Lisää luettavaa!

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Huonekasvit - peikonlehdet ja muut

 

Huonekasvit ovat minusta ihan välttämätön osa kotia! Olen viimeksi kirjoittanut postauksen huonekasveistani tammikuussa. Ensi viikko on Huonekasviviikko, joten on oikein sopiva hetki päivitykseen!  Päähuomio on tällä kertaa peikonlehdissä. Mukana muutama muu viherhuoneeni asukas.


Peikonlehdet

Kesällä valoa riittää, varret venyvät ja aurinkoisemmista maailmankolkista kotoisin olevat huonekasvit viihtyvät. Yksi valosta nautiskellut on pikkupeikonlehti. Tammikuun postauksessa kerroin saaneeni syksyllä pikkupeikonlehden pistokkaan. Se voi hyvin, mutta ei ollut talven aikana merkittävästi kasvanut. Julkaisin silloin seuraavan kuvan. Nyt kesän jälkeen on havaittavissa kasvua, toinen kuva, ai että!

Monstera
Pikkupeikonlehti tammikuu 2020

Monstera
Pikkupeikonlehti (Monstera deliciosa ‘Borsigiana’) syyskuussa 2020.
Samassa ruukussa edelleen.

Ilahduttaa tällainen viihtymisen osoittaminen vaatimattomassa hoidossani! Mullan vaihto jäi keväällä yleisesti ottaen tekemättä, mutta lannoitusta olen sentään veden ohessa melko usein tarjoillut. Peikonlehdet onneksi viihtyvät melko ahtaassa ruukussa. Minulla on myös toinen samoihin aikoihin ihan kaupasta hankittu siro aarnipeikonlehti. Sen lempinimi on apinanaama (monkey leaf tai monkey mask), jota lehti hauskasti muistuttaa.  Sekin näyttää pirteältä. Sen lehdet ovat paljon pienemmät. Olen pitänyt nämä koko kesän sisällä, vein ne ulos kuvausta varten, että sain riittävästi valoa kuviin.

Aarnipeikonlehti (Monstera adansonii)

Minulla ei ole näitä ennen ollut peikonlehtiä. Aiemmin ajattelin, että ne ovat sellaisia kummallisen muotoisia lonkeroita pimeässä nurkassa. Ehdottomasti peikonlehdetkin tykkäävät valosta ja ovat varmasti paremman näköisiä, kun valoa on riittävästi. Molemmat peikonlehteni ovat olleet aamuauringon puolella, joka on selvästi ollut ihan hyvä. Kovin voimakkaassa valossa lehdet voivat vioittua. Luonnossa peikonlehdet kiipeilevät Keski- ja Etelä-Amerikan sademetsissä suurten puiden rungoilla, jonne valo siivilöityy oksiston läpi.  Ne ovat niin trooppisia, etteivät oikein arvosta +16 astetta, mikä on useimmista huonekasveista kiva talvilämpötila viherhuoneessa. Toinen onkin jo ollut olohuoneessa ja otan toisenkin sinne talveksi. 

Klassikot: Kiinanruusu, enkelinsiipi...

Kiinanruusu oli kesällä jonkun pätkän ulkona. Se kukki kovasti jo ulkona ja on jatkanut kivasti sisälläkin. Kukkia siinä ei koskaan ole kovin montaa kerralla ja yksi kukka kestää vain vähän aikaa, mutta niitä on tullut aina lisää.  




Enkelinsiivestäni (korallibegonia) on tullut suoraan sanoen aika ruma vuosien mittaan. En tiedä, voiko sen oksat jollakin leikkaustavalla saada kasvamaan kauniisti. Lehdet tietysti ovat aina hienot.  Nyt minulla on siitä kasvanut kaunis pistokas:

Enkelinsiipi
Enkelinsiipi    Begonia conchifolia Corallina-Ryhmä

Oman potrettiin pääsi vielä tällä kertaa pari muuta huonekasvia:

Pahat pojat, isompi ja pienempi. Virallinen nimi on nukkatyräkki (Euphorbia)

Pitsilehdet (Fittonia) ovat kauniita, mutta eivät pärjää hoidossani, koska ne vaativat kastelua useamman kerran viikossa. Tämä yksi pieni on jotenkin vielä selvinnyt. 

Terassin pöydälle suunnittelematta muodostunut kasvikokoelma.


Loppuun kuva terassin pöydästä, jonne on päätynyt satunnainen kokoelma kasveja. Uusin hankinta kukkii sinisenä ja sen on tarkoitus siirtyä isoon ruukkuun syysistutukseen. Tässä on pari pelargonia myös. Pelargonit voisivatkin olla seuraavan postauksen aihe? Amppelissa kukkii yhä keijunmekko. 

Jos haluat nähdä lisää kuvia huonekasveistani, niin klik tästä pääset tammikuun postaukseen. 

Helmikuussa kerroin Fredrika Runebergin huonekasveista jotka piilottelevat Turun saaristossa. Siellä on myös kuva komeasta jättipeikonlehdestä (klik täällä). 

Tulevasta huonekasviviikosta on juttua Huonekasviseuran sivulla, täällä. Tähän liittyen voi ainakin löytää huonekasvitarjouksia, Sivuilla on myös tietoa monista kasveista. En kuulu yhdistykseen, tämä on maksamaton mainos ;) (Ihan hyvin kyllä voisin kuulua.)

Mukavaa sunnuntaita / uutta viikkoa! Miten sinun huonekasvisi jakselevat? Onko niitä paljon?

