Lisää luettavaa!

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Puutarhan muutos vuosien varrella

Pihaprojektit etenevät hitaasti, mutta kannattaa katsoa tarpeeksi kauas taakse, niin kehityksen huomaa varmasti. Eli katsotaan kuvia noin kymmenen vuoden takaa ja verrataan tähän päivään. Kai täällä jotain on tapahtunut!?

Kellarin edusta

Kellarin edusta ei yleensä näy kuvissani, koska siellä on aina projektit kesken ja kaikenlaista ryönää. Mutta vuoden 2011 kuvassa näkyy meneillään oleva muutos. Idea oli juuri se, minkä jo sanoin: Peittää epämääräinen alue. Sen jälkeen kun suuri kuusi kaadettiin, kellarin ovi näkyi heti pihaan tullessa. Nykyään se naamioituu istutusten taa. 


Miehen projekti seinien vieressä näkyy hyvin. Siellä on varsin uuden näköiset siistit kivikasat. Nuo ei ehkä näytä noin siisteiltä tällä hetkellä... Minun projektini on kuvassa keskellä. Siitä on metsuri käynyt kaatamassa kuusen ja minulla on kannon ympärillä kaivuut menossa. Siihen tuli kunnon kasa multaa päälle ja istutuksia. Kasvillisuus näyttää vielä luonnontilaiselta, mutta tuolla oli jossakin juhannusruusua ennestään. 
Istutin paikalle kartiovalkokuusen ja se on kasvanut hienosti (kevät 2020):


Yllä näkyy laajemmin, kevät 2019. Samat kaksi mäntyä kuin ekassa kuvassa auttavat hahmottamaan. (Kylläpä katajat näyttää huonoilta, on niissä oikeasti vihreääkin.) Kartiovalkokuusi on piilossa aronian takana. Aronian edessä on mm. pioni. Etureunassa valkotäpläimikkää, jota olen siirtänyt tähän muuripenkistä, kun se niin viihtyy.

Paviljonki

Seuraava kohde on nykyisen paviljongin alue. Vuoden 2008 kuvassa näkyy hieno uudenkarhea kiveys. Se on hyvin salaojitettu, koska lampi tulvi keväisin tähän suuntaan. Tuo kalusto muuten ostettiin syksyllä 2005, siinä kohtaa kun muuttoa tänne vasta suunniteltiin. Taustalla uuden näköinen portti lammelle ja uusi grilli. Vasemmalla ei taida vielä olla istutuksia.   


Yllä olevaan elokuu 2018 kuvaan on mukaan tullut paviljonkirakennelma. Istutusalue on jo muutoksen kourissa. Vesimyyrä söi kirsikan juuret ja muotoilin lähes koko alueen uudelleen, isoa syreeniä en sentään irrottanut. Puutarhaportti ei vielä ole paikoillaan, se tuli 2019 punaisen ämpärin kieppeille. Alkuperäinen pöytä ja puusohva ovat lahonneet pois, kaksi valkoista tuolia ovat vielä jäljellä.

Kolmas kuva on samasta suunnasta kuin ensimmäinenkin, vuodelta 2019. Kiveys ei ole yhtä siisti ja istutusaluekin on laajentunut osin sen tilalle. Nykyään grillaamaan ei enää lähdetä tuonne asti vaan syödään terassilla (jota ei 2008 vielä ollut). Kahville voidaan tulla paviljongin suojiin. Irtogrillin tilalla on tulisija, jota kyllä käytetään tällä hetkellä varsin vähän. Vasemmalle taakse on tullut puutarhaportti.  

Paviljongin alue keväällä 2020


Pergolan tuli alueen jatkoksi kesällä 2020. En nyt löytänyt samanlaista kuvaa pergolan kanssa, mutta tässä näkyy samainen puutarhaportti paviljonkialueen reunalla ja sen takana uusi pergola:

Muuripenkki

Sellaista kuvaa ei varmaan ole olemassa, jossa ei muuripenkkiä olisi, koska se tehtiin niin aikaisessa vaiheessa. Ideana oli, että sen näkee sekä suoraan keittiön ikkunasta että ohi kävellessä. Seuraavassa kuvassa se on vuonna 2012 jo hyvässä kasvussa. Huomaa erityisesti tuijien pieni koko! Tuo keskellä oleva vihreä pallo on riippapaju. Se heitti henkensä eräänä talvena. Eipä se nyt kovin hyvä loppujen lopuksi muutenkaan ollut, koska näytti aina puskalta eikä riippapuulta.

