lauantai 24. helmikuuta 2018

Minipuutarhoja, kaktuksia ja mehikasveja



Kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa oli tavanomaisen vehreyden lisäksi tulppaaneja ja miniatyyripuutarhoja, kun kävin siellä eilen poikani kanssa. Minipuutarhoja olen itsekin muutaman kerran väsännyt. Nämä opettajaopiskelijoiden tekemät olivat aika lennokkaita:




Tämä oli jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä kun kävin kasvitieteellisessä. Viimeksi olin linturetkellä ulkona enkä käynyt kasvihuoneissa, mutta eteisestä mukaan tarttui myyntikasveja. Nyt katselin ostoksiani sillä silmällä miniatyyripuutarhoja – tai lyhyesti vain mini- ajatellen…
Oikeanpuoleinen kasvi on nauhapensas (Homalocladium platycladum) ja toisena pelargoni `Madame Salleron´ Ne saivat jäädä ruukkuihinsa!
Tämä söpöläinen ei ole enää omassa ruukussa!


Minipuutarha voi olla yksinkertaisimmillaan yksi kasvi. Pojallani on ikkunallaan kaktus lasipurkissa. Se on aika kätevä, kun vieressä on työpöytä ja paljon tavaraa. Ei ihan helposti vahingossa tökkää kättä kaktukseen. Kaktuskin viihtyy ja näyttää ihan kivalta.

Reiättömässä purkissa on tärkeää saada pohjalle mahtumaan edes pieni salaojitus. Esimerkiksi voi laittaa pohjalle kevytsoraa ja sen päälle palan sanomalehteä tai suodatinkankaan palan. Sitten vasta multa ja kaktuksen istutus. Näin liikakastelun vesi valuu pois kaktuksen ympäriltä. Kastelun kanssa pitää olla varovainen. Suurta määrää ylimääräistä vettä ei pohjalle mahdu ja kapeasuisesta astiasta haihdunta on pientä. Olen antaneet hiukan vettä kerran viikossa. Jos kasteluväli olisi pidempi, en ehkä muistaisi, milloin pitikään kastella. Hyvin tuo on pärjännyt jo useita kuukausia. Koristeena purkissa on marmorikuulia.  
Kaktushilloa?


Sain jo monta vuotta sitten mehiruusukkeen joulukukaksi. Se oli raukka hilemaalin peitossa. Väri oli tiukasti kiinni, mutta lähti vähitellen ja kasvi näytti jonkin aikaa oikein hyvältä. Nyt se aikoo kurottua ulos ruukusta:

Törkkäsin ruukun reunaan uutta multaa ja laitoin uuden pienen mehikasvin viereen. Kiviä vielä koristeeksi. Katsotaan, tuleeko tuosta yhtään tasapainoisempi kokonaisuus, kun kaveri vähän kasvaa.
Kaksi mehikasvia ruukussa.
Laakeassa saviastiassa minulla on ollut kaktus ja mehikasvi jo pidemmän aikaa kimpassa. Lasittamaton saviastia haihduttaa vettä, mikä on näille kasveille hyvä. Kaktukset ja mehikasvit ovat myös siitä mukavia, että kasvavat melko hitaasti eikä asetelmaa sen takia joudu heti purkamaan. Tyhjää tilaakin oli vielä, joten laitoin nyt eteen pienen mehikasvin. Se on aika hassun näköinen, pitäisikin selvittää nämä lajit. Tunteeko joku?
Tästä mehikasviasetelmasta on toinen kuva tämän jutun alussa. Tiikeri pääsi mukaan.
Viimeiseksi kuva isoon laakeaan lasiastiaan pari vuotta sitten tekemästäni minipuutarhasta. Tuohon multaiselle alueelle kylvin ruohoa, siitä piti tulla savanni. Se iti kuitenkin niin epätasaisesti, ettei tulos koskaan näyttänyt hyvältä. Tätä istutusta ei enää ole. Tässä tuli esiin mielikuvitusta rajoittava perusongelma. On todella vaikeaa saada kasvupaikkavaatimuksiltaan aivan erilaiset kasvit viihtymään samassa astiassa. Toinen kuivuu ja toinen mätänee.
Miniatyyripuutarha 

Jos haluaa yhdistää aivan erilaisia kasveja, kannattaa toteuttaa minipuutarha niin, että kaikki kasvit ovat omissa ruukuissaan. Esimerkiksi näissä kasvitieteellisessä esillä olevissa opiskelijoiden teoksissa kasvit ovat vain osa kokonaisuutta ja useissa ruukuissa. Nyt näissä on tekokasvit, projektin alussa ne olivat oikeita. Siitä oli kuvia paikan päällä.

Mini-info: Kaktusten ja mehikasvien perushoito

Kaktukset ja muut mehikasvit eli sukkulentit sopivat hyvin yhteen. Ne viihtyvät valoisalla paikalla, ei paahteessa. Multa voi olla joko valmista kaktusmultaa tai kukkamultaan sekoitetaan reilusti (jopa puolet) hiekkaa joukkoon. Vettä annetaan kesällä kunnon kastelu kerralla ja annetaan sitten kuivua. Talvella vettä annetaan vähän ja harvoin. Vettä ei saa kaataa kasvien päälle vaan multaan. Kaktuslannoitteita voi käyttää kesällä, jos haluaa.

Lopuksi

Kasvitieteellisessä oli myös eri tulppaanilajikkeita esillä! Katsotaan jos saan lähipäivinä vielä niistä oman postauksen. Tässä kuitenkin yksi kuva. Lisäsin tuonne alas tuollaiset rasti ruutuun jutut. Jos et halua kirjoittaa kommenttia niin voit kuitenkin klikata sieltä pienen tervehdyksen! Mukavaa viikonlopun jatkoa! Täällä ainakin on paistanut aurinko, toivottavasti olette päässeet ulkoilemaan hyvässä säässä!
Pretty Woman tulppaanilajike

10 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja ihania kuvia <3 Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
  2. Vastavierailulla! Oletkin ihan ammattilainen. Kiva, että myös ammattilaiset bloggaavat. Saa tietoa tällaiset harrastelijatkin.

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva törmätä kotipaikkakuntalaiseen näin yllättäin täällä blogisurffauksellani. Ruissalon kasvititeellinen on inspiroiva paikka ja samoin Messukeskuksen Piha & Puutarhamessut. Sieltä ammensin jokin aika sitten ideoita omaan toteutukseen. Käypä kurkkaamassa, millainen tuli ja tule kylästelemään blogiini :) https://oliaika.blogspot.fi/2015/05/minimaailma-osa-1.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit! Muistankin ne parin vuoden takaiset messujen hulppeat minimaailmat. Tein silloin lasten kanssa lennokkaita juttuja (joista en löytänyt kuvia), mutta ne on joko kasvaneet ulos purkeista tai yksi jäljellä oleva on talven jälkeen vähän surullinen - kaipaa aurinkohoitoa...

      Poista
  4. Mielenkinntoisen satumaisia istutksia sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo satumaisimmat on siis mun kuvia muiden töistä.

      Poista
  5. Mukava postaus! Nytpä löysin tänne ja liityin myös lukijaksi.

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...