lauantai 14. huhtikuuta 2018

Lumilapio apuna lumettomalla pihalla


Olen tänään heiluttanut lumilapiota. Ja ei, meillä ei ole enää lunta. Ei ainakaan lapioitavaksi asti. Ethän sinä ole laittanut lumilapiota liian aikaisin pois? Se on hyvä apuväline muissakin tilanteissa! Suurin osa päivästä meni linturetkellä ja kaupungilla, mutta pihahommiinkin piti ehtiä. Tässä "lapioniksi" viikonlopun ratoksi!
Meillä on pitkä pätkä pihasta kivetty ja ympärillä suuria mäntyjä. Kivetyksellä oli runsaasti neulasia, höystettynä mm. soralla, oksilla ja lehdillä. Harjasin kivetystä (edes vähän) siistimpään kuntoon. Onneksi kukaan ei ollut vienyt lumilapiota varastoon, sillä se oli hyvä apu!

Lunta ei enää ole juuri ollenkaan. Vain lampi on vielä jäässä. Poikani kävi tutkimassa jään paksuutta rannassa eilen. Vielä oli aika paksua.

Minulla on tänä vuonna menossa 100 lintulajia haaste. Tänään oli paikallisen lintuyhdistyksen retki ja sinne piti mennä lajimäärää kasvattamaan. Linnut olivat kevätfiiliksissä Ruissalon pelloilla. Hyvin edustettuina olivat hauskat pyöreillä siivillään keikaroivat töyhtöhyypät, korkealle kohoavat kiurut, ohi lentävät kurkiaurat ja tietysti metelöivät hanhet. Uusia lajeja listaani olivat mm. pikkutylli ja merimetso.

Valkoposkihanhet Ruissalossa

Ruissalosta jatkettiin Turkuun Aurajokirantaan markkinoille, jossa naurulokkien paluuta ei voinut olla huomaamatta. Kamera oli siinä vaiheessa jo jäänyt matkasta. Joten loppuun vanhan mökin katolla söpöilevä Ruissalon västäräkki. Mukavaa viikonlopun jatkoa!
Västäräkki tiilikatolla

10 kommenttia:

  1. Samassa käytössä lumilapio meilläkin. Tänään oli upea päivä, mutta meni sisällä messuillessa.

    VastaaPoista
  2. Lumilapio onkin mainio apu haravoinnissa! Kohta pääsee haravoimaan, lempipuuhaani keväällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin täytyy varmaan seuraavaksi tarttua haravaan, jos tulisi vähän siistimmän näköistä!

      Poista
  3. Lumilapiosta on moneksi. Omani vein eilen kellariin ja toin samalla reissulla haravan esiin. Ehdin jo alapihan haravoidakin.
    Linturetki olisi kiva ja tarjoaisi mahdollisuuden laajentaa lajituntemusta. Meidän nurkilla harvemmin esimerkiksi vesilintuja näkee. Lintujen tunnistushaasteeseen osallistuminen on kiva juttu, enkä ajatellutkaan 100 lajia vuoden aikana bongaavani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään täällä sataa, huono haravoinnille :/ Joo, eihän se lajimäärä ole olennaisin. Mutta ilmeisesti sata on ihan kohtuuvaivalla mahdollinen, ainakin jos pääsee vesilintuja katsomaan. Lintutorneilla järjestetään tapahtumia, joissa saa tunnistusapua. Torneista usein näkee monenlaisia vesilintuja kerralla.

      Poista
  4. Täälläkin käytettiin lumilapiota melkein samaan hommaan. Haravointi tuli tehtyä jo syksyllä, mutta lintujenruokintapaikan alla oli paljon siivottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen hommaan varmasti oli lapio hyvä! Mä en haravoi syksyisin kuin paksuimmat lehtikerrokset ja sen kyllä huomaa keväällä.

      Poista
  5. Hihi, Ruissalossa onkin nyt tuhatpäin hanhia. Kävin eilen linturetkellä niissä maisemissa, ja hanhia lensi ylitse ja ohi niin paljon, että oli mahdoton pysyä laskuissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa onnistuneelta retkeltä! Oli vähän pelottavaakin kun hanhet yhtäkkiä lähtivät vierestä ja lensivät ihan matalalta yli...

      Poista

Palautetta? Pieni ajatus? Kritiikkiä? Kyllä kiitos! Kiitos viestistä!

Lisää lukemista:

Unelmasieppari

Askartelin unelmasieppareita . Tuloksena oli kaunis koriste helposti ja nopeasti. Suosittelen! Voit käyttää juuri niitä materiaaleja ku...