Lisää luettavaa!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Pöristelevät kimalaiset sekä Pelasta pörriäinen -kampanja

Tähän aikaan vuodesta kimalaisia saa pelastaa milloin mistäkin. Fysiikan lakeja uhmaavat pöristelijät  eksyvät sisälle ja suristavat päin ikkunoita. Ne ovat kuningattaria uuden pesäpaikan haussa. Pelasta ne takaisin ulos, koska muuten jää koko pölyttäjäyhdyskunta syntymättä! Lisäksi pölyttäjien hyväksi voi tehdä muitakin, itseäkin ilahduttavia juttuja. Niitä löytyy Pelasta pörriäinen -kampanjasta. 

Kaikki kuvat on tällä viikolla puutarhassa ottamiani, jollei muuta mainittu. 

Mustikka kasvattaa vasta silmuja. Odotan tuota toisen pikkukuvan vaihetta, etä pääsisin syömään!


Olen tänä keväänä pelastanut kimalaisen sekä kasvihuoneesta että viherhuoneesta. Kovasta surinasta huolimatta ne eivät onneksi helposti pistä ihmistä, kunhan ei yritä ottaa käteen. Olen auttanut ne ulos tyhjän ruukun kanssa ohjailemalla. Toivottavasti ne suristelivat perustamaan yhdyskunnan ja pölyttävät sitten mustikan ja omenan kukat. 

Hyönteishotellipostauksen yhteydessä huomasin Pelasta pörriäinen -kampanjan. Kampanja on niin symppis ja tärkeä, että palataan siihen vielä. Ilman pölyttäjiä ei tule puutarhassani mustikoita eikä omenoita. Mitä sinä voit tehdä pörriäisten hyväksi? Mitä minä olen tehnyt?


Sekä minä että kimalaiset tykätään imiköistä, eri syistä vaan

1. Kukkia pölyttäjille

Pölyttäjät tarvitsevat ravinnoksi mettä ja siitepölyä koko lentokaudeksi. Lähistöllä pitäisi siis keväästä syksyyn olla jotakin kukkivaa. Kaikki kukat eivät käy. Pitkälle jalostetut kerrotut kukat eivät ehkä tuota lainkaan ravintoa, vaikkapa pionit. (Jotka on kyllä muuten oikein ihania, joten kyllä minulla niitäkin on!)
Nopea tarkistus, löytyyhän minulta joka kuukaudelle kasveja. Poimin näitä Ylen pölyttäjäpuutarhan listalta (klik):
  • Huhtikuussa pajut ja krookukset (ja ne imikät, puuttuu listalta)
  • Toukokuussa luumu, herukat ja tuomi
  • Kesäkuussa apila, akileija  ja illakko
  • Heinäkuussa kurjenpolvet, maksaruohot ja niityn kukat
  • Elokuussa köynnöshortensia, tuoksuherne ja laventeli
  • Syyskuussa kehäkukka ja kärsämöt, jotka jatkavat kyllä lokakuulle
Oliko puutteita? Listalta voi katsastaa mikä ihanuus itseltä puuttuu. Taidan vihdoin hankkia syyssyrikän ja perustella sen sillä, että pölyttäjäni tarvitsevat elo-syyskuulle täydennystä! (Kun laventelin taimenikin ovat ihan surkeita. Ehkäpä hankin niitäkin...)


Nämä krookukset kukkivat vielä. Osa on jo kuihtunut

Tällä hetkellä mustaherukka puskee vauhdilla lehtiä!

2. Jätä nurmikko leikkaamatta

Minulla on ostettuna paljon niittykasvien siemeniä. Onhan minulla niittyä ennestäänkin ja myös villit pihatien pientareet. Lisäksi yritän saada ihan turhan nurmikkoalueen niityksi. Nurmikon ei myöskään tarvitse olla erämaa. Meidän nurmikoilla kasvaa mm. valkoapilaa laikkuina sekä niittyhumalaa. Niissä kohdissa pitää sitten kukinta-aikaan katsoa, ettei tallo ketään, etenkin jos on paljain jaloin...

3. Rakennan hyönteishotellin

Tästäpä teinkin jo postauksen ja uusi hyönteishotellimme odottelee jo asukkaita (klik).  Meillä on muutenkin kaikenlaista koloa tarjolla. Myyränkoloistakin voi olla hyötyä, kimalainen tykkää tehdä niihin pesän. Tosin ainoa pesä, jonka myyränkäytävästä olen löytänyt, kuului ampiaisille. Se ei päättynyt ampiaisten kannalta hyvin, kun survaisin vahingossa pesästä läpi lapioni. Ja juoksin muuten lujaa sen jälkeen!
Syvät kolot pesiä varten ovat hyönteishotellissa tärkeitä

Ampiaispesä löytyi tästä paviljonkipenkistä , kun madalsin sitä myyrätuhojen jälkeen


4. En käytä myrkyllisiä aineita puutarhassani


Rikkaruohot ovat tottumiskysymys. Joka paikasta en jaksa kitkeä, mutta pystyn elämään sen kanssa, ettei kaikki ole ihan siistiä. Glyfosaatteja en käytä. Jotkuthan sanovat, ettei glyfosaateilla ole vaikutusta kuin kasveihin, ei muihin eliöihin. Nyt on juuri julkaistu Turun yliopiston tutkimus sen vaikutuksista lintuihin. Tämä oli ensimmäinen vuoden mittainen koe glyfosaattien vaikutuksista selkärankaisilla. Ja vaikutuksia todellakin oli! (linkki, voi olla maksumuurin takana)

En sano, etteikö glyfosaattien käyttö voi olla hyväksyttävää jossakin. Mutta kotipuutarhassa minulla ei ole tarvetta altistaa lapsiani ja pölyttäjiä. Myöskään hyönteismyrkkyjä en käytä ulkona, vesisuihkulla ja leppäkerttuja odottamalla pääsee jo pitkälle. Leppiksiä muuten ilmestyy tällä hetkellä vähän joka puolelta lehtien ja sammalten alta.

Lahopuuaidan edustalla kukkii tällä hetkellä muutama narsissi
Tuntematon pörriäinen kuvassa mukana :)

5. Muu pörriäisteko

Olen aiemmin kertonut lahopuuaidan (tai risuaita) rakentamisesta (klik). Varmaan sielläkin on muutama pörriäinen viettänyt talvea. Meillä on muutenkin monenlaista lehtikasaa ja ryteikköä pörriäisten iloksi.

Mitä ajatuksia pörriäiset / pölyttäjät sinussa herättävät?
Varhaiset tulppaanini ovat nyt täysillä kukassa. Mukavaa sunnuntaita ja uutta viikkoa!

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Iisoppiaita ja pensasaidanteen tilanne

Olen ihastunut iisoppiin ja taas askeleen lähempänä omaa iisoppiaitaa. Minulta myös kysyttiin, miten viime kesänä istuttamani pensasaidanne nyt jakselee, joten tästä tulee tupla-aitapostaus! Aloitetaan iisopilla, josta voi kasvattaa söpön miniaidan, jonka korkeus on vain noin puoli metriä. Iisoppi tuoksuu ja houkuttelee perhosia ja mehiläisiä.
Ohdakeperhonen iisopilla viime kesänä Louhisaaressa
Viime kesän Louhisaaren postauksessani (klik) näkyi monessa kuvassa iisoppiaita hyötypuutarhan ympärillä. Iisoppi on vanhanajan rohtoyrtti ja sopii keittiötarhan ympärille. Jos ei halua käyttää iisoppia mausteena (aika karvas maku), niin pikkuruisilla sinisillä kukilla voi ainakin koristella ruoan. Lehtiä ja kukkia voi käyttää tuoksusekoituksissa. 
Tässä siis tavoite:
Oikealla iisoppiaita (Hyssopus officinalis) Louhisaaressa. Tästä näkee, että leveyttä tulee aika paljon, noin 30 cm ja korkeutta ei paljon enempää. 








