sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Kevätkukkia, -hommia ja lintuja

Täällä on todellakin kevät! Lauantaina touhusin sekä pihassa että kävin lintutornilla. Jäi rästissä olevat sisähommat tekemättä... Lumet ovat kadonneet. Eipä sitä paljon ole ollut enää aikoihin, vaikka täälläkin poikkeuksellisesti oli ihan oikea talvi. Mutta nyt nousee jo kukkiakin! Vesistöjen jääpeite vielä muistuttaa, ettei talven valta ole täysin selätetty. 


Olen kaipaillut lumikelloja, tähän asti olin löytänyt pihasta ihan jonkun yksittäisen. Mutta lauantaina huomasin niitä nousseen moneen paikkaan! Niitä on noussut tosi huonosti aiempina vuosina, olen ihan perussortteja hankkinut vähitellen, mutta määrä ei ole lisääntynyt. Ehkä ne nyt viimein alkaisivat olla pihan vakiovieraita, toivon... Jouluruusu on kukkinut koko talven, silloin kun se on lumen pinnalle yltänyt (ja varmaan siellä allakin).  
Lumikelloja Galanthus nivalis

Jouluruusut

Kaupoilla piti käydä ja poikettiin Raision lintutornille. Edellisen linturetkeni ainoa lintuhavainto talitintin lisäksi oli varis. Tällä kertaa komein kuva tuli variksesta (postauksen eka kuva), mutta muitakin lintuja näkyi, sillä lintutornillakin todella näkyi kevät. Oli parvi töyhtöhyyppiä, pari laulujoutsenta, muutama tavi, telkkiä... 
Jäinen Raisionlahti

Laulujoutsenten kanssa samassa sulassa telkkiä ja isokoskeloita ainakin (kysyin niiltä joilla oli kaukoputki)

Takaisin omaan pihaan, jossa sepelkyyhky huhuili ja mustarastas lauloi. Leikkasin herukkapensaat. Innostuttiin polttamaan niitä risuja tulisijassa ulkona. Unohdin kytätä samalla, ettei näy mustaherukan äkämäpunkin turvottamia silmuja. Toisaalta, jos vastaan olisi tullut outoja pallosilmuja niin asia olisi varmaan tullut mieleen. Pallomaiset silmut kannattaa kerätä pois ja vaikka polttaa. Kuva ja lisätietoja esim. täällä ja täällä.  
Tuossa seuraavan kuvan etualalla näkyy pitkä punainen varsi. Sahailtiin pojan kanssa ylhäältä puista oksia pitkävartisella sahalla. Kätevä vehje. Sain lainaan, viitsinköhän palauttaa ;) 

Tulen virittelyä. Kuvassa oikealla pieni niitty ja sen takana lampi



Omakin lampi on jäässä. Siellä on veneitä odottamassa jään sulamista. Epäilen kyllä että purjehdus jää lyhyeksi ja suuntautuu alaspäin, kun jää sulaa.

Nöpö esittelee niityn kyljessä olevan lämpimän rinteen narsissipiippoja. Paitsi ettei ne mihinkään näy, siksi myös lähikuva. Myyrän reikiä on puutarhassa hurjasti, onneksi myyrien kaiveluinto näyttää suuntautuneen paljolti sammaloituneeseen nurmeen - ehkä. Käärmeetkin ovat heränneet, varokaa vaan. Poika näki yhden. 



Kiersin katselemassa kasveja. Keijunkukat näyttävät keskimäärin surkeilta. Ehkä ne siitä vähitellen. Hauskaa on, että tuo kuvan taaempi kellertävä, joka kesällä näytti minusta niin aneemiselta, on nyt se parhaan näköinen. Sen edessä risukasaversio. 


"Pajunkissapuu"

Olethan muistanut kääntää kellon kohti kesää? Uskomatonta, että maaliskuu on melkein jo hujahtanut! Ja pääsiäinenkin on täällä juuri, nyt on jo palmusunnuntai. Mukavia maaliskuun viimeisiä päiviä!

