torstai 12. marraskuuta 2020

Kasvihuoneen syksy

Viimeisiä viedään, tällä kertaa omia tomaatteja. Lämmittämätön kasvihuone kypsytti taas hyvän sadon, olen siitä kiitollinen. Tänäänkin poimin keittiössä olevasta laatikosta muutaman kypsän ja kauniin kirsikkatomaatin ruokapöytään. Joskus aiempina syksyinä tein erilaisia virityksiä tomaattien kypsyttämiseksi. Mutta ne kyllä kypsyvät valossa tai pimeässä, viileässä tai huoneenlämmössä, en ole huomannut suurta eroa. Niinpä vain olen pitänyt niitä nyt keittiössä. Vähemmän kauniita, halkeilleita tai muuten viallisia on upotettu viime viikkoina kastikkeisiin. Samoin pieniä oransseja paprikoita, joita on myös ollut runsaasti.


Nyt on ruska muisto vain. Kuvasin kasvihuoneen 10.10.2020

Tyhjensin kasvihuoneen loka-marraskuun vaihteessa ja toin loput tomaatit sisään. Lämpötilan vaihtelut olivat tuoneet jo paljon aiemmin sen ongelman, että tomaatit halkeilivat ja silloin ne myös homehtuvat helposti. Ehjänä pysyneistä osa siis kypsyy edelleen keittiössä ja hyvän makuisiakin niistä tulee.

Tomaatteja tänään. Tummat kirsikkatomaatit ovat lajiketta 'Black Cherry'




Ja aiemmin kesällä. Kasvihuoneessa on kypsynyt monen sorttisia tomaatteja sekä oransseja paprikoita.

Kasvihuoneen tyhjennettyäni jynssäsin pahimmat kerrostumat ja harjasin kaikki irtolehdet ulos, ettei kasvihuoneeseen jäisi talvehtimaan mitään ei-toivottuja vierailijoita. Itse rakennetun kasvihuoneen epätasaiset puupinnat on vähän hankalia siivottavia, niitä ei ihan osattu ajatella rakennusvaiheessa. Mutta eipä siitä mitään ongelmaa ole tullut, vaikkei ihan kiiltävän puhdasta tulekaan. Mitään torjuntatoimia vaativaa tuholaisongelmaa ei tällä kaudella ollut.  

Blumat kastelujärjestelmän olin ottanut jo ajat sitten sisälle talteen. Loppusyksystä tomaatit tarvitsevat enää vähän vettä ja sadevettä on saatavilla yllinkyllin.  Isoista kasvatuslaatikoista poistettiin tällä kertaa suuri osa mullasta. Yleensä vaihdamme siitä vain pienen osan. Muuripenkin remonttityömaalta loppui hiukan multa kesken, joten veimme sinne täydennystä. Onpa sitten laatikot kevyempiä keväällä, kun ne olisi kiva saada suoristettua. Osa saattaa tarvita isompaakin korjausta.

Hiukan ränsistynyt tunnelma kasvihuoneessa jo 25.9.2020. Tomaatit punertuvat. Mukana myös daalia!

Tyhjentynyt kasvari 31.10.2020

Heti kun tomaatit lensivät ulos, tilalle tulivat kesäkalusteet, joita säilytämme talvisuojassa kasvihuoneessa. Kuvan sentään ehdin välissä ottaa! Näin syksyn lehtien kanssa ei muuten ollenkaan häiritse tuo katonrajan oranssi eristysvaahto, joka näyttää kesäkuvissa NIIN rumalta, että aina koitan rajata sen pois. 

Perhoangervon ruska aiemmin syksyllä

   Mukavaa loppuviikkoa!

8 kommenttia:

  1. Ihanan värinen kimara tulee noista eri värisistä tomaateista ja paprikoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja nyt lautasella kuvatuissa on selvä syksyn sävy, ei samanlainen kirkas kuin kesällä!

      Poista
  2. Tulipa nälkä. Ensi kevättä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässä on nyt ankeat ajat kun ihan pitää ostaa tomaattinsa ;) Keväällä pitää sitten aika kauan vielä katsella taimien kasvua, kesällä vasta pääsee syömään!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. On se kyllä semmoinen iloa tuova asia! Tänä vuonna tuntui, että oli todella helppoa ja vaivatonta. Alkaa olla aika paljon kokemusta, mikä tietysti auttaa.

      Poista
  4. Kauniin väriset tomaatit, ihanaa satoa! Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...