Lisää luettavaa!

lauantai 21. syyskuuta 2019

Paviljonkipenkin esittely


Paviljongin ympäristö puutarhassani tuntuu olevan ainaisen muutoksen alla. Kiveykset, pensaat, perennat, katos, portti... Olen suunnitellut, että esittelisin sen blogissa valmiina. Sitä "valmis"-hetkeä ei taida tulla koskaan. Mutta ehkä hyvät jutut ovatkin aina muutoksessa, eivät paikalleen jämähtäneitä. Viimeisen vuoden aikana alueelle on asennettu myös tulipaikka, puutarhaportti sekä kiviä ja kasveja lisää, joten melko hyvältä näyttää jo. Katsotaanpa!


Lyhyesti paikan historiasta


Ensin oli nurmikon reunassa keväisin märkä kohta, lammen sulamisvesien takia. Sitten tuli salaojitus ja pyöreä betonikiveys ja oleskelupaikka vuosia sitten. Ympärille yritettiin syreeniaitaa, mutta toiselta pihalta tuodut taimet jurottivat vain. Korkea kohopenkki tehtiin tyttären haluamaa kirsikkapuuta varten. Puu tuotti satoa ja ympärille asettui perennoja ja pensaita. Oleskelualueen päälle tuli metallinen ”paviljonki". Kerroin blogissakin kirsikkapuun kohtalosta: Vesimyyrä ihastui komeaan multakumpuun ja popsi puun juuret. Nostin sen kuolleena maasta keväällä 2018 ilman lapiota.
Juroista pihasyreeneistä on jäljellä yksi, etualan lila. Takana myöhemmin istutettu 'Alba'

Vuoden takainen Suuri Mylläys

Suuren mylläyksen tein penkissä kesällä 2018. Madalsin multatilaa reilusti, ettei se enää olisi myyristä niin kiinnostava. Lisäsin kompostimultaa ja hevonpaskaa.  Perennoista maahumalaa en voi suositella juuri mihinkään. Se oli vallannut alaa niin, etteivät muut taimet tuntuneet kasvavan enää siitä läpi. Sen lisäksi karhunköynnöksen juurakkoa oli syvällä koko penkissä. Se on todella hankala poistettava. Kaivoin sitä pois tosissani, mutta enpä onnistunut löytämään kaikkea. Sitä onkin edelleen pieniä määriä, mutta pyrin katkaisemaan uudet alut nopeasti. Pieni mylläys ei kannata, koska silloin vain katkoo juuristoa ja kasvi leviää pahemmin.
Heinäkuu 2018 korkea kohopenkki rehottaa maahumalaa, heinää ym.  Kunnostus keskeytyi, kun lapio halkaisi ampiaisten hienosti piilotetun maapesän.

Mies hankki oleskelupaikalle tulisijan vuosi sitten. Se ei ole grilli, mutta sopii esimerkiksi makkaran paistoon. Grilli on toisaalla, terassilla. Toinen uusi asennus on puutarhaportti. Se on kasvimaan metalliportin pari. Olen tänä kesänä laajentanut alueen luonnonkiveystä sen edustalla. Tulipaikan perustukset kaipaisivat vielä pintakäsittelyä ulkonäkösyistä.
Vasemmalle lammelle jatkuvan kivipolun kunnostus on kesken. Sen reunalle on tulossa uusia istutuksia. Porttia vasten pitäisi nousta köynnöksiä, ne on istutettu tänä kesänä.

Puutarhaportin perustukset on valettu jesarilla vahvistettua pahvilaatikkoa muottina käyttäen. Vasemmalla valmis kivillä naamioitu kiinnitys. Polun reunassa on käytetty särmikkäämmät luonnonkivet ja litteät ja tasaiset on säästetty keskelle polkua. Porttia vasten kiipeää kärhö.

Istutukset


Tarkoituksena on luoda suojaava pensasryhmä istuskelualueen ympärille. Perennoja on tällä hetkellä melko paljon, mutta ne saavat osittain väistyä, kun pensaat kasvavat. (Tai sitten voi leventää penkkiä...) Pienemmät pensaat saattavat vielä siirtyä myöhemmin ihan muualle. Syreenit on tarkoitus pitää tässä pysyvästi. Lilan ja valkoisen pihasyreenin kaveriksi saapui tänä kesänä puistosyreeni ’Ainola’. Lisäksi lammelle menevän polun varressa on nyt unkarinsyreeni. Lisäksi tässä on jo kirsikan kaverina  ollut purppurahappomarja sekä pikkutaimesta kasvattamani japaninruusukvitteni.
Purppurahappomarja värittää kurjenmiekan taustan


Perennoja en ole hankkinut suunnitellusti tähän penkkiin vaan ne muodostavat hyvin kirjavan kokoelman oman pihan jakotaimia, ystäviltä saatuja kasveja tai siemenistä kasvatettuja sekä heräteostoksia. Ainakin:
Särkynyt sydän ilahduttaa aina alkukesää kukinnallaan. Myöhemmin se kuihtuu.
Betonikiviä, erikokoisia luonnonkiviä ja vuosi sitten jaetut kuunliljat varjon puolella, syreenien takana . Etualan aukkopaikassa on mm. särkynyt sydän

Auringon puolella. Viime vuonna kylvämäni punahatut ovat kivoja, koska niiden kukinta jatkuu niin myöhään syksyllä ja pörriäiset ja perhoset rakastavat niitä.
Siemenestä kasvattamani keltakurjenmiekka kukkii

  • Valkoraitainen kuunlilja
  • Särkynyt sydän
  • Sormustinkukat sinkoavat siemenensä minne mielivät. 
  • Kertotiikerinlilja Lilium lancifolium ’Plena’ 
  • Kaunopunahattu
  • Illakko
  • Päivänliljoja
  • Tähtiputkia
  • Siperian- ja keltakurjenmiekkaa ym
  • Akileijoja
  • Kanadanakileija Aquilegia canadensis ’Little Lanterna’   (Lepaa 2019)
  • Tähkätädyke Veronica spicata f. nana Blauteppich’ (Lepaa 2019) 



Illakko leviää siemenistä sinne tänne

Päivänliljat ja sormustinkukat. Liljat eivät kuki kovin kauan, joten keltaisuus penkissä on lyhytaikaista


Osan nykyisistä perennoista voisi jossain vaiheessa siirtää tästä pois. Esimerkiksi kurjenmiekkojen pitäisi pärjätä ihan hyvin savimaassakin ja esimerkiksi lammen rannalla.  Tämän paikalle raahatun mullan voisi tarjota sitä enemmän tarvitseville. Haaveissani alue yhdistyy pergolan avulla kasvihuoneen suuntaan, mutta sen rakentaminen ei näytä alkavan tänä(kään) kesänä. 

Heinäkuussa postasin pienestä niitystäni. Se sijaitsee paviljongin vieressä. Sieltä leviää kauniita yllätyskasveja istutusalueen reunamille, kuten tämä:
Onkohan tämä ahdekaunokki...
Näkymä paviljongista kasvihuoneelle.
Viimeinen kuva on otettu tänään 21.9.2019. Paviljongissa kiipeilee kelloköynnös. Katoksen otan pois talveksi, kunhan kalusteet on siirretty.

Mukavaa viikonloppua! Tervetuloa uudet lukijat!


perjantai 13. syyskuuta 2019

Kukkasipulisuunnitelmia Keukenhof-tyyliin

Kävin tänä keväänä Hollannin kevätkukkaparatiisissa Keukenhofissa. Alueen upeat tulppaanimeret silmissäni suunnittelen nyt omia syksyn sipuli-istutuksiani. Säästöbudjetilla ja kovalla savimaalla en taida päästä samoihin tuloksiin, mutta kauniita kevään kukkijat ovat pienempinäkin annoksina. Katsotaanpa ideoita Keukenhofista! Tässä 10 tyyliä ja sitten vaan istuttamaan!



