tiistai 30. heinäkuuta 2019

Kesän iso projekti: Pensasaidanteen istutus savimaalle


*Mukana mainoslinkki suosittelemistani puutarhakirjoista*
Pitkään kesken ollut raja-aidanneprojekti on vihdoin valmistumassa. Naapuritontin rakentamisen myötä istutin pari vuotta sitten rajalle pajuja ja pensaita. Loppupätkä jäi tekemättä, koska siitä piti ensin purkaa vanha vaja. Siihen halusin tehdä monilajisen, vapaasti kasvavan pensasaidanteen. Haastetta tuovat savimaa ja vesimyyrä. Nyt on vihdoin lähes valmista! Esittelen projektin ja istutetut lajit. 
Etummaisena vasemmalla valkopajuangervo


Maaperä on täällä tiukkaa savea. Alkupätkän pensasaidannetta istutin pari vuotta sitten korkeaan kohopenkkiin. Vuosi sitten keväällä kerroin, miksi se meni pieleen. Vesimyyrä ihastui multavaan kohopenkkiin ja järsi pensaiden juuria ja jopa katkoi pensaan irti maasta. Toisessa penkissä kasvaneen kirsikkapuun sain nostettua käsin irti, kun sillä ei ollut enää juuria. Tämän takia en tällä kertaa tehnyt kohopenkkiä. 

Siis varoituksen sana: Aina kehutaan, kuinka kohopenkki on savimaalla autuus ja onni kasveja istuttaessa. Ei ole, jos alueella on vesimyyriä. Ne ovat autuaita siitä, että olet rakentanut niille pesäkummun.

Tästä lähdettiin. Vaja on menettänyt ekan palan seinää.

Istutuskuoppien tekeminen savimaalla aiheuttaa ongelmia, koska niihin tuppaa kertymään vettä ja kasvit voivat hukkua, kun niiden juuret ovat vedessä. Siksi maata pitää kuohkeuttaa laajemmalta alueelta, jos ei tee kohopenkkiä. Saven joukkoon voi sekoittaa kaikkea käsiin osuvaa (no ei ihan) kuten hiekkaa, turvetta ja multaa. Minä hain peräkärryllisen hiekkapitoista kompostilla parannettua multaa multa-asemalta, jota sekoitin savimaan joukkoon. Saa sitten nähdä jaksoinko kaivaa ja parannella tarpeeksi, kun ihan lapiopelillä riehuin.

Valitsin pensaslajeja, jotka pärjäisivät savimaassa tai ovat yleisesti ottaen vaatimattomia ja kestäviä (ja silti kauniita). Toinen vaatimus oli pensaiden koko, sillä tarkoitus on saada niistä näkösuojaa. (Siitä, mistä lajeista vesimyyrä ei niin välittäisi, en oikein löytänyt tietoa. Ei sellaisia ehkä ole.) Laitoin samaa lajia enintään 3 kpl, jotta näen, mitkä viihtyvät.

Homma jatkuu. Lattia osin purkamatta.

Kaikkein kivoin tulos minusta tulisi, jos mukana olisi myös havukasveja tuomaan omat sävynsä ja vihreyttä talveen. Miksi en sitten laittanut niitä? Joskus kyselin naapurin visiota rajan suhteen ja hän ilmoitti laittavansa tuija-aidan (eikä siihen kaivattu meidän osallistumista). En tiedä, millä vuosikymmenellä se on tulossa, mutta jätin havut siis hänelle. 

EDIT Postauksen loppuun päivitetty syksyn 2020 tilanne näiden 2019 istutettujen osalta. 

Aidanteen lajit:

Juhannusruusun uudet keltaiset kukat matarasta!



Juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia ’Plena’) 
-        Pensasruusujen pitäisi pärjätä savimaassa ja juhannusruusu on erityisen tuttu ja kestävä laji. Korkeus 150-200 cm.
-        Siirsin juhannusruusua tontin toiselta reunalta (ei niin savisesta paikasta) aidanteeseen 2017 ja se on hyvinvoivan näköistä 
Koristearonia

Koristearonia  (Aronia melanocarpa)

-        Korkeus 200-250cm. Syysväri on upea, loistavan punainen. Melko vaatimaton kasvualustan suhteen, mieluiten tuore läpäisevä multamaa. Marjat käyttökelpoisia, mutta ei sellaisenaan syötynä hyviä.
-     Istutettu 2019. Minulla on pari marja-aroniaa toisella puolella tonttia ei-savisella maalla. Otin tällä kertaa koristearoniaa edullisen hinnan takia, sillä en tiedä, pärjäävätkö ne tässä, mutta kokeillaan.

