keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Alppiruusujen aika

Käsillä on alkukesän hetki, jolloin kannattaa suunnata kävelylle alppiruusupuistoon! Kokemus on kuin satumaailmasta. Muistan kun vuosia sitten löysin tämän alppiruusupuiston. Kävelin parkkipaikalle päin jonkun kurssin jälkeen ja huomasin metsästä pilkistävän kirkkaita värejä. Se tunne, kun tavallinen suomalainen mäntymetsä onkin täydessä kukassa! Näitä taianomaisia paikkoja löytyy onneksi muualtakin, tai sitten voit päästä tunnelmaan kuvillani, jotka ovat Raision alppiruusupuistosta.


Viime viikonloppuna kukinta oli jo Raisiossa hyvää, joten turhaan ei kannata aikailla. Kävin tänään uudestaan ja nuppuja ei ole enää kovin paljon. Aikaisessa ollaan tänä vuonna. Ensi viikonloppuna on vielä hyvä hetki vierailulle.

Puisto on Raision kaupungin ylläpitämä. Sen vanhimmat pensaat on istutettu vuonna 1999. Niitä on istutettu useaan otteeseen lisää, viimeksi tänä keväänä kaupunkilaiset saivat ostaa nimikkopensaita istutettavaksi. Pensaita on sekä aivan polkujen varressa että pitkin metsää, yli 1200 kappaletta, 118 lajiketta.
Alppiruusujen lisäksi alueelle on istutettu esim. hemlokkeja, tuijia ja erilaisia köynnöksiä, jotka kiipeilevät kivillä, alppiruusuilla ja mäntyjen rungoilla. Kukassa näyttivät olevan myös metsän alkuperäiset lajit kuten kielot ja puolukat. On sekä kauniita kallioita että kosteikon kasvillisuutta.

Puutarhan hoidossa mopo helposti karkaa käsistä ja niin näytti käyneen myös Raisiossa. Mikäs sen mukavampaa! Puisto jatkuikin pidemmälle kuin aiemmin olin huomannut (tai oikeastaan lähemmäs lukiota ja autotietä, josta alueelle tullaan). Uudessa osassa oli ainoastaan nuoria alppiruusuja, mutta nekin kukkivat jo täysillä. Alue on yhteensä 4,6 hehtaaria.
Alueella on useita penkkejä ja tiheä polkuverkosto, jota on kunnostettu tänä vuonna. Alueella näkee paljon vanhuksia, lapsiperheitä ja ihan kaiken ikäisiä. Alueelle ei ole portteja eikä pääsymaksuja, joten sinne voi mennä koska vain.














Turun suunnalla hieno alppiruusupaikka on myös Arboretum Yltöinen Piikkiössä, joka on alppiruusujen kukinnan ajan16.6. asti avoinna pitkin aukioloajoin (linkki).
Raision alppiruusupuistoon on helppo poiketa pohjoisesta Turkuun tullessa tai vaikka matkalla kauppakeskus Myllyyn. Raision lukion parkkipaikat ovat aivan puiston vieressä. Linkki sivulle. 


Olisi kiva kuulla, mitä muita hienoja alppiruusun bongauspaikkoja tiedät eri paikkakunnilla!


10 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä! Tuolla pitäisi kyllä joskus käydä.

    VastaaPoista
  2. Upea puisto! Minun on monesti pitänyt käydä tuolla. Jospa ensi vuonna pääsisin.

    VastaaPoista
  3. Upea puisto! Ihan mieletön määrä eri lajikkeita! Olen käynyt Helsingissä Haagan alppiruusupuistossa ja sielläkin oli todella upean näköistä. Kuopiossakin on alppiruusupuisto, mutta paljon pienempi. Olen käynyt siellä viimeksi varmaan kymmenen vuotta sitten, jolloin melkein kaikki siellä olevat alppiruusut ja atsaleat olivat alle metrin korkeita. Pitäisikin käydä tänä kesänä siellä katsomassa, miten paljon ne ovat kasvaneet. Täällä menee varmaan vielä viikko-pari, että kukkivat kunnolla. Helteistä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haagasta muistan kuulleeni. Kiva että Kuopiossakin on.

      Poista
  4. Kiitos sinulle kuvista aivan upeita. En ole koskaan käynyt missään alppiruusu puistossa vaikka vieressä tämäkin periaatteessa on.

    VastaaPoista

Palautetta? Pieni ajatus? Kritiikkiä? Kyllä kiitos! Kiitos viestistä!

Lisää lukemista:

Keukenhof - aikuisten huvipuisto?!

Olen viettänyt pääsiäisen Alankomaissa äiti-tytär reissulla. Minun eli äidin ykköskohde oli Keukenhof eli tulppaani-ihmemaa. Ja olihan se nä...