lauantai 28. huhtikuuta 2018

Itse tehty kasvihuone - oman näköinen ratkaisu


Siivosin kasvihuoneen vihdoin viime viikonloppuna. Nyt se odottelee tomaatteja, mutta vielä ei ole aika siirtää taimia kasvihuoneeseen. Vaikka onkin tosi keväistä! Kerron meidän kasvihuoneen hiukan erikoisesta valmistustavasta. Tuskin meidän kasvihuoneemme on paras ratkaisu, mutta ehkä se tarjoaa inspiraation jonkun toisen omille ratkaisuille! Mukana elävä esimerkki, miksi kasvihuoneeseen tarvitaan jyrsijäverkko (enkä tarkoita jyrsijöitä)...
Höysteenä on kuvia puutarhan kevään etenemisestä!
Vasemmalla nyt ja oikealla toive!

Kasvihuoneen rakentaminen


Kasvihuoneelle katsottiin kasvimaan vierestä, puutarhan perältä aurinkoinen paikka. Koska maaperä on tönkkösavea, perustukset oli syytä tehdä huolellisesti. Maata kaivettiin puolisen metriä ja kuoppa täytettiin salaojasoralla. Kulmiin tuli lekasoraharkot.  Sorassa kulkee myös salaojitus ja putki vie vedet lammen suuntaan. Soran päällä on styroksilevyt ja jyrsijäverkko.
Kevään pienenpieniä kukkaihmeitä puutarhassa eilen.

Ei heikkohermoisille ;)


Suosittelen kiinnittämään jyrsijäverkon erittäin huolellisesti! Melkoisesti riesaa on ollut siitä, että kasvihuone on keväisin puutarhan lämpimin paikka. Siellä on myös käärmeiden mielestä ihana lämmitellä! Ikuisesti mieleen jäävä hetki oli, kun olin säilönyt kaksi pientä olkipaalia kasvihuoneeseen. Nostin niistä päällimmäisen ja kas, siellä välissä olikin käärme. Säntäsin tietysti tieheni. Minulla oli kuitenkin kevättyöfiilikset korkealla ja ajattelin, että PAKKO on päästä kasvihuoneeseen hommiin. Käärmeen kanssa en siellä kuitenkaan olisi! Käärme oli helppo tunnistaa rantakäärmeeksi eli ei-vaaralliseksi ja rauhoitetuksi keltaisista läikistä niskassa. Vieressä sattui olemaan ämpäri ja sain hyvällä tuurilla käärmeen hätistetyksi sinne. Siellä se oli jumissa ja sähisi hurjasti kun iskin jotakin päälle kanneksi. Siellä käärme sai odotella kunnes mies tuli töistä ja kantoi sen ämpärissä metsään elelemään muihin maisemiin…

Betonia on lisätty kasvihuoneen nurkkiin, kun koloja on ilmestynyt. Esimerkiksi betonia kului, kun kerran toisesta nurkasta löytyi kyy ja toisesta rantakäärme, siis yhtä aikaa. Nyt ei käärmeitä ole näkynyt. Syy ei välttämättä ole onnistunut kasvihuoneen eristäminen vaan viereiset omakotityömaat.


Krookukset ihanaiset. Olin vähällä astua päälle kun olivat keskellä nurmikkoa.

Niin se rakentaminen… yllättävällä materiaalilla


Soran päällä on kestopuukehikko, jonka päälle kasvihuone on rakennettu laudasta.

Mieheni lempipaikka eräässä suuressa ruotsalaisessa huonekalukaupassa on poistopiste. Kerran siellä oli suuri pino kirjahyllyn karkaistuja lasihyllyjä. Niistä tulivat kasvihuoneen lasit. Puuosat on siis rakennettu lasihyllyjen mittojen mukaan. Katto on tavallista terassin kattoina käytettävää muovilevyä. Lattiana on hiekkaa ja muutama laatta.
Karulta näyttää tähän aikaan vuodesta, mutta tässä kasvimaa ja kasvihuone.

Silmuja! Syreeni ja marja-aronia.
Puista kasvihuonetta ei saa yhtä hyvin ja helposti pestyä kuin kokonaan lasista. Mutta hyvin on kasvihuone kestänyt jo monta vuotta. Kiitos sen rakentaneelle miehelleni, joka on ihan harrastelija nikkarointihommissa. Siellä ei ole lämmitystä eikä se ole tiiviskään, joten kovin aikaisin keväällä en laita sinne mitään. Tomaatit ovat voineet hyvin ja satoa tulee mukavasti aina, vaikka kesä olisi huonompikin. Tomaatin lisäksi kasvatan aina jotain muutakin, useimmiten ainakin paprikaa ja chiliä. Viime kesänä taisi olla myös kurkkua. Keväällä siellä on esimerkiksi kesäkurpitsan taimia. 
Nöpön kanssa eilen katsottiin, että viimeisetkin jäät ovat lähteneet lammesta.
Orvokki tervehtii!
Mukavaa viikonloppua!

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Paljon naruamppeleita kasveille ikkunaan!


Askartelin useita naruamppeleita viherhuoneen ikkunaan. Myös kahden lasiastian malli onnistui hyvin! Halusin että kasvien sijoittelu on helposti muuteltavissa eikä minun tarvitse miettiä koukkujen paikkoja. Juuri nyt halusin saada ilmakasveja kauniisti esille lasiastioihin sekä pieniä viherkasveja pois taimien seasta pöydältä. Kiinnityksen juju on kattoon kierrätetty vanha vaijeri, johon amppelit voi sijoittaa mihin kohtaan tahansa.
Naruamppeleita koko rivi

Ilmakasveja amppeleissa ja lasipallossa

Ilmakasvin lasipalloon ei tarvinnut kuin kiinnittää naru.

Naruamppelin valmistus


Tein amppelini eri materiaaleista: juuttinarusta, ontelokuteesta ja villalangasta. Myös esimerkiksi trikookude sopii tarkoitukseen, ainakin jos astia ei ole kovin painava.

Tein erilaisia naruamppeleita tutkittuani lukuisia netin ohjeita. Perustapoja aloittaa on (ainakin) kaksi:

1. Amppeli tehdään hyvin pitkistä naruista, jotka taitetaan kaksinkerroin, jolloin ylös muodostuu lenkki. Lenkkiin voi halutessaan lisätä aloitusvaiheessa esimerkiksi renkaan kiinnitystä varten. Myöhemmin sitä ei enää tietenkään saa paikoilleen.

Tässä tapauksessa tarvitset neljä pitkää narua (esim. 3 metriä).

2. Toinen tapa on, että naruja ei taiteta. Amppelin tekeminen kannattaa aloittaa alhaalta. Narujen päät kiepautetaan ensin solmuun tai kiinnitetään erillisellä nauhanpätkällä. Ennen aloitusta pitää miettiä, haluaako alas jättää pitkä hapsut vai vain lyhyet päät.  

Tässä tapauksessa tarvitset kahdeksan narua, jotka ovat hiukan pidempiä (n. 10cm)  kuin haluamasi lopullinen amppelin korkeus.

Jos et tarvitse ylös lenkkiä, tapa 2 on mielestäni selkeämpi.
A. Aloitustapa 1. Aloitus ylälenkistä.   B. Aloitustapa 2. Narut kietaistu solmuun ja aloitus alhaalta. C. Tapa 2. Käytetty kolmea villalankaa yhden paksumman narun sijasta. D. Tapa 2 eteenpäin: Aloitussolmun jälkeen tehty kaksi kierrosta solmuja.

Villalankaversio valmiina, ilmakasvi kyydissä. Nöpökin päätyi kuvaan.


3. Kokeilin myös kahden astian mallia. Se onnistui hyvin. Tein ensin normaalisti yhden amppelin alhaalta aloittaen. Sen valmistuttua kiepautin kaikki langat solmuun ja tein toisen. Pitää vain ottaa tarpeeksi pitkät narut!

4. Kokeilin myös tehdä kaksinkertaisilla naruilla niin, että lenkki jäikin alas ruukun alle. Ihan hauskan näköinen sekin. 
Naruamppeliversiot 3 ja 4. Vasemmalla kaksi astiaa. Oikealla aloitus kaksinkerroin taitetuilla naruilla alhaalta. 




Perusohje tapaan 1 löytyy esimerkiksi tästä videosta, klik

Perusohje tapaan 2 on esimerkiksi Kati Jukaraisen blogissa, täällä.




Vaijeri kattoon

Amppelit on kiinnitetty vaijeriin, joka on kiinnitetty koukuilla kattoon. Vaijeri oli aiemmin olohuoneessamme ja siinä oli kiinni halogeenilamppuja. Aika menneen maailman systeemi, joten vaijeri jouti kierrätykseen. Tai itse asiassa vaijereita on kaksi, joten jatkossa amppeleita mahtuu vielä lisääkin.
Huomioithan katon, koukkujen ja vaijerin kestävyyden, jos ripustat mullalla täytettyjä painavia ruukkuja. Ilmakasvit ovat niin kevyitä, että voit ripustaa niitä vaijerin täydeltä!
Amppeli on vain kiepautettu solmuun vaijerin ympäri.



Terraarioamppeli

Blogini alkuajoilta löytyy postaus terraarioamppelista. Se on vastaava lasiamppeli, mutta huomattavasti suurempi ja tehty käyttäen makrameesolmuja (tasosolmut). Varsinaisia teko-ohjeita postauksesta ei löydy, mutta halutessasi voit tutustua tee-se-itse-paketista tehtyyn amppeliin tarkemmin täältä, klik.
Herttaköynnös terraarioamppelissa


Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Pari juttua jotka projektin aikana mokasin. Kerron ne, niin ole sinä fiksumpi.

Amppeliin laitettava astia putoaa helposti, kun sitä ujuttaa paikoilleen. Tupla-amppelissa ylempi astia putosi alemman päälle ja sirpaleiksi meni. Noh, sentään vain toinen hajosi ja kuvat sain otettua!


Ota ihan suosiolla kahdeksan narua. Älä yritä tehdä kuudella. Ei siitä vaan tule hyvää. Parittomalla määrällä ei myöskään onnistu (tätä en edes yrittänyt).


Tämä puuhailu voi heittää sinut aika-avaruuden poimuun. Vielä pitää kokeilla yhtä… Sopisivatko nämä helmet tähän (ei ne sovi, helmet ovat pienireikäisiä ja kuteet leveitä)… Yhtäkkiä päivä onkin mennyt ja selkä on jumissa. Muista että varoitin…
Nöpö katsoo, että lopeta jo...
Rahaa tähän projektiin kului minimaalisesti. Amppelien lasiastioiksi sopivat tuikku- ja jälkiruokakipot, jotka on ostettu kirppikseltä noin 50 senttiä/ kpl. 

Mukavaa viikonloppua! Pihalla ovat avautuneet sinivuokot, ihanaa! Laitan niistä kuvan instagramiin viikonloppuna kun en nyt saa niitä tähän. 

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Lumilapio apuna lumettomalla pihalla


Olen tänään heiluttanut lumilapiota. Ja ei, meillä ei ole enää lunta. Ei ainakaan lapioitavaksi asti. Ethän sinä ole laittanut lumilapiota liian aikaisin pois? Se on hyvä apuväline muissakin tilanteissa! Suurin osa päivästä meni linturetkellä ja kaupungilla, mutta pihahommiinkin piti ehtiä. Tässä "lapioniksi" viikonlopun ratoksi!
Meillä on pitkä pätkä pihasta kivetty ja ympärillä suuria mäntyjä. Kivetyksellä oli runsaasti neulasia, höystettynä mm. soralla, oksilla ja lehdillä. Harjasin kivetystä (edes vähän) siistimpään kuntoon. Onneksi kukaan ei ollut vienyt lumilapiota varastoon, sillä se oli hyvä apu!

Lunta ei enää ole juuri ollenkaan. Vain lampi on vielä jäässä. Poikani kävi tutkimassa jään paksuutta rannassa eilen. Vielä oli aika paksua.

Minulla on tänä vuonna menossa 100 lintulajia haaste. Tänään oli paikallisen lintuyhdistyksen retki ja sinne piti mennä lajimäärää kasvattamaan. Linnut olivat kevätfiiliksissä Ruissalon pelloilla. Hyvin edustettuina olivat hauskat pyöreillä siivillään keikaroivat töyhtöhyypät, korkealle kohoavat kiurut, ohi lentävät kurkiaurat ja tietysti metelöivät hanhet. Uusia lajeja listaani olivat mm. pikkutylli ja merimetso.

Valkoposkihanhet Ruissalossa

Ruissalosta jatkettiin Turkuun Aurajokirantaan markkinoille, jossa naurulokkien paluuta ei voinut olla huomaamatta. Kamera oli siinä vaiheessa jo jäänyt matkasta. Joten loppuun vanhan mökin katolla söpöilevä Ruissalon västäräkki. Mukavaa viikonlopun jatkoa!
Västäräkki tiilikatolla

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Pääsiäiskukkien jatkovaiheet ja kevättä pihassa


Pääsiäisestä on kauniita muistoja jäljellä, ihan käsin kosketeltavia. Kukkakimpusta on vielä kestävimmät maljakossa ja  myös tetenarsissit loistavat edelleen pieninä aurinkoina. Narsissit voi istuttaa ulos kunhan maa sulaa. Siellä ne kukkivat ensi keväänäkin. Pari vinkkiä siihen puuhaan. Kevät onkin pyörähtänyt voimalla pihaan, joten pari kuvaa myös sieltä!
 

Narsissien istuttaminen maahan

Ruukkunarsissini kukkivat vielä hienosti, mutta kerron, mitä teen niille myöhemmin. Tämä vinkkinä, etteivät narsissisipulit suotta päädy kompostiin.
Narsissit kannattaa jättää ruukkuunsa odottelemaan istutusta pihaan. Kastele niitä hieman sisällä, tai säilytä ne pihalla tai varastossa. Älä leikkaa lehtiä, mutta ei haittaa jos ne nuutuvat. Kuihtuneet kukinnot voi tietenkin poistaa. Parasta on, jos poistat pelkän kukan, ei kukkavartta. Istutus kannattaa tehdä heti keväällä. Maahan kaivetaan sellainen kuoppa, että sipulit saa noin 10 sentin syvyyteen. Kaikki lehdet jätetään paikoilleen ja ne saavat lakastua omia aikojaan. Pitää tässä vain odotella, että maa sulaa...
Tetenarsissit ovat hieman kylmänarkoja, joten valitse suojaisa paikka. Pensaiden alustat ovat hyviä, keväällä valoisia kasvupaikkoja. Syksyllä sipuleita voi suojata esimerkiksi havuilla tai lehdillä. Eivät nuo minulla ole maassa kovin montaa vuotta kestäneet, mutta ne ovat iloinen yllätys keväällä ilmestyessään kukkimaan.
Ostin Piha & Puutarha -messuilta palloesikon. Ihan vain yhden söpöläisen. Se on viileällä eteisen ikkunalla narsissin seurassa ja pääsee sitten keväämmällä ulos. 
Narsissit ja palloesikko kestävät toivottavasti pitkään viileällä ikkunalla.

Pääsiäiskimpun kestävimmät

Minulla on tapana pienentää ja asetella kukkakimppua uudelleen, kun ensimmäiset kukat kuihtuvat. Usein neilikat ovat kimpun kestävimpiä kukkia. Siirtelen niitä pikkumaljakoihin muiden kukkien lakastuessa. Pääsiäiskimpussa voiton kestävyydessä veivät jaloleinikit. Ne ovat edelleen hyvän näköisiä, ainakin minusta. Leinikit pääsivät kapeampaan maljakkoon kun tulppaanit heittivät terälehtensä pois.
Jaloleinikit ovat kukkineet jo pian kaksi viikkoa.

Puutarhan kevättä

Puutarhassa lumi on sulanut vauhdilla. --- Näin kirjoitin eilen. Tänään pihamme näyttää olevan seudun lumisin paikka, kun yöllä tuli kunnon annos lunta ja muualta se on päivän aikana sulanut. Noh, pysytään näissä eilen otetuissa kuvissa, eiköhän tämä tästä.
Viimeiset lumet muodostivat nurmikolle… tai siis sammaleelle… kuvioita. Olisiko tämä sellainen musteläikkätesti? Tässä tapauksessa lumiläikkätesti. Lisättynä lehtilaikuilla.
Onkin muuten komeasti sammaloitunut tämä kohta! Tämä paikka ei ole parhaita oleskelualueita, onneksi. 
Lumiläikkätesti
Putsailin kukkapenkkejä. En halua katkoa perennojen varsia syksyllä. Minusta ne ovat mukavan näköisiä talvella pystyssä. Nyt aurinkoisen kevätpäivän iloksi katkoin oksia ja silppusin niitä kukkapenkkiin. Sinne ne peittyvät kasvun alle. Nöpö oli mukana valvomassa työtä.
Isotöyhtöangervot saivat mennä kuvan oton jälkeen.



Otin havuja pois ja tervehdin keijunkukkia. Osa näytti ihan mukavilta talven jälkeen. Sitten on tuo vasemman puoleinen musta möykky (keijunkukka sekin) tuossa alarivin keijunkukan vieressä… Ei hyvältä näytä…
Keijunkukkia sekä vasemmalla alhaalla valkotäpläimikkä juuri lumen alta tulleina

Pihan käpytikka on kovasti tykästynyt makuuhuoneen ikkunan edustan ruokintapaikkaan. Edellinen kuvani ei lopullisessa blogipostauksessa näyttänytkään kovin hyvältä. Tässä uusi yritys.
Käpytikka

Mukavaa viikon jatkoa! On kiva yllätys, jos kommentoit tuohon alas :) Voisit vaikka kertoa, mitä mieltä ovat postauksen kuvien koosta. Tässähän on erilaisia. Onko isommat vai pienemmät parempia? Entä nuo missä on monta samassa?

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Uuteen puutarhamessupäivään!

En malta olla julkaisematta vielä muutamaa kuvaa lisää eiliseltä visiitiltä Piha & Puutarha -messuille. Olen vaan niin fiiliksissä. Tunnelmapaloja niille, jotka eivät pääse paikalle.

Kukkapussit on ripustettu pyykkinarulle



Ensin kunnon aamiainen! Kävin eilen Helmikahvilan aamupalalla Turussa, koska siellä on loistava hinta-laatusuhde ja mukava tunnelma. Tämä ei ole maksettu mainos ;) Ennen messujen aukeamista oli hyvää aikaa aamupalalle, kun jouduin hoitamaan asioita jo aamulla aikaisin. Niin ei heti tarvinnut etsiä messuilla syötävää.
Munakoiso ja muut rehottivat kasvihuoneessa

Kauniista sisustuksista sai äänestää suosikkinsa
-----
Ruutupuutarha

Tuoli käy köynnöstueksi, mutta ei puutarhurin lepopaikaksi

Upeaääninen tuulikello bambua

Tippapullot valmiina!? 

Yksikään kasvi ei ollut joutunut tippaan.




Tässä näkyy auton lavalla istuva tyyppi. Näitä huolella tehtyjä hahmoja oli joka puolella.
Luonnonvarakeskus etsii tietoa vanhoista kasveista. Nyt on meneillään pionihaku.

Kuntta oli hyvin esillä

Tietoa on saatavissa joka puolella
Lakritsiyrtti
Lakritsiyrtti on hauska uusi tuttavuus! Kannattaa ehdottomasti tilaisuuden tullen maistaa. Paitsi jollet pidä lakritsista, pysy silloin kaukana!

Luithan jo ensimmäisen postaukseni puutarhamessuilta? Jos et, niin se löytyy tuolta alta tai vaikka tästä.

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...