Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmastohaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmastohaaste. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. joulukuuta 2019

Ilmastohaasteen tilinpäätös


Vuoden vaihteen lähestyessä on aika palata ilmastohaasteen pariin. Tein vuosi sitten Kestävät elämäntavat -testin täälläTesti laski hiilijalanjälkeni ja sitouduin pienentämään sitä vielä 20%. Miten tämä sujui? Nyt ovat ajankohtaisia myös aineettomat lahjat. Annoin juuri sellaisen ja kerron, miten pääsin myös itse nauttimaan siitä!



Tarkoitus oli tehdä tästä aiheesta tiheästi päivityksiä, mutta sen suhteen luovutin täysin. Elämässäni oli tänä vuonna ihan liikaa koneella istumista muutenkin. Asia ei kuitenkaan unohtunut. Katsotaan nyt poimintoja keskeisistä teemoista.

Asuminen - sähkö

Sähkön kilpailutuksen tein, kun vanha sopimus päättyi. Ostin uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä, joka on tehty tuulesta, vedestä ja puusta. Varmistin vielä sähköyhtiöltä, ettei mukana ole ydinvoimaa. Ydinvoiman tuotantoprosessi ei aiheuta kasvihuonepäästöjä, joten sitä voi olla hiilidioksidipäästöttömäksi mainostetussa sähkössä. Tämä oli muuten yllättävän vaikea asia! Sähköyhtiön sivuilla ei missään kerrottu, mikä on uusiutuvan energian sähkön alkuperä. Vika ei varmaan ollut minun tiedonhakutaidoissani, koska chat-asiakaspalvelijaltakin meni hyvä tovi selvittää asia. Mutta nyt kun menin sivuille uudestaan, asia oli korjattu ja tieto löytyi!
Mietoisten lintutornilla syksyllä, tämän ja postauksen ensimmäisen kuvan minusta otti mieheni

Ruoka

Kasvissyöntiä olen jatkanut tietysti edelleen, kuten viimeiset 20 vuotta, ja perheen sekasyöjätkin syövät kasvispainotteisesti. Testissä juusto nousi lihan rinnalle asiana, jota kannattaisi syödä vähemmän. Tässä olen onnistunut ja käyttänyt vähemmän juustoa kuin ennen. Esimerkiksi hummus on tosi hyvää leivällä! Ja juusto on entistä parempaaa, kun sitä ei syö koko ajan!


Lähiruoan mahdollisuuksien selvittäminen ei edennyt kovin hyvin, paremmin pitäisi vielä etsiä lähituottajia. Toki taas kasvatin tomaatteja itse. Meillä on tänä vuonna ollut seinällä satokausikalenteri, josta saa vinkkejä siitä, millä hedelmillä ja vihanneksilla on satokausi meneillään. Olen myös käyttänyt enemmän juureksia ja olen muistanut kaivaa pakkasesta oman pihan aronioita ja muita suomalaisia marjoja smoothieen aika usein.


Syksyn satoa: keltaiset päärynätomaatit

Tuotteet ja palvelut

En ole konmarittanut kotiani, vaikka piti. Tämä olisi ollut aika iso pala sitä sitoumuksen 20% päästövähennystä. Kyllä se vielä tapahtuu. Ajatuksena siis laittaa turha tavara nurkista kiertoon. Uusi yritys ensi vuonna! Ja jouluksi ehtii vielä vähän aloittaa... 

Tytär osaa etsiä vaatteita kirppiksiltä. Meillä oli syksyn Helsingin reissulla onnistunut yhteinen kirppiskierros, joten uusia vaatteita minun ei ole tarvinnut juuri ostaa. Minun ”uusista” kirppisvaatteistani ei ole kuvia (eikä niitä tässä harmaudessa pysty ottamaan). Tyttärelle ostin tuolla reissulla takin, jota aion myös lainata! Lainaaminen on muuten ehdottomasti kestävän kehityksen mukaista, joten voin tehdä sen hyvällä omallatunnolla! 

Vanhojen tekstiilien kierrätykseen liittyi myös kestotalouspaperiprojektini, josta kerroin syksyllä täällä (klik). Hyvin ovat toimineet, ovat jatkuvassa käytössä koko perheellä.
Syksyn Helsingin retkellä löysin käyttövaatetta Relove-liikkeestä, jossa oli myös kiva kahvila. Tyttären vintagetakki ostettiin Fredan Uffista ja kuvattiin Oodissa.

Miehelläni oli juuri syntymäpäivä ja annoin hänelle aineettoman lahjan: Menimme hohtokeilaamaan. Emme ole ehkä koskaan (?!) käyneet yhdessä kodin lähellä olevalla keilahallilla, vain jossain kauempana lomamatkojen yhteydessä. Lahja oli tosi onnistunut ja saaja tykkäsi! Tunnelma oli hyvä ja minulla sujui paremmin kuin koskaan. Päivänsankarikin voitti yhden kierroksen, onneksi, sillä toivottavasti menemme uudestaankin! 