Toinen puoli. Iisoppiaitaa on ilmeisesti istutettu useammassa vaiheessa ja kasvu oli vielä epätasaista.
Iisoppi on puolipensas eli kasvusto puutuu tyviosasta. Jonkun lähteen mukaan vain puutunut tyviosa talvehtii. No joka tapauksessa minun kokonaisen kolmen taimen mittainen aidan alkuni näytti talvehtineen oikein hyvin. Ostin taimet heräteostoksena, joten siksi niitä oli näin pieni määrä. Sitä paitsi on hyvä kokeilla ensin, mitkä kasvit säilyvät hengissä könttäsavimaassani. Iisoppikin tykkäisi läpäisevästä, hiekkaisesta maasta, jotta tässä todella ei ole. 
  
Iisoppieni latvat sojottivat nyt sinne tänne ja ne kannattaa leikata keväisin. Nips naps leikkasin ne siisteiksi ja törkkäsin latvat aidan jatkoksi. Eli kauniisti sanottuna otin pistokkaita. Saa nähdä, mitä meinaavat, alkaako kasvu. 
Etualalla yksi viime kesän taimi ja sen takana pistokkaiden rivi kasvimaani edustalla. 





Samat kasvit, eri kuvakulma

Vähän epäselvässä kuvassa alkuperäiset iisopit ennen pistokkaiden leikkausta

Muutama iisopin kasvatusohje vielä:

  • Istutusväli aidassa: 25-30 cm (laitoin tiheämpään, siirrän jos kaikki kasvavat)
  • Paikka: Aurinkoinen ja lämmin paras
  • Maaperä: Runsasmultainen, läpäisevä ja kalkkipitoinen paras (mutta muutakin voi koittaa)
  • Kastelu: Kunnes juurtuvat, sen jälkeen pärjää yleensä ilman



Pensasaidanteen eka kevät


Viime kesänä istuttamastani aidanteesta sain kysymyksen, miten se nyt jakselee (postaus täällä). Kävin siis availemassa suojaverkot ja tutkin tilannetta lähempää. Hyvältä näyttää! Tässä lännenheisiangervo:
Kaikissa pensaissa on silmut avautumassa, joten hengissä ovat!

Entä myyrät? Myyrän koloja ei ole kovin paljon missään lähistöllä. Näille pensaille en tehnyt minkäänlaista kohopenkkiä myyrien takia. Se on siltä osin toiminut, että niiden vieressä ei ollut lainkaan myyränkoloja. Joten en osaa ainakaan vielä sanoa, onko eri pensaslajien pärjäämisessä eroja.

Entä jatko? Kun kohopenkki puuttuu, en tiedä vielä, miten pensaiden juuret pärjäävät saven ja keväällä maassa muhivan veden kanssa. Jää nähtäväksi, lähtevätkö kasvuun.  

Vinkkinä vielä, jos myyrät herkuttelevat pensaiden juurilla: Pensaan voi istuttaa jyrsijäverkosta tehtyyn "laatikkoon". Juuret mahtuvat kasvamaan tietysti verkon rei'istä ulos. Näissä on melkoinen askarointi, mutta jos riittävästi ärsyttää, niin... Lisäksi jos maanpintaan nousee teräviä verkon reunoja niin se on turvallisuusriski esim. koirille. Maalaisjärjellä tilanteen mukaan. Minulla on muistaakseni kahdella pensaalla tämä kokeilussa.  
Syringa
Unkarinsyreeni
Tässä aurinkoisessa rinteessäkin näkyy vain ihan muutama kolo. Laitan rinteeseen vain narsisseja, koska en halua tarjota myyrille bileitä (ne eivät kuulemma pidä narsissien supuleista). Suuret ovat auenneet juuri tänään:
Mukavaa uutta viikkoa!

