Lisää luettavaa!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Kiipijä puussa ja härkä köynnöksessä






Tänä viikonloppuna olen saanut pari hyödyllistä kotihommaa hoidettua. Ties millaisiin suorituksiin tässä kotirintamalla ylletään, kun mihinkään ei enää turhan päiten lähdetä. Jos siis terveenä saa pysyä.


Puhdistimme (vasta ja vihdoin) viisi linnunpönttöämme. Kahdessa ei ollut pesitty ollenkaan. Kahdessa oli siisti, tyhjä sammalpesä. Viimeisessä oli joku huolimaton tyyppi viettänyt talvea, kun oli sotkenut pesän. Pesät laitettiin roviolle - heipat lintukirpuille. Kaksi pöntöistä joutui korjauskierrokselle. Niihin oli tikka tai muu kutsumaton vieras pyrkinyt kylään. Meillä on tapana laittaa suuaukon ympärille metallia, jotta tunkeutuja ei pääsisi sisään. Näköjään juomatölkin metalli on turhan heppoista. Sen sijaan hillopurkin kansi näyttäisi toimivan hyvin. 
Vas. Vihaiset linnut (leikattu juomatölkistä) eivät olleet estäneet tunkeutujaa
Oik. Pöntöstä löytyi tyhjä sammalpesä

Tässä pöntössä lentoaukkoa suojaa rei'itetty hillopurkin kansi.

Mieheni aloitti korjauspajan ja lisäksi pyysin poikaani nikkaroimaan puukiipijälle pöntön. Sellaista meillä ei ole vielä ollut. Puukiipijä on nyt muutaman kerran näkynyt pihalla, joten pitäähän tätä kokeilla. Ajattelin myös, että puukiipijän pöntön teko on mukavan nopea projekti. Siinä ei tarvitse saada aikaan tasaista kuutiota vaan vähän sinne päin rakennelma toimii hyvin. Pönttöön tulee ehkä vielä jonkinlaiset renkaat tai naulat helpottamaan puuhun kiinnitystä. Siinä ei siis ole takaseinää vaan se asetetaan tiiviisti puun runkoa vasten. Materiaalina oli vanha lauta. Ohje löytyy täältä. Ja vaikka ohjeen kuvassa on vain yksi reikä niin kulkuaukot kuuluu tehdä molemmille reunoille...
Puukiipijän pönttö
Puukiipijä (Certhia familiaris), kuva Paweł Kuźniar (Jojo_1, Jojo)
Lintulaudalla on ollut perusmeno. Alkuvuodesta paikalle saapui joukko vihervarpusia ja ne ovat viihtyneet siitä lähtien. Vihervarpunen ei ole minulle kovin tuttu laji ja katselin näitä kuvia hartaasti lintukirjan äärellä. Kovin monen näköiseltä voi vihervarpunen näyttää, mutta jokaisella yksilöllä on keltainen raita siivessä ja keltaista pyrstön tyvellä. Raita on eri päin kuin viherpeipolla. Hämäävästi vihervarpunen on olemukseltaan aika peippomainen lintu, kun taas viherpeiposta tulee enemmän varpunen mieleen (Birdlifen sivulla lisää, klik).
Kaikissa kuvissa on minun tunnistukseni mukaan vihervarpunen (Carduelis spinus), lisäksi näkyy yksi talitiainen.

Puutarha sai vaihteeksi pienen pienen lumikerroksen. Sipulikukat kurottelevat kevättä kohti. Poistin syksyllä virittelemäni myyräesteen uudesta penkistä ennen kuin piipot ovat liian suuria. Verkko lähti hyvin irti.
Tulppaanit puskevat verkon läpi


Linnunpönttöjä oli mukava korjailla tänään kun eilen siivosimme miehen kanssa yhteisvoimin kellarin. Jätesäkkejä täyttyi kaksi ja päälle eri kierrätyspisteisiin lähtevät materiaalit… Nyt siellä mahtuu hyvin työskentelemään. Kellarista löytyi kaikenlaista jännää, kuten nämä eläinaiheiset kukkakepit. No ei ne taida olla tarkoitettu kukkakepeiksi, mutta niille oli nyt tarvetta.