Joulunakin voi hyvin antaa tavaran sijaan aineettomia lahjoja. Me on usein annettu leffalippuja ja viime jouluna myös festarilippu. Museokortti voisi olla tosi kiva lahja. Siihen voi yhdistää yhteisen museokäynnin heti alkuun ja sitten lahjan saaja voi käydä museoissa koko vuoden. Sitten on tietysti hyväntekeväisyyslahjat, kuten vuohi kehitysmaahan. Usein annan syötäviä lahjoja, ne eivät jää käyttämättä ja nurkkiin pyörimään.
Hohtokeilaamassa!

Kestävä puutarhurointi

Sitoumuksen ulkopuolelta olen perehtynyt lisää kestävään puutarhanhoitoon ja KESYyn eli kestävään ympäristörakentamiseen. Tästä on tulossa päivityksiä ensi vuoden aikana. 
Mikä sinua ihminen vaivaa, kun et anna minun rauhassa tyhjentää lintulautaa? pohtii orava (13.12.2019)

Mitä jatkossa?

Luin tässä vuoden varrella kirjan Ekovuosi Manhattanilla (kirj. Colin Beavan). Se olisi kuulunut lukea jo 10 vuotta sitten, jolloin kirjoittaja muutti radikaalisti perheensä elämäntapaa ilmastoystävällisemmäksi. Kirja on vetävästi kirjoitettu ja siinä on hyviä näkökantoja, jotka eivät ole vanhentuneet. Erityisesti itselleni siinä iski tämä: Yhdessä tekeminen. Olisi tärkeää ja järkevää mennä mukaan järjestöihin tai perustaa oma porukka ja vaikuttaa yhdessä muiden kanssa, koska niin saa enemmän aikaan. Olen huono verkostoituja, tämä on itse asiassa iso kompastuskiveni. Otan yhdeksi uudenvuoden lupaukseksi tunkea itseäni paremmin mukaan sinne, missä on hyvää pöhinää!

En ole yrittänyt laskea, minkäkokoisia vähennyksiä oikeasti tein, eivät prosentit oikeasti kiinnosta minua. Suunta on tärkeä. Tästä on taas hyvä jatkaa uuteen vuoteen! Oletko sinä yrittänyt pienentää hiilijalanjälkeäsi tai onko sinulla tulossa uusia lupauksia tai haasteita? Tai onko sinulla hyviä kokemuksia aineettomista lahjoista?

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Se kukkii sittenkin!!! - sekä esittelyssä kestotalouspaperi

Miten liittyvät toisiinsa kestotalouspaperit ja kelloköynnökset? No ainakin minun terassillani näkee molempia!  Kelloköynnöksen taimia on huonosti saatavilla, joten en ole koskaan sellaisia kesäkukiksi hankkinut. Blogitarinoiden ansiosta kokeilin tänä vuonna itsekin siemenistä kasvatusta. Ja nyt ne kukkivat!!! Kestotalouspaperien ansiosta nupuistakin on kuvat... Arvontavoittajat postauksen lopussa.




Olen lukenut puutarhablogeja aktiivisesti vasta pari vuotta. Useissa on hehkutettu kelloköynnöstä. Ymmärsin, että kasvi on hieman haastava kesäkukka. Se ei ehkä ehdi kukkia, jollei sitä esikasvata sisällä hyvissä ajoin keväällä. Toisaalta luin, että pelkkä vihreä lehdistö on upea. (En nyt nimeä ketään, kun en muista mistä blogeista luin.)


Toimeksi sitten, blogeista ohjeet ja siemenet kylvöön. Jotakin kasvoikin. Vaikka en onnistunutkaan kasvattamaan ihan viidakoita, niin jotakin aivan erityistä näistä köynnöksissä on! Esimerkiksi niiden kärhet!

Kärhi: Kosketuksesta kiertyvä lehden tai varren lankamainen osa, jolla kasvi kiinnittyy tukeen
Kelloköynnös kiipeää myös paviljongissa. Blogeissa neuvottiin laittamaan useita taimia samaan ruukkuun, jolloin saa rehevän kasvun. Tämä yksilö uhkasi katketa, joten laitoinkin sen varovasti omaan ruukkuun. Sen kärhet näkee erityisen kauniisti. 

Kelloköynnöksellä kärhet ovat aivan erityisen hienot, pitkät ja haaraiset. Ja nappaavat kiinni heti, epäröimättä. Ja kyllä ne sitten kiipeävätkin! Olen niitä ihaillut koko kesän. Viime aikoina olen myös tähyillyt ylös köynnösten latvoihin, koska jostakin blogista luin, että sinne kukat usein ilmestyvät. Että jospa kuitenkin, vaikka epäilin tuleeko niitä...

