Lisää luettavaa!

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Kevään messukausi korkattu Turun puutarhamessuilla!

Tänään avautuivat Turussa Piha & Puutarha-messut. Pääsin siellä kevätfiiliksiin, kuten oli tarkoituskin. Tässä sinulle kuvia, tunnelmia ja ostoksia, jollet pääse paikalle tai vasta valmistaudut omaan messupäivääsi!

Aulassa oli upea auto katseenvangitsijana. Messuhallin ovella sen sijaan oli vastassa pettymys, kun totuttua puistoa ja hiirenkorvalla olevia koivuja ei näkynytkään. Tiukka aikataulutus messukeskuksen edellisen tapahtuman kanssa oli pakottanut rakentamaan viherkeitaan hallin reunoille. Joten ei hätää, siellä ne ovat, vähän peremmällä tällä kertaa.
Aulassa oli jonkun leiripaikka
Hiirenkorvalla olevien koivujen lisäksi oli paljon muitakin puita. Pikkupuita, täydessä kukassa olevia omenapuita (!!!) ja myös melkoisen suuria mäntyjä. Havumetsätunnelmaa oli luotu myös kuntalla ja heleän vihreillä riippalehtikuusilla, mikä oli tosi kiva juttu.


Se, että puutarha oli tällä kertaa hallin reunoilla, oli hyödynnetty siten, että oli käytetty suuria "seinäjulisteita". Niistä sai aika hauskoja kuvia:




Ilmassa leijuva katos oli erikoinen näky, tässä taaempana. Seuraavassa kuvassa lähempänä.
Postilaatikoiden yllä viherkaton reuna.


 Omenapuissa riippui aivan ihