Lisää luettavaa!

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Tulppaaneja ja vahakukkia

Tulppaani-vahakukkakimppu

Kimppu tulppaaneja tuo auringonpaisteen keittiön pöydälle! Ja ne tulevat yllättävän läheltä! Tulppaanien joukkoon on kiva toisinaan lisätä muita kasveja. Yksi suosikkini on vahakukka. Postauksen lopussa vielä hyvät perusteet kukkien ostoon, jos niitä tarvitset ;) 





Tulppaanit ovat mielestäni talvella fiksu valinta leikkokukkien joukossa. Ensinnäkin ne ovat aitoa lähituotantoa. Suurin osa leikkokukista saapuu Hollannin kukkarekoilla tai ruusut lentäen Afrikasta. Ostamani tulppaanit sen sijaan ovat kasvaneet parinkymmenen kilometrin päässä Turussa Huiskulan puutarhalla. Talven mittaan siellä tuotetaan 16 miljoonaa tulppaania. Toiseksi tulppaanien tuotanto Suomen talvessa ei ole niin energiaa tuhlaavaa, kuin voisi ajatella. Tulppaanit ovat sipulikasveja, joten ne ovat keränneet kukintaan tarvittavan energian jo kesän auringosta sipuliinsa. Talvella ne tarvitsevat vain neljä viikkoa kasvuaikaa kasvihuoneessa. Sitten ne leikataan ja ne lähtevät kauppoihin ja minun maljakkooni.


Vahakukka (Chamelaucium uncinatum)


Vahakukalla on hyvin pienet ja herkät vahamaiset kukat ja lyhyet neulasmaiset lehdet. Tuoksu on hyvin mieto. Paksuja varsia katkoessa on helppo uskoa, että kyseessä on alunperin monimetrinen pensas. Kasvi on kotoisin Australiasta. Vahakukkia on valkoisia, hennon punertavia ja voimakkaamman sävyisiä. Tulppaanille kuuluisi laittaa kylmää vettä ja vahakukalle kuumaa. Hyvin ne kuitenkin pärjäävät yhdessä kylmässä vedessä.                                                                                                   
Tulppaani (Tulipa) ja vahakukka (Chamelaucium uncinatum)

Minusta itseään voi ilahduttaa kukilla ihan arkena, mutta aika harvoin muistan ostaa leikkokukkia. (Mielelläni ottaisin niitä useamminkin tuliaisiksi...) Yleensä riittävät viherkasvit tai kesällä pihan kukat. Tulppaanikaudella on kuitenkin ihan pakko ostaa välillä nippu! Lisävihreänä tällä kertaa (liian) pieni määrä mustikanvarpuja omalta pihalta. Niitä pitäisi muistaa laittaa etukäteen veteen, niin voisi saada pienet lehdet. Edelliset mustikanvarvut tosin innostuivat kukkimaan, mutta lehtiä ei tullut!


Hupsis! Tulppaanit kasvoivat huituloiksi. Tarvitaan puukkoa...


Uudistettu kimppu. Kimpun teko oli hiukan haastavaa, kun vanhemmat valkoiset tulppaanit olivat rentovartisia, lilat pystyjä ja vahakukkien varret puukeppejä.

Valkoisia tulppaaneja ja vahakukkia


Viimeistään ystävänpäiväksi on hyvä hetki ostaa kukkia, jos siihen "tekosyitä" tarvitsee!
Tiedätkö, kuka on se ihminen, jonka kanssa on pakko tulla toimeen ihan koko elämä???
- No oma itse. Hyvin voi siis itseään ilahduttaa kukilla. Ja ystävää tietysti myös.
Ostatko sinä kukkia muuten vaan vai pitääkö siihen olla erityinen syy?

4 kommenttia:

  1. Ihania kukkia <3 Itse en ole vielä itselleni tulppaaneita ostanutkaan, mutta ehkäpä seuraavalla kauppareissulla sitten :) Tuliaisiksi kyllä olen jo vienyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanituliaisia olisi ihana saada useamminkin! Nyt on niput niin edullisia että raaskii ostaa itsellekin :)

      Poista
  2. Kylläpä sopii hyvin vahakukat tulppaanin kaveriksi. Harvemmin tulee kyllä itselle ostettua leikkokukkia. Pitäisi ottaa tavaksi ostaa useamminkin. Tottahan se on mitä sanoit, että sitä on itseensä koko elämän mittainen suhde ja pitäähä itsensä kanssa nyt väleissä pysyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Marjut kun kävit täällä! Säädän juuri blogin ulkoasua, että älkää ihmetelkö jos näyttää oudolta välillä!

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!