Kestotalouspaperit, kelloköynnös ja ruusupapu

Olen todella huonosti kirjoittanut ilmastonmuutosaiheesta tässä vuoden mittaan (täytyy parantaa!). Se ei tarkoita, ettei asia olisi silti mielessä. Pohdiskelin esimerkiksi sitä, miten valtavasti kaikenlaista tavaraa pitää kuskata paikasta toiseen rekoilla. Vaikkapa nyt talouspaperit, joita kodeissa kuluu. Olen toki aina käyttänyt rätteinä vanhoja t-paitoja ja muuta tekstiiliä, jotka eivät enää sovi vaatekäyttöön. Nyt ompelin siistejä versioita, joita voi vaikka kestotalouspaperiksi kutsua.
Nuppuja!!!


Vein nämä tekeleeni terassille kuvaan, jotta voisin niistä täällä blogissa kertoa. Ripustin ja kuvasin. Ja vasta hyvän tovin kuluttua huomasin, että siinähän on vieressä kelloköynnöksessä mahtavat nuput! Ihan silmien korkeudella.  

Sitten jouduinkin olemaan pari päivää pois kotoa, mutta täällähän ne nyt kukkivat, kun palasin.
Kelloköynnöksen (Cobaea scandens) kukka on jämäkkä ja kaunis


Kestotalouspaperin säilyttämisestä vielä. Netistä löytyy paljon ohjeita, joissa niihin on laitettu nepparit ja ne ovat samalla lailla rullalla kiinni toisissaan kuin tavallinen talouspaperi. Hauska idea, mutta ihan liian vaivalloista. Kori käy hyvin. Pienempiä ja ohuempia liinoja voisi myös sulloa suureen lasipurkkiin. 

Käytetyt menevät tietysti heti pyykkiin. Tiskipöydällä on kori, jossa kuivataan huuhdottuja maitopurkkeja ja vastaavia. Siihen perheellä on lupa lykätä myös nämä "rätit". Siitä ne voi kiikuttaa pyykkikoneelle pestäviksi.
Pelargoni on vanha lajike Pink Pandora


Tein kestotalouspaperit vanhoista frotee- ja keittiöpyyhkeistä. Molemmat on leikattu muutamaan palaan. (Oli ihanaa leikellä ne rumimmat froteet, jotka on jostain ilmaiseksi tulleet!) Lisäksi pilkoin vanhan sideharson ja tahriintuneen puseron. Ompelin siksakilla reunat siististi yhteen. Saumurilla olisi vielä kätevämpää, mutta minulla on ompelukone ja se käy hyvin. 

Aion tehdä myös pelkästään keittiöpyyhkeistä tai muista vanhoista tekstiileistä ohuempia versioita, siis vain siksakata kankaan reunat. Ne riittävät hyvin suun ja sormien pyyhintään. Lasin kaatuessa voi valita paksumman, kahdesta kankaasta tehdyn version. 

Terassihortensian takana olevassa ruukussa höyhenheinä ja kelloköynnös.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Voittajille on jo ilmoitettu, mutta palkinnot eivät ole ihan vielä postissa, kun olin tosiaan pois paikkakunnalta. Päävoiton, joka esiteltiin blogissa, saa lukijani Maria Porista. Pieni extrapalkinto arvottiin sen kunniaksi, että osallistujia oli niin paljon. Sen saa Minna Hiidenkiven puutarhasta. (En tainnut muistaa ottaa lisäpalkinnosta kuvaa ja se on jo pakattu, joten yllätys säilyy.) Arvonta suoritettu satunnaislukugeneraattorilla. Paljon onnea!

Mukavaa viikon jatkoa, nautitaan loppukesän lämmöstä! 


sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Helmikuu alkuun

Tammikuu hurahti töitä vuorotta tehdessä. Saas nähdä helpottaisko tilanne seuraavaksi vai mihin taas pääni pistän. Tänä aamuna oli orava oppinut syömään lintulaudalla. Aiemmin se on istunut maassa etsimässä siemeniä. Kerron miten ilmastohaaste etenee ja siihen liittyen hyvän aamupalan. Tiesitkö, että tutkijat haluavat kuulla mitä teit lauantaina? 


Haussa vaihtoehtoja juustolle

Kerroin vuoden alussa uudenvuodenlupauksestani pienentää hiilijalanjälkeäni. Tein tästä linkistä löytyvän sitoumus2050 . Esiin nousi mm. juuston mussutukseni ja olen siihen nyt tammikuussa kiinnittänyt huomiota. En ole edes päässyt vielä niin pitkälle, että olisin valmistanut omatekoisia tahnoja leivän päälle, kun kaapista on löytynyt mm. hummusta ja lasten toiveesta maapähkinävoita (luomuversiota, ilman sokeria). En tiedä, mistä tuo hummuspurkki oli kaappiin materialisoitunut, kun yleensä tykkään tehdä sen itse... Kauppojen versioissa on isoja eroja ja niistä olikin juuri vertailu lehdessä, siihen voi tutustua täällä. Olen tuloksista aika samaa mieltä sen osalta, mitä itse olen maistanut.



