Lisää luettavaa!

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Villasukkajoulukalenteri ja vihdoin lunta!


Piinaavan suhmuraisen pimeä marraskuu vaihtui kertaheitolla talveksi, kun kuun vaihde toi ihanasti lunta tänne lounaisnurkkaankin. Havahduin eilen illalla joulukuun alkuun ja päätin laittaa tauon jälkeen esille villasukkajoulukalenterini. Jos olet samanlainen viime hetken tekijä ja tavaran varastoija kuin minä, niin tämän ehtii vielä hyvin toteuttaa!


Lunta on ohuenohut kerros, peltojen sänki paistaa sen läpi, mutta miten paljon valoa se tuokaan! Marraskuun suhmuraisuus ahdisti erityisesti autoilijan näkökulmasta. Ratissa kyttäsin silmä kovana eteen mahdollisesti loikkivia peuroja ja kävelijöitä, jotka pelkäsin huomaavani liian myöhään. Onneksi sekä kävelijät että peurat käyttäytyivät hyvin. Peuratkin lönkyttelivät ihan rennosti. 
Marraskuun viimeisen päivän VALO peltojen yllä!



Villasukkajoulukalenterin tarvikkeiksi tarvitaan kasa villasukkia, eksyneitä lapasia, pörrösukkia ja mitä ikinä keksii. Tähän uppoavat kaikki parinsa hukanneet villasukat. Ja oma lukunsa ovat söpöt pikkuruiset sukat, joista käyttäjät ovat kasvaneet ulos. Numerolaput on kiinnitetty villalangalla sukkiin. Sitten ripustetaan naru sopivaan paikkaan, otetaan pyykkipoikia ja ripustetaan sukat sikin sokin. Yksi huvi on etsiä oikea sukka, joten järjestykseen ei numeroita kannata laittaa.


Mitä sukista sitten löytyy? Minulla on kaksi lasta, joten sukassa saattaa olla kaksi karkkia. Meillä on myös ollut vuorot, että toinen saa kurkata sukkaan parillisina ja toinen parittomina päivinä. Näin jos sukasta on löytynyt vaikkapa yksi pikkutavara, niin toinen on voinut olla luottavainen, että jossain kohtaa hänellekin tulee jotain vastaavaa. Kovin pienille lapsille tällainen vuorottelu voi olla liian vaativaa. Lisäksi kalenterista on tullut ainakin joulurunoja, arvoituksia, tarroja ja esimerkiksi joulukuusen koristeita. Nyt lapset ovat niin isoja, että ripustin tämän enemmän omaksi huvikseni, mutta eiköhän se silti tyhjene.
Yhtenäisemmän ilmeen saisi tietysti käyttämällä vain yhdenlaisia pyykkipoikia ja sävysävyyn sukkia. 

Sukkarivin takana on viherhuone.






Pihalla piti tietysti kuvata LUNTA ja valoa. Eniten pidin oksista.
Haapa on unohtanut lehtiä puuhun

Kerroin hitaasti lehtiä pudottavasta hevoskastanjasta aiemmin. Nyt ei ole lehden lehteä.


Talitintti lumisateessa

Kuvittelin tekeväni tämän päivityksen aamulla, mutta pitikin lähteä ihan kaupunkiin asti. Olin unohtanut tyttären tanssinäytöstreenit. Samalla reissulla käytiin joulumarkkinoilla. Tuomiokirkon ympäristö oli Turussa kaunis.


Mukavaa joulukuun alkua!

18 kommenttia:

  1. Lumi tuli juuri sopivasti adventiksi. Hauska kalenteri. Hyvää adventtia!

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva kalenteri, sukat uusiokäyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, aina pitää yrittää keksiä käyttöä tarpeettomille. Näissä kuvissa ei oikein näy, mutta joissakin on jouluiset paikat. Kävelemistä ne eivät kestäisi, mutta pikkulahjat kyllä.

      Poista
  3. Kyllä, lumen myötä maisemat valostuivat. Oi kuinka ihana onkaan tuo keksimäsi villasukkajoulukalenteri!

    VastaaPoista
  4. Lumi tuo ihanasti valoisuutta synkkään, pimeään aikaan. Nyt sitä on aika sopivasti. Rajansa kyllä kaikella kun muistelee viime talvea....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taisi olla aika raskasta viime talvena, toivotaan sopivaa määrää tänä vuonna.

      Poista
  5. Onpa tosi kiva tuo sukkakalenteri! Mukavaa joulukuun alkua sinne!

    VastaaPoista
  6. Iloinen villasukkakalenteri! Minusta on paljon parempi, että sukat ja pyykkipojat ovat erilaisia keskenään. Jos kaikki olisivat samanlaisia, niin osa viehätyksestä katoaisi. Auringonvalo marraskuussa on niin harvinainen näky, ettei sitä riittänyt kaikkialle. Meillä jäätiin ilman marraskuun viimeisen päivän auringonpaisteesta, mutta onneksi eilen nähtiin sekin ihme alkaneen joulukuun kunniaksi :) Mukavaa joulukuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä ovat makuasioita. Meidän taloudessa kaikki on epäyhtenäistä, myös riippuvat sukat. Kiva että aurinko on käynyt teitäkin moikkaamassa!

      Poista
  7. Kotitekoinen kalenteri pikku aarteineen on oikea kalenteri. Kaikki perheenjäsenet voisivat täyttää omat sukkansa ja kaikilla olisi yllätyksiä. Ja joulu lähenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omasta lapsuudestakin muistan erilaisia versioita. Itse tehdyssä on aina oma viehätyksensä.

      Poista
  8. Iloisen jouluinen ja niin helposti toteutettava kalenteri, kiva idea! Mukavaa joulun odotusta teidän perheeseen!

    VastaaPoista
  9. No tämä oli aivan uusi kalenteri minulle. Tosi kiva ja erilainen.

    VastaaPoista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!