sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Helmikuu alkuun

Tammikuu hurahti töitä vuorotta tehdessä. Saas nähdä helpottaisko tilanne seuraavaksi vai mihin taas pääni pistän. Tänä aamuna oli orava oppinut syömään lintulaudalla. Aiemmin se on istunut maassa etsimässä siemeniä. Kerron miten ilmastohaaste etenee ja siihen liittyen hyvän aamupalan. Tiesitkö, että tutkijat haluavat kuulla mitä teit lauantaina? 


Haussa vaihtoehtoja juustolle

Kerroin vuoden alussa uudenvuodenlupauksestani pienentää hiilijalanjälkeäni. Tein tästä linkistä löytyvän sitoumus2050 . Esiin nousi mm. juuston mussutukseni ja olen siihen nyt tammikuussa kiinnittänyt huomiota. En ole edes päässyt vielä niin pitkälle, että olisin valmistanut omatekoisia tahnoja leivän päälle, kun kaapista on löytynyt mm. hummusta ja lasten toiveesta maapähkinävoita (luomuversiota, ilman sokeria). En tiedä, mistä tuo hummuspurkki oli kaappiin materialisoitunut, kun yleensä tykkään tehdä sen itse... Kauppojen versioissa on isoja eroja ja niistä olikin juuri vertailu lehdessä, siihen voi tutustua täällä. Olen tuloksista aika samaa mieltä sen osalta, mitä itse olen maistanut.



Aina ei tietysti tarvitse syödä leipää, niin ei tarvitse leivänpäällisiäkään. Smoothiet on tosi hyvä tapa aloittaa aamu. Niihin saa sullotuksi hirmuiset määrät terveellisiä aineksia ilman että ne maistuvat "liian vihreältä"! Tänä aamuna tein tällaista:
  • avokadon puolikas
  • kourallinen baby pinaattia
  • muutama taateli
  • puoli pussia mangokuutioita
  • kourallinen mustikoita pakkasesta
  • viimeksi laitoin hiukan vaniljasokeria, tällä kertaa maapähkinävoita (pienikin määrä maistuu!)
  • mantelimaitoa (jotakin nestettä, valitse itse)
Hyvää, terveellistä ja kauniin väristä!
Tiedäthän vinkin, miten blenderin astian saa smoothien teon jälkeen puhtaaksi? Laita astiaan vettä ja ihan vähän tiskiainetta ja pyöräytä kone päälle. Siistiä saman tien, ei tarvita mitään pulloharjaa. Toimii ainakin jos teet smoothien jollain tämän tyyppisellä blenderillä:

Kerro tutkijoille, mitä teit lauantaina!

Nyt olisi hyvä hetki kirjoittaa päiväkirjaa siitä, mitä teit eilen! 2.2.2019 oli Suomalaisen päivä. Kerro mitä silloin tapahtui, keitä tapasit, mitä ajattelit ja miltä tuntui. Suomalaisen kirjallisuuden seura kerää tiedot arkistoon, josta tutkijat voivat tietoja hyödyntää. Samanlainen keräily on tehty myös vuosina 1999 ja 2009. Palkintojakin on tarjolla. Tarkoitus on kertoa ihan tavallisesta elämästä. Katso tarkemmin täältä.

Mitä itse tein? Tein töitä kotona, siivosin vähän, ruokin lintuja ja katsoin sohvalla Emma-gaalaa. Niin ja ilmastohaasteeseen liittyen olen luvannut myös konmarittaa, joten yritän epätoivoisesti estää uusien tavarapinojen kertymistä. Niinpä laitoin ilmoituksen nettikirppikselle ja pääsin heti eroon muutamasta tavarasta, joita lapset eivät enää tarvitse. 
Toivotaan, ettei tässä nyt ihan hukuta lumeen! Orava pelästyi minua ja loikkasi kolme metriä lintulaudalta pensaan läpi maahan. Kyllä lumi pöllysi, oli pehmeä lasku! 
Mukavaa helmikuuta ja uutta viikkoa sinulle!

21 kommenttia:

  1. Herkullisen näkööne smoothie. Vois sitä omiaki ruakaalutottumuksia tarkistaa, mutta isäntä on sellaane vastarannankiiski, ettei tosikaa :) Monen vuaren meinaamisen jäläkihin, ostin perijantaina blenderin. On viälä koekäyttämätä. Ajatuksena olis syättää isännälle salaa eres jotaki tervehellistä. Aineksista saa varmasti jättää pualet mainittemata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, hyvä sinä!!! Väität vaan, että siinä on tyyliin banaania ja mustikoita ja pistätkin kunnon pinaatit joukkoon. Eikä isäntä välttämättä osaa epäillä mitään!

