Lisää luettavaa!

lauantai 12. lokakuuta 2019

Vinkeitä vihanneksia ja pensasmustikan istutus


Tällä viikolla olen lykkinyt kukkasipuleita multaan ja tehnyt ruokaa tavallista veikeämmistä vihanneksista. Mukana sosekeittoni resepti. Nyt on hyvä aika käyttää kotimaista satoa! Kerron myös pensasmustikoiden istuttamisesta.  Mukana menossa Nöpö!







Ruskan kauneutta

Ruskaa on viime aikoina ihailtu. Roskakatoksen luona on nättiä: Kiinankeltakärhö vain kukkii ja sointuu kivasti haavan lehtiin:

Kiinankeltakärhö (Clematis tangutica)

Veikeät vihannekset sosekeitoksi 

Osuin paikalle kun Lepaan puutarhaoppilaitoksen vihannesnäytemaan sai tyhjentää. Sain mm. monenvärisiä porkkanoita, joista osa sopisi halloween-rekvisiitaksi, vai mitä arvelette. Itse tein näistä keittoa:
Vihannekset keittoon. Kuvassa ei ole viimeistä vaihetta eli soseutusta. 












Alarivillä vasemmalla on keltajuuri. Se on kuin punajuuri, mutta ei värjää ja on iloisen keltainen. Sosekeitto on meidän perheessä suosittu ruoka, jonka tekeminen on todella yksinkertaista. Siihen voi käyttää, mitä kaapissa sattuu olemaan. Lasten kouluruokakokemusten mukaan kuitenkin jopa sen tekeminen voi mennä pieleen. Kerron, miten minä teen:

Kasvissosekeitto
  • Kaikki mukaan: Porkkana, purjo, sipuli, peruna, kukkakaali, parsakaalista jäänyt varsi...
  • Yksinkertaisimmillaan vihannekset vain laitetaan kiehumaan kasvisliemikuutiolla (tai 2 kpl) maustettuun veteen. Vettä voi laittaa esimerkiksi litran, tai sen verran että vihannekset peittyvät. (Hifistelijä voi ensin kuullottaa kasviksia voi-öljyseoksessa. Teen näin, jos käytän sipulia.) 
  • Itse lisään usein keittoon linssejä (1 dl), myös hernerouhe tai esikeitetyt pavut käyvät. Linsseistä punaiset ovat helpoimpia, kun niissä on yleensä lyhin keittoaika, joten ei ole riskiä, että linssit jäisivät koviksi (joten kukaan ei edes huomaa, että piilotit ne keittoon). Huuhtele linssit ensin siivilässä.
  • Kun kasvikset ovat riittävän pehmeitä, ne soseutetaan (sauvasekoittimella, muulla koneella tai vaikka nuijalla). Tärkeää on, että jos yhtään epäilyttää, että vettä on liikaa, sitä voi tässä kohtaa kaataa toiseen astiaan talteen. Kun soseutus on valmis, nestettä voi tarvittaessa varovasti lisätä. 
  • Tässä kohtaa lisään jotakin valkoista: pienen paketin tuorejuustoa/ puolikkaan koskenlaskijan/ purkki tai vain loraus mitä-vaan-kermaa... Maista ja tarkista maustetilanne: pippuri, suola, yrtit... Kuumenna keitto vielä nopeasti. 
  • Tai/lisäksi pöydässä lautaselle voi lisätä esimerkiksi raejuustoa. 

Jälkeen päin ajatellen näin eksoottisista vihanneksista olisi voinut tehdä vaikka paistosta, niin olisi saanut tarkemman kuvan näiden mausta. Kaikki vihannekset eivät olleet priimakunnossa, mikä ei houkutellut syömään niitä sellaisenaan. Kuoriessa oli helppo veistellä ötökän maistelemat kohdat pois ja kummalliset ulokkeet katosivat keittoon.