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Kasveja verhoissakin


Kerroinkin jo aiemmin käyneeni kangaskaupassa. Ostin ihanaa saniaiskuvioista kangasta. Nyt sain verhot ommeltua ja kivat tuli! Vähän kuin olisi tullut uusia kasveja makuuhuoneeseen. Vihreys etenee siis sekä sisällä että ulkona. 



Makuuhuoneessa on ollut samat verhot oikeasti varmaan 10 vuotta. Kaipasin pientä päivitystä ja kävin Miimun kankaassa (verkkokauppakin löytyy). Samalla reissulla tarttui mukaan kaunis kukkakangas, joka matkasi jo blogin arvonnan voittajalle. Eilen ehdin vihdoin ommella verhot. Helppo hommahan se oli, kun tein suorat verhot ja Miimu jo leikkasi ne valmiiksi. Ja heti tietysti ikkunaan:


Nyt on vihreyttä ikkunalla! Tässä ei ole oikeita viherkasveja, kun Nöpö tai rullaverho tiputtaa ne ja suuntakin on pohjoiseen. Vielä kun löytäisi verhonipsuja lisää... Missään muussa huoneessa ei samanlaisia, joten en päässyt pihistämään mistään... Eli siinä syy jos eivät ole ihan ojennuksessa. Makuuhuoneessa on oma ulko-ovi, ehkä talon on suunnitellut ahkera tuulettaja.
Seuraava kuva olohuoneesta, siellä vasta kukkaisa meno onkin. Köynnöskuvioisia verhoja puskevat ylös erittäin reippaat kelloköynnöksen taimet. En ole nähnyt tarpeelliseksi niitä vielä suuresti hillitä, kerran olen latvonut ne. Ehkä jossain kohtaa ohjaan latvat takaisin ruukun pintaan ja joutuvat kasvamaan uudelleen ylös. 

Puutarhassa kaikki jatkaa puskemista ylös ja kukkaan. Tuuli oli eilen kamala, mutta pienen kierroksen tein. Pääosin tulppaanit ovat vasta kasvattamassa lehtiä, mutta nämä jännittävän raidalliset valmistautuvat jo kukintaan. Ne taitavat olla lajike 'The First' eli nyt tiedän, mistä nimi tulee!




Edellisessä kuvassa on valkotäpläimikkä. On varmaan aiemmin tullut jo selväksi, että tykkään siitä kovasti. Sitä kukkii nyt paljon eri puolilla. Viime kesänä huonosti kasvanut nukula on noussut reippaana esiin. Toivottavasti se on nyt kotiutunut ja jatkaa samaan malliin:






Tuossa yläpuolella on pirteitä krookuksia ja viimeisessä kuvassa valkoinen skilla eli idänsinililja.
Olen hiukkasen kateellinen kaikille, joiden kissat poseeravat kuvauksellisesti enemmän kuin minuutin viikossa. Uudet verhot ovat siinä ikkunassa, jossa Nöpö aina tarkkailee lintujen elämää. Ajattelin, että olisi kiva kuvata uudet verhot Nöpön kanssa. Nöpö hakee "parhaassa" kuvassa pakoreittiä turkki pörrössä...


Mukavaa viikonloppua!




maanantai 13. huhtikuuta 2020

Kaunis ilta sekä arvonnan voittaja

Lauantaina oli upea päivä ulkona touhuiluun. Kanniskelin kalusteita pihaan ja siivosin kasvimaan ja kasvihuoneen seutua. Pääsiäistä vietetään kotioloissa, mikä ei varmasti yllätä ketään. Eilinen sunnuntai oli sitten sateisempi ja synkempi, joten unohduin sisähommiin. Illalla lähdin Nöpön kanssa ulos, kun sää oli parantunut. Keväisen raikas ilta oli ihana! Myös blogin arvonta on nyt päättynyt ja voittaja selvillä!

