Puutarhan muutos vuosien varrella osa 4

 Nyt päästään kasvimaan ja lammen ympäristöön muutospostausten sarjassa. Näissä postauksissa tarkastellaan vanhoja valokuvia puutarhastani noin kymmenen vuoden takaa ja verrataan niitä nykytilanteeseen. Vaikka en olekaan kovin tehokas puutarhan muokkaaja ja lapiopelillä edetään, niin tarpeeksi pitkällä tähtäimellä kehityksen kyllä huomaa! Mukana myös kuvatodiste vanhaan, minun mittapuullani vallan hurjaan eläintarinaan. 

Kasvimaa piti saada heti, kun tänne muutettiin. Eli se taidettiin tehdä 2006. Nurmikko irtosi laattoina saven päältä ja voikukkien komeita juuria vedettiin savesta kuin porkkanoita. Totuus maaperän savisuuden asteesta valkeni viimeistään siinä kohtaa, kun lainaksi saatu puutarhajyrsin vain pomppi kovan saven päällä. Pitkälle on siitä päästy maanparannuksella. Kasvimaalle on upotettu hiekkaa, kompostimultaa, ostomultaa, turvetta, puun lehtiä ja kalkkia. 

Postauksen eka kuva on vuodelta  2010, siinä näkyy pienen ihmisen käsi takanani. Seuraavat kuvat samasta suunnasta kesällä 2020. Kasvimaani esiintyy kuvissa aika harvoin, koska se ei ole mikään tyylikäs laatikkoviljelmä vaan enemmän sellainen puolivilli. 

Porttiin ovat kasvaneet humala ja tarhaviinikärhö Mme Julia Correvon. Taustalle on tullut pergola ja paviljonki sekä paviljongin eteen istutusalue. Vanhassa kuvassa selkäni takana heiluu koripajun oksa, sillä tuohon piti tulla pajuaita. Se tuli loppujen lopuksi ihan muualle. 

Mustaherukkapensaat täällä olivat valmiina kun muutimme, seuraavissa kuvissa poimin satoa elokuussa 2009. Etualalla on portti kasvimaalle, joka on kuvassa aika epämääräisen näköinen. Taustan metsiköstä ei taida nykyään olla yhtään puuta pystyssä, siinä on tie, talo ja tasainen nurmikko. Kasvihuone on tullut siihen väliin mukavasti rajaamaan omaa pihaamme jo ennen kuin maisema muuttui. 

Yllä olevaa kuvaa voi verrata seuraavaan, jonka otin samasta suunnasta nyt 2.4.2021:

Samoja kiintopisteitä molemmissa kuvissa ovat lammen rannan kalliot ja siellä näkyvät tikkaat, mustaherukkapensaiden rivi etualalla ja musta metallinen puutarhaportti. 

Kasvimaa on kasvanut, on tullut kasvihuone vuonna 2011 ja pergola vuonna 2020. Tuo pensas, josta poimin, on kadonnut. Ylemmässä kuvassa voi tarkkasilmäinen nähdä taustalla kultapallojen kukkivan komeasti. Ne olivat ainoat perennat täällä valmiina ja ne ovat nyt taantuneet. Siitä ison kiven vierestä on mm. kaadettu koivu ja istutettu lisää kasveja, mutta kukkapenkki kaipaisi isomman kunnostuksen, joka on (taas) kesän työlistalla. 

Se pajuaita ei suostunut kasvimaan edessä kasvamaan. Pajut kiinnostivat silti ja tein myöhemmin osalle matkaa naapurin rajalle pajuaitaa. Tekniikka oli sama kuin edellinenkin yritys eli pistokkaita eli pajukeppejä maahan. Ehkä uudessa yrityksessä panostin enemmän maan parantamiseen ja tulos oli onnistuneempi. Tässä keväällä 2019, omenapuiden kukinta-aikaan. Nyt aikaisin keväällä olisi oikea hetki hankkia pistokkaat, jos haluat kokeilla. Vaikka pajut muuten kasvavat kuin riesa, niin pistokkaiden kanssa kannattaa noudattaa ohjeita! 