Vas.Latvottu kelloköynnös kasvattaa uusia haaroja ja oikealla härkä tukee kasvua
Kelloköynnökset kasvavat hyvin, muiden taimien kanssa on aika nihkeää. En ole aiemmin (onnistuneesti) kasvattanut jättiverbenaa, joten en tiedä miltä sen nyt pitäisi näyttää, mutta olen todella yllättynyt, jos noista surkeista rääpäleistä vielä kukkia tulee. Taimet ovat niin pieniä, ettei niistä ole edes kuvaa… Keijunmekot ovat vähän isompia. Mies osti seuraavan kuvan hienon kastelu- ja valoautomatiikalla varustetun kasvatushärpäkkeen. Siellä ovat nyt keijunmekot. Eron huomasi nopeasti, kun siellä oli ensin vain yksi purkki keijunmekkoa ja toinen oli pienitehoisen lampun alla.  Yrttejä härpäkkeeseen kai varsinaisesti piti laittaa, mutta ehkä sitten syksyllä...
Härpäkkeen valokylvyssä keijunmekot, oikealla kelloköynnös on saavuttanut verhon reunan

Hyvää uutta viikkoa lukijat! Yritetään pysyä terveinä. Jos on yhtään mitään flunssaoireita, niin toivottavasti sinun on mahdollista pysyä kotosalla. Ja yritetään kaikki toimia niin, etteivät tartunnat leviäisi. Mutta jätetään vessapaperia kauppaan muillekin ;)

16 kommenttia:

  1. Linnut ovat kivoja seurattavia. Myös meidän kissat tykkää niitä seurata :) Tuo puukiipijän pönttö on kiva idea. Olen nähnyt myös meidän pihassa sellaisen, on aika pieni lintu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että teilläkin on puukiipijä! On pieni ja liikkuu hiljaa, mikä voi selittää etten ole montaa kertaa nähnyt. Toisaalta sen tunnistaa helposti, kun kulkee niin erikoisesti runkoa pitkin.

      Poista
  2. Hienot kuvat ja lintujen tarkkailu on kyllä mukavaa puuhaa! Kiva kun on tuollaisia apureita ja hienon pöntön poika teki! Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitää muuten sanoa, etten pelkästään usuttanut poikaa töihin vaan sain jopa vähän auttaa ;)

      Poista
  3. Meillei oo puukiipijää näkyny. No ei oo kyllä puitakaa ku muutama. Erikoone, tua puukiipijän pönttöö. Jättiverbeenat o torella hengettömän näköösiä. Mullon just itänehiä rääpälehiä. Moon kotona jo valamihiksi, ku tyäkki o pihan toisella pualella. Oli tilanne mikä hyvänsä ja nii kauvan ku maito haetahan tankista, elo ei paliua muutu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuvailusi kuulostaa ihan minun jättiverbenoilta. Ehkä niistä vielä jotain tulee..? Lintukirjan mukaan puukiipijä viihtyy havumetsän tiheissä, hämärissä osissa. On meillä paljon puita, mutta ei kai tuollaista sentään! Mutta muutama puu ei varmaan riitä.

      Poista
  4. Meillä on mökillä nähty puukiipijä. Se pesi ihan tavallisessa linnunpöntössä. Tehtiin sitten myös tuollainen puukiipijän pönttö. Eipä ole sen jälkeen näkynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi puukiipijä oli joustava ja kelpuutti peruspöntön. Ehkä sitten kuitenkin päätti muuttaa muualle - jonnekin syvemmälle metsään.

      Poista
  5. Mukavia keväisiä askareita. Toivottavasti puukiipijä tulee asumaan pönttöönne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se olisi tosi mukavaa. Toivottavasti se huomaisi, että tällainen perheasunto on tarjolla.

      Poista
  6. Toivottavasti puukiipijä löytää pönttöön! Hyvältä näyttävät kelloköynnökset ja toivottavasti kaikki muutkin taimet vahvistuvat sujuvaa tahtia! Terveyttä ja keväistä mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan oikein hyvää vointia sekä kaikille taimille että myös ihmisille. Jälkimmäisten puolesta huolestuttaa enemmän.

      Poista
  7. With spring all nature is reborn. Beautiful photos.
    HAve a nice week and keep well

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The spring is always so wonderful. Thank you, you too keep well.

      Poista
  8. Hienoa, että tekin teitte puukiipijälle pöntön! Siisti tuli, toivottavasti kelpaa kiipijälle. Jättiverbena on kuulemma pitkään mahdoton rääpäle, mutta aloittaa myöhemmin reippaamman kasvun. Minä olen ihmetellyt, meinaako talvetettu jättiverbenani lähteä kasvuun ollenkaan. Pitää ehkä tuoda kellarista uusi yksilö kokeilemaan heräämistä, muistaakseni otin syksyllä neljä talvehtimaan, jotta ei tarvitsisi hentojen siementaimien kanssa puljata. Epidemia muutti arkea aika paljon, kun työt vaihtuivat etätöiksi, mutta näillä mennään. Toivottavasti epidemia saadaan kuriin äkkiä. Aurinkoisia päiviä joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jättiverbenoillani siis on toivoa ja intoutuvat kasvuun. Ja jos ei tule tänä kesänä valmista niin voinhan sitten yrittää talvetusta. Jos ensi keväänä sitten olisi talvehtineet yksilöt. Onneksi puutarhahommissa voi aina siirtää tavoitetta eteenpäin.

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!