torstai 19. marraskuuta 2020

Taitavat siivekkäät ja ahnaat talttahampaat

Tällä kertaa kuvissa pihan ruokintapaikan vierailijat! Esittelyssä myös uusi tee-se-itse ruokintateline/ DIY talipötköverkko. Pelkkien auringonkukan siementen ystävät ovat toistaiseksi joutuneet pettymään, sillä tarjolla on harkitusti vain talipalloja ja -pötkylä. Miksi näin?


En ole ripustanut vielä varsinaista lintulautaa, johon laitan irtosiemeniä. Syynä on sää. Meillä ei edelleenkään ole merkkiäkään pakkasista ja pelkään lintujen tautien leviävän lämpimässä säässä. En kuitenkaan malttanut olla aloittamatta ruokintaa. Olen sairauslomalla, joten kökin kotona ja lintujen touhut ovat piristävää katsottavaa. Järkeilin, että linnut eivät pääse sotkemaan ruokaa ulosteella ja sitä ei juuri putoa maahan, kun käytän talipalloja ja -pötköjä. Hyvin onkin toiminut! Mustarastaat, jotka mieluiten syövät maasta, ovat jääneet ilman. Eiköhän tuolla muualla ole vielä niille hyvin syötävää. Meidän pihassa pesivät mustarastaat ovat täällä yleensä vuoden ympäri. 

Mustarastasnaaras

Paikalla ovat touhunneet aiemmilta vuosilta tutut ruokavieraamme. Katsotaan läpi lajit. Kaikista muista on kuvat paitsi puukiipijästä, jonka näin vain kerran ruokintapaikalla. Se etsii ruokansa aina puun rungolta, eikä mene roikkuviin telineisiin, joten se ei ole vaivautunut paikalle toiste. 

Kuusitiaisia on ehkä vain yksi. Koskaan en näe useampaa kerralla. Tai ehkä toinen pitää vahtia kauempana?

Käpytikka on kaunis mutta niin ahne, että toivon, ettei se käy monta kertaa päivässä.

Sinitiaiset ovat söpöjä palleroita.

Runsaslukuisimmat kävijät ovat talitiaiset ja pikkuvarpuset. Talitintit pomottavat muita tiaisia ruokintapaikalla, mutta varpuset eivät niiden uhosta välitä:

 Talitintti kyttää pikkuvarpusen syömistä...

Kun varpunen ei vaivaudu väistämään niin tintti liittyy seuraan.

Ja sitten ahne talttahammas, jonka takia ruokintatelineiden on syytä olla tukevaa tekoa:
Orava oksalla
Ai miten niin mä?

Orava - häntäakrobaatti

Kuvassa uusi ruokintateline, joka kaipaa sen verran parannusta, että kannesta pitää tehdä oravanpitävä (= painavampi). Ne syövät vähän turhan nopeasti koko pötkön! Edes oven avaaminen muutaman metrin päässä ei välttämättä saa oravaa lähtemään! Linnut näyttävät mallia sivistyneistä ruokailutavoista:
Syömässä talitiainen ja käpytikka. Jonotusvuorossa oksalla pikkuvarpunen. 

DIY teline talipötkölle

Ruokinta-automaatin tärkeimmät materiaalit ovat pala jyrsijäverkkoa, 2 metallista säilykepurkin kantta, isompi muovikansi, muovirima sekä rautalankaa.

Pohjassa on kaksi purkin kantta vastakkain, kiinnitettynä mutterilla, prikalla ja ruuvilla. Jyrsijäverkon alareuna on taivutettu ja saatu hyvin kiinni niiden väliin. Sivussa on lintujen turvallisuuden takia rima liitoskohdassa, koska verkon katkaisureuna on terävä. Rima ja verkko on kiinnitetty rautalangalla. 

Tämä on mitoitettu sopivaksi käyttämiimme talipötköihin. Varmasti tällaisia valmiinakin myydään, mutta munmies nyt tykkäs askarrella ja mä ideoin kansirakenteen pohjaan. Emme enää käytä ohuita muoviverkkoja, koska eläimet voivat jäädä niihin kiinni. Onneksi myös pyöreitä talipalloja myydään ilman turhia verkkoja. 

Julkaisen viikonloppuna vielä lisää lintukuvia - myös muualta kuin ruokintapaikalta. Silloin tulee selitys myös sille, mistä tuo ihan eka kuva on otettu (jos et muista viime vuodesta). Onko sinun pihallasi näkynyt lintuja? Onko lajit samoja kuin täällä vai ihan muuta?

10 kommenttia:

  1. talttahammas yrittää syödä koko lintulaudan jos kiire.kyllä meillä johurja vauhti linnuilla.suurin osa muita tiaisia kuin talitinttejä.taitaa tulla kallis vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti eivät ihan konkurssiin teitä syö ;) Kävin äsken katsomassa ja meillä on kyllä niin talitinttipainotteista, kiva että teillä on muita tinttejä.

      Poista
  2. Olet saanut todella onnistuneita lintukuvia! Kiva esittely talipötkö telineestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Teline on ollut nyt kovalla käytöllä ja hyvin tuntuu kestävän oravat ja tikat. Linnut käyvät siinä mieluummin kuin tuossa ostetussa metallipyörylässä. Ehkä pötköt ovat herkumpia kuin talipallot ja kyllä tuosta saa varmaan varpailla paremman otteenkin.

      Poista
  3. Kivat lintukuvat ja näppärän näköinen talipötköteline! Tuollaisen voisi kyllä askarrella meillekin; muistelin, että jyrsijäverkkoa jäi vielä pieni pala yli. Naapurilla on ollut ruokinta jo pitkän aikaa ja kyllä siellä näyttää tinttejä käyvän ahkerasti. Puukiipijä saattaa tulla pihalle ruokavieraaksi, jos kiinnittää talipötkön kanaverkolla kiinni puun rungolle. Siinä kyllä käyvät sitten muutkin linnut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en tullut ajatelleeksi, että voisihan sen kanaverkon kääräistä koko puun ympäri puukiipijää ajatellen. Hmm, ehkä joskus pitää kokeilla. Pienelle jyrsijäverkon palalle tämä talipötköteline on kyllä oikein hyvä käyttötapa, suosittelen!

      Poista
  4. Mukavaa! Onkin hyvä huomioida lämpimän sään vaikutus ruokinnan lintujen hyvinvointiin. Viisasta jättää irtosiemenet vielä tarjoamatta.

    Hauskan ja kätevän näköinen talipötköteline. Minulla oli tapana laittaa kaupan talipötköt vain metalliverkkoon, jonka käärin aina pötkön ympärille ja kiinntin rautalangoilla, mutta se oli pidemmän päälle ärsyttävää ja työlästä - jäykkä verkko ja rasvainen talipötkö olivat vaivalloinen yhdistelmä, etenkin ulkona pakkasessa. Sittemmin olenkin ryhtynyt tekemään talipötköt itse niin, että taivuttelen ja muotoilen verkkohäkkyrän tyhjään maitotölkkiin, johon sitten valan talin. Tulee valmiiksi metalliverkossa olevia talisiemenköntsiä.

    VastaaPoista
  5. Vautsi, kuulostaa mielenkiintoiselta tuo verkko-tölkki-tali-kombo! Itselläni on into aina lopahtanut alkuunsa noihin omiin talin valanta juttuihin, mutta näppäräsormiselle varmasti oikein toimiva vaihtoehto!

    VastaaPoista
  6. Näppärän näkööne talipötköteline ja jos on värkkiä omastatakaa, on helappo teheräkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on just semmonen hyödyllinen projekti, johon meilläkin oli kaikki tarpeet valmiina.

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...