Lisää luettavaa!

perjantai 26. lokakuuta 2018

Syksyn loistoa, multaa ja tinttejä


Olenko pudonnut luonnon ihmemaahan?! Kysymys on noussut monesti mieleen tänä syksynä, kun ruska on leiskunut upeana ympärillä. Mutta ihan tätä arkista kotimaisemaa se on ollut.  Viime viikolla alkoi täällä lounaisrannikolla lehtien joukkoputoaminen, mutta vielä on kauniita värejä jäljellä – ja jopa muutama kukka. Ruska ihailun ohessa olen tehnyt syystöitä ja ostin viime viikolla uuden lintulaudan, joka on saavuttanut suuren suosion.

Tässä postauksessa pääpaino on syksyn väreillä ja tunnelmilla!
Hevoskastanja pitää tiukasti kiinni lehdistään.

Viimeiset kukkijat


Täällä melkein meren äärellä pakkanen ei ole vielä pahasti puraissut. Muutama viimeinen kukka vielä kukkii. 
Kärhössä on vielä yksi kukka

Tänä vuonna kultapallot jäivät ihan kääpiöiksi. Ne kasvoivat kuivalla paikalla ehkä puolimetrisiksi. Mutta pihan viimeisiä kukkijoita ne ovat jälleen.

Kultapallo Rudbeckia laciniata ’Goldball’




Syyshortensia Wim's Red on nyt tämän värinen

Kesäkukista on jäljellä keijunmekko. Se on aina vaan kivan näköinen, joten olen antanut sen olla terassilla. 
Keijunmekko 21.10.2018

Tein lehtikompostiin tilaa uusille lehdille. En haravoi niitä kaikki pois, mutta kiveykset pitää puhdistaa ja muualta poistan paksuimmat lehtimatot. Kompostista löytyi ihan multaa muistuttavaa tavaraa:
Lehtikompostin tuote matkalla kasvimaalle.

Kukkia ei niin kaipaa kun kauniita värejä riittää muutenkin. 



Purppurahappomarja on punainen kesälläkin, mutta vielä hienompi nyt. 21.10.2018
Pionin lehdet 2.10.2018


Kasvihuoneen tomaatit


Tomaatit on tältä kaudelta poimittu ja kasvustot roudattu kompostiin. Tältä näytti 18.10.2018. Vielä siellä punoitti, mutta kypsyminen oli jo ihan onnetonta. Jonkun verran poimittuja tomaatteja on vielä kypsynyt sisällä.
Loput tomaatit oli aika siivota pois 18.10.2018


Lintulauta ladattu siemenillä


Ostin viime viikolla uuden lintulaudan. Yritin valita sellaisen, joka pysyisi puhtaana ja josta orava ei ryöväisi ruokia. Ja haluaisin sen kestävän monta vuotta. Tykästyin tähän metalliseen, löytyi ihan lähi-Tokmannilta:

Orava kävi heti tutustumassa uuteen lintulautaan, mutta ei saanut sieltä mitään.



Linnut ovat ottaneet uuden ruokintakauden innokkaasti vastaan. Olen siirtänyt lintulaudan suojaiseen paikkaan. Meidän (etenkin kissan) on helppo tarkkailla lintuja makuuhuoneen ikkunasta. Kukaan ei kävele tuosta ohi, joten saavat olla rauhassa. Ennen kaikkea uskon lintujen arvostavan sitä, että vieressä on suuri pensas, jonne on helppo mennä turvaan. Myös pienen metsikön reuna on ihan lähellä.



Kuva 16.10.2018, muutaman päivän kuluttua kaikki takana näkyvän angervon keltaiset lehdet putosivat

Lähinnä tuossa käy tali- ja sinitiaisia sekä pikkuvarpusia. Tutustumassa on käynyt myös käpytikka, närhi ja harakka. Mustarastaat hengailevat maassa. Kiva kun mustarastaalla on nyt lajitovereita. Viime talven se vietti pensaan juurella ihan yksin. Se pesi taas kesällä vakipaikallaan talon nurkalla ja ilmeisesti sillä on nyt perhe seuranaan.

Nöpö tykkää keskeneräisestä terassin kulmasta.
Ja vielä yksi kuvakollaasi, meinasin jo unohtaa. Viimeinen kuva ennen kuin buddhani siirtyi talvisuojaan:

Mukavaa viikonloppua sinulle lukija, kiva kun kävit!

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Keijunmekko on itse asiassa monivuotinen kasvi, pitäiskö pistää talteen..?

      Poista
  2. Hyvältä näyttää oma multa. Lintuja on kiva seurata. Täälläkin talviruokinta on jo aloitettu.

    VastaaPoista
  3. Ruskakuvia ja viimeisiä kukkijoita on kiva katsella blogeista. Unohtuu hetkeksi, että omista ikkunoista näkyy enää paljaita varsia ja ruskeita, lötköjä lehtiä. Kottikärrykuvasta seuraavassa kuvassa on houkuttelevan näköinen maisema. Polku oikein houkuttelee kulkemaan eteenpäin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Polku johtaa talon pääovelle (jota ei paljon käytetä) vaikkei uskois :)

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Keijunmekkokin niin ihana, nautin kuvistasi itselläni kun ei keijunmekkoa tänäkesänä ollutkaan.

    VastaaPoista
  5. Ihana kisu, harmi että ei voi itse ottaa allergian takia.

    VastaaPoista
  6. Ny on ollukki ihan uskomaton ruska. Meillon ollu jo nii monta pakkaasyätä, että lähes kaikki kukat on menny. Enää muutama sinnikäs jatkaa. Mullon talipallotelines osittain jasmikepuskan sisällä. On turvalline paikka, eikä isoot linnut pysty käyrä rohomuamas evästä. Mä tykkääsisin oravista, muttei niitä meillä oo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasmikepuska kuulostaa hyvältä paikalta! Oravat on hauskoja katsoa, mutta hirveitä rohmuja.

      Poista
  7. Ruska on ollut mahtavaa tänä vuonna. Ihanan näköinen talipallorengas. Oravat on mukavia siihen asti kun ne pyrkii sisälle. Ovea ei pysty pitämään auki yhtään . Meillekin tuli makuuhuoneeseen asti pienestä raosta lasituksessa ja ovessa. Pissasi kaikki paikat sängyt ja kaikki . Kyllä harmittaa vieläkin. Naapurustossa meillä rivarissa syötti sitä joku ja se kesyyntyi kummasti . Sitten se pesi katolla ja toi seuraavana vuonna poikasetkin ruoka-apajille . Kattopesujen myötä katot tarkastettiin ja pesiä oli monta ja suuria ne hävitettiin. Toivottavasti kukaan ei enää niitä syötä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oravat kesyyntyy tosi nopeasti! Ollaan otettu opiksi, koska on tosiaan kamalaa, jos tunkevat sisään. Meillä on onneksi ollut vain kellarissa sisällä.

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!