Aina ei tietysti tarvitse syödä leipää, niin ei tarvitse leivänpäällisiäkään. Smoothiet on tosi hyvä tapa aloittaa aamu. Niihin saa sullotuksi hirmuiset määrät terveellisiä aineksia ilman että ne maistuvat "liian vihreältä"! Tänä aamuna tein tällaista:
  • avokadon puolikas
  • kourallinen baby pinaattia
  • muutama taateli
  • puoli pussia mangokuutioita
  • kourallinen mustikoita pakkasesta
  • viimeksi laitoin hiukan vaniljasokeria, tällä kertaa maapähkinävoita (pienikin määrä maistuu!)
  • mantelimaitoa (jotakin nestettä, valitse itse)
Hyvää, terveellistä ja kauniin väristä!
Tiedäthän vinkin, miten blenderin astian saa smoothien teon jälkeen puhtaaksi? Laita astiaan vettä ja ihan vähän tiskiainetta ja pyöräytä kone päälle. Siistiä saman tien, ei tarvita mitään pulloharjaa. Toimii ainakin jos teet smoothien jollain tämän tyyppisellä blenderillä:

Kerro tutkijoille, mitä teit lauantaina!

Nyt olisi hyvä hetki kirjoittaa päiväkirjaa siitä, mitä teit eilen! 2.2.2019 oli Suomalaisen päivä. Kerro mitä silloin tapahtui, keitä tapasit, mitä ajattelit ja miltä tuntui. Suomalaisen kirjallisuuden seura kerää tiedot arkistoon, josta tutkijat voivat tietoja hyödyntää. Samanlainen keräily on tehty myös vuosina 1999 ja 2009. Palkintojakin on tarjolla. Tarkoitus on kertoa ihan tavallisesta elämästä. Katso tarkemmin täältä.

Mitä itse tein? Tein töitä kotona, siivosin vähän, ruokin lintuja ja katsoin sohvalla Emma-gaalaa. Niin ja ilmastohaasteeseen liittyen olen luvannut myös konmarittaa, joten yritän epätoivoisesti estää uusien tavarapinojen kertymistä. Niinpä laitoin ilmoituksen nettikirppikselle ja pääsin heti eroon muutamasta tavarasta, joita lapset eivät enää tarvitse. 
Toivotaan, ettei tässä nyt ihan hukuta lumeen! Orava pelästyi minua ja loikkasi kolme metriä lintulaudalta pensaan läpi maahan. Kyllä lumi pöllysi, oli pehmeä lasku! 
Mukavaa helmikuuta ja uutta viikkoa sinulle!

maanantai 31. joulukuuta 2018

Uudenvuodenlupaus 2019 haussa - Sitoumus2050



Olen pohdiskellut, millä tavalla nostan esiin ilmastonmuutosasiat tulevana vuonna 2019. Haluan haastaa itseäni ja saada aikaan pysyviä, hyviä muutoksia elämäntavoissani. Ajattelen, että kun vaihdan omassa elämässäni jonkin pienenkin tavan pysyvästi ympäristön kannalta paremmaksi, niin vuosien mittaan sen vaikutus kertautuu.

Nyt löysin tavan aloittaa! On juuri avattu uusi kampanja, Kestävien elämäntapojen palvelu, joka tarjoaa arjen ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Taustalta löytyy isoja tahoja, Valtioneuvoston kanslia ja Sitra. Tämä liittyy Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseen, joka on aiemmin suunnattu yrityksille ja järjestöille. 
Pioniunikot heinäkuu 2018


Ensin sivulla on testi oman hiilijalanjäljen laskemiseen. (Se on jalostettu Sitran testistä, jonka moni on jo aiemminkin tehnyt.) Testi on yksinkertaistettu, jotta se olisi helppo tehdä.

Testin jälkeen saa eteensä itselleen kohdennettuja ehdotuksia, joista voi valita, millaisilla elämäntapojen muutoksilla haluaa omaa hiilijalanjälkeään pienentää. Näistä voi sitten tehdä henkilökohtaisen sitoumuksen ja se menee nettisivuille. Sen voi tehdä nimimerkilläkin. 


Suosittelen testin tekoa ihan kaikille, vaikkei sitoumusta haluaisikaan tehdäkään! Testi on oikeasti helppo ja nopea ja sen antamista ehdotuksista saa hyviä ideoita, joilla voi ympäristön lisäksi säästää rahaa. Palvelu löytyy osoitteesta sitoumus2050.fi/elämäntavat 
Krookukset 2018



Itse laitoin tulevan vuoden vähennystavoitteeksi 20%, jolloin hiilijalanjälkeni olisi 5800 kg CO2e. Se on paljon vähemmän kuin keskimääräisellä suomalaisella tällä hetkellä. Sitä isommat muutokset vaatisivat palvelussa sen tyyppisiä lupauksia, että vaihtaisin asunnon pienempään ja maalämmöllä lämmitettyyn ja lopettaisin yksityisautoilun (sekin vaatisi muuton). Perhekin saattaisi pistää pahakseen, joten ei nyt ihan heti enempää.
Olen jo kasvissyöjä, joten siitä ei irronnut vähennyksiä. Aika pahalta tuntui testissä se kohta, jossa kysyttiin, kuinka usein yhteensä nautit aterioillasi punaista lihaa tai juustoa? Juustoa kyllä menee. Onko se yhtä paha kuin liha, ajattelin tuohtuneena. Juusto on aika kallista, joten sekä ilmastonmuutoksen että lompakon takia kannattaisi kehitellä leivälle muita levitteitä. Juusto myös maistuisi luultavasti vielä paremmalta, kun sitä söisi harvemmin. Ihan hyvä huomio siis. 

Muutoksia, jotka lupasin tehdä

Vaikutuksiltaan hiilijalanjälkeen isoimpia niistä muutoksista, jotka lupasin tehdä jokaiselta osa-alueelta:
Asuminen
Ostan tuulisähköä. Kunhan nykyinen sopimus päättyy myöhemmin tänä vuonna. Ikkunoiden eristyksen aion tarkistaa, sitä en ole tehnyt vielä koskaan.
Liikkuminen
Harrastan lähellä ja lomailen kotona enemmän. Aika menee kivasti ihan omassa kodissa ja pihassa, etenkin kun kevät koittaa... 
Ruoka
Erityisesti aion perehtyä paremmin lähiruokatarjontaan
Ja pian saa laittaa omat tomaatin taimet itämään, siinäpä lähiruokaa!
Tuotteet ja palvelut
Konmaritan kotini. 
Voi apua, olen joskus aloittanut tämän ja hyytynyt kesken. Tästä aiheesta voikin repiä tuskaa ja huumoria vuoden mittaan aika paljon. En ole innokas shoppailija, mutta sen sijaan olen kova säästäjä: ”Kyllä tätä voi vielä käyttää/ tarvita johonkin/ askarrella jotain.” Sitten sälää on niin paljon, ettei sitä säästettyä asiaa jaksa etsiä!
Merkittäviä muutoksia syntyy, kun jokainen muuttaa jonkin pienenkin asian. Aion tehdä tästä aiheesta päivityksen ainakin kerran kuussa vuoden 2019 ajan ja kertoa aina jostakin muutoksesta, jonka olen tehnyt tai yritän tehdä. (Puutarhapäivitysten lisäksi, ei niiden sijaan!)

Olen tehnyt ilmastonmuutoksen torjunnasta aiemmin yhden päivityksen, jossa pohdin monenlaisia pieniä arjen elämäntapamuutoksia. Sen voi lukea tästä. Facebookista löytyy Kestävän kehityksen yhteiskunta ja siellä mm. Nooralotta Nezirin video. 
Upeaa uutta vuotta 2019 kaikille ihanille lukijoilleni! Erityinen kiitos kaikille, jotka olette jaksaneet kirjoittaa kommentteja! Ne ovat tosi tärkeitä! Ja te olette tärkeitä!



perjantai 2. marraskuuta 2018

Ilmastohaaste 2019 - Työn alla 20 kohtaa

Vuodenvaihde lähenee ja silloin tulee usein tehtyä ryhtiliike, monet menevät kuntosalille tai lenkille, toiset aloittavat uuden lukuhaasteen tai lintujen laskennan taas alusta. Vuonna 2019 minun haasteeni tulee olemaan elämäntapojeni muuttaminen ilmastoystävällisemmiksi. Vaikka ilmastonmuutoksen torjunta vaatii muutoksia koko talousjärjestelmään, niin voin silti aloittaa itsestäni ja omista hiilipäästöistäni.
(Ja silti voin laskea lintujakin, jos huvittaa.)

Ideana ei ole muuttaa elämääni kurjaksi. Juttu on se, että elämänlaatu voi jopa parantua. Kun luopuu jostakin, saa jotain muuta tilalle. Mutta mistä lähtisin liikkeelle? Lukuhaasteessa voi laittaa merkinnän luetusta kirjasta valmiiseen listaan. Ilmastohaaste on hankalampi, kun jokaisella on eri elämäntilanne. Jollekulle itsestään selvä arjen valinta on toiselle tosi hankala juttu muuttaa. Siksi en nyt ainakaan heti tehnyt itselleni rasti ruutuun listaa haastetta varten vaan tällaisen pohdiskelun keskeisistä näkökohdista. Ehkäpä tästä on apua sinullekin? Löydätkö sopivia teemoja? 

20 näkökulmaa ilmastoystävällisempään elämään.

1. Kilpailuta sähkösopimuksesi

Hinnan lisäksi vertaile, millä tavoin sähkö on tuotettu. Valitse sähkö, joka on tuotettu hiilivapaasti. On mahdollista valita esimerkiksi sähkösopimus, jonka sähkö on tuotettu tuulivoimalla. Uusiutuva energia on halventunut, ja se on kilpailukykyistä fossiilisiin energiamuotoihin verrattuna. Sähkölaskusi ei siis edes välttämättä nouse. Suomessakin rakennetaan jo tuulivoimaloita ilman valtion tukea, ihan kannattavasti.

2. Säästä sähköä

Sähköä voi säästää merkittävästi huonelämpötilaa alentamalla. Suositeltava sisälämpötila makuuhuoneessa on 18-21°C ja muualla 20-21°C, toki moni pärjää vähemmälläkin. Laske lämpötilaa puoli astetta kerrallaan niin muutos ei tunnu missään. Villasukat on mukavat! Lamppuja voi vaihtaa energiansäästölamppuihin. Ja kun kaikki perheenjäsenet vielä muistaisivat sammuttaa ylimääräiset valot!


3. Vähennä liikenteen päästöjä

Liikenteen päästöt eivät ole juuri pienentyneet Suomessa. Vähäpäästöiset autot ovat liikenteessä, mutta niitä on paljon. Tämä on minulle vaikea kohta. En voi yhtäkkiä lopettaa yksityisautoilua. Lyhyillä matkoilla voi käyttää enemmän polkupyörää tai kävellä. Pitkillä matkoilla voi käyttää enemmän julkisia.


Härkäpapuja kasvimaalta


4. Syö enemmän kasvisruokaa. Kasvissyöjä hivuttaudu vegaanimpaan.

IPCC pitää keskeisenä keinona ruoantuotantoon ja lihansyöntiin vaikuttamista. Lihantuotanto vie suuria maa-alueita, jotka olisivat tehokkaammassa käytössä, jos niillä viljeltäisiin ruokakasveja. Kasvisruoka on myös terveellistä. Syömme joka ikinen päivä, joten pienetkin muutokset ruokavaliossa voivat olla vaikutuksiltaan merkittäviä.

Munat ja maidot olen jo vaihtanut pääosin luomutuotteisiin. Itse en syö lihaa, mutta perheen syömä liha pitäisi vielä saada kestävästi tuotetuksi. Luomutuotanto kuluttaa vähemmän energiaa kuin tehotuotanto. Mutta luomulehmätkin röyhtäilevät metaania , joten kannattaa käyttää myös kasvimaitoja.

Kuljetusmatkassa on hirveä ero vaikkapa perunan ja riisin välillä. Metaanin tuotannossa riisi taitaa olla pahis siinä missä lehmäkin. Ruokaan liittyy niin paljon asioita, että siihen pitää perehtyä  paremmin toiste. Riisistä vilkaisin tietoa täältä. Reilusta kaupasta ja siitä, että ilmastonmuutos voi viedä meiltä kahvin, luin täällä.

Vegemakaronilaatikko


5. Syö kaikki ostamasi ruoka ja osta ruma banaani

Meillä menee ruokaa roskiin ja niin menee useimmilla muillakin. Kehittele jämäruokia jääkaapin aarteista. Kirjoita vaikka googleen jääkaapista löytyvien ruoka-aineiden nimet ja katso mitä tulee. Lisää vinkkejä täällä. Ruoka on kulkenut pitkän tien valmistuksesta kauppaan ja kotiin, joten se kannattaa lopuksi syödä eikä heittää pois. Monet kuulemma heittävät jugurtin pois, jos huomaavat sen päiväyksen olevan eilinen!? Minä olen useasti syönyt jugurttia, jonka päiväys on mennyt viikko sitten. Hapanmaitotuotteet ovat tosi säilyviä, joten kannattaa luottaa omiin aisteihin ja järkeen eikä päiväyksiin. 


Jo kaupassa minä ite voin vähentää ruokajätettä valitsemalla sen ruman ja yksinäisen irtobanaanin. Jos kaikille kelpaisi vain täydellinen niin ne rumat päätyisivät jätteeksi. Kauppojen ruokahävikkiä on mukavasti vähentänyt lähestyvien päivämäärien punaisella laputtaminen – säästät ja teet ympäristöteon samalla. 

Itse kasvatettuja tomaatteja on marraskuussa ikävä.


6. Kierrätä materiaalit

Kiertotalouden kuntoon saaminen on keskeistä ilmastotavoitteiden kannalta. Pitää kierrättää vanhat matskut eikä tehdä aina uutta. Kotona vaikeaa on enintään aloittaa. Jos keräysastiat eivät mahdu keittiön roskakaappiin, niille voi laittaa esim. eteiseen kassit tai pienet laatikot. Paperit laitan paperikassiin. Älä kierrätä hyvin likaisia materiaaleja! Metalli- ja lasijätettä tulee niin vähän, että minulla yleensä tiskikoneesta löytyy vapaa kolo metalli- tai lasipurkille. Pesun jälkeen ne on siistiä laittaa keräykseen. Muovinkeräys on rantautunut kuntaani ja sinne voi laittaa lähes kaiken pakkausmuovin, joten keittiön suurin roskis on nykyään muoville. Biojäte meillä menee kompostiin. Kierrätys näkyy kukkarossani siten, että joudun maksamaan vähemmän jätekuljetuksesta, kun harvempi tyhjennysväli riittää. Zero waste / nollahukka -ideologiasta olen vielä valovuoden päässä, mutta apua kierrätykseen voin katsoa täältä (sinun kannattaa kurkata oman jäteyhtiösi sivuja!).