Punarinta, joka saapui jonkin aikaa sitten talven vietosta pihaamme, lauloi hämärtyvässä illassa täysin palkein. Jotain hyönteisiäkin näytti jo lentelevän ilmassa, jos punarinta ehtii välillä syödä. Kuusista kuului räkätystä. Ilmeisesti ensimmäiset räkättirastaat ovat juuri saapuneet takaisin pesimäpaikoille. Mustarastaat ovat olleet täällä koko talven. Linnuista en tällä kertaa yrittänyt ottaa kuvia. Kukat ovat helpompia (vaikka helppoja ei ole nekään, kuten viimeksi valitin).

Kasvihuone ja kasvimaa pohjoispuolelta:




Krookukset olivat menneet nukkumaan. Niiden taustalla tulppaanit ja muut jatkavat nousuaan. Hyvältä näyttää ja myöhemmin vielä toivottavasti paljon paremmalta. Jotain uuttakin oli kukassa, mutta kuvaan toiste paremmassa valossa. Sinivuokot nukkuivat myös:



Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Suoritin arvonnan satunnaislukugeneraattorilla ja voitto osui blogin lukijalle Ritvalle, joka osallistui Facebookin puolella. Onnea! Laita Ritva sähköpostilla minulle postiosoitteesi info@viherrin.com. Ritvalle lähtee siis kangas, lasinalunen ja monenlaisia tuoksuherneen siemeniä:


perjantai 10. huhtikuuta 2020

Pääsiäisruoho löytyi ja arvontamuistutus!

Pääsiäinen on saapunut! Se kukkii ihanasti pihalla ja sisällekin saatiin sentään pääsiäisen elementit paikoilleen, vaikka vähän jo huolestutti.  Rairuoho oli nimittäin hukassa. Vielä ehtii osallistua myös kukkaisaan arvontaan!


Mielestäni olin yhden rairuohon kylvänyt. Olin ajatellut laittaa niitä lisääkin, mutta unohduin odottelemaan teinien panosta. Nämä eivät kuitenkaan laittaneet sormiaan multaan ja sitten olikin turhan myöhäistä Noh, yritin sitten etsiä viikolla ruohoani, mutta mitään en löytänyt kaikkien esikasvatusten joukosta. Olin vähän harmissani, että jos muistan väärin ja koko ruohoa ei olekaan. Tänään etsin sitä uudelleen. Nyt se rehotti niin, että sen todellakin erotti kesäkukista! Niitä rasioita on tuolla aika paljon!
Tipu pääsi ruohikolle, joka oli venähtänyt komeaksi viherhuoneessa
Pienen pienet uuden elämän alut: kesäpäivänhatut nousevat viinirypälerasiassa (siinä saa aluksi kannen kätevästi suojaksi)
Muut nupulla, ensimmäinen narsissi auki (Narcissus)





































Pihalla rehottavat krookukset vähän joka värissä. Osa on nupulla ja osa jo pitkällä kukinnassa.
Aurinkoisen rinteen narsisseista ihka ensimmäinen, varmaan se kaikkein pienin, on avannut ensimmäisen kukan. Valkotäpläimikät ovat juuri alkaneet myös kukkia. Harmi kun niistä on niin vaikeaa saada kelvollisia kuvia. Pienet kukat ovat harvassa epäsiistin lehdistön yllä. Mutta läheltä ne ovat ihania!

Krookukset aamulla nupussa...

... ja myöhemmin päivällä auki  (Crocus)

Valkotäpläimikät (Pulmonaria saccharata) maastoutuvat hyvin...


yhden imikän nappasin mukaan sisälle pieneen maljakkoon































Arvonta, joka löytyy edellisestä postauksesta (tai tästä klik), jatkuu enää huomisen lauantain. Tervetuloa osallistumaan! Myös Facessa.
Myös lintulaudan läheltä nousee narsisseja. Varpunen haeskeli, löytyisikö vielä syötävää. 

Sinivuokkomätäs täydessä kukassa (Hepatica nobilis)

























Oikein mukavaa ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille! Pysytään kotona ja ulkoillaan. 
Nämäkin tete narsissit päätyvät kukittuaan puutarhaan ja nousevat todennäköisesti ensi vuonnakin

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Kukkaisa arvonta!

