lauantai 7. elokuuta 2021

Elokuuta puutarhassa

 Aika kiirii eteenpäin. Rutikuivan kesän jälkeen meilläkin on hetkeksi vihertynyt. Tosin koivut alkoivat luopua lehdistään jo heinäkuun lopulla, samoihin aikoihin kuin sateet vihdoin saapuivat. Kärhö Jackmannii näyttää tykänneen kuivasta kesästä. Se kukkii ryöppynä terassilla.

Laitoin Jackannista kuvan jo edelliseen postaukseen, mutta silloinen kukinta oli vasta pientä esimakua. Hauskinta kärhössä on se, että se esittelee parasta kukintaansa terassilla oleskelijoille. Sen juuret ovat maassa säleikön toisella puolen. Sen sijaan komea lehdistö kuuluu terassin ruukussa kasvavalle kelloköynnökselle. Sekin on avannut jo muutaman ensimmäisen kukan. 
Clematis Jackmannii

Jackmannii kärhö on viihtynyt säleikössä jo useamman vuoden. Sen sijaan oikealla oleva kiinanlaikkuköynnös ei ole tänä kesänä kasvanut kokoa juuri lainkaan. 

Myös kelloköynnös kukkii

Heinäkuun puolivälissä ilmestyvät aina sudenkorennot. Niiden toukat elävät lammessa. Yritin yhtenä päivänä kovasti kuvata vauhdilla kaartelevia "helikoptereita". Vaikeaa on. Kamerasta löytyi valtava määrä hyvin omituisia kuvia rantapuskista, joissa ei usein näkynyt vilaustakaan itse kohteesta. Muutama onnistui edes sinne päin:

Sain kuvan korennon varjosta! Itse korentoa kuvassa ei ollut edes ennen rajausta...

Tässä näkyy jo itse korento...

Nyt näkyy väritkin! iNaturalist sovellus sanoi tästä kuvasta että kyseessä on kirjoukonkorento. Pituutta näillä on n. 7cm!

Viime syksynä sain kaivaa itselleni kasan punalatvaa. Länttäsin ne laajennettuun muuripenkkiin, koska siinä oli tyhjää tilaa. Paikka saisi olla aurinkoisempikin, mutta ainakin ne kukkivat! Saa nähdä suurenevatko kukinnot vielä, kun vesitilanne on ollut huono. 


Syysleimuja kukkii terassin edessä. Kuvassa näkyvä päätyterassi on menossa täydellisesti uusiksi. Se on alkuperäiskunnossa ja nuo kaiteet ovat aivan lahot. Tähän tulee ilta-auringon puolelle lasiterassi. Siinä on vielä erinäisiä vaiheita, alkaen huonokuntoisen puun kaadosta terassin vierestä. 

Mukavaa elokuuta ja tsemppiä koulujen alkuun kaikille joita se koskee. Toivotaan, että koronarokotukset etenevät sutjakasti ja niiden teho on hyvä. 

17 kommenttia:

  1. Minäkin olen ihastellut oman Jackmaniin kukintaa, se on melkoisen runsas ja kaunis!
    Toivottavasti punalatvasi viihtyvät, ne houkuttelevat ihan urakalla perhosia ja pörriäisiä.
    Terassin uudistuksesta tulee varmasti kiva, kunhan suunnittelet sen valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut hyvä kesä kärhöille! Siksi juuri mietin, että punalatvalle olisi parempi aurinkoisempi paikka, että perhoset tulivat sinne paremmin. Mutta täytyy katsoa, miten tuossa aurinkoa riittää.

      Poista
  2. Kauniisti kukkii kärhösi.
    Oi, sinulla jo kelloköynnöskin on avannut kukkansa.
    Mukavaa ja tunnelmallista elokuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat ihan ekat kelloköynnöksen kukat. Ensimmäiset pari olivat muuttuneet liloiksi kun menin tänään sunnuntaina niitä kuvaamaan instaan :)

      Poista
  3. Sudenkorentoja on vaikea kuvata, en ole tainnut koskaan saada minkäänlaista kuvaa. Mutta kauniita ne ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ovat! Vaatisi paljon kärsivällisyyttä ja sitä ei ole... Ei ole minullakaan muistaakseni mitään aiempiakaan näitä parempia otoksia.

      Poista
  4. Mainion kohtelias Jackmanii, kun näyttää parhaat puolensa terassilla istuville. Joskus käy mielessä, että kärhöjen ihailemista varten pitäisi rakentaa näköalatasanne, kun usein niiden hienoimmat kukat ovat kovin korkealla.
    Oikeastaan tuo korennon varjokuva on aika hieno. Vaatii taitoa huomata ja kuvata sellainenkin.
    Toivotan purppurapunalatvoillesi runsasta kukintaa ja paljon perhosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta miten olisi sellainen luonnontarkkailu-lekottelutasanne, jonka tolppia pitkin kipuaisi kärhöjä. Hmmm, tästä syntyy ideoita...

      Poista
  5. Oi lasiterassi kuulostaa ihanalle😍 Mukavaa elokuuta sinne ja paljon korentojen siipien suhinaa☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En malttaisi odottaa lasiterassia... Se vaatii kyllä vielä paljon työstöä, koska nykyinen terassi on niin pieni, että ulko-ovi ei aukeaisi jos terassin ympärille laittaisi lasit.

      Poista
  6. Kuivuus oli hirmuista - onneksi nyt sataa! Kaunis ukonkorento. On kyllä hyvä kun iNaturalist helpottaa määrittämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyviä nämä äpit, tulee kivasti lisää tietoa luonnosta!

      Poista
  7. Onpa 'Jackmanii' upeassa kukassa! Kiva, että kukat kääntyivät terassin puolelle ihasteltaviksi. Lentävistä sudenkorennoista on kyllä todella vaikeaa saada kuvia. En ole itse onnistunut kuvaamaan edes korennon varjoa. Jonkun kuvan olen saanut silloin kun sudenkorento on laskeutunut kiven päälle päivää paistattelemaan.
    Lasiterassi kuulostaa hyvälle ajatukselle. Se pidentää kivasti terassikauttakin.
    'Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikutti siltä, että meidän lammen sudenkorennot eivät paistata päivää ollenkaan, vaan lentävät koko ajan! Varmaan niillä on joku salainen lepopaikka, jonne en nähnyt, joten piti vaan yrittää lennosta kuva. Hankalaa oli!

      Poista
  8. Hieno kärhö ja mikä sen parempaa kuin että näyttää terassilla olijoille parhaan puolensa.
    Lasiterassiin me olemme olleet todella tyytyväisiä joten suosittelen lämpimästi.

    VastaaPoista
  9. Kaunis kärhö! Täällä on alkanut kuivan kesän jälkeen sadekausi :D Kun kuivempi päivä tulee,niin se on nurmikonleikkuupäivä. Koulut ovat alkaneet ja olemme lähiopetuksessa, mikä on tosi hyvä juttu.

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...