muscari superstar and tulip
Helmililja Superstar ja vaalea tulppaani ’Snow Crystal
Tyyli 1. Helmililjoja tulppaanien joukkoon
Helmililjat ja matalat tulppaanit ovat kaunis pari. 
Helmililjoja minulla onkin jo pitkin pihaa, ne nousevat hyvin aina uudestaan. Nyt ostin hauskasti sinivalkoisia helmililjoja muscari ’Peppermint'. Tässä puutarhamyymälän myyntikuvassa:


tulip

Tyyli 2. Ripsureunatulppaaneja
Nämä ovat vain NIIN söpöjä!
Ostin punaisia ja valkoisia (Dallas ja Daytona), saan tehtyä yhden sekoituksen niistä, reunalle esim. helmililjoja.


Tyyli 3. Hyasintteja ja vuokkoja
Hyasintti ’Hollyhock’ ja vuokko Anemone ’White Splendour’ yläpuolen kuvassa
Ostin tosi pienen pussin punaisia hyasintteja Lidlistä (Pink Pearl). Jos haluan tällaisen, pitääkö istuttaa ne siihen kohtaan, missä valkovuokot keväällä ilmestyvät... Onnistuisikohan? Tai sitten sinivuokkojen kanssa, kun seuraavaa kuvaa katsoo:
Tässä vaihtoehtoisesti punaiset hyasintit sinisin vuokoin 


Tyyli 4. Ihanasti Sekaisin MIX
Oma suosikkini! Ihania villejä sekoituksia vaikka mitä, sointuvin hempein värein. Tai villein värein. Tai keltaisin… Harmi kun en löytänyt lajilistaa kaikista. Alla lisää kuvia.
Tätä varten ostin eri värisiä tulppaaneja, narsisseja ja sinilaukkaa. Pitäisi vielä saada keisarinpikarililjaa.
Ostin Lidl: tulppaanit lila 'Alibi', pinkki 'Mystic van Eijk', väriä vaihtava Darwin hybrid 'Silverstream', raidallinen matala 'The First'.  Lisäksi laukka mix, narsissi 'Sweet Desire.  
Puutarhamyymälästä valkoinen tulppaani 'Pax', koska valkoista haluan ehdottomasti joukkoon raikastamaan, kuten näissäkin kuvissa. Muutakin voisin tähän laittaa, jos edullisia tulee vastaan.


Tässä etummaisena keisarinpikarililja (Fritillaria imperialis)



Tyyli 5. Raitaa, ympyrää sekä helmililjareunus
Tulppaaneja ja muita on usein pitkinä raidallisina istutuksina. Yläpuolella olevassa kuvassa raita onkin kääntynyt ympyräksi. Helmililjan käyttö reunaraitana on mielestäni kiva idea.


Tyyli 6. Miten istuttaa Keukenhof-tyyliin
Seuraava kuva kertoo, miten tyyli saavutetaan istuttamalla sipulit kolmeen kerrokseen. Alueen sanotaan kukkivan 6,5 viikkoa. Sipuleita yhden neliömetrin alalle uppoaa yli 200!!! Päällimmäisenä on aikaisin kukkivia narsisseja, kevättähtiä ja krookuksia, keskikerroksessa tulppaaneja ja hyasintteja ja pohjakerroksessa  myöhään kukkivia tulppaaneja.


Oishan tää ihana, mutta... Itse jätän sipulit maahan perennojen joukkoon ja toivon niiden kukkivan useamman vuoden, ja niin ne usein kukkivatkin. Tällä tyylillä idea on kaivaa sipulit pois kukinnan jälkeen. Niinhän Keukenhofissa tehdään, joka vuosi laitetaan uudet sipulit. Vaikka voisihan tätä ihan pienellä alalla kokeilla, mutta sitten minun kyllä pitäisi ostaa LISÄÄ SIPULEITA! 


7. Perinteinen suomalainen nurmikkotyyli
Haluaisin ihania sinisenä kukkivia nurmikoita. Niistä hyötyisivät myös kevään ensimmäiset kimalaiset ja muut pölyttäjät, jotka tarvitsevat mettä keväällä.