      Poista
  2. Kiitos tuosta blenderin puhdistusvinkistä. Otan sen käyttöön oitis.
    Mainio orava, kun on oppinut istumaan lintulaudalla. Meillä orava roikkuu takajaloistaan marjakuusessa ja etujaloillaan napostelee siemeniä lintulaudalta. Varsinainen marakatti.
    Tällä lumisadevauhdilla taidamme hukkua lumeen. Sieltä sitten kömmitään esiin kimpassa krookusten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdiskelin ostavani huomenna extraruokaa kotiin. Jos lumisade jatkuu niin ehkä aletaan vaan hiihtää bussipysäkille kun mies lähtee reissuun ja mun pitäis tehdä lumityöt ;) Tai siis lapset voi hiihtää ja mä voisin mennä peiton alle :D

      Poista
  3. Hauska orava! Olen naureskellut naapurin lintulaudalla vierailevalle oravalle: se roikkuu kolmella käpälällä lintulaudan pohjassa ylösalaisin ja kurkottelee siemeniä sitä kautta naposteltavaksi. Yhdellä tassulla avittaa siemenet suuhun :D Smoothiet ovat hyviä ja tuo puhdistuskikka toimii. Meillä ei tuollaista erillistä blenderiä olekaan vaan yleiskoneen lisäosa, mutta toimii yhtä lailla sille ja myös aivan tavalliselle sauvasekoittimelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oravat on NIIN kekseliäitä. Ihan totta, varmaan toimii mille vehkeelle vaan tuo puhdistaminen.

      Poista
  4. Smoothiesi näyttää herkulliselta. Jostain syystä minulta on smoothien tekeminen jäänyt. Pitäisi aloittaa uudelleen.

    VastaaPoista
  5. Niinhän siinä käy, että välillä hyvät jututkin jää. Mutta nyt vaan blenderi (tai mitä käyttääkään) pöydälle, että muistaa!

    VastaaPoista
  6. Blenderi on hyvä, mutta välillä mietin, onko parempi pureskella kuituaineksia, kuin jauhaa ne hienoksi...no sinne saa kyllä piilotettua peljon sellaista, mikä ei muuten kaikille maistu. Hyvä reseptiesimerkki!
    Meillä oravat ovat varsinaisia sirkustemppuilijoita ja kiipeilevät ja hyppivät kaikenmallisiin linnunruoka-automaatteihin. Mallin vaihto ei auta, mutta näkyy tuota syötävää jäävän linnuillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on totta, että pureskelukin kannattaa, mutta smoothien päivässä uskon olevan ennemmin hyvä asia.
      Meidän nykyisen oravan temppuilutaidot on ollut huonot, mutta kai se kehittyy. Joskus oravat on harmittaneet, kun ovat ryövänneet esim. koko talipallon mukanaan. Nyt ei ole ollut ongelmia. Pikkutassuin sopii kauhoa :)

      Poista
  7. Orava ja tintti yhtäaikaa lintulaudalla! Ruokailusta, kun puhutaan niin minä olen lisännyt kasvisten käyttöä ruokailussa. Ne ovat ihan hyviä vieläpä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintit kävi tasaiseen tahtiin toisessa reunassa, ei heitä orava haitannut.
      Kasvisten käytössä pitäis pyrkiä aina parempaan, ilmeisesti vanha hokema "puoli kiloa päivässä" olis ihan minimi, vaikka melkoinen kasa sekin on...

      Poista
  8. Joo herkullisen näköistä vihreää juomaa, tyhjensin eilen pakastomen, siellä oli mustikkaa,puolukkaa,tyrnimarjaa, ja karpaloa, en silti ole saanut tehtyä edes smoothieta niistä. Lunta tosiaan ei ole ollut moniin vuosiin näin paljon, nyt sit odotellaan kevättä ja hankiasia, kun hanget kestää, niin pääsee liikkumaan pelloille ja metsiin kävellen.Hyvää helmikuuta myöskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti marjoistasi syntyi jotain hyvää!

      Poista
  9. Nostan sinulle hattua, kun olet ryhtynyt sanoista tekoihin, itselläni vasta vaiheessa. Tosin en ole esim. lentänyt yli 10 vuoteen, joten eiköhän sekin ole jo jotakin, lajittelen, kompostoin ja muutenkin yritän elää säällisesti, mukavuutta kuitenkaan unohtamatta. Oravat ovat sukkelia.

    VastaaPoista
  10. Ihana orava! Juusto on minunkin paheeni, sen vähentäminen tuntuu olevan paljon haastavampaa kuin lihansyönnin. Hummusta voisin myös kokeilla leivän päälle, se on hyvä idea.

    VastaaPoista
  11. Mulle on ollut positiivinen yllätys, miten helposti sain vähennettyä juuston syöntiä. Hummusta kannattaa kokeilla!

    VastaaPoista
  12. Me syömme paljon leipää ja sen mukana päällykset. Olen ajatellut itse että pitäisi muutama kilo pudottaa ja ne sanoo että leipä pois . Ihan siihen en kyllä pysty. Rasvaa en ole vuosiin syönyt leivänpäällä. Mutta olen miettinyt että mitä leivän tilalle . Hyvä kikka pestä plenderi menee heti käyttöön. Kiitos sinulle .

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...