Lisää luettavaa!

maanantai 30. joulukuuta 2019

20 lupausta vuodelle 2020


Vuodenvaihteessa tehdään lupauksia tai tavoitteita uudelle vuodelle. Miten niitä pitäisi tehdä, etteivät ne olisi unohtuneet helmikuun alkuun mennessä ja niistä olisi oikeasti iloa? Törmäsin bujoiluryhmässä ideaan 20 lupausta vuodelle 2020. Onko tällaisessa listassa ideaa, mitä mieltä olet? Tein joka tapauksessa oman listani, sillä mielestäni vuodenvaihde on hyvä hetki pysähtyä miettimään omassa elämässä tärkeitä asioita. Ja vaikka tällaiselle listalle eivät nouse kaikki tärkeät asiat, niin tulipa pyyhittyä pölyt useista hautautuneista mietteistä.


Tavoitteet on asetettava itselleen sopiviksi. Toisten listoista saa tietysti ideoita. Tärkeää on, että tavoitteet ovat riittävän konkreettisia. Pitää päättää, mitä tarkalleen tekee, kuinka usein ja miksi. Jos vain päättää epämääräisesti ”kohottaa kuntoa” niin homma ei toimi. Tai jos ”syö terveellisemmin”, niin sehän voi olla yksi salaatinlehti lisää viikossa. Omalla listallanikaan kaikki kohdat eivät ole riittävän tarkkoja.

Koska kohteena on vuosi 2020, niin listassa toistuu luku 20. 20 kertaa vuodessa tarkoittaa, että asia on tehtävä noin parin viikon välein. Jos asia sujuu hyvin, niin senhän voi tehdä vuoden mittaan vaikka 100 kertaa. Eikä kertoja tarvitse laskea. 


Esimerkkinä ovat LP-levyt. Ne ovat tulleet taas muotiin, Turkuunkin on avattu useampi levykauppa. Lapsiani alkoi kiinnostaa, miten lätyt toimivat. Jouduin muutaman päivän miettimään, mihin olen levysoittimen tunkenut. Löytyihän se varaston hyllyn alta. Levyjä on nyt kaivettu nurkista (nuori Eino Grön, mistä nämä ovat peräisin?!), omia levyjäni hain vanhempieni luota (mm. Bon Jovi: New Jersey) ja yksi kaveri lahjoitti meille levynsä (mm. Elvis kokoelma). Suurin osa näistä on vielä kuuntelematta. Laitoin levyjen kuuntelun listaan, ettei tämä ilo heti unohdu (enkä turhaan raivannut näille tilaa). 







Onko tällaisessa listassa sitten ideaa? Luulen, että se riippuu ihmisestä. Jotkut rakastavat tehdä seurantoja elämästään. Toisilla nämä unohtuisivat heti arjen kiireessä. Itse olen ehkä jotakin tältä väliltä. Pelkästään tavoitteiden miettiminenkin voi auttaa hahmottamaan, mihin asioihin haluaa elämässään käyttää aikaa. Sitten on asioita, joiden määrää en edes teoriassa halua alkaa laskea, eivätkä ne siksi tulleet tähän. Esimerkiksi vanhempieni ja ystävieni tapaaminen tai monet perheen kanssa tehtävät asiat. 


Oma listani, 20 tavoitetta vuodelle 2020:


1. Kuuntelen 20 LP-levyä

2. Tanssin 20 kertaa
Törmäsin hastagiin #lupausaivoille. Tanssi tekee hyvää myös aivoterveydelle! Tanssia voi vaikka yksin kotona.

3. Käyn ”linturetkellä” 20 kertaa
Tarkoittaa, että mukana on kiikarit kun poistun pihasta. Tämä onnistunee minulta paremmin kuin Tunnista100 lintulajia haaste (klik). Aion kyllä taas kirjata ylös tunnistamani linnut. Tykkään tiirata lintuja, mutta niiden tunnistaminen on minusta aika epätoivoista eikä ykkösjuttuni, jonka opetteluun käyttäisin runsaasti aikaa tai rahaa.

4.  Luen 20 kirjaa
Lukuhaasteita on vaikka mitä. Helmet lukuhaasteen 50 kirjaa menee minulla suorittamisen puolelle (tein sen toissavuonna), mutta aion lukea monipuolisesti 20 erilaista kirjaa. (Tänään pitäisi tulla uusi, klik.)

5. Käyn museoissa 20 kertaa
Ostin miehelle museokortin joululahjaksi (klik), joten uusin myös oman korttini ja mennään yhdessä. Lyhyestikin voi piipahtaa, kun on kortti.
Kohta 6. Apteekkimuseo ja ihana Qwenselin kahvila sen pihapiirissä Turussa 


6. Syön 20 erilaista hedelmää/ marjaa 
7. 20 hymyä, kiitosta tai apua tuntemattomalle

8. Käyn harrastamassa liikuntaa 20 kertaa erilaisissa paikoissa, esim. frisbeegolf, pingis, keilaus, biljardi, lammasjooga, yin jooga, kuntosali, uinti hallissa ja ulkona, hiihto…  
Nuorille on kaiken maailman liikuntakokeilut, olisko aikuisille liikuntakerho? Ajatus on, että kun en käy missään säännöllisessä liikuntaharrastuksessa, niin ei olisi liikaa vaadittu, että käyn kuitenkin toisinaan jossain.
Lammasjoogaohjaaaja ja lampaat viime kesänä Kaiturin tilalla


9. Liikun 20 minuuttia päivässä  (lepopäivän saa pitää)
Lokakuussa 2019 julkaistiin uusi liikuntasuositus (klik). Enää ei ole alarajaa, miten pieninä palasina liikunnan tekee. Ehkä fitness snacking sopisi kaltaiselleni sohvaperunalle eli liikunta ihan pieninä pätkinä?

10. Teen 20 erilaista venyttelyä

11. Pyöräilen 20 kertaa
Joo kuulostaa nololta, mutta kukin omista lähtökohdistaan.  

12. Konmaritan roinat. (Tämä jäi vuoden 2019 ilmastohaasteestani tekemättä.) 

13. Kokeilen 20 kivaa uutta kasvisreseptiä ja järjestän vanhat, hyvät reseptini

14. Teen 20 kertaa smoothieta perheelle

15. Teen puutarhan muutokset kestävän kehityksen tavoitteet huomioiden 


16. Osallistun vapaaehtoistyöhön ja järjestötoimintaan

17. Kirjoitan 20 kiinnostavaa blogipäivitystä puutarha-aiheista, joihin otan hyvät kuvat

18. Käyn 20 kiinnostavassa uudessa/ harvoin käydyssä paikassa (nähtävyydet, puutarhat, kahvilat…) Tätä helpottaa, että suoritan opaskurssia, johon liittyen retkeilemme.
Linnansaaressa Saimaalla olen käynyt kerran. Ihanat niityt ja järvimaisemat! Saimaa on listalla kohdassa 18. 



19. Hankin kivan uuden työpaikan 
20. Teen 20 kertaa käsitöitä – ja heti alkuvuodesta pidän ”ompeluseuran”                    
  (En ole neulonut tai virkannut mitään koko syksynä, vaikka se on mukavaa…)

Lammasjoogaselfie 2019


Bujo on yksi apuväline tavoitteiden saavuttamiseen, mutta jokainen voi tehdä toteutuksen omalla tavallaan. Tasan vuosi sitten kirjoitin bujoilusta ja kerroin sen perusideasta omalta kohdaltani (voit lukea sen täältä). Tästäkin on tekeillä bujoon sivu.


Mukavaa uuttavuotta 2020 lukijoille!

14 kommenttia:

  1. 20 lupausta on melkoinen urakka! Ehkä nämä sinun lupauksesi tukevat toinen toisaan ja helpottavat kokonaisen upean vuoden toteuttamisen. Tuollaista 'bujoiulua' harrastin nuorempana - täytyypä ottaa taas käyttöön. Hyvää lupausten vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on palannut bujoilun pariin erinäisten vuosikymmenten jälkeen. Silloin aikanaan sille ei vain ollut hienoa nimeä. Suosittelen! Joo, näitä minun lupauksiani voi kuitata monta yhdellä kertaa ja se on ihan sallittua :)

      Poista
  2. 20 kertaa pyöräilyä ei ole yhtään nolo, kun vertaa siihen, että itse pyöräilin viime kesänä tasan yhden kerran... :D 20 lupausta, joista monet tehdään vielä 20 kertaa vuoden aikana, on kyllä aika kova urakka. Tosin sinulla on oikein mukavien asioiden täyteinen vuosi tulossa, jos saat kaikki tehtyä. Onnea toteutukseen ja iloista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän tästä hyvä tule! Hienoa jos kaikki toteutuu, mutta mukava vuosi varmaan tulee vaikka esimerkiksi ehtisikin museoon vähän harvemmin - toivottavasti kuitenkin useammin kuin tämän vuoden 14 kertaa.

      Poista
  3. Mun pyörässäni kasvaa tiukasti kiinni lumikärhö, niin usein sitä viime vuonna käytin✌️. Hyviä lupauksia sinulla. Täytyykin itsekin pohtia muutama. Onneksi huomenna vielä ehtii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, sinun siis kannattaa pyöräillä heti keväällä, jos aiot sitä tehdä. Tai sitten ihailet kärhöä <3

      Poista
  4. Ihan realistinen ja hyvä lista! Itse olen kanssa mm. päättänyt joka päivä lenkkeillä, hankkisin myös museokortin ja käyn kiinnostavissa paikoissa kuten Louhisaaren kartanossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Tanja! Toivon, että ollaan joskus samalla paikkakunnalla ja päästään lenkille yhdessä!

      Poista
  5. Ihana lista ja hauska idea! Oikein hyvää ja kukkaisaa vuotta 2020!

    VastaaPoista
  6. Siinäpä lupauksia poikineen! Näiden merkeissä oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Huh. Paljon lupasit! Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, luin äsken sinun uudet suunnitelmasi ja aika pientähän tämä on ;)

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!