Yritän vaihteeksi. Tosin en tökkää sipuleita saviseen nurmikkoon vaan viereiselle istutusalueelle, josta saa kaikin mokomin levitä minne mielii. En nyt tiedä, mihin olen tähän sopivat kuvat laittanut... Näitä ei näkynyt Keukenhofissa. Ostin idänsinililjaa Scilla siberica ja kirjokevättähteä Chionodoxa forbesii. Näissä on paljon mettä. Ostin näitä itse asiassa liian vähän…

Tulppaanien keskellä iso alue keltaisia narsisseja


8. Törkin pensaiden alle tyylittömästi
Pensaiden alustat ovat hyviä istutuspaikkoja!

Narsissit ovat menestyneet parissa heikkolaatuisessa kasvupaikassa. Myyrätkään ei niistä tykkää, joten laitan lisää. Kokeilen niiden kaveriksi makuuhuoneen ikkunasta näkyvän pensaan alle myös krookuksia (eli sahrami, Crocus). Ostin kultasahramia, Cream Beauty. Pitäisi ostaa vielä joku peruspussi..........


Lidlissä ei ollut enää mikään paras valikoima, kun muiden blogien hehkutuksen perusteella muistin sinne mennä. Puutarhamyymälässä taas oli ihan kohtuuhintaista ja loistava valikoima. Teen sinne vielä toisen kierroksen. En ehtinyt vielä katsoa kaikkea, esim. villejä, vaatimattomampia tulppaaneja, joita haluaisin. Siellä sipulit olivat irtomyynnissä, joten ostoksia sai tehdä kuin irtsarihyllyllä. Hitaampaa vain, kun pitää ottaa joka karkille eri pussi. Voisi tulla aika kiintoisia sekoituksia kun laittaisi kaikki vaan yhteen pussiin ja siitä maahan!

Keukenhofissa on oma alue tulppaanien alkuperäislajeille. Tässä pieni osa lajeista. Yläkuvassa jotain näistä...
Tyyli 9. Kuviot 
Suunnittele kuvio ja asettele sipulit ensin maan pinnalle oikeisiin kohtiin. Tähän tarvitaan korkealla oleva katselupaikka. 
Tytär ehdotti, että voisin tehdä tämän kukan. Ei nyt tänä vuonna taida syntyä.Vaihtoehtona myös perhonen: 


Tyyli 10. Kaksivärinen
Kahta toisiinsa sointuvaa tulppaania sekaisin. Helposti hyvää, kun se toinen väri on valkoinen. Tyylikäs ja kaunis.
Tämän värisiä sipuleja minulla onkin. Ne on kyllä suunniteltu mix istutukseen. Mut tääkin ois ihana:
Kun vielä olisi kirsikkapuu...

Ostokseni. Edessä Lidlistä, takana loput paperipusseissa. Ja nyt vien nämä viileään.

Voimia sipulien istutuksen parissa kaikille, jotka siihen ryhtyvät! Itse en vielä istuta, kun ainakin täällä lounaisrannikolla on vielä turhan lämmintä. Ei ois kiva, jos sipulit alkaisivat kasvaa jo syksyllä. Istutuspaikkoja pitää jo kunnostaa, kaivoin yhden palan nurmikkoa ylös ja istutin siihen pensaan. Myöhemmin siihen tulee useampia pensaita, mutta nyt ensin lisään siihen kunnon multaa sipuleille. 
Keväisen Keukenhof-postauksen löydät täältä, klik. Mukavaa viikonloppua!

EDIT. Seuraavan kevään tulokset saat klikattua esiin täältä:
Tässä (klik) näet millainen tuli  ihanasti sekaisin MIXistä  (kohta 4.), helmililjareunuksella (1.) tuohon, mistä kerroin kaivaneeni nurmikon ylös.
Täällä (klik) mm. ihanat ripsureunatulppaanit (2.) kaksivärisenä (10.)

lauantai 7. syyskuuta 2019

Puutarharetkiä Varsinais-Suomessa osa 2: Louhisaari



Puutarharetkiä Varsinais-Suomessa postaukseni saa nyt jatkoa ja kerron tarkemmin Louhisaaresta. Jyhkeä Louhisaari tunnetaan Mannerheimin lapsuudenkotina, mutta kartanolla on paljon pidempi historia. Puutarhaihmiselle löytyy kiinnostavaa katsottavaa, sekä sisältä että ulkoa! Sisätiloihin pääsee opastetuilla kierroksilla kesäaikaan. Nyt syksyllä on tulossa kummituskierroksia. Puistossa voi kierrellä omin päin. Tämä on mielestäni pakollinen kohde kaikille kartanoista vähänkään kiinnostuneille! 

Puukujaa kävellessä komea ja huolella aseteltu rakennuskokonaisuus tekee vaikutuksen. Kaikki on ryhdikästä, paanukatto kohoaa korkealle. Ennen sisäpihalle astumista voi tutustua alueeseen myös kauniin pienoismallin avulla. 
Ohdakeperhonen Louhisaaressa

Kurkistetaan sitten kartanon sisätiloihin. Huonejako on perua keskiajan tyylistä, jossa alhaalla on talous- ja varastotiloja ja ylempänä asuin- ja juhlatilat. Ensimmäisellä kerralla vieraillessa opastettu kierros on tarpeen. Kartano on kauniisti sisustettu ja siellä on paljon upeita yksityiskohtia. Huonekaluista osa on tuotu muualta ja tyylejä on 1600-luvulta 1800-luvulle. Kun menet käymään, löydätkö seinästä suppilomaisen aukon? Sinne voi huudella vaikka teetilauksensa, mutta palvelu ei enää tunnu toimivan. Laite kyllä toimii, testattiin pojan kanssa.  
Kattaus valmiina

Louhisaaren luolahuoneen seinällä kasvaa banaani



Puutarha on läsnä myös sisällä. Luolahuoneen seinämaalauksen tunnelma on eksoottisen lämmin. Toisessa huoneessa on maalattuna muotopuutarha. Se oli tavallinen aihe kartanoiden seinämaalauksissa. Oikein muotopuutarhan toteuttaminen oli kenties liian työlästä, mutta maalauksessa sitä päästiin silti ihailemaan.

Seinältä voi melkein astua ranskalaishenkiseen barokkipuutarhaan



Museovirastolla ei ole palkkalistoillaan puutarhuriarmeijaa, joten puistosta ei pidä odottaa liian suuria. Viime vuosien ponnistus on ollut 1700-luvun kalmilaisen hyötypuutarhan luominen alueelle. Se perustettiin vuonna 2016. Ohjeet on otettu 1700-luvun merkittävimmältä suomalaiselta tiedemieheltä Pehr Kalmilta. Hyötypuutarhan viereen on siirretty Mannerheimin vanha leikkimökki, joka on kunnostettu ja leikkijöiden käytössä.
Rohto-  (Althea officinalis)  ja tarhasalkoruusut( Alcea rosea)
Mannerheimin leikkimökki Louhisaaren hyötypuutarhan laidalla

Pehr Kalm arvosti hyvää järjestystä ja symmetriaa. Puutarha on perustettu hoitoa helpottamaan siististi laatikoihin ja aluetta ympäröi iisoppiaita. Kaikki käytetyt kasvit olivat Kalmin aikaan hyödynnettävissä lääkkeiksi tai ravinnoksi. Mutta myös kauneus oli arvo ja kauniit kasvit pääsivät usein eturiviin. Käydessäni mm. salkoruusut kukkivat rehevinä kasvustoina. Lisäksi myrkyllisille kasveille on omistettu oma nurkkaus (Kalmin aikaan ne olivat varmasti iloisesti muiden joukossa).
Ukonhattu (enpäs nyt muista tarkemmin mikä) myrkkykasvipenkissä




Risuaita
Vieressä oli rakenteilla lahopuuaita. Aikalailla komeampi kuin omaan pihaani rakentama, josta kerroin alkukesästä.
Ennen kuin jatkat matkaa talon toiselle puolelle puistoon, tutustu sivurakennuksiin. Hyötypuutarhan puoleisen sivurakennuksen takimmaisessa huoneessa on puutarha-aiheisia kuvia. Ja siellä, seinällä, on Louhisaareen vuonna 1874 tehty puutarhasuunnitelma. Se on hyvin huolellisesti tehty, jokainen puu on erikseen merkitty. Erillistä selitysosiota ei valitettavasti ole olemassa. Koko suunnitelmakin oli välillä vuosikymmeniä hukassa. Sitä ei ole koskaan toteutettu kokonaan, mutta kiinnostava kysymys on, kuinka paljon siitä on tehty ja mitä on vielä löydettävissä.
Louhisaaren puutarhasuunnitelma 1800-luvulta
Hyötytarha oli merkittävässä asemassa, sen laatikkomainen muoto on suunnitelmassa samalla puolella taloa kuin nykyinenkin hyötytarha, mutta se on valtavan suuri. Puistoalueelle on piirretty erivärisiä puita. Sieltä löytyy tänäkin päivänä erikoisempia puulajeja, ainakin harmaa- ja palsamipoppeleita. Useat nykyiset puut on istutettu jo 1870-80-luvuilla suunnitelman mukaisesti. Esimerkiksi suunnitelmassa vasemmalla näkyvät sotilaallisen suorat puurivistöt mielestäni bongasin, vaikka niiden ryhti onkin kumarampi. (Rivit ovat suoria eri suunnista katsoen, kokeilepa!) Suunnitelman kiemuraisia perennamaita ei ole luultavasti kovin laajasti koskaan toteutettu eikä kukkia ole nyt juuri lainkaan.    
Kylpyrakennus on joutunut maankohoamisen takia kauas rannasta. Isolehtinen kasvi on kartanopuistojen vakiokasvi, ruttojuuri. Kuva on otettu läheltä Myllymäelle johtavan lehtikujan päätä.

Viime vuosina alueelle on viritelty keväisin erikoiskasvimarkkinoita. Toivottavasti tapahtuma saisi tuulta alleen. Itse ostin sieltä keväällä joitakin hyötypuutarhan kasvien taimia, ainakin ajuruohon ‘Wine and roses’ sekä nukulaa. Ostamistani huonekasveista viime postauksessa kertomani jakaranda on vielä hengissä, mutta piispankukka ei kestänyt huonoa hoitoani kesähelteillä. Tapahtumassa on myyty myös omenapuun taimia, mm. Mannerheimin lempilajiketta.


Kitukasvuiset nukulat isohirvenjuuren valtavien lehtien välissä. Sitä kasvatettiin sydänvaivojen hoitoon 1700-luvulla

Minulla on huono nimimuisti, joten korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä! Mutta ajattelisin tässä kuvassa olevan nukula. Joka tapauksessa ostin nämä keväällä Louhisaaresta. Ne eivät ole oikein viihtyneet, paikka on ollut tänä kesänä turhan kuiva. Isohirvenjuuret vieressä ovat kasvaneet kohisten ja imeneet kaiken veden. Nukulastakin pitäisi kasvaa yli metrin mittainen, siksi se on tässä.

Louhisaareen kaarretaan kapealle puukujalle lähes Askaisten keskustastasta. Askainen kuuluu Maskuun ja sinne voi poiketa Turun/ Naantalin reissulla tai Saariston rengasreitin kierrokselta. Erityisinä tapahtumapäivinä muutaman kerran kaudessa opastuksia ei pidetä, vaan huoneisiin saa tutustua omatoimisesti.  Itse poikkesin tänne elokuussa Askaisten kurkkumarkkinoilta, jolloin sisäänpääsymaksua ei perinteisesti peritä. Linnan pohjakerroksessa on myös kiva pieni museokauppa (tuotteita oli arvonnassani). Läheisessä rakennuksessa on vilkas kahvila, jossa on tarjolla myös lounasta seisovasta pöydästä. Kesän aukioloaika on tältä vuodelta päättynyt, mutta ryhmät voivat varata aikoja syksylläkin ja kaikille on tarjolla kummituskierroksia. Aukiolot ja lisätiedot nettisivuilta, klik

Mukavaa viikonloppua!