Keväinen ja kukkaisa arvonta on täällä! Juhlistin sadatta postausta avaamalla blogille Facebook-sivun ja lupasin silloin, että myös arvonta on tulossa. Tässä se nyt on ja voit osallistua arvontaan sekä blogissa että Facebookissa. Palkinto on kukkaisan monipuolinen! 


Mitä palkintoon kuuluu? 
Iki-ihanien tuoksuherneiden siemeniä (ja ekstrana muitakin), kukkea kangas sekä lasinalunen.   

Kankaan koko on n. 140 x 100 cm













Kankaassa on kaunis kiemurteleva kukkakuvio. Se on satiinipuuvillaa ja sopii esimerkiksi sellaisenaan pöytäliinaksi tai verhoksi. Tai voit tehdä siitä vaikka tyyny- tai kaitaliinoja. 

Kangas on Miimun kankaasta (klik), joka palvelee joko Turussa tai netissä. Verkkokauppa on juuri avattu taas uudelleen. Käväisin tällä viikolla liikkeessä ostamassa verhokankaan, jolloin myös tämä palkinto tarttui mukaani. (Palataan verhoasiaan toiste.)
Palkintoon kuuluvat lajikkeet 'Spencer Anniversary', 'True Fragnance' sekä 'Royal Navy Dark Blue'
Kuvat Impecta ja Hyötykasviyhdistys, heiltä voi hankkia tuoksuherneiden (Lathyrus) siemeniä

Tuoksuherneet ovat ihania ja helppoja yksivuotisia kesäkukkia. Alkuperäistä sisilialaista kasvia on jalostettu vaikka minkä värisiksi lajikkeiksi jo satoja vuosia. Palkinnossa on mukana suloista vaaleanpunertavaa, upeasti tuoksuvaa kirjavaa sekä trendikästä sinistä. Nämä lajikkeet kasvavat 1,5 - 2,5 metrin korkuisiksi. 

Nopeamman kukinnan saat, jos kylvät siemenet huhtikuussa ruukkuihin sisällä.  Etelä-Suomessa ne voi kylvää suoraan avomaallekin touko-kesäkuussa. Hauskaa on, että kukinta vain paranee, kun näistä leikkaa myös maljakkoon kukkia!

Palkintoon tulee vielä Piiankielen 'Blue Bedder' siemeniä. Se on helppo kesäkukka, jonka saa kylvää suoraan ulos. Siniset kukkamättäät tuovat iloa myös mehiläisille ja perhosille.
Kaikkien lajikkeiden siemeniä on vähintään 10 kpl, todennäköisesti enemmänkin.
Piiankielen (Echium plantagineum) kuva Mustilan sivuilta

Lasinalusesta voi tunnistaa monta huonekasvia

Palkintoon kuuluu vielä tukeva lasinalunen. Se on korkkia ja sitä koristavat huonekasvien kuvat.


Arvontaan osallistuminen: 

  •  Voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Olisi mukavaa, jos liityt blogini lukijaksi, jos et sitä vielä ole. Se onnistuu internetversiossa (mobiilissa sen voi valita alareunasta) vasemman sivupalkin "Lukijani" kohdassa. 
  •  Laita kommenttiin sähköpostiosoitteesi, että saan sinut kiinni.
  •  Voit osallistua myös Facebookissa ja tuplaat voittomahdollisuudet: Tykkää blogin sivusta. Voit joko laittaa siellä viestin arvontapostaukseen tai kirjoittaa täällä kommenttiisi, että osallistut kahdella arvalla. 
  •  Osallistumisaika päättyy la 11.4. ja arvonta on 12.4.
Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö minkään tahon kanssa. Postitan palkinnon vain Suomeen. 
Tuoksuherneen siemenet ovat kuin pippureita. Niitä kannattaa liottaa ennen kylvöä.

Onnea arvontaan!