Yllä oleva kuva on 2019. Isotöyhtöangervot ja etureunan valkotäpläimikät rehottavat samaan malliin edelleen, samoin keltaiset tarha-alpit vasemmalla. Mm. sormustin- ja keijunkukat sekä hortensia (joka ei oikein näy) ovat tulleet vuoden 2012 jälkeen mukaan. 

Seuraava kuva on marraskuulta 2020 ja siitä näkee, että ekan kuvan pienet kultatuijat ovat viihtyneet! Syksyllä 2020 myös laajensimme muuripenkkiä pidemmälle tuijista eteenpäin, siitä on oma postauksensa. 
Jos tausta näyttää oudolta, niin se johtuu siitä, että photoshoppasin naapurin talon. 

Muuripenkin kukintaa 2019

Vielä jäi kohteita käsittelemättä, joten näitä voisi katsella vielä toistekin.
Hyvää ystävänpäivää! 

21 kommenttia:

  1. Ennen/jälkeen -kuvat ovat kivoja, havainnollistavat hienosti muutokset. Teillä on ilmeisesti iso tontti, joka mahdollistaa runsaasti luonnontilaisia alueita ja kasveja.
    Hyvää Ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin iso tontti. Kun rauhallisesti täällä lapiopelillä puuhaa niin tuloksia ei nopeasti näy.

      Poista
  2. Ennen ja jälkeen -kuvista usein vasta tajuaa tehdyn työn määrä ja muutokset. Nättiä on tullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kun vielä olisi löytänyt jotain oikeasti nättejä kuvia. ilmeisesti kunnon kukinnan aikaan kyykin ottamassa lähikuvia. Pitää kiinnittää tähän huomiota jatkossa.

      Poista
  3. Nämon kivoja. Kuvia selaamalla näköö hyvin kehityksen ja teheryn tyän määrän.
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo ei ole pelkästään aurinkotuolissa makailtu. Etenkin kun maa on semmosta ikävän kovaa savea.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn edellisiin kommentoijiin. Kuvat eri vuosilta ja vielä samoista paikoista otettuina, kertovat parhaiten pihan muotoutumisesta vuosien saatossa.
      Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle ja mukavaa helmikuun jatkoa.

      Poista
    2. Kiitos. Laitan näitä eri alueilta lisää lähiviikkoina.

      Poista
  5. Ennen ja jälkeen kuvat ovat niitä halutuimpia juttuja, oletan :)
    Hyvää Ystävänpäivää Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nuo vanhat kuvat lajittelematta kovalevyn uumenissa niin ei ole tullut aiemmin laitettua. Pitäisikin kaivella vielä.

      Poista
  6. Samaa mieltä olen minäkin: muutoskohteiden 'ennen ja jälkeen' kuvien näkeminen on todella kiinnostavaa. Usein unohtaa, miten alueet muuttuvat, jos projekti etenee verkkaisesti ja usean vuoden aikana.
    Muuripenkin kukinnasta viimeinen kuva on tosi herkkä ja ihana tunnelmaltaan!
    Kiitos samoin sinulle hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lisäsin tuon viimeisen herkän kuvan julkaisun jälkeen, kun tuntui, että on niin väritön tämä postaus. Selkeimmät kuvat kun olivat aina keväältä tai myöhäiseltä syksyltä. Itselle tämä vertailu on tosi kiinnostavaa, hienoa että teidän muidenkin mielestä!

      Poista
  7. Ennen-jälkeen kuvia on mukava katsella! Kiitos samalla muistutuksesta, pitää itsekin ottaa hyvät kuvat tontista nyt, jotta näkee sitten kunnolla muutoksen jäljen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä - ja laitat ne vielä talteen niin, että ne myös löytyvät. Itsellä on ihan retuperällä se alkuvuosien dokumentointi.

      Poista
  8. Minä pidän myös näistä ennen-jälkeen-postauksista. Ne ovat jotenkin niin inspiroivia. Hyvää ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  9. Näitä on aina kiva katsella, laita vaan lisää tulemaan👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, minä laitan kun ehdin penkoa. Seuraavaan satsiin pääsee joku soma lapsikuvakin (sain jo kuvatulta luvan).

      Poista
  10. Voi, kun itsekin muistaisi aina ottaa kuvia niistä rakentamattomista ja korjattavista puutarhan kolkista, silloin eron huomaa selkeimmin. Teillä on ollut monenlaista projektia ja muutos on varmasti tuonut toivottua tulosta. ystävänpäivä on jo lopullaan, mutta ystävyys ei lopu:) Hyvää viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa tulevaa viikkoa sinullekin! Kuvauspuuhissani on ja on ollut kyllä PALJON parannettavaa. Onneksi kuitenkin jotain löytyy.

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!