19 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat & hyvää palmusunnuntaita!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Ehkä lumikellot tarvitsevat aikaa levitäkseen. Sinnikkäästi niitä itsekin istutan, mutta valkoisena lainehtivat lumikellomättäät ovat vielä unelma verkkokalvolla.
    Onpa siellä jo mukavan lumetonta. Toivottaavasti Nöpökin osaa varoa käärmeitä. Lämpimät säät lisäävät muuttolintujen virtaa kuin myös bongaajien reissuja rannoille. Toistaiseksi olen nähnyt joutsenia ja hanhia.
    Mukavaa palmusunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että aika auttaa lumikelloihin. Kaikenlaiset itsekseen leviävät kevään kukkamättäät ovat minulla todellakin vain haavetasolla. Hanhia olen nähnyt vilaukselta, odotan niitä suuria parvia, yritän tehdä oikein ajoitetun merenrantaretken.

      Poista
  3. Ihania kevätpuuhia! Tätä postausta lukiessani tuli mieleen, että olisiko tällainen lumisuojatalvi ollut erityisen otollinen lumikelloille. Minulla nimittäin ne ja myös talventähdet ovat nousseet erityisen runsaina ja kukkivat tosi hyvin.
    Ihana Nöpö ja narsissinversot ♥

    VastaaPoista
  4. Kevät on selkeästi jo läsnä kuvissasi.
    Hyvää palmusunnuntaita.

    VastaaPoista
  5. Lumikellojen löytäminen on niin mukavaa ja hienoa, jos ne ovat nyt kotiutuneet ja alkavat lisääntyä. Jouluruususta voit olla tyytyväinen, minä en ole vielä saanut itselleni sitä menestymään.
    Saa nähdä, milloin meidän oma joutsenpariskunta saapuu? Niitä aina odottaa ja olemme jo hyviä tuttuja - tuntevat myös koiramme kanssa toisensa hyvin eli rauhanomaista kunnioittavaa rinnakkaiseloa :).
    Minulla on tuo sama varrellinen saha ja se on tosiaan kätevä.
    Hyvää palmusunnuntaita ja keväisiä hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva että joutsenet ovat tottuneet koiraan - ja toisin päin. Saha on tosi hyvä, nyt vähenee kuivat oksat meidän puista!

      Poista
  6. Nyt on kyllä varsin keväistä. Minäkin näin tänään kevään ekat kurkeni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hienoa! Minä en ole nähnyt - olenkin ihan liikaa sisällä nenä ruudussa, joten eipä siinä mitään näe.

      Poista
  7. Niin keväistä! Olispa täälläkin, no ehkä ensi kuussa jo täälläkin......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän puhaltaa sinne lämpimiä tuulia... Kyllä kevät sieltä tulee...

      Poista
  8. Sympaattinen laiva lammen jäällä. Toivottavasti se pysyisi pinnalla eikä heti uppoaisi kun jäät lähtevät. Minä näin täällä eilen ensimmäiset laulujoutsenet. Ressukat olivat vähän hämillisen näköisinä keskellä lumista peltoa. Yleensä ovat olleet tien toisella puolella pellon keskelle muodostuvalla kosteikolla, mutta nyt siellä oli kaivinkone. Olisikohan pellon omistaja kyllästynyt jokakeväiseen tulvaan pelloillaan ja päättänyt kaivattaa ojan?
    Ihanasti teillä on jo vaikka mitä kukassa ja kevätpuuhat hyvin aloitettuna. On kiva seurata kevään etenemistä vyöhyke kerrallaan tänne pohjoisemmaksi. Aurinkoista pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi joutsen raukat. Niillä varmasti oli hyvin muistissa se kosteikko. Toivottavasti tiesivät lähistöllä jonkun muunkin paikan, tai sitten vaan tietysti jatkavat matkaa, mutta ilman ansaittua lepoa. Minäkin katselin, että täällä monille pelloille, joissa keväällä välillä näkee pieniä lintuparvia, on nyt nousemassa taloja. Toivottavasti ei kuitenkaan jyrättäisi kaikkia kosteikkokohtia.

      Poista
  9. Eikös ole muuten hauska, miten nyt niin mieluusti puuhastelut siirtyvät ulkohommiin ja sisätyöt saavat odottaa. Minä intoilen, mutta tänäänkin sade vähän söi fiilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ollut oikein houkutteleva sää eilen, sain hyvin tehtyä tietokonehommia. Tänään ehkä en niin hyvin :)

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!

Lisää lukemista:

Lasiterassi - uusi lempipaikka

Vuodenvaihteen kunniaksi blogipostaus! Aiheena on tämän vuoden uusi lempipaikkani, lasiterassi. Se valmistui vuosi sitten, joten tämä oli en...