Pensasmustikan siirtelyä ja istutusta

Pensasmustikkani on kasvanut huonossa paikassa eikä siis kovin hyvältä näytä. Siirsin sen talolle menevien portaiden vierelle ja kunnostin myös neulaskerroksen alle kadonneen pikkupolun. Tuossa pitäisi riittää valoa. Vieressä kasvaa luonnonmustikkaa, joten paikan luulisi olevan hyvä. Pensasmustikoilla ristipölytyksen toisen lajikkeen kanssa pitäisi parantaa satoa. Niinpä ostin pensaalle uuden kaverin. 

Pensasmustikat tykkäävät todella happamasta maasta. Yksi vaihtoehto on käyttää pohjamaan parantamiseen valmista havu-rodomultaa. Itselläni oli kalkitsematonta perusturvetta ostettuna daalioiden talvisäilytysä varten, joten käytin sitä tähänkin tarkoitukseen. Sekoitin maahan sekä turvetta että kompostimultaa. 




Pensasmustikka on pintajuurinen ja kuivuu helposti. Maan kattaminen kannattaa ja  levittelinkin pintaan neulasia ja käpyjä. Pensasmustikat ovat kuulemma rusakoiden herkkua, vaikka minun pensastani ei olekaan syöty. Laitan näille vielä verkon ympärille.
Istutuksesta on jo vähän aikaa ja pieni pensas on saanut hienon syysvärin:

Kukkasipulien istutus Nöpön kanssa

Seuraan Instassa Keukenhofin puutarhaa Hollannissa ja sielläkin kovasti laitetaan sipuleita maahan. Joten todellakin on aika ryhtyä toimeen täälläkin! Tokihan tulppaanien istutus voi onnistua myöhemminkin, mutta hyvä olisi, että sipulit ehtisivät juurtua ennen maan jäätymistä. Otin Nöpön mukaan kertomaan myyrille, että näistä pysytään sitten poissa. Nöpö säntäili tarmokkaasti ympäriinsä. Kaksi kuollutta myyrää on ilmestynyt siististi oven pieleen (ulkopuolelle!), ilmeisesti Nöpö on ottanut tehtävän tosissaan.



Flunssa iski sitten niin, että istutushomma jäi edelleen kesken. Koitan kiriä nyt viikonloppuna ja kenties palaan aiheeseen vielä.  Mukavaa viikonloppua ja rentouttavaa syyslomaa niille, jotka sitä viettävät. Olen iloinen oman lukiolaiseni puolesta, että hänellä on koko viikko syyslomaa ja aikaa rentoutua.

18 kommenttia:

  1. Jotenkin lohdullista, että puutarhaoppilaitoksessakaan kaikki kasvit eivät ole priimakuntoisia. Sosekeitot ovat meillä varsinkin lasten lemppareita. Huomasin kerran, että linssejä lisäämällä aikuisellakin nälkä pysyy pidempään loitommalla. Jos keitinvettä on ollut liikaa ja sitä jää tähteeksi, kannattaa laittaa se pakastimeen ja käyttää seuraavan sosekeiton nesteenä (tai mihin tahansa ruokaan korvaamaan osan nesteestä). Kaikki maku talteen :) Hyvä, että Nöpö on perillä puutarhatehtävistään. Meillä voisi myös joku naapuruston kissoista käydä harventamassa myyräkantaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kätevää, jos kissoja voisi vuokrata myyräjahtiin... Puutarhaoppilaitoksen vihannekset ovat käsittämättömän suuria ja reheviä, mutta tuholaisia niihinkin tulee - ja outoja haaroja. Hyvä vinkki keitinvedestä, näinhän se on!

      Poista
  2. Onpa hauskan näköiset polut! Kyllä pensasmstikat kelpaavat pupuille, joten kannattaa ympäröidä verkolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, polkuja innostuin rakentelemaan jokunen vuosi sitten, kun näin muiden puutarhoissa ihania pikkupolkuja. Täytyy nyt kyllä laittaa verkot kun on uusi herkullinen puska.

      Poista
  3. Meillon ollu nii märkää, ettei puutarhahommat oo paliua kiinnostanu. Jotain sosekeittua voiski kokeella. Nykku sisäkausi on aluullansa, tuloo paneuruttua enemmä tuaho ruakapualehenki. Pensasmustikat tarttoo enemmä valua ku luannon mustikat. Mullaki non puutarhan valoosimmas/lämpöösimmäs paikas. Tänä vuanna tuli hyvä sato, mutta monet on ollu pettyneitä. Niillon pääsääntöösesti mustikkapuskat kasvanu varijos. Aurinkooses paikas pitää kuumalla toki kastella ja panna paksu kerros katetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pensasmustikat ovat nyt framilla, luonnon mustikoiden edessä valon puolella. Toivottavasti tykkäävät. Toivottavasti joskus muistan kastellakin, jos taas tulee kuiva kesä.

      Poista
  4. Lystikkäitä porkkanoita. Maku niissä on varmasti yhtä hyvä, kuin fiineissä juureksissa. Ylipäätään sosekeitot ovat helppoja ja maukkaita.
    Kivat polut, joiden lomassa mustikat varmasti viihtyvät. Siirsin omani loppukesästä vähän samanlaiseen paikkaan, kun eivät selvästi viihtyneet edellisessä paikassa. Jänikset niistä kyllä tykkäävät, joten verkot ovat paikallaan.
    Nöpöllä riittää virtaa. Viisaskin hän on ja hoitaa myyrätyönsä vastuullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöpön vastuullisuus tuli iloisena yllätyksenä, on vähän huithapeli usein. Sosekeitot ovat yksi lempiruokiani tehdä ja syödä.

      Poista
  5. Meillä joku jänis tai rusakko on käynyt jo kasveja latvomassa jonain pakkasyönä, joten meillä varmasti olisi moni muukin pensas ruokalistalla. Ruskavärit ovat nyt kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne rusakon mielestä kaipasivat muotoilua ;) Minunkin pitää ryhdistäytyä puskien suojauksien suhteen ennen kuin on kaikki latvottu.

      Poista
  6. Pitäisikin tehdä sosekeittoa, kiitos muistutuksesta! Niin moni on kertonut pensasmustikan maistuvan pupuille, että kannattaa kyllä suojata. Viime talvena verkkoaita auttoi, vielä osa mustikka-alueesta on minullakin suojaamatta. Terkkuja Nöpölle!

    VastaaPoista
  7. Ihania nuo kärhöpörhelöt! Kasvissosekeitto on sitä parasta! Mustikani istutusta ja kukkasipuleita, olet ollut ahkera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella pehmoisia ja somia pörhelöitä tässä kärhössä!

      Poista
  8. Kiitos pensasmustikan istutusvinkeitä! Ensi vuonna on tarkoitus istuttaa omaan puutarhaan pari mustikkaa. Ihana Nöpö! <3 Hienosti on noudattunut ohjeistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Pensasmustikkaa on kiva olla itsellä, kun sato on niin herkullista!

      Poista
  9. Meilläkin pidetään kovasti sosekeitoista. Pensasmustikoiden kuulumisesta minäkin postasin jo toisen kerran. Nyt oli hyvä pensasmustikoiden vuosi. Mutta et kyllä usko mutta kaverini sai yli sata litraa pensasmustikkaa. Ja kuule omista pensaista. Ne on yli kaksikymmentä vuotta vanhoja ja puolitoista metriä korkeita. Hänen miehensä hoitaa niitä ja häntä nimitetäänkin mustikka mieheksi. Yritin vähän urkkia vinkkejä kaverilta miten hänen miehensä niitä hoitaa. Ei tuntunut oikein heltivän niitä vinkkejä? Me ollaan nähty ne pensaat melkein kaksikymmentä vuotta sitten ja olivat jo silloin isoja. Toivottavasti omasi siirtäminen onnistuu ja kaverin istuttaminen. Meillä onnistui kuitenkin loistavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kaverisi voisi tienata pensaillaan tosi kivasti! Kaupoissa on muovipurkissa muutama pensasmustikka ja hinta monta euroa. Toivon pitkää ikää ja hyvää satoa myös sinun ja minun puskille!

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!