Lisää luettavaa!

maanantai 21. joulukuuta 2020

Joulun kukat, ja sammaleet myös

Viikonloppuna innostuin hankkimaan jotakin uutta ja kaunista jouluksi siivottuun kotiin. Päädyin kukkiin, ei kovin yllättävää! Erikoisempaa oli, että hurahdin myös sammaliin. Tein siis kaksi hankintaretkeä, toisen paikalliseen kukkakauppaan ja toisen pihapiirin sammalmättäille. Kukkakaupasta mukaan tarttui kasveja, jotka toivottavasti ilahduttavat vielä joulun jälkeen. 

Gaultheria procumbers

Päädyin tuomaan kukkakaupasta kassillisen erilaisia "irto" joulukukkia: Gaultheria eli joulupuolukka, skimmia, mehikasveja ja pieni havu. Suurimman osan sijoittelin puiseen lasikattoiseen laatikkoon.  Puulaatikkoon ei voi suoraan laittaa multaa, joten osa kasveista on omissa ruukuissaan ja osa on istutettu muovilaatikkoon. Joulupuolukka tuo kauniisti rehevyyttä ja väriä istutukseen. Se on tämän vuoden suosikkini. Matalat sammaleet ovat ihana pehmeä matto mehiruusukkeiden ympärillä.

Laatikossa omissa ruukuissaan ovat gaultheria ja havu. Muoviastiaan on istutettu kaksi mehikasvia ja sammalia.
Gaultheria (Gaultheria procumbens) eli joulupuolukka eli lamosalali, suloinen punaisine marjoineen

Skimmia osoittautui liian korkeaksi laatikkoon, koska haluan että kannen voi myös sulkea. Löysin pari vanhaa kivaa jouluasetelmien ruukkua. Toiseen ruukkuun pääsi skimmia ja toiseen aiemmin ostetuista hyasinteista ne, jotka eivät vielä ole avanneet kukkiaan.

Jos hyvin käy, näistä kukista on iloa kauemmin kuin vain joulun ajan. Olen joskus saanut skimmian pysymään hengissä useamman vuoden. Hoitoa helpottaa että mulla on vähän viileämpi viherhuone. Pintamullan pitää kuivahtaa, vesi ei saa seistä lautasella. Skimmian voi viedä kesällä ulos varjoon ja se kestää myös syksyn viileyttä, ainakin vähän. Voisi käyttää siis ainakin alkusyksyn asetelmissa? 

Myös joulupuolukka voi olla pitkäikäinen kasvi. Hyasintin sipulit laitan toiveikkaana maahan myöhemmin. Mehikasvit todennäköisesti jatkavat meillä pitkään huonekasveina, tytär varasi jo yhden itselleen joulun jälkeen. 

Omissa ruukuissaan skimmia (Skimmia japonica), hyasintit ja takana jouluruusu

Punanuppuinen skimmia sekä hyasintit ja jouluruusu

Keräilin pihalta sammalia ja löysin tosi kauniita. Niinpä innostuin tekemään myös pelkän sammalasetelman. Tai no ei ihan pelkkiä sammalia, joukossa oli myös jäkäliä. Mutta näiden parissa voisinkin jatkaa lisää ja tehdä toiste vielä oman päivityksen. Jos meillä talvi jatkuu näin leutona, niin sammalia on helppo käydä poimimassa.



Ulkonakin kukkii! Edellisten joulujen jouluruusut ovat ihan fiiiksissä tästä brittihenkisestä talvesta ja availevat nuppuja! Yhdessä on jo osa kukista auki ja toinenkin jouluruusu puskee nuppuja. Muut ovat vain tyytyväisen vihreitä. Ulos pääsee tämän jouluinenkin jouluruusuni heti joulun jälkeen, jos sää on näin lauha. Se on nimittäin vähän kärsivän näköinen sisällä.  Ehkä ensi vuonna en enää osta ollenkaan uutta sisälle?



Kuulisin mielelläni, jos olet saanut gaultherian tai skimmian viihtymään useamman vuoden. Myydäänkö gaultherian/joulupuolukan luonnonkantaa Suomessa puutarhakasvina? Se on pohjoisamerikkalainen laji. (Pitäisi varmaan sanoa lamosalali, mutta se on minusta aika tylsä nimi näin nätille kasville.) Mikä on sinun suosikkisi tämän postauksen kasveista?
Huonekuusi ja jouluistutus. Huonekuusi on ollut minulla jo pidempään, sitä ei ole hankittu nyt jouluksi.

 Mukavaa jouluviikkoa ja hyvää joulua!

P.S. Luitko jo edellisen postaukseni, kootut vuoden suositut postaukset. Klik tästä.

