tiistai 14. tammikuuta 2020

Puutarhavuosi 2019 -haaste

Sain Puutarhavuosi haasteen Navettapiian puuhamaa -plokista. Kiitos! En olekaan vielä tehnyt postausta oman puutarhan kaudesta 2019, joten tämähän sopii hyvin.  Haasteen on laittanut liikkeelle Minna, Hiidenkiven puutarhassa -blogista. 


1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?
a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua / Hullun lailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Betonitöitä / Romutaidetta /
Kierrätystä

Uutena juttuna kierrätin risuja pieneen risuaitaan (seuraavassa kuvassa). Siitä tuli kiva, olisi mukavaa tehdä pitempikin aita.



Ensin oli ruma ja laho vaja...

… jonka tilalle istutin pensasaidanteen
2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
a. Tarkasti
b. Ai missä?

c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

C. Aika paljon meni suunnitelman mukaan. Esimerkiksi vajan tilalle tuli pensasaidanne. Tosin montakohan vuotta tätä on jo suunniteltu... Aika iso homma se olikin, oli purkamista, naulojen etsintää maasta, mullan kärräystä, kastelua....

3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Yksi
c. Muutamia

d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...


Siihen pensasaitaan tuli sen verran taimia, että kyllä D on oikea vastaus. Ja tulihan niitä aika moneen muuhunkin paikkaan. Esimerkiksi innostuin hankkimaan kurjenpolvia (kaunein on Rozanne postauksen ekassa kuvassa). 


4. Menetitkö kasveja?
a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.

d. Älä edes kysy, kuinka monta!

D. Hankin aina jotain satunnaisia perennoja, joista osa ei selviydy. En nyt muista mitä tänä vuonna katosi. Ainakin menetin lukuisia itse kasvattamiani pikkutaimia, jotka olivat liian hentoisia paahtavaan aurinkoon. 

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?
Olen haaveillut pergolasta. Ei ole ilmestynyt. Lisäksi haaveilen kunnollisesta näkösuojasta naapureihin, toivottavasti se uusi pensasaita kasvaa ensi vuonna kohisten. 

6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2019?
a. Sää
b. Kukkaloisto

c. Joku muu. Mikä?

Paviljonkipenkin ympäristö koheni kovasti: Jatkoin luonnonkivistä tekemääni kivetystä, asennettiin puutarhaportti kunnolla paikoilleen ja tein istutuksia:


Paviljonki talolta päin, tämä puoli ei juuri muuttunut. Edessä on niittylaikku.
Paviljongin toinen puoli sai lisää kiveä ja istutuksia.


7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?
Varmaan se paviljonkipenkin ympäristö.


8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?


Viime kesän pensaita ja perennoja voin hehkuttaa sitten ensi kesänä, jos ovat yhä hengissä... Tuholaiset, savimaa ja sää tarjoavat haasteita riittämiin. Kiva hankinta olivat nämä uudet ruukut terassille ja äitienpäivänä saamani hortensia ilahdutti pitkään: 
Kevätkuvassa ei ole vielä köynnöksiä
Elokuun puolivälissä on kuvaan vaihtunut tuore hortensia. Toisessa ruukussa höyhenheinä, kelloköynnökset sekä muratti.

9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!
b. Ehkä...
c. Aivan liian monta!

d. Virhe? Mitä? Minullako?! Eeei suinkaan...!



10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?


Kelloköynnöstä kasvatin siemenestä ensimmäistä kertaa (muiden blogien innoittamana tietysti) ja ne kukkivatkin! 

Kelloköynnöksen reippaat taimet


Kelloköynnös kukassa






























11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?
Odotin innolla pioniunikoita, jotka edellisenä kesänä kukkivat upeasti. Pari vaivaista ehti kukkia myöhään syksyllä. Ilmeisesti ne eivät itäneet aiemmin, kun oli niin kuivaa. 

12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?
a. Kasveihin
b. Kiviin / Kiveyksiin
c. Pihan rakenteisiin, perustuksiin, toimintoihin...
d. Puutarhamatkailuun

D. taitaa olla oikea vaihtoehto, kun kävin keväällä Hollannissa. Osallistuin siellä kurssille, joten reissu ei mennyt pelkästään puutarhojen ihastelun parissa. 

13. Mitä opit?

Voisin siteerata  tähän haasten aloittanutta Minnaa: "Sen, että ulos istutetut pikkutaimet pitää alkuun suojata paremmin auringonporotukselta, kuumuudelta ja tuulen tuiverrukselta, vaikka ne olisivatkin totutelleet ulkoilmaan." Veit sanat suustani!

14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta...
a. Suurin suunnitelmin?
b. Kunnianhimoisin odotuksin?
c. Kauhunsekaisin tuntein?
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten?




D. Tein juuri siementilauksen! Lisäksi odotan jännittyneenä, miten kukkasipuli-istutukset nousevat:

Sitten pitäisi vielä haastaa joku, hmmm. Nopealla selailulla näytti, että Rikkaruohoelämää -blogissa ei ole ollut vielä paljoa viime kauteen luotausta! Between saa siis haasteen. 

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.