Etualan sinilehtinen pensas on marjatuomipihlaja


Marjatuomipihlaja  (Amelanchier alnifolia)


-        Tekee herkullisia marjoja myös itsepölytteisesti. ’Smoky’ kasvaa reilun kahden metrin korkuiseksi ja tekee paljon juurivesoja.
-        Istutettu 2019

Lännenheisiangervo

Lännenheisiangervo (Physocarpus opulifolius)


-      Heisiangervot ovat terveitä ja helppohoitoisia pensaita. 2-3 m korkeita ja nopeakasvuisia. Pärjäävät varjosta aurinkoon. Pitäisi pärjätä monenlaisessa maassa, jopa savessa. 

- Istutettu 2019.

'Diablo'

'Lady in Red'


Purppuraheisiangervo ’Diablo’ ja ’Lady in Red’


- Purppuraheisiangervot ovat punalehtisiä lajikkeita. Lady in Red on kirkkaamman punainen matala lajike.
- Istutettu 2019. Lady in Red on vain noin metrin korkuinen, mutta otin sen mukaan väriä tuomaan.
Pihlaja-angervo


(Viita)pihlaja-angervo  (Sorbaria sorbifolia)
-        Nopeakasvuinen tuuhea pensas, joka leviää juurivesoilla. Pärjää lähes missä vain. Korkeus 150-200 cm.
-        Tämän olen istuttanut perimmäiseen nurkkaan 2017. Se voi olla oikea riesa levitessään voimakkaasti. Käytä harkiten. Tarkoitus on pitää se aisoissa ruohonleikkurilla.


Etualalla juhannusruusu (sekä heinät ja matarat) ja pajuaidan pää. Vastaistutettu alue takana, mistä vielä puuttuu nurmikko.

Unkarinsyreeni  (Syringa josikaea)                 

-        Unkarinsyreenit kuulemma pärjäävät savimaassa.

-        Saa nähdä miten käy ja ovatko nämä aitoja unkarinsyreenejä (tunnistus onnistuu paremmin kunhan kukkivat).  Istutettu 2019.

Kirjokanukka iltahämärissä


































Kanukat
Laikkukirjokanukka  (Cornus alba) ’Elegantissima’ ja viirukirjokanukka ’Sibirica Variegata’
Kirjokanukat ovat näyttäviä noin 2m korkeita pensaita, joiden osittain valkoiset lehdet loistavat erityisen kauniisti hämärässä. Ilmeisesti kaikki kanukat voivat viihtyä myös savimaassa. 
-        Omani on istutettu 2017, ilmeisesti kärsineet myyristä, ehkä muustakin, sillä ovat kasvaneet surkeasti. Mutta ehkä niistä vielä joskus pensaita tulee, tänä kesänä näyttävät jo paremmilta.




Valkopajuangervo ’Allikko’    (Spiraea alba) 

-        FinE-laji, pärjää märässä maassa ja jopa ajoittain seisovassa vedessä. Korkeus 1-1,5m. Leviää juurivesoilla. 
-        Tämä pensas osui sattumalta eteeni 2017 ja se on pärjännyt hyvin.
Vinoruutuaita pajusta. Ja ruohot PITÄÄ poistaa juurelta...

Koripaju (Salix viminalis)                             
-        Pajut pärjäävät savimaassa ja niitähän on olemassa hyvin monia lajeja.
-        Osa raja-aitaa on tehty pajupistokkaista. Ne ovat viihtyneet ihan kohtuullisesti. On ihan luonnollista, että osa pistokkaista on kuollut. Ongelma aidan korjailussa on, että uudet pistokkaat pitäisi istuttaa keväällä lepotilaisina ja niiden hankinta ajoissa tuppaa joka vuosi unohtumaan…


Pajuaita vielä päädystä. Uudet oksat pitäisi vielä sitoa aitaan.

Muita mahdollisia lajeja

Pihajasmike (Philadelphus coronarius)
En ole ajatellutkaan, että tämä ihanan tuoksuvakukkainen pensas käy hyvin savimaalle! Niinpä kuitenkin kerrotaan juuri tulleessa Kotipuutarha-lehdessä (nro 8.2019), joten taidanpa hankkia tällaisen.