12 kommenttia:

  1. Moi! Aurinkoiset terveiset turusta.Minä harrastan viherkasveja, minulla on kuin viidakko, mutta mulla ei ole ihan kaikkia mitä sulla on, enkelin siipi on, sit tuota tyrakkia mulla on paljon,se kun ampuu niitä siemeniä, niin laitan aina siemenet multaan, erikoinen tuo peikonlehti, viherkasvit on kauniita, harva nuori ihminen tykkää niistä, sinä olet yksi harvoista. Sain naapurista tosi ison vehkapalmun, sahasin sen 3 osaan, ja nyt kaikki 3 ruukussa tekee uutta, ja 2 kukkaakin on tullut, mutta sen kukka on aika ruma, niin että ei kehtaa edes näyttää sitä.
    Kiinan ruusu on mulla aika iso, oikeastaan isoja kasveja paljon, kun kasvavat hyvin valoisassa olohuoneessa.
    Aurinkoista sunnuntaita myös sulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin kivasti kasveja ja isot ovat ihania! Nuorissa on todella innostuneita huonekasviharrastajia. Itse nyt en ole kovin nuoresta päästä, mutta kiitos kohteliaisuudesta ;)

      Poista
  2. Hienot kuvat ja niin kauniita kukkia! Minä olen varmasti maailman surkein huonekasvien kasvattaja:) Minulla kukkien kastelu on se "Akilleen kantapää":) Muistan sen kyllä, mutta usein vasta sitten kun alkaa lehtiä tippumaan.. Juuri pari päivää sitten ostin kiinanruusun. Saas nähdä kuinka kauan se on voimissaan:) Kaunista ja mukavaa syyspäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupan kiinanruusut saattaa kyllä olla hankalia. Mutta toivotaan tietysti että sait hyvän yksilön ja se menestyy pitkään! Minä tosiaan kastelen yleensä kaikki kerran viikossa ja suurin osa pärjää sillä, osalla on kestokasteluruukku.

      Poista
  3. Kivoja huonekasveja joista osa on hyvin perinteikkäitä. Nytpä löytyi myös virallinen nimi "pahalle pojalle".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaalla pojalla on kyllä tosi monta nimeä. Tuo oikea on se tylsin ;)

      Poista
  4. Kauniit ja selvästi hyvinvoivat huonekasvit! Omat viherkasvini pääsivät vähän kärsimään kesän aikana... Yhtä vehkaparkaa vaille kaikki ovat kuitenkin hengissä. Mieli tekisi hankkia joku viherkasvi vielä lisääkin, mutta kasvin pitäisi sietää kuivuutta ja surkeaa hoitoa kesät talvet, kesällä satunnaisesti suoraa auringonporotusta ja talvella melkeinpä pimeyttä. Ja tuleehan tässä pian taas "huonekasveja", kun pitää tuoda kaikki eteisessä talvetettavat turvaan pakkasilta :D Hyvää huonekasviviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä voisit kokeilla vaikka joulukaktusta? Ne ovat sitkeitä eivätkä edes kovin piikikkäitä ja kukkivat upeasti jos sille päälle sattuvat.

      Poista
  5. Niin tuhma poikahan se oli....komeita peikonlehtiä, ai että. Minulla ei kiinanruusut menesty. Kun pistokkaan saa toiselta kasvattajalta niin silloin on pientä toivoa muttaa kaupasta ostettuna ei kasva! Sama kokemus pitsilehtien kanssa kuin sinulla. Ei onnistu ja harmittaa kun niitäolisi laaja värivalikoima kasvattaa mutta ei auta. Elinvoimaisen näköinen ihana enkelinsiipi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupasta ostetuilla saattaa olla huonot juuret tms ja höttömulta. Ja jos vaihtaa heti uuteen multaan niin kasvi stressaantuu ja jos ei vaihda niin huono sekin voi olla, juupajuu. Toki kaupasta hyviäkin kasveja saa, mutta ei todella ole välttämättä oma vika jos kasvi kuolee!!! Pitsilehdet vaatis tosiaan erilaista luonnetta kasvattajalta, harmi. Jos tämä yksi pysyy hengissä niin ehkä yritän vielä... Olen tosi iloinen noista peikonlehdistä ja uudesta enkelinsiivestä <3 Kiva kun tulit lukijaksi!

      Poista
  6. Peikonlehdet ovat tosi hauskan näköisiä. Minun täytyy nöyrästi tunnustaa, että niin paljon kun viherkasveista pidänkin, minulla on niitä liian vähän. Huomaan, että vähällä hoidolla ja kastelulla pärjäävät viherkasvit ovat viihtyneet vuosikausia, mutta uusia en ole kovin paljoa hankkinut. Kesäkauden ”asun ulkona” ja helmikuusta alkaen yhä enenevästi tarvitsen ikkunan edustat taimikasvatukseen, joten tämä on hillinnyt uusien viherkasvien ostoa syksyllä (vaikka silloin iskee into hankkia uusia). Ehkä joskus panostan lisää huonekasveihin, ainakin jos lopetan taimien esikasvatuksen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannustan ehdottomasti hankkimaan pari mieluisaa huonekasvia lisää! Esikasvatusta ei tarvitse lopettaa, mutta sitä voi koittaa hillitä ;) Lisäksi iso osa huonekasveista pärjää sisemmälläkin huoneissa, kun taimet valtaavat ikkunalaudat. Minulla vietti huonekuusi koko kesän keskellä sohvapöytää...

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!