Lisää luettavaa!

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Elokuun kukkijoihin viime silmäys

 Aika viuhtoo eteenpäin. Elokuu on jäämässä taakse ja huomasin myös blogin ohittaneen 3-vuotissynttärinsä. Kolmea vuotta ei nyt kuitenkaan katsella taakse päin. Silmäillään tässä postauksessa ainakin joitakin niistä oman puutarhani elokuun kukkijoista, jotka ovat vielä jääneet blogissa huomiotta. Tosin jotkut linssiluteet tunkevat mukaan uudelleenkin. Esimerkiksi ihanat tuoksuherneet eivät ole vielä päässeet esiin. 

Uutena alueena pergolan kukkapenkki on saanut blogissa aiemminkin huomioni ja saa edelleenkin. Salkoruusut kukkivat viimein kunnolla! Ne ovat 2-vuotisia, joten siirsin ne ruusukkeina tähän uuteen penkkiin keskellä kesää. Punaisen salkoruusun takana kuvassa pilkistää kesäpäivänhattu 'Sahara'. Sitä on päässyt kukkaan asti tasan tuo yksi!


Kesäpäivänhattu Rudbeckia hirta var. pulcherrima 'Sahara'

Salkoruusussa pörräsi hartaasti kimalainen, joka olikin ulos kömpiessään aivan siitepölyssä
Neidonkukalla (Nigella) on hauska siemenkota. Näitä kannattaa kuulemma kerätä talteen niin saa ensi vuoden siemenet ilmaiseksi. Aion kokeilla. Vieressä erilaisia kärsämöitä (Achillea millefolium)


Aiemman kuvan taustalla näkyy tämä 'Zilga' jossa oli jo istutusvaiheessa rypäleterttu. Rypäleet ovat saaneet väriä.

Terassin vieressä kukkivat tuoksuherneet laatikossa. Minulla oli keväällä niiden siemeniä arvonnassakin, joten totta kai kylvin niitä myös itse. Mutta kun kylvin montaa sorttia niin en ole ihan selvillä, mikä on mikä. Vaikka mielestäni hyvin laitoin nimilappuja... Mutta ihanasti tuoksuvat! Näistä kun kävelee ohi niin tuntee tuoksun, ei tarvitse edes kumartua haistelemaan. Ne ovat kukkineet jo pitkään ja yhä jatkuu. Näitä poimin myös jatkuvasti sisälle pieniin maljakoihin pari kukkaa kerrallaan. 

Tuoksuherneitä 'Royal Mix' sekoituksesta

Tämä tuoksuherne taitaa olla 'Mammoth'

Minulla on sekä 'Royal Navy Dark Blue' ja 'Lord Nelson' siemeniä, tämä voisi olla jompi kumpi...

Terassin viereisessä kukkapenkissä ovat syysleimut kukassa. Yhteiskuvan korkea ja rehevä on maatiaislajike ja ihan eri kokoa verrattuna kaupasta hankittuihin.  Tuon pinkin pitäisi olla 40-50 cm korkea, mutta minulla jää alle. Tuossa kuvassa se näyttää olevan ihan maanrajassa, vaikka ei se sentään oikeasti ole. Se on istutettu viime vuonna, joten toivon sen vielä vuosien myötä yltävän edes tuon valkoisen korkeuteen.
Syysleimu 'Early Pink Candy'  on kaunis mutta matala lajike.

Syysleimujen yhteiskuva on pakko ottaa pystykuvana! Early pink tuolla alimpana

Tiikerililja jäi elokuun puolivälissä blogissa  huomiotta, koska se kukki tänä vuonna hurjan nopeasti. Ehdin sentään kuvata sen! Sitten vielä pari kuvaa tomaateista, jotka tuottavat satoa tasaiseen tahtiin. Etenkin kaikki keltaiset ovat tosi makeita ja hyviä suoraan pensaasta syötäviksi herkuiksi. 
Kerrottu tiikerililja (Lilium lancifolium) kuvattu 16.8.2020


Tämä taitaa olla Heinz tomaatti, ei se sama josta tehdään ketsuppia, mutta heidän lajikkeensa kotikasvatukseen. Se tekee hyvin satoa. 

Pienet keltaiset ovat 'Yellow mini' ja isommat 'Goldene Königin' . Punaiset Heinz. 

Tavoitteena on, että blogissa joka viikko tulee päivitys. Tämän viikon päivitys meni nyt todella myöhään, mutta tulipa sentään! Ja vielä on kesääkin jäljellä. Mutta toivottelen nyt kuitenkin mukavaa uutta viikkoa ja syyskuun alkua!

12 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia elokuun kukistasi. Oli kiva kuulla keltaisten tomaattien nimet :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näitä tomaatteja voisin itsekin kasvattaa ensi vuonnakin, ovat niin hyviä.

      Poista
  2. Kivasti sinulla on kukintaa. Sinisarja jätti kukinnan minulla tänä vuonna väliin. Ihanan värisiä tuoksuherneitä sinulla. Minäkin kasvatin eka kerta ja siemeniä aion niistä ottaa kyllä talteen. Syysleimuja minulla on paljon ja myös jotain maatiaiskantaakin löytyy. Raikkaan näköinen tomaattikuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuherneissä on niin ihania värejä! Tuntuu vaan, että ihan eri värejä kuin siemenpussien päällä, en tiedä tunnistinko niitä ollenkaan. Tosiaan, tuoksuherneistä voi myös kerätä siemenet talteen ja ensi vuonna tulee sitten ihan mitä sattuu värejä :)

      Poista
  3. Kaunista elokuista kukintaa.
    Neidonkukan siemenkodat ovat todella hienoja ja niistä saa hyvää materiaalia kuivakukkakimppuihin.
    Tuoksuherneet ovat tänä kesänä kukkineet kauniisti ja runsaasti. Toivotaan, että ensi kesänä olisi samoin.
    Herkullisen näköiset tomaatit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmaan onkin neidonkukan siemenkodat hyviä. Pitääkin kokeilla, vaikka en taida kuivakukkakimppuja sen kummemmin tehdä. Toivotaan monta monta hyvää tuoksuhernevuotta!

      Poista
  4. Voi mikä syysleimujen yhteispotretti! :D Ihanat tuoksuherneet! Tämä kesä on ollut tuoksuherneille mieluisa, meilläkin kukkivat komeasti koko kesän. Todella kaunis on myös tuo kesäpäivänhattu 'Sahara'. Onnittelut blogisi 3-vuotisesta taipaleesta! Aurinkoista syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sahara on kyllä kivan näköinen, toivottavasti niitä aukeaisi vielä lisää. Tai jos sitten ensi vuonna, siemeniä varmaan jäi vielä.

      Poista
  5. Ajatella, että pihassasi on vielä noin upeaa kukintaa vaikka ollaan jo niin loppukesässä. Leimut ovat hienoja kuten nuo tuoksuherneetkin. Olen kokeillut kahtena kesänä salkoruusuja, mutta en ole onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan aina ole salkoruusut onnistuneet. Eikä niitä nytkään kovin monta ole, mutta ovat niin rotevia ja monikukkaisia, että pienempikin määrä näkyy.

      Poista
  6. Tuoksuherneet ovat niin kauniita ja tuoksu kaupan päälle. Ne kestävät yllättävän hyvin maljakkoon tuotuna sisällä tuoksumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana bonus että pysyvät monta päivää kauniina ja tuoksuvina sisällä!

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!