Lisää luettavaa!

tiistai 31. lokakuuta 2017

Syysvärit


Tänä vuonna luonto tarjoili kauniin ruskan. Hetken kuolevat lehdet toivat kauneutta ja iloa, vaikka pimeyden nousu ja pakkasen puutarhaan levittämä kuolema välillä tekevät surumieliseksi. Syysväreille kannattaa suoda ajatus myös silloin, kun miettii puutarhan kasvivalintoja.

Otsikon taustakuvan otin käydessäni ihailemassa ruskaa läheisellä korkealla kalliolla. Mutta miten murheellinen syksy olisikaan, jollei tietäisi uuden kevään olevan tulossa! 
Paju lammen rannalla

Kasveja valitessa voi pohtia myös, minne niiden lehdet tai neulaset päätyvät. Ihailen syksyisin suuresti muiden pihoilla kasvavien metsävaahteroiden upeita värejä. Toisaalta, kun vaahterat eivät meidän pihalla viihdy (olen yrittänyt), niin enpä joudu haravoimaan niiden hankalia suuria lehtiä. Aivan valtavan kokoisia puita ne noin muutenkin ovat, joten monelle pihalle pienikokoisempi laji on parempi. Vaahteroita löytyy joka lähtöön. Upea punainen syysväri on  mongolianvaahteralla, joka on 3-6 metrinen puun ja pensaan välimuoto. Siitä löytyy kestäviä lajikkeita Lappiin asti. Tataarivaahteran syysväri on yleensä keltainen.
Haravoin kasvihuoneen edustalle kertyneet puiden lehdet kasaan ja kannoin ne suoraan kasvimaalle. Kasvimaani on perustettu tönkkösavimaahan, joten kaikenlainen eloperäinen aines parantaa maan rakennetta. Siinäpä on syötävää kasvimaan lieroille ja muille maaperän öttiäisille.
Minun pihallani viihtyvät männyt. Ne ovat korkeita ja komeita, mutta eivät siistejä. Uskomaton määrä neulasia irtoaa etenkin näin syksyllä. Puut olisi hyvä sijoittaa sen verran kauas talosta, ettei kovin iso osa lehdistä tai neulasista päätyisi räystäskouruihin ja katolle. (Meillä talo on lähes tungettu puiden väliin…) Suuret puut ovat ehdottomasti silti kaiken vaivan arvoisia. Minusta puuton piha on vain vanha pelto. 


Maisemaan ilmestyi myös eteerinen halloweenkeiju, joka halusi minun ottavan kuvia hänestä. 



ESIMERKKEJÄ PENSAIDEN SYYSVÄREISTÄ


Upeita syysvärejä on puiden lisäksi myös pensailla ja perennoilla. Niille on vähän helpompi löytää pihasta tilaa kuin uusille puille, joten luettelen tässä joitakin esimerkkejä syksyä kaunistavista pensaista.
Tarkalleen ei voi tietää, minkälaiset syysvärit tietystä kasvista saa. Värit vaihtelevat eri vuosina esimerkiksi sääolojen mukaan. Voi myös olla, että pensaasi on eri kantaa kuin aiemmin näkemäsi upea yksilö ja myös pihan olosuhteet (mm. valo) vaikuttavat.
Marja-aronia syksyn punaisessaan 


PUNAINEN/ ORANSSI SYYSVÄRI

Tuomipihlajat, aroniat, japaninhappomarja, kiiltotuhkapensas, rusovuohenkuusama, pensasmustikka

KELTAINEN/ ORANSSI SYYSVÄRI

Idänvirpiangervo, seppelvarpu, lännenheisiangervo, orapihlajat, komeaonnenpensas
Iloisen pilkullinen pensasmustikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!