4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen kommentti, niin postauksesi lisätään haasteeseen osallistuneiden listalle
Haasteen pohja löytyy täältä. 

22 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea koostettasi ja katsoa kuvia, onko sinulla muuten joku ohjelma kollaasia varten? Olisi kiva oppia tekemään niitäkin. Hyvä, että muistutit pienten taimien suojaamisesta, hyvä ohje taas tulevalle kaudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen kollaasit Canvalla. Ehkä pitäisi tehdä postaus niiden teosta, kun monia taitaa kiinnostaa.

      Poista
  2. Huh, onneksi luin tarkkaan loppuun saakka ja yllätys, yllätys - sain haasteen. Lämmin kiitos, otan haasteen ilolla vastaan. Reissupostaukset on tehty ja ajastettu, joten nyt on aika katse omaan puutarhaan. Tein juuri siementilauksenkin.


    Tykkään tuosta kommentistasi kohtaan 9. Tuskin kovin moni tietoisesti mitään viherhankintoja tekee. Elämä yllättää puutarhassakin ja kokeilumielessä moni asia joko onnistuu tai ei. Ei sen kummempaa.

    Uutta kasvukautta odotellaan innokkaana. Oman jännityksensä tuo tämän talven outous. Miten kasvit ovat selvinneet ja millainen kotiloiden esiinmarssi leudosta talvesta seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että huomasit haasteen yllärinä! Olisin toki käynyt vinkkaamassa, mutta en vielä ehtinyt. Niinpä, saa nähdä mitä leudosta talvesta seuraa - vaikka iskeekö vielä hirmupakkanen.

      Poista
  3. Monenlaisia kokemuksia on kertynyt vuoteesi ja enimmäkseen positiivisia. Tuo kevyt paviljonki on houkutteleva ja niittyalue sen vieressä - kuin sadusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mukava vuosi tosiaan oli! Kiitos, minäkin pidän kovasti sekä paviljongista että niitystä - ja joka vuosi enemmän kun aina hiukan jatkan alueen laittamista (niityn hoitaa lähinnä luonto).

      Poista
  4. Sähän olit nopia. Näin se seuraava saras alakoo.
    Tuallaasen risuairan viälä joskus teen. Toivotahan, että saisit perkoolan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyödyllisempien asioiden sijaan tuli puuhattua postaus :) Kiitos, toivotaan että tulee pergola tai edes jotakin siihen suuntaan.

      Poista
  5. Kiva, että osallistuit haasteeseen! Näitä on niin hauska lukea :) Eikö olekin kummallista, että juuri maahan istutettuina pikkutaimet kärsivät auringosta ja tuulesta, vaikka ruukuissa pärjäsivätkin sitä ennen vallan mainiosti? Kai se on vain nöyrryttävä ja tarjottava niille sopeutumisen avuksi muutama päivä harson alla. Sinulla onkin mukavaa odotettavaa postista lähiaikoina ja vielä mukavampaa, kun keväällä Keukenhoffin inspiroimat sipuli-istutukset alkavat nousta. Ei ihme, jos sormia alkaa jo syyhyttää :) Lisään postauksesi saman tien haasteeseen osallistuneiden listalle. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen harsojen kanssa säätäminen on NIIN tylsää, mutta pakko kai se on... Tai sitten pitäisi olla joku suojaisa penkki pikkutaimille. Mutta uutta yritystä kehiin. Siemeniä odotellessa pitääkin muuten tarkistaa, että on mullat valmiina niin pääsee ekoihin kylvöpuuhiin ;)

      Poista
  6. On kiva lukea toisten vastauksia samoihin kysymyksiin, mihin on itse vastannut. Hauskaa, että onnistuit kelloköynnöksessä, minä taas nimesin sen epäonnistumiseksi. Olen jo kahtena kesänä kasvattanut kelloköynnöstä, mutta vaikka se itää nopeasti ja kasvaa korkeuksiin, jää kukinta todella heikoksi. Jokin kohta pettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säntäsin heti blogiisi lukemaan vastauksesi :) Minulla on kelloköynnöksen kanssa ainakin pieni etu lounaisesta sijainnista.

      Poista
  7. Tämä on kiva haaste ja oli todella mukava lukea vastauksiasi. Rozanne on minunkin lempikurjenpolveni :) Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  8. Kiva oli lukea vastauksesi kivaan haasteeseen. Tee ihmeessä postaus kollaasin tekemisestä.

    VastaaPoista
  9. Tämä haaste antaakin kivan katsauksen menneeseen puutarhavuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tätä oli mukava tehdäkin! (paitsi noita värillisiä yliviivauksia, jotka eivät aina toimineet)

      Poista
  10. Kiva haaste. Ja tosta tuli mieleen ne perhosorvokit... Mahtaakohan selvitä talvesta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostinkin siltä reissulta jotain ihan kummia taimia, saas nähdä mitä nousee ;)

      Poista
  11. It shouldn't be easy to keep flowers in winter
    I loved the hydrangeas, especially the blue, it's wonderful.
    Have a nice weekend

    VastaaPoista
  12. Thank you Maria, have a nice weekend!

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...