Lumimarja (Symphoricarpos albus)
Lumimarja on kestävä tapaus, se pärjää niin auringossa kuin varjossa ja kestää tiesuolaa. Se mainitaan samaisessa Kotipuutarha-lehden jutussa.


Savimaa pidättää hyvin kosteutta. Sadetta on tullut vain vähän, mutta mustaherukat ovat suuria
























Taikinamarja (Ribes alpinum) ja mustaherukka (Ribes nigrum)
Minulla kasvaa vanhoja mustaherukkapensaita oikein hyvinvoivina ilman kohopenkkiä savimaassa. Enempää en niitä halua... Taikinamarja on sukulaislaji ja myös se sopii hyvin savimaalle. Taikinamarja on hyvä laji myös matalaksi leikattavaksi aidaksi. Ainoa vika siinä on pensaiden mataluus. Taikinamarja on 100-150 cm korkuinen ja mustaherukka 120-150 cm.  
Satojen naulojen lisäksi maasta löytyi myös mm. jakoavain


Vinkki naulojen etsijöille!

Uskomattoman paljon aikaa meni maasta naulojen etsiskelyyn! Vajan ympäristöön oli suorastaan kylvetty niitä. Poikani ja metallinpaljastin olivat suureksi avuksi. Todella tehokkaaksi homma muuttui vasta, kun (toinen) naapuri lainasi meille varren päässä olevaa magneettia. Ensin metallinpaljastin sanoi piip ja sen jälkeen magneetilla sohimaan, niin löytyi pintamaan joukkoon piiloutuneet ruosteiset naulat hyvin.

Pensasaidan eteen tulee nurmikkoa ja esimerkiksi niittyhumalaa kunhan säät viilenevät, joten törröttäviä nauloja ei alueella voi olla. 
Pensaiden juurelle on vielä saatava haketta rikkaruohoja torjumaan. 
Saimme apua vajan purkuun. Tässä vieraileva työnjohtaja.

Minulla on ollut tämän päivityksen teko mielessä koko kesän. Reissusta kotiin palatessa vähän huvitti, kun uusi Kotipuutarha-lehti tuli postissa ja siellä oli iso juttu savimaasta. Ajankohtainen aihe :)

EDIT Lokakuu 2020  Koska postausta edelleen luetaan, niin tiedoksi, että pensaat voivat edelleen hyvin. Kaikki 2019  istutetut pensaat ovat elossa ja hyvissä voimissa ja kasvaneet. 
Vanhemmista pensaista: Kanukoiden huono kasvu tympi ja siirsin toisen niistä muualle. 

24 kommenttia:

  1. Aidanteesta tulee hieno! Purppuraheisi angervo on.kiva väri piristys vihreideyden keskelle:) Muutama vuosi sitten pääsin ensimmäisen kerran tuoksuttelemaan tuota pihajasmiketta ja ihastuin niin kovasti,mahtava tuoksu! Mukavaa kesän jatkoa❤️

    VastaaPoista
  2. Kiva että uskot projektiini :) Pihajasmikkeelle tämä on mielestäni hyvä paikka, kun ihan vieressä ei ole tarkoitus istuskella niin ei tule liikaa tuoksua kuitenkaan :)

    VastaaPoista
  3. Tämä on hyvä idea, monilajinen ja vaihteleva pensaikko rajaamassa aluetta! Sitä ei ehkä muutaman vuoden päästä miellä enää aidanteeksi vaan se on kokonainen viidakko. Koska lajeja on useita, joku varmasti lähtee hyvään kasvuun ja paikkaa toisen kituvan tilan. Tätä on kiinnostavaa seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi kun pääsisi pian siihen viidakkovaiheeseen. Lupaan raportoida jatkossa, miten pensaat voivat ja kasvavat.

      Poista
  4. Kauniita pensaita olet valinnut! Siinä oli monta lemppariani: heisiangervot, myös nuo purppuraiset, koripaju, kanukat, viitapihlaja-angervo, pihajasmike. Noita meilläkin kasvaa savimaassa ja hyvin pärjäävät:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Pistin toimeksi ja hain tänään pihajasmikkeen (ekassa kaupassa olivat kirvojen vallassa, mutta toisessa oli onneksi yksi jäljellä). Isompi homma edessä, kun pitää saada se maahan.

      Poista
  5. Tulee kiva aidanne,purppuraheisiangervo tuo kivaa vaihtelua, samoin nuo kirjavalehtiset.

