lauantai 5. joulukuuta 2020

Sinivalkoinen päivä ja haaste

 Itsenäisyyspäivän viikonloppu, vuorossa leppoisaa juhlintaa. Ajatuksissa otan silloin katseen eteen ja taakse päin, viimeiseen noin sataan vuoteen ja tulevaan. Teksti on tällä kertaa melkein runo, sinivalkoisten kirjainten herättämiä ajatuksia. Tällä postauksella osallistun myös Sinivalkoista-haasteeseen. 

Kriikuna kukki 7.5.2020

SINIVALKOINEN, mitä saan irti suomalaisuudesta näillä kirjaimilla? Kokeillaanpa! Tätä samaa voit kokeilla vaikka Itsenäisyyspäivän seuraleikkinä! Kuvissa on tänä vuonna otettuja sinivalkoisia kuvia puutarhastani. Esimerkiksi tädykkeistä ja ruusuista en löytänyt tältä vuodelta hyviä kuvia, mutta monenlaista löytyi silti.

SINIVALKOISIN kirjaimin siis mennään:

Sinivalkoinen suomalaisuus

Ihmisiä   5 534 578      (lokakuun lopussa, Tilastokeskus)

Nopeasti vaihtelevat säät kuuluvat asiaan, itsenäisyyspäivänä pilvistä ja plussaa?


3 kuvaa: krookuksia ja kevätkaihonkukka


Sinivuokot kuuluvat mukaan 

Krookuksia

Ilo suomalaisittain: Tyytyväisyys siihen mitä on saatu ja saavutettu*

Vapaus valita

Aitoja asioita: puhdas kotimainen ruoka ja juomavesi


* Helsingin Sanomat 5.12.2020 "Suomesta on tullut paljon coolimpi kuin Ruotsista" jutussa saksalaisen Strittmatterin näkemys (linkki, juttu tilaajille)


Valkoiset ripsureunatulppaanit kasvoivat vähän turhan korkeiksi, helmililjat häämöttävät alhaalla taustalla, mutta tulivat sentään kuvaan

Sinivalkoiset helmililjat  lähempää 25.5.2020

Lumi valkea ja järvet siniset lipun symboliikan toi esiin Zachris Topelius 1800-luvulla

Koti, uskonto ja isänmaa pitävät yhä pintansa*

Onnellisin paikka maailmassa**


* Maaseudun Tulevaisuuden tuore gallup suomalaisten arvoista (linkki)
** YK:n onnellisuusraportti: Suomi kärjessä kolmannen kerran peräkkäin
Onnellinen bloggaaja Raision alppiruusupuistossa sinikuvioisessa paidassa ;)

Aurinkoa kesällä riitti, vähän liiankin kirkasta kuvaamiseen. Isotöyhtöangervo ja jalopähkämö

Sekä siniset että valkoiset lemmikin kukat ovat ihania

"Runon" viimeiset rivit vielä tämän Itsenäisyyspäivän tunnelmissa:

Iloa, lämpöä ja yhteisöllisyyden tunnetta*

Niinistö ei kuitenkaan kättele ketään

Elokuva aina itsenäisyyspäivänä: Tuntematon sotilas

Nyt 103-vuotias Suomi, onnea!


*”Tavoitteenamme on tuoda iloa, lämpöä ja yhteisöllisyyden tunnetta kaikille suomalaisille näihin poikkeuksellisiin oloihin, kun emme voi fyysisesti kokoontua yhteen”, Ella Kanninen toteaa Linnan juhlat lähetyksestä
Salkoruusu

Akileija ja laukka

Sain sinivalkoisen haasteen Päiviltä Kottikärryn kääntöpiiri -blogista. Haaste on lähtöisin Tiiulta Puutarhahetki-blogista. Kiitos molemmille! Ideana on juhlistaa itsenäisyyspäivää ja se on jo niin lähellä, etten enää haasta ketään, ettei tule turhia paineita. Mutta totta kai saat vapaasti napata silti haasteen ja voin luvata haastaa juuri sinut!

Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)

- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään 

Loppuun vielä sellainen hauska juttu, että seuraavassa Siirtolapuutarhalehdessä Viherrin on mukana blogitärppinä. Lehden sisältöön pääsee jo tutustumaan täällä.
Aronia kukkii

Mukavaa Itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille!

17 kommenttia:

  1. Ihanasti toteutettu haaste ja voin yhtyä jokaisen Sinivalkoisen kirjaimen kommentointiisi. Hyvää Itsenäisyyspäivää 🇫🇮

    VastaaPoista
  2. Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle! Oikein sopiva hetki vastata sinivalkoista haasteeseen :) Hyviä pointteja löysit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain haasteen juuri sopivasti ja tätä oli mukava miettiä :)

      Poista
  3. Kiitos kun osallistuit näin ihanalla tavalla antamaani haasteeseen, toteutus oli oikein kiva ja kuvasi ovat niin kauniita!
    Oli kiva löytää kuvien joukosta myös onnellinen bloggaaja :). Tästä löytyi paljon kasvisuosikkejani.
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän se olit kuitenkin! Muistelin, että olit haastanut minut, mutta kun menin blogiisi tarkistamaan asian, olitkin haastanut ihan muita. Nyt huomaan, että sinulla oli kaksi haastetta peräkkäin. Luin vahingossa, ketkä olit haastanut ihan toiseen haasteeseen. Korjaan nyt tekstin tuohon yläpuolelle.

      Poista
  4. Kivasti toteutettu haaste kauniine kuvineen. Minustakin on kiva katsella onnellisen bloggaajan kuvaa.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
  5. Hyvää itsenääsyyspäivää! Kivasti toteutettu haaste :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit sinivalkoiset kuvat ja kekseliäästi toteutettu haaste! Kiva, että osallistuit. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mukava haaste, tulee blogeihin kauniita postauksia!

      Poista
  7. Kauniita kuvia.
    Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  8. Hyvää & rauhallista itsenäisyyspäivää!💙

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Olipa kivasti toteutettu haaste! Ihanat kuvat myös. Tuo valkoisten ja sinisten lemmikkien sekoitus on niin söpö <3 Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikit on kyllä niin somia! Ovat ihan itsekseen tehneet tällaisen kauniin sekoituksen.

      Poista
  10. Olipa hienosti toteutettu haaste. Kauniita kuvia ja kauniita ajatuksia, kiitos tästä. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...