Lammen ranta oli pitkään luonnontilassa, koska en halunnut houkutella lapsia sinne. Lampi kun on uimasyvyinen. Kesällä 2016 väkersin sinne pienen hiekkarannan. Laiturin mies teki jo hieman aiemmin. Hiekkarannan penkin alustaksi tein itse erilaisia betonisia laattoja 2016 ja maalasin penkin:

 Käärmekammoisille en suosittele seuraavaa kuvaa! Muistaako joku, kun kerroin varoittavan tarinan siitä, miten käärmeet tykkää lämmitellä kasvihuoneessani keväisin. Nyt löysin kuvatodisteen siitä hurjimmasta tapahtumasta! Enpä muistanut, että se oli noin kamalan suuri! Vuonna 2014 minulla oli pari heinäpaalia kasvihuoneessa. Nostin päällimmäisen ja tämä rantakäärme oli siellä välissä. Huh! Koko tarina ja kasvihuoneen tarina täällä.

 Sitten vielä söpöstelykuva vuodelta 2007 kotitieltä. Tässä ei ole muutos tapahtunut niinkään maisemassa vaan ihmisessä. Tytär on nykyäänkin silloin tällöin blogin kuvissa, joten voit silloin verrata. Pientareet on valitettavasti tuosta rehevöityneet, eivät kuki yhtä hienosti. Ne pitäisi vuosittain niittää ja kerätä niittojäte pois.

Poikani huomasi tätä kuvaa katsoessa heti merkittävän muutoksen, hän ei siskoa katsellut. Se on tapahtunut jo tähän vuoden 2015 kuvaan mennessä. Huomaatko?

No autotallin ovet ovat vaihtuneet ruskeista valkoisiksi. Ja samalla napista kauko-ohjatusti avautuviksi. Loistava ominaisuus, kun talli on ylämäessä ja lounaissuomalainen talvikeli usein silkkaa jäätikköä. Suosittelen, hyvin on toiminut! Tuon valtavan kuusen esittelin muutospostauksessa numero 2, mutta en näköjään käyttänyt tätä kuusen koko komeuden esiin tuovaa kuvaa silloin. Kuusta ei enää ole.

 

Tässä vielä linkit koko muutospostaussarjaan: Osa1  Osa 2   Osa 3

Kevään ihmeistä olen laittanut pari kuvaa instagramiin ja jonkun fb sivullekin. Linkit on sivupalkissa (kun valitsee internetversion). Istutuksiakin tein, joten tämän kuvan myötä mukavaa pääsiäistä!

Nöpön karkuretki

Tänään tarina Nöpön pienestä karkuretkestä. Taustaksi, että Nöpö-kissamme ulkoilee paljon hihnassa, mutta harkitusti myös vapaana. Eräänä päivänä Nöpö singahti oven raosta hurjaa vauhtia tiehensä, ihan lupaa kysymättä… Kuvat ovat marraskuisen karkuretken lisäksi lokakuussa otettuja.

Olin tulossa sisään eräänä marraskuun alun päivänä, kun Nöpö luikahti oven raosta ulos ja katosi vauhdilla terassin alle. Se tietää hyvin, että sinne ei kukaan tule perässä, ei ihmiset eikä edes naapurin koira. Minä menin sisään ja ajattelin kohta katsoa, jos Nöpö tulisi jo takaisin.

Terassin alustan katsottuaan Nöpö tarkasti vanhan hiekkalaatikon kulmalta katajan ympäristön. Kesällä katajassa pesivät mustarastaat . Rastaat viettävät myös talven pihapiirissä. Mustarastaat ovat Nöpön mielestä maailman ihanimpia, mutta ne eivät ollenkaan halua osallistua Nöpön kanssa hippaan. 