    VastaaPoista
  6. Onpa sinulla mielenkiintoinen projekti, aika haastavakin. Savimaa ei ole mikään helppo juttu. Kauniita lajikkeita olet valinnut aidanteeseen, erityisesti pidän kanukasta, purppuraheisiangervosta ja pihajasmikkeesta. Kerrohan sitten miten projekti etenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti pääsen kertomaan, että kasvavat iloisesti.

      Poista
  7. Tuosta tulee hyvän näköinen, kunhan pensaat lähtevät kunnolla kasvuun ja ottavat tilansa haltuun. Hyvä vinkkilista myös savimaassa pärjäävistä pensaista, joita näemmä löytyy runsain mitoin. Viitapihlaja-angervo on hirveä riesa, jos sitä ei istuta rajattuun kasvualustaan tai pysty kiertämään kunnolla ruohonleikkurilla. Meillä kasvaa sitä tontin laidalla, tai nyt jo kunnan metsän puolella, kun omalta tontilta ollaan saatu revittyä pois. Etenee hurjaa vauhtia joka suuntaan. Tänä vuonna olen riipinyt siitä lehtiä pois, jos vaikka saisi sillä konstilla vähän hidastettua sen etenemistä ja lopulta koko puskan pois. Jään mielenkiinnolla odottamaan, millaiseksi aidanne tulevina vuosina kehittyykään :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut kokemuksia pihlaja-angervosta ja siksi se on yksin peränurkassa. Siellä saa mielellään kasvaa rehevästi tien ja nurtsin välissä! Metsää ei ole vieressä.

      Poista
  8. Toivottavasti projektisi onnistuu kaiken suuren työn jälkeen. Savimaalla on myös puolensa. Meillä on paljon jasmikkeita mutta ei savimaata. Niistä pitää myös peurat jos sellaisia siellä on. Mielenkiintoista seurata tilanteen kehitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on toistaiseksi ollut yllättävän vähän vaivaa peuroista, vaikka niitä on lähistöllä paljon. Mutta hyvä tietää, etten ala houkutella niitä jasmikkeilla. En laita niitä peurojen reitille!

      Poista
  9. Hei, joko sinulla on tietoa ovatko myyrät tehneet tuhojaan aidanteeseen? Ja jos ovat, niin onko joku lajike saanut olla rauhassa? Minulla olisi tulossa samanlainen aidanneprojekti. Kaksi vuotta vanhoista syreenin taimista oli kaikki juuret syöty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, olen pelannut varman päälle jättirusakoiden takia ja olen pitänyt aidat alueen ympärillä. Voisin huomenna mennä tutkimaan tilannetta lähempää ja palaan asiaan!

      Poista
    2. Nyt on postaus Iisoppiaita ja lopussa tästä aiheesta
      Viherrin

      Poista
  10. Todellakin postausta luetaan, olen lukenut tämän jo ties kuinka moneen kertaan kun puutarhanhoitotaidottomana olen etsinyt pensaita savimaan pihalle. :) Kiinnostaisi kovasti jatkokuvat tästä projektista, myös siitä näkökulmasta miten nopsaan/hitaasti nämä pensaat ovat kasvaneet toisiinsa verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, täytyy ensi kesänä tehdä tästä uusin kuvin uusi postaus ja laitan tänne sitten linkin. Tällä hetkellä sanoisin, että kaikki heisiangervot vaikuttavat erityisen hyväkasvuisilta.

      Poista
  11. Just lähden hakemaan lännenheisiangervon paljasjuuri taimia. Savipellolle , metrin välein , ajattelin laittaa. Onko kenelläkään tietoa syövätkö peurat heisiangervoa? Aidan tarkoitus on oikeastaan pitää peurat poissa mökin pihapiiristä. Hyvä postaus, aidan valinta vaikeaa. Meillä kaupungissa muotoon leikattua aronia aita, tosi kaunis, mutta mökille halusin mahdollisimman terveen , savimaan pensaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurojen pitämiseksi pois tarvitset varmaankin tukevan, vähintään 2m korkean verkkoaidan. Toki sen eteen kannattaa laittaa pensasrivi maisemoimaan aita. Riittävän monta vuotta kasvettuaan pelkistä pensaistakin voi aika hyvä este muodostua. Noin muuten lännenheisiangervo on hyvä, helppo ja terve valinta. Leikattu aronia-aita on varmasti kaunis, kun oksat ei "retkota"!

      Poista
  12. Uusi postaus tästä aiheesta, sori tämä ei ole linkki, kopioi: http://www.viherrin.com/2021/05/pensasaidan-kevat-ja-hyasintit.html

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...