7. Kuluta vähemmän

Tässä kohdassa huomaan päässeeni aika pitkälle. Nettikauppojen selailu ei kiinnosta yhtään. Uuden härpäkkeen valmistus ja kuljetus kaukaa kuluttaa paljon luonnonvaroja ja energiaa. Lahjakin voi olla kutsu vaikka piknikille, lahjakortti palveluun tai se jo tutuksi tullut vuohi. 



Barbille uusi koti

8.  Osta käytettyä ja pistä vanha kiertoon

Katso ensin, onko tarvitsemasi tavara saatavina käytettynä. Pistä eteenpäin hyvä tavara, 
jota et enää itse tarvitse. Itse olen tykästynyt vahankaytetty.fi palveluun*, jonne kuka tahansa voi lähettää vaatteensa ja ”roinansa” myyntiin ja sinä voit poimia ne ostoskoriisi ja tilata kerralla kotiin. Olen myynyt siellä etenkin lasten vaatteita. Tuotteiden kuvaaminen ja lisääminen vaatii kyllä vaivannäköä, mutta sitten niitä ei tarvitse enää ajatella, rahat vain ilmestyvät tilille ja tuotteet pääsevät käyttöön. Vastaavia palveluja on tietysti muitakin. Tai sitten siistit vaatteet voi viedä helpommin vaikkapa SPR:n Konttiin
* Jos ostat tuon vähänkäytetty-linkin kautta, saan siitä suosittelukrediittiä, jolla ostan jotakin ilmastohaastettani hyödyntävää ja kerron siitä täällä blogissa.

Mökin ja/ tai paljun voi vuokrata kaveriporukalla. Säästyy rahaa ja elämyksiä syntyy.


9. Lainaa / vuokraa tarvitsemasi

Turha ostaa esim. työkalua, jota ei tarvitse kuin kerran pari. Vuokrausfirman kautta saat sitä paitsi laatukoneen sen sijaan että itse ostaisit sen halvimman. Jos olisin ammatissa, jossa edustava pukeutuminen kuuluisi asiaan, niin liittyisin heti vaatelainaamo Vaatepuun asiakkaaksi. Sieltä voisin hakea vähän erityisemmänkin designvaatteen parin viikon välein ilman huolta turhista ostoksista. Lisäksi on ainakin Helsingissä Vaaterekki ja Oulussa Mallaamo. Melkein mitä vaan voi vuokrata, viherkasvejakin, mutta se palvelu taitaa olla suunnattu firmoille eikä yksityisille!



Tiedätkös mitä tässä on?



10. Vaihda kertakäyttöinen tavara kestävään ja muovinen maatuvaan

Tyttäreni osti yllä olevat tavarat. Siinä on pilliharja, jolla pestään lasiset pillit.
Kertakäyttömuovi on suurin EUn rantojen roskaaja. EU suunnittelee tavallisimpien kertakäyttömuovituotteiden kieltoa, esim. muovilautaset, pillit, vanupuikot... Kertakäyttöisille ruoansäilytysastioille tulee rajoituksia. Itse ei tarvitse odottaa EUta vaan voi jättää ne ostamatta samantien. Jos esimerkiksi vanupuikkojen käytöstä ei halua täysin siirtyä pestäviin tuotteisiin, niin niitä on saatavilla myös muusta kuin muovista tehtyinä. 
Loistava keksintö naisille on kuukuppi, joka paitsi korvaa kertakäyttöisten terveyssiteiden vuoret, voi olla myös elämänlaadun pelastaja. Voin kokemuksesta sanoa, että toimii. Sen lähes ainoa huono puoli on hieman harjoittelua vaativa paikalleen laitto.  Lisäksi on kestositeitä, kestovaippoja... Talouspaperin sijaan voi käyttää rättiä ja sen voi pestä. Vanhan t-paidan paloista saa monta kertakäyttörättiä erityisen likaisiin hommiin. 

11. Älä lennä – matkusta hitaammin

Lomalla ei ole mikään pakko mennä kauas. Tai jos on, niin mitä jos menisi junalla Siperian halki? En ole mennyt, ehkä joskus. Junan ilmastopäästöt ovat viidennes lentämisen päästöistä. Jos kuitenkin lennät, niin viivy pidempään - ei tartte heti taas mennä uudelleen. Kts. myös kohta 12. Netissä opiskelun tai kokouksen pitämisen mahdollisuudet ovat todella kehittyneet viime vuosina! 

Itse en taida olla valmis lopettamaan lentämistä kokonaan, mutta en lennä edes joka vuosi.

12. Matkaile virtuaalisesti

Google maps vie sinut paratiisisaarelle tai New Yorkiin. Katunäkymän avulla voit ”kävellä” maisemassa. Live-kamera näyttää millainen sää on juuri nyt. Maailman museoiden taideaarteisiin voi tutustua netissä ilman ruuhkia, jonotusta ja kipeitä jalkoja. Vaikkapa upea Uffizi Firenzessä, kerran siellä olen käynyt, jatkossa voin muistella sitä netin äärellä.Tähän kohtaan täytyy tutustua paremmin!   




13. Kompostoi vihreän pihasi multa itse

Ei tarvitse hakea autolla muoviin pakattua turvetta kukkapenkkiin kaupasta eikä jäteauton tarvitse pöristellä hakemaan biojätteitäsi, kun muutat ne mustaksi kullaksi, siis mullaksi. Tyylejä on monta madoista bokashiin.
Lämpökompostorini

14. Istuta puu. Suojele metsä.

Hiilinieluna toimivia metsiä pitää lisätä. Puita on kaikenkokoisia, joten jokaiseen pihaan löytyy sopiva. Metsäluonnon säilyttämisellä on toki muutenkin suuri merkitys, mutta en nyt päästä ekologia sisälläni valloilleen. Omaa metsää ei minulla löydy suojeltavaksi, mutta se ei haittaa. Luonnonsuojeluyhdistysten kautta voi olla mukana tai sitten voi vaivattomasti suoraan lahjoittaa rahaa, jolla ostetaan metsää suojeltavaksi - pysyvästi. Kannattaa tutustua Luonnonperintösäätiöön, jos asia kiinnostaa!   





15. Säästä vettä (ja samalla rahaa)

Veden lämmitys kuluttaa energiaa ja lämmin vesi maksaa keskimäärin yli 2 kertaa enemmän kuin kylmä. Suihkuhanasta kuuluu tulla vettä 12 l/min (säästömallista vähemmänkin), mutta vanha malli tai erikoismalli voi lorottaa parikymmentä litraa. Suihkun viereen voi hankkia munakellon niin ei ajantaju katoa. Myös keittiön hanasta kuuluu tulla vettä 12 l/min. Virtaaman suuruuden voi tarkistaa hyvin yksinkertaisella virtaamamittarilta, jonka saattaa saada lainaksi esim. lähikirjastosta tai energianeuvojalta.

16. Asuminen on iso juttu

Pienempi asunto, pienemmät päästöt. Minun ja mieheni pitää vähentää tavaraa, että sitten kun lapset muuttavat kotoa, myös tavarat mahtuvat pienempään kotiin. 

17. Etsi elämäntaparemonttia tukeva vertaisryhmä ja/tai somekupla! 

Esimerkiksi YouTubessa on Timo Korven ärhäkkäät Ilmastouutiset, Facebookissa Ilmastovuosi 2019, järjestöillä on vaikka mitä. Blogeja on mm. Toinen vuosi ostamatta mitään. Blogin pitäjä teki lokakuussa 2017 päätöksen olla ostamatta mitään, siis mitään, paitsi ruokaa. Nyt on toinen vuosi pyörähtänyt käyntiin. Silmiini osui tämä pätkä sieltä:
Elämän hienous on siinä, että jostain luopumalla saa aina jotain muuta tilalle. Jos lopettaa roskaamisen, saa puhtaamman ympäristön. Jos syö vähemmän lihaa, säästää monen eläimen hengen, vähentää hiilijalanjälkeä ja saattaa löytää uusia ihania ruokia ja makuja. Jos alkaa käyttämään julkista liikennettä, vähentäessään omaa hiilijalanjälkeä saakin aikaa myös lukemiseen, neulomiseen tai voi vaikka torkkua musiikkia kuunnellen osan työmatkasta
Voit vinkata kommentteihin hyviä blogeja, mitä voisin seurata! Haluan ison kuplan!



18. Pohdi päästöjäsi ja elämäntapaasi

Apuna laskuri, esim. Ilmastodieetti tai Sitran elämäntapatesti

19. Valjasta oma energiasi!*

Ota kantaa, avaa suusi. Osallistu. Etsi oma tapasi toimia.
* Tämä otsikko oli ilmasto.org sivulla  

20. Vaikuta yhteiskunnassa

Jos ei halua itse olla aktivisti, voi tukea niitä, jotka ovat. Tarkista ennen vaaleja, että ehdokkaasi on sitoutunut ilmastonmuutoksen torjuntaan ja muista äänestää. Tue järjestöjen toimintaa. 


Nyt on se hetki, kun tämä homma on hoidettava. Hienoa on, että vielä ehdimme toimia! Kommentoi ihmeessä, jos olen mielestäsi unohtanut jonkun keskeisen näkökohdan. Mitenkään täydellinen tämä lista ei tietysti yritä olla, vaan lähtökohtana on oma keskinkertainen elämäni. Tarkoitus ei ole saarnata vaan etsiä, miten omasta hiilipainostani saisi kiloja pudoteltua. Esimerkiksi tupakan poltto on minulle niin vieras juttu, että se jäi tästä pois. Pohdiskelen tätä lisää ja palaan myöhemmin asiaan. 
Olisin oikein ilahtunut kommentistasi!
Lähteet:
Ilmastonmuutos on päässyt viime aikoina isosti otsikoihin, kun kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi raporttinsa. Tärkeä lähde minulle on Helsingin Sanomat, esim. 20.10.2018. Kertakäyttömuoveista ja EU-komission tutkimuksesta luin HS viikosta 43/2018.

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...