Tarkka haistelu, keitä täällä on kulkenut

Mustarastasnaaras ruoan haussa

Nöpö hyppeli vielä tarkistamassa, näkyisikö sammalnurmella jotakin kiinnostavaa. Usein tämä on Nöpölle riittävä kierros ja se palaa terassille tarkkailuasemiin. Mutta ei sinä päivänä…

Portaat johtavat pihatielle

Hetken päästä katsoin olohuoneen ikkunasta ulos. Siitä näkee kauas toiselle puolelle taloa, pihatielle. Yllätyksekseni pihatietä paineli pieni valkoinen hahmo. Se ei voinut olla mikään muu kuin Nöpö! Minne se oli matkalla? Iso autotie pihatien päässä ei todellakaan kuulunut Nöpön reviiriin.

Tytär lähti perään. Sillä aikaa katselin huolestuneena, miten pieni hahmo porhalsi eteenpäin hiekkatiellä. Minne se vielä ehtisikään?

Näkymä olohuoneen ikkunasta pihatielle ruska-ajan alkupuolella

Nöpö oli jo pitkällä tutkimassa tienvarren heinikoita. Sieltä voisi hyvinkin löytyä myyrän kolo... Silloin rekka jyrisi ohi ja sen ääni sai Nöpön havahtumaan. Vähän pelotti. Sopivasti kuului tutulla äänellä kutsu. Tytär oli ehtinyt hiekkatien alkupäähän (autotallille). Nöpö kääntyi ympäri ja kipitti vauhdilla samaa reittiä takaisin.

Loppujen lopuksi oli turvallista tulla lämpimässä sylissä takaisin kotiin.

Johan sitä tuli seikkailtua tälle päivälle. 

Näin syksyn tullen päästämme Nöpöä harkitusti enemmän vapaaksi, koska se ei mene yleensä kauas (tassut alkaa palella). Se pääsee pelottelemaan myyrät ja hiiret myös terassien alta ilman hihnaa. Liikuntakin hoituu, kun se loikkii itsekseen enemmän. Jatkuvasti en pidä sitä vapaana, koska en halua sen häiritsevän jatkuvasti lintujen elämää (Nöpöstä lintujen kiinni nappaaminen on hienointa ikinä) tai naapureita. Se on myös luonteeltaan aika hömelö ja voisi hankkiutua vaikeuksiin. 

Kotona taas <3

Nöpöllä on täällä blogissa myös oma sivu, jossa on lisää kuvia ja hiukan lisätietoja. Se löytyy sivupalkista (kännykällä pitänee ensin valita alareunasta internetversio). Oletko sinä koira- vai kissaihmisiä vai onko sellainen jaottelu sinusta ihan tarpeeton? Itse olen vahvasti kissaihminen (vaikka ihan kivoja koiriakin on olemassa). 

Vähiin käy marraskuu! Mukavaa kuun vaihdetta! 

Syksyä kuunnellen 10102020

Olen täällä taas! Pienen tauon jälkeen blogin on taas tarkoitus päivittyä säännöllisesti. Tänään katsellaan, miltä syksyinen puutarhani näyttää pyöreän päivämäärän päivänä 10.10.2020. Tällä päivämäärällä on sekä Aleksin Kiven päivä että Maailman mielenterveyspäivä. Molemmat tärkeitä päiviä, mutta itselleni mielenterveyspäivän teema on tällä kertaa ajankohtaisempi, joten käsitellään sitä puutarhakierroksen ohessa. Mukana myös tekemistä odottavat syystyöt puutarhassa.

Lokakuun vieriessä eteenpäin syksy on vahvasti läsnä. Sää on kuitenkin ollut lämmin eikä yöpakkasia ole ollut, joten kukinta jatkuu. Itse olen viime ajat ollut paljon poissa kotoa töiden takia, joten monet syyspuuhat ovat edelleen vaiheessa. Tarkoitus on ainakin kerätä vielä siemeniä talteen ja kaikenlaista siistimistä voisi tietysti tehdä, mutta eihän se pakollista ole. 

Siemenkodat odottavat kerääjää

Talitintit ja mustarastaat pyörivät pihapiirissä ja odottelevat ruokintakauden alkua. Valokuviin ne eivät halunneet vaan tirskuttivat puiden latvoissa, kun yritin liittyä niiden seuraan. Oravalla oli kaverinsa kanssa sellainen vauhti, että se ehti vain puoliksi pysähtyä kuvaan. Hanhet ylittivät puutarhan rauhallisin siiveniskuin. 

Mielenterveyspäivän teemana on tänä vuonna kuunteleminen. Hyvinvointiimme vaikuttaa merkittävästi se, miten tulemme kohdatuiksi, Minulle tämä on hyvin ajankohtainen asia.

Olen viime päivinä kärsinyt vanhan terveysongelman paluusta ja ollut sen takia hankalissa tilanteissa. Se että toinen kuulee, vastaa ja keskustelee ihan arkisista asioista vaikka puhelimessa, on kannatellut joidenkin vaikeiden hetkien yli. En nyt jaksa avata sen enempää, mutta kyse on siis fyysisestä vaivasta, mutta huomaan, miten mielenterveys silti vahvasti kietoutuu asiaan. Oman perheen tuki on tosi tärkeä. 

Mielenterveyspäivä kannustaa meitä näyttämään ”vihreää valoa” kuuntelemiselle ja kannustaa jokaista aitoihin läsnäoleviin kohtaamisiin. – Ketä sinä voisit kuunnella?

Valkoinen salkoruusu

Kaunopunahatut ovat vanhat tutut (ylempi kuva), mutta puutarhaan oli avautunut vielä uusi kukkija! Punaisten salkoruusujen lisäksi siellä on nyt valkoinen. Menipä sillä myöhään, mutta vielä ehtii! Hortensiat totta kai kukkivat edelleen (seuraavisssa kuvissa).

Oven edustan "nurmi" on  aina muistuttanut enemmän metsän pohjaa kuin nurmikkoa. Se on hyvä, koska se ei vaadi paljon hoitoa. Syksyisin sinne kohoaa monenlaisia sieniä, yleensä matoisia jo maasta noustessaan. Olin tänään kuvauskierroksella iloisesti yllättynyt, kun siellä oli komea tatti, joka oli ihan syömäkelpoisessa kunnossa. Ilmeisesti laji oli uusi myös paikalliselle toukkakannalle, kun olivat jättäneet sen rauhaan.

Haperojengi

Tatti, jonka nappasin talteen kuvan oton jälkeen

Iloisimpia värejä puutarhassa edustavat tällä hetkellä pensasmustikka ja tuoksuherneet. Pensasmustikalla on upean punainen syysväri ja tuoksuherneet taas kukkivat edelleen. Kuvassa pensasmustikan takana häämöttää pieni japaninvaahtera, joka on yhä melko vihreä. Tärkein ja kiireellisin tekemätön syystyö on pensasmustikan ja muiden jänisten herkkujen suojaaminen ennen kuin hampaat iskeytyvät niihin! 

 

Terassilla kukkii muutakin kuin tuoksuherneet. Keijunmekko amppelissa sekä kelloköynnös ja jalokärhö Jackmannii säleikössä.

Projekteista merkittävin on tällä hetkellä muuripenkin uudistus. Sen parissa ahertaa mun mies. Muuri on ollut kauan paikoillaan ja kallistunut. Havut ovat kasvaneet valtavasti ja niiden juuristo on varmasti osasyyllinen ongelmaan. Muuria siirretään ja multatila kasvaa reippaasti. Sain juuri pari puskaa purppurapunalatvaa. Se on niin suurikokoinen perenna, että se varmasti pärjää hyvin noiden sivulle törröttävien katajien kaverina eikä jää kakkoseksi. Eli kuvassa vasempaan reunaan tulossa purppurapunalatvat. Sieltä on muuri tällä hetkellä poistettu ja tuossa pinossa väliaikaisesti. 

Nöpö on tyytyväinen, että sää on vaihteeksi vähän parempi eikä tuuli meinaa viedä viiksikarvoja. Vasemmalla aivan vaaleaksi lehdiltään muuttunut köynnöshortensia ja takana pieni purppurapihta. Tähän lähistölle pitäisi istuttaa tulppaanin sipulit maahan, siinä vielä yksi tärkeä rästissä oleva syystyö. (Tärkeä vain siksi, että ne sipulit on jo ostettu.) Mukavaa viikonloppua!

20 lupausta vuodelle 2020

Vuodenvaihteessa tehdään lupauksia tai tavoitteita uudelle vuodelle. Miten niitä pitäisi tehdä, etteivät ne olisi unohtuneet helmikuun alkuun mennessä ja niistä olisi oikeasti iloa? Törmäsin bujoiluryhmässä ideaan 20 lupausta vuodelle 2020. Onko tällaisessa listassa ideaa, mitä mieltä olet? Tein joka tapauksessa oman listani, sillä mielestäni vuodenvaihde on hyvä hetki pysähtyä miettimään omassa elämässä tärkeitä asioita. Ja vaikka tällaiselle listalle eivät nouse kaikki tärkeät asiat, niin tulipa pyyhittyä pölyt useista hautautuneista mietteistä.

Tavoitteet on asetettava itselleen sopiviksi. Toisten listoista saa tietysti ideoita. Tärkeää on, että tavoitteet ovat riittävän konkreettisia. Pitää päättää, mitä tarkalleen tekee, kuinka usein ja miksi. Jos vain päättää epämääräisesti ”kohottaa kuntoa” niin homma ei toimi. Tai jos ”syö terveellisemmin”, niin sehän voi olla yksi salaatinlehti lisää viikossa. Omalla listallanikaan kaikki kohdat eivät ole riittävän tarkkoja.

Koska kohteena on vuosi 2020, niin listassa toistuu luku 20. 20 kertaa vuodessa tarkoittaa, että asia on tehtävä noin parin viikon välein. Jos asia sujuu hyvin, niin senhän voi tehdä vuoden mittaan vaikka 100 kertaa. Eikä kertoja tarvitse laskea. 

Esimerkkinä ovat LP-levyt. Ne ovat tulleet taas muotiin, Turkuunkin on avattu useampi levykauppa. Lapsiani alkoi kiinnostaa, miten lätyt toimivat. Jouduin muutaman päivän miettimään, mihin olen levysoittimen tunkenut. Löytyihän se varaston hyllyn alta. Levyjä on nyt kaivettu nurkista (nuori Eino Grön, mistä nämä ovat peräisin?!), omia levyjäni hain vanhempieni luota (mm. Bon Jovi: New Jersey) ja yksi kaveri lahjoitti meille levynsä (mm. Elvis kokoelma). Suurin osa näistä on vielä kuuntelematta. Laitoin levyjen kuuntelun listaan, ettei tämä ilo heti unohdu (enkä turhaan raivannut näille tilaa). 

Onko tällaisessa listassa sitten ideaa? Luulen, että se riippuu ihmisestä. Jotkut rakastavat tehdä seurantoja elämästään. Toisilla nämä unohtuisivat heti arjen kiireessä. Itse olen ehkä jotakin tältä väliltä. Pelkästään tavoitteiden miettiminenkin voi auttaa hahmottamaan, mihin asioihin haluaa elämässään käyttää aikaa. Sitten on asioita, joiden määrää en edes teoriassa halua alkaa laskea, eivätkä ne siksi tulleet tähän. Esimerkiksi vanhempieni ja ystävieni tapaaminen tai monet perheen kanssa tehtävät asiat. 

Oma listani, 20 tavoitetta vuodelle 2020:

1. Kuuntelen 20 LP-levyä

2. Tanssin 20 kertaa
Törmäsin hastagiin #lupausaivoille. Tanssi tekee hyvää myös aivoterveydelle! Tanssia voi vaikka yksin kotona.

3. Käyn ”linturetkellä” 20 kertaa
Tarkoittaa, että mukana on kiikarit kun poistun pihasta. Tämä onnistunee minulta paremmin kuin Tunnista100 lintulajia haaste (klik). Aion kyllä taas kirjata ylös tunnistamani linnut. Tykkään tiirata lintuja, mutta niiden tunnistaminen on minusta aika epätoivoista eikä ykkösjuttuni, jonka opetteluun käyttäisin runsaasti aikaa tai rahaa.

4.  Luen 20 kirjaa
Lukuhaasteita on vaikka mitä. Helmet lukuhaasteen 50 kirjaa menee minulla suorittamisen puolelle (tein sen toissavuonna), mutta aion lukea monipuolisesti 20 erilaista kirjaa. (Tänään pitäisi tulla uusi, klik.)

5. Käyn museoissa 20 kertaa
Ostin miehelle museokortin joululahjaksi (klik), joten uusin myös oman korttini ja mennään yhdessä. Lyhyestikin voi piipahtaa, kun on kortti.

Kohta 6. Apteekkimuseo ja ihana Qwenselin kahvila sen pihapiirissä Turussa 

6. Syön 20 erilaista hedelmää/ marjaa 
7. 20 hymyä, kiitosta tai apua tuntemattomalle

8. Käyn harrastamassa liikuntaa 20 kertaa erilaisissa paikoissa, esim. frisbeegolf, pingis, keilaus, biljardi, lammasjooga, yin jooga, kuntosali, uinti hallissa ja ulkona, hiihto…  
Nuorille on kaiken maailman liikuntakokeilut, olisko aikuisille liikuntakerho? Ajatus on, että kun en käy missään säännöllisessä liikuntaharrastuksessa, niin ei olisi liikaa vaadittu, että käyn kuitenkin toisinaan jossain.

Lammasjoogaohjaaaja ja lampaat viime kesänä Kaiturin tilalla

9. Liikun 20 minuuttia päivässä  (lepopäivän saa pitää)
Lokakuussa 2019 julkaistiin uusi liikuntasuositus (klik). Enää ei ole alarajaa, miten pieninä palasina liikunnan tekee. Ehkä fitness snacking sopisi kaltaiselleni sohvaperunalle eli liikunta ihan pieninä pätkinä?

10. Teen 20 erilaista venyttelyä

11. Pyöräilen 20 kertaa
Joo kuulostaa nololta, mutta kukin omista lähtökohdistaan.  

12. Konmaritan roinat. (Tämä jäi vuoden 2019 ilmastohaasteestani tekemättä.) 

13. Kokeilen 20 kivaa uutta kasvisreseptiä ja järjestän vanhat, hyvät reseptini

14. Teen 20 kertaa smoothieta perheelle

15. Teen puutarhan muutokset kestävän kehityksen tavoitteet huomioiden 

16. Osallistun vapaaehtoistyöhön ja järjestötoimintaan

17. Kirjoitan 20 kiinnostavaa blogipäivitystä puutarha-aiheista, joihin otan hyvät kuvat

18. Käyn 20 kiinnostavassa uudessa/ harvoin käydyssä paikassa (nähtävyydet, puutarhat, kahvilat…) Tätä helpottaa, että suoritan opaskurssia, johon liittyen retkeilemme.

Linnansaaressa Saimaalla olen käynyt kerran. Ihanat niityt ja järvimaisemat! Saimaa on listalla kohdassa 18. 

19. Hankin kivan uuden työpaikan 
20. Teen 20 kertaa käsitöitä – ja heti alkuvuodesta pidän ”ompeluseuran”                    
  (En ole neulonut tai virkannut mitään koko syksynä, vaikka se on mukavaa…)

Lammasjoogaselfie 2019

Bujo on yksi apuväline tavoitteiden saavuttamiseen, mutta jokainen voi tehdä toteutuksen omalla tavallaan. Tasan vuosi sitten kirjoitin bujoilusta ja kerroin sen perusideasta omalta kohdaltani (voit lukea sen täältä). Tästäkin on tekeillä bujoon sivu.

Mukavaa uuttavuotta 2020 lukijoille!