20 kommenttia:

  1. Uusia tuttavuuksia minulle postauksessasi! Sammal on aina niin kaunista missä vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva että tuli uutta! Tässähän alkaa ajatukset pyöriä, että mihin joka paikkaan sammalta voisikaan yhdistää ;)

      Poista
  2. Kauniit jouluiset asetelmat! Sammal on ihanaa. Oma piha on sen kannalta tosi hyvä juttu, sillä sieltä sitä pääsee kätevästi keräilemään koristeeksi. (Sen mukana voi kyllä tulla koti täyteen kaiken maailman hyönteisiä, mutta se on vain pieni miinus.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ötökkäpuoli sammalissa ehdottomasti mietityttää. Mutta kai ne ovat menneet pääosin syvemmälle, en kuitenkaan kaivellut maata mukaan.

      Poista
  3. Nätit istutukset. Joulupuolukka on kauniin värikäs piriste. En ole huomannut sitä myytävän sellaisenaan, vaan enpä ole kovin tarkkaan kukkakauppoja viime aikoina kolunnutkaan.
    Jouluruusua en ole enää viime vuosina tuonut sisälle, koska siihen tulee helposti kirvoja, eikä se muutenkaan pitkään lämpimässä viihdy. Sain naapurilta eilen jouluruusun, jonka tänään istutin sisäänkäynnin terassille punaisten joulutulppaanien kera. Tekisi mieli laittaa kukkien tyvelle sammalta, mutta omassa pihassa ei taida riittävästi kunnon sammalta olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, joulutulppaanit on kyllä ihania! Sammal on vähän hankalaa, kun sitä ei voi mennä mistä vaan koukkimaan. Meillä on hyvä tilanne, kun pihalla on sitä vaikka kuinka paljon. Tosin pääosin se on harottavia sortteja. Kauniita matalia mättäitä piti oikein etsiä.

      Poista
    2. Blogissani on sinulle haaste: https://rikkaruohoelamaa.blogspot.com/2021/01/puutarhavuosi-2020.html

      Poista
    3. Kiitos, kävinkin sopivasti blogissasi, että näin sen!

      Poista
  4. Onpa hauskan näköinen tuo joulupuolukka! Kivat asetelmat muutenkin. Suosikkini näistä on kuitenkin jouluruusu. Toivottavasti saat uusista kasveistasi pitkäaikaisen ilon huone- tai puutarhakasveina. Iloista joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusut on kyllä niin ihania. Siis ne kukat. Nykyisellä sisäkasvillani on kyllä aika rumat lehdet, joku sitä harmittaa. Sisällä olo varmaan.

      Poista
  5. Kiva asetelma! Skimmiaa kattelin tänään kukkakaupas, ku hain anopille joulukukkaa. Pääryyn kuitenki ihan johonki muuhun. Ittellä sellaane on joskus ollu, muttei muistaakseni kovin pitkäikääne ollu. Ihanat jouluruusut taas! Mullaki o, sisällä. Pihalta löytyy nuppuja, muttei kukkia. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ostaisi minäkään anopille skimmiaa, jotain isompikukkaista pitäisi olla ;)

      Poista
  6. Lamosalali (Gaultheria) on minun suosikki. Minulla on ollut sitä pari kertaa, en olem saanut vietyä sitä talven yli.
    Sammal on ihanaa, kiva kun sitä löytyy omalta pihalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä kuinka äkkiä minun lamosalalini heittää kaikki lehtensä ja kuivuu kokoon. Pääasia tietysti, että kestää joulun. Nyt se on niin hyvän näköinen, että eiköhän joulu suju yhteisymmärryksessä.

      Poista
  7. Minäkin ostan näitä ns. kausikasveja aina vähän sillä mielellä, että yrittäisin saada niistä mahdollisimman pitkäikäisiä seuralaisia. Skimmiasta tai tuosta puolukasta ei ole kokemusta mutta nyt yritän istuttaa erilaisia kanervia maahan talvehtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanervat onkin kivoja ja niiden kanssa on hyviä mahdollisuuksia onnistua. Siis muiden kokemuksista muistan kuulleeni. Itselläni ei taida olla yhtään niitä maassa.

      Poista
  8. Huonekuusi kyllä kiinnostaisi kovasti joten se on nyt ykkönen . Jouluruusua minulla ei sisällä ole ollut muutamaan vuoteen. Joulupuolukka minulla on ollut muutaman kuukauden ja lehdet alkaa näköjään ruskettumaan. Sammalta minäkin käytän mielelläni. Kivat asetelmat sinulla.Isokokoinen Skimmia minulla myös on joskus ollut mutta ei ollut pitkäikäinen. Kauniisti jouluruusu kukkii sinulla, minulla on yhdessä ainoastaan nuppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonekuuset on hienoja. Kannattaa sellaisen kanssa yhteiseloa kokeilla. Minulla sujuu tämän toisen kanssa paremmin, edellinen kuivahti kesällä, sai liikaa aurinkoa.

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!