Minä olen juuri asettumassa juhannuksen viettoon kuten muukin Suomi. Vinkkinä juhannuksen jälkeiseen alkuviikkoon suosittelen Turun suunnalla lammasjoogaa. Kaikille suosittelen kukkien haistelua! Tässä postauksessa sitä voi tehdä virtuaalisesti. Meillä ei vielä pionit kuki, mutta nuputkin ovat kauniita, etenkin kun muurahaisten lisäksi myös leppäkertut ovat tänä vuonna tykästyneet niihin:
Lammasjoogaa on tarjolla
Kaiturin tilalla. Tila ei tänä kesänä ole muuten ryhmille auki, mutta joogat pidetään ihanalla vanhojen omenapuiden varjostamalla niityllä kuten ennenkin. Joogan ajaksi sinne tulevat tilan lampaat, jotka osallistuvat harjoitukseen haluamallaan tavalla. Osa niistä on persoja rapsutuksille. Olin mukana eilen. Maassa makaillessa lampaiden ruohon rouskutus kuului välillä ihan korvanjuuresta ja omenapuut kaartuivat katoksi päälle. Oli todella rentouttavaa. Silti on rentoa ja huumoria mukana, kun äkkiä voi olla lampaan naama vieressä tai papanoita joogamatolla (onneksi ne ovat kuivia eivätkä sotke).
 |
| Kaiturin emäntä Marjukka joogan jälkeen |
Harjoitus oli helppoa yin/ hathajoogaa. Viimeiset joogat ovat juhannuksen jälkeen tiistaina ja keskiviikkona ja niihin voi ilmoittautua tästä (klik Onnenjuuren sivut). Suosittelen lämpimästi jos Turun seudulla vaikutat!
 |
| Lammasselfie |
 |
| Akileija |
Sitten toivottelen kaikille oikein rentouttavaa juhannusta näiden puutarhani kukkijoiden myötä! Akileijat kukkivat nyt hienosti, osa on varjoisammassa paikassa vielä nupulla.
 |
| Akileija |
 |
| Tässä akileijat kauempaa, syreenien välissä. |
 |
| Juhannusruusu |
 |
| Hopeahärkki |
 |
| Tornionjokilaakson ruusunnuput |
Nyt on ollut ihanan tuoksuva kohta pihassa, kun toisella puolella tietä ovat ruusut ja toisella puolella kielot. Nyt kielot jo lopettelevat, mutta paikka on varjoisa ja osa vielä kukkii.
 |
| Mätäskurjenpolvi Iris graminea |
 |
| Kielo |
Kaunista juhannusta sinulle <3