuotta. Useissa on hehkutettu kelloköynnöstä. Ymmärsin, että kasvi on hieman haastava kesäkukka. Se ei ehkä ehdi kukkia, jollei sitä esikasvata sisällä hyvissä ajoin keväällä. Toisaalta luin, että pelkkä vihreä lehdistö on upea. (En nyt nimeä ketään, kun en muista mistä blogeista luin.)


Toimeksi sitten, blogeista ohjeet ja siemenet kylvöön. Jotakin kasvoikin. Vaikka en onnistunutkaan kasvattamaan ihan viidakoita, niin jotakin aivan erityistä näistä köynnöksissä on! Esimerkiksi niiden kärhet!

Kärhi: Kosketuksesta kiertyvä lehden tai varren lankamainen osa, jolla kasvi kiinnittyy tukeen
Kelloköynnös kiipeää myös paviljongissa. Blogeissa neuvottiin laittamaan useita taimia samaan ruukkuun, jolloin saa rehevän kasvun. Tämä yksilö uhkasi katketa, joten laitoinkin sen varovasti omaan ruukkuun. Sen kärhet näkee erityisen kauniisti. 

Kelloköynnöksellä kärhet ovat aivan erityisen hienot, pitkät ja haaraiset. Ja nappaavat kiinni heti, epäröimättä. Ja kyllä ne sitten kiipeävätkin! Olen niitä ihaillut koko kesän. Viime aikoina olen myös tähyillyt ylös köynnösten latvoihin, koska jostakin blogista luin, että sinne kukat usein ilmestyvät. Että jospa kuitenkin, vaikka epäilin tuleeko niitä...

Kestotalouspaperit, kelloköynnös ja ruusupapu

Olen todella huonosti kirjoittanut ilmastonmuutosaiheesta tässä vuoden mittaan (täytyy parantaa!). Se ei tarkoita, ettei asia olisi silti mielessä. Pohdiskelin esimerkiksi sitä, miten valtavasti kaikenlaista tavaraa pitää kuskata paikasta toiseen rekoilla. Vaikkapa nyt talouspaperit, joita kodeissa kuluu. Olen toki aina käyttänyt rätteinä vanhoja t-paitoja ja muuta tekstiiliä, jotka eivät enää sovi vaatekäyttöön. Nyt ompelin siistejä versioita, joita voi vaikka kestotalouspaperiksi kutsua.
Nuppuja!!!


Vein nämä tekeleeni terassille kuvaan, jotta voisin niistä täällä blogissa kertoa. Ripustin ja kuvasin. Ja vasta hyvän tovin kuluttua huomasin, että siinähän on vieressä kelloköynnöksessä mahtavat nuput! Ihan silmien korkeudella.  

Sitten jouduinkin olemaan pari päivää pois kotoa, mutta täällähän ne nyt kukkivat, kun palasin.
Kelloköynnöksen (Cobaea scandens) kukka on jämäkkä ja kaunis


Kestotalouspaperin säilyttämisestä vielä. Netistä löytyy paljon ohjeita, joissa niihin on laitettu nepparit ja ne ovat samalla lailla rullalla kiinni toisissaan kuin tavallinen talouspaperi. Hauska idea, mutta ihan liian vaivalloista. Kori käy hyvin. Pienempiä ja ohuempia liinoja voisi myös sulloa suureen lasipurkkiin. 

Käytetyt menevät tietysti heti pyykkiin. Tiskipöydällä on kori, jossa kuivataan huuhdottuja maitopurkkeja ja vastaavia. Siihen perheellä on lupa lykätä myös nämä "rätit". Siitä ne voi kiikuttaa pyykkikoneelle pestäviksi.
Pelargoni on vanha lajike Pink Pandora


Tein kestotalouspaperit vanhoista frotee- ja keittiöpyyhkeistä. Molemmat on leikattu muutamaan palaan. (Oli ihanaa leikellä ne rumimmat froteet, jotka on jostain ilmaiseksi tulleet!) Lisäksi pilkoin vanhan sideharson ja tahriintuneen puseron. Ompelin siksakilla reunat siististi yhteen. Saumurilla olisi vielä kätevämpää, mutta minulla on ompelukone ja se käy hyvin. 

Aion tehdä myös pelkästään keittiöpyyhkeistä tai muista vanhoista tekstiileistä ohuempia versioita, siis vain siksakata kankaan reunat. Ne riittävät hyvin suun ja sormien pyyhintään. Lasin kaatuessa voi valita paksumman, kahdesta kankaasta tehdyn version. 

Terassihortensian takana olevassa ruukussa höyhenheinä ja kelloköynnös.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Voittajille on jo ilmoitettu, mutta palkinnot eivät ole ihan vielä postissa, kun olin tosiaan pois paikkakunnalta. Päävoiton, joka esiteltiin blogissa, saa lukijani Maria Porista. Pieni extrapalkinto arvottiin sen kunniaksi, että osallistujia oli niin paljon. Sen saa Minna Hiidenkiven puutarhasta. (En tainnut muistaa ottaa lisäpalkinnosta kuvaa ja se on jo pakattu, joten yllätys säilyy.) Arvonta suoritettu satunnaislukugeneraattorilla. Paljon onnea!

Mukavaa viikon jatkoa, nautitaan loppukesän lämmöstä! 


Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...