sunnuntai 20. elokuuta 2017

Miten innostuisin kirjoittamisesta?

Hullu kysymys, mutta sellainen ajatus tässä on ollut mielessä. On ollut FIILIS, että HALUAN kirjoittaa. En kuitenkaan saa aikaiseksi edes yrittää, koska ei ole jotakin tiettyä aihetta, josta PITÄISI kirjoittaa. Ainahan sitä on jotain tähdellisempää tekemistä, eihän sitä ehdi rustailla joutavaa tarinaa. Puutarhassa tai talossa on jotakin tehtävää tai perheen kanssa säätöä. Pitää siis löytää syy kirjoittaa.

RATKAISU 1: Aloitin bujon. Ostin tyylikkään vihon ja kivoja kyniä. Vihossa on paljon tyhjiä (piste)sivuja, jotka pitää täyttää. Muuten tosi kiva (voin vaikka joskus kertoa lisää), mutta ei sinne tule kirjoitettua pidempiä tekstejä.

RATKAISU2: Perustin blogin. Viimein. Tässä. Kiva jos kävisit jatkossa täällä katsomassa, mitä olen keksinyt iloksesi. Tulisi se sopiva potku, että kirjoitan. Tekninen puoli tässä bloginpidossa tuntuu hankalalta (ulkonäkö ei ole sitä mitä haluan vielä), mutta eiköhän se tästä.

RATKAISU3: Ilmoittauduin kirjoittaja-kurssille. Menen sinne ja olen siis kirjoittamisen harrastaja. Jo vain on pakko kirjoittaa, jos olen hitto maksanut siitä. Tekstiä paperille vaikka väkisin.

Eiköhän parin kuukauden päästä sitten ole selvää, onko jotakin sanottavaa ja haluanko edelleen kirjoittaa.

Mutta tosiaan, tervetuloa, tämä on Viherrin. Voisin lähiaikoina postauksessa vaikka kertoa, millaisten asioiden ympäriltä tässä on tarkoitus kirjoittaa.

bujo/ bullet journal (Moleskine) ja pitsilehti (Fittonia)

2 kommenttia:

  1. http://www.salaisessapuutarhassa.blogspot.fi/
    Tervetuloa virtuaalikylään tuolta sivulta pääset myös uudempaan blogiini...joka sekin on nyt uinunut kun ei ole puutarhassa tapahtunut mitään ja kirjoittamisessakin on ollut taukoa...tunnen tunteen siis, miten joskus ei vaan mitään synny vaikka kuinka haluaisi.

    Anonyymi ystäväsi ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Hyvältä näytti, joten toivottavasti sinullakin vielä joskus inspiraatio iskee :)

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...