Lisää luettavaa!

perjantai 13. lokakuuta 2017

Puutarhan syystyöt



Lokakuussa mennään ja oma puutarhani on ollut vielä valmistelematta talveen. Mitäs kaikkea tässä pitäisikään tehdä?

Kasvihuoneen siivous on vielä tekemättä. Syy on niinkin mukava, että satoa tulee edelleen. Hain tälläkin viikolla reilun kasan tomaatteja. Minulla ei ole mitään lämmitystä, mutta vielä on pysytty plussalla.
Lokakuun aikana kompostoin tomaattien versot. Mullasta poistan päällimmäisen kerroksen, joka lähtee versojen mukana. Keväällä lisään laatikoihin uutta multaa. Kasvihuone on siivottava joka puolelta syksyllä huolellisesti, esimerkiksi harjalla ja painepesurilla. Tämä estää tuhohyönteisten talvehtimista.
Kasvihuoneen satoa lokakuulla. Paprika on todellakin musta...


Puiden talvisuojaus on tärkeimpiä asioita. Omassa pihassani rusakot ovat suurin tuhonaiheuttaja. Monilla on peuravitsaus. Laitan omenapuiden ympärille muovi- tai metalliverkkoa. Havuilla ei kannata peitellä kasveja ihan vielä. Tiivistä muovia ei pidä koskaan käyttää suojauksena.


Syyslannoituksen aika meni jo. Jos se jäi tekemättä, älä enää vaivaudu. Keväällä sitten.

Haravointia voi tehdä tai olla tekemättä fiilistensä mukaan. Hyvää liikuntaahan se on… Jotkut silppuavat lehtiä ruohonleikkurilla ja jättävät loppuhomman lieroille, jotka kiskovat lehtiä maan sisään ja mussuttavat niitä talvella. Minulla joidenkin puiden alustoille kertyy niin paksut kerrokset lehtiä, että pakko niitä on kerätä pois. Jos kompostiin ei mahdu eikä jäteasemalle huvita lähteä, niin lehtikompostointia voi tehdä vaikka jätesäkeissä. Pelkät kuivat lehdet eivät oikein kompostoidu. Mukaan pitää laittaa vettä ja esimerkiksi kompostiherätettä. Rakennetta parantamaan voi laittaa myös risuja ja hiekkaa, etenkin jos lehdet ovatkin kovin märkiä ja vaarana on, että kompostoitumisen sijaan ne mätänevät. Sulje säkit vain löyhästi, jotta ilma vaihtuu, mutta niihin ei sada. Keväällä puolimaatunutta lehtiainesta voi laittaa katteeksi puutarhan istutuksille.

Minulle käy usein niin, että pelargoniat paleltuvat kun ne vain kukkivat iloisesti enkä malta viedä niitä sisään. Noh, keväällä saa uusia. Kesäkukkien ruukut on aika tyhjentää. Multa on yleensä aivan täynnä juuria. Juurakot voi silputa kompostiin tai vaikka pensaiden alustoille tai kasvimaalle. Tee samoin käytettyjen kasvusäkkien mullalle. Syksyllä juuripaakut vielä saa helposti palasiksi, kevääseen jätettyinä ne kuivuvat koviksi möykyiksi.
Tyhjät ruukut kannattaa säilyttää plussan puolella pysyvässä varastossa, etteivät ne haperru. Niin ja osaan ruukuista on jo laitettu syysistutuksia (kuvassa syklaami) ja vielä voi laittaa vaikkapa pakkasenkestäviä kanervia.


Perinteinen aika leikata kuusiaitaa on kevättalvella. Jos tuija-, marjakuusi- tai kuusiaidan ulkonäkö tökkii silmään, niin sitä voi trimmata myös syksyllä ja tehdä seuraavan leikkauksen vasta huhti-toukokuussa, jos tarpeen (sanoi Arno Kasvi jossakin haastattelussa äskettäin).
Minulla ei ole ruukuissa talvetettavia puita tai köynnöksiä, jotka olisi aika siirtää varastoon. Olen todennut, ettei daalioiden maasta kaivelu ole minun juttuni, sillä palelluttaisin ne ainakin joka toinen vuosi.
Sen sijaan minulla on viherkasveja, jotka ovat viettäneet koko kesän ulkona. ”Terassipalmut” pääsivät tai joutuivat tällä viikolla takaisin sisälle. Näistä voisinkin tehdä oman postauksen.

Kasvimaan syystyöt olisivat ihan oma aiheensa. Koska olen hitaasti heräävää sorttia, niin kukkasipulit on vielä tökkimättä maahan. Mutta ainakin täällä etelässä ehtii vielä hyvin! Siinä samalla voi siistiä kukkapenkkejä. Valitettavasti lumi jättää usein tulematta. Se niin kätevästi hautaisi kaiken alleen ja siistimään voisi ryhtyä vasta keväällä…
Isolla pihalla on hyvä keskittyä suurempiin linjoihin. Kuten siihen, että tietä pitkin pääsee kotiin. Tänään tuli pihatielle muutama kymmenen tonnia mursketta. Lapion kera viimeistelytöihin, jos kaipaan liikuntaa…
Muistetaan nauttia ruskasta!
Uusi murske jo tiellä ja vielä toinen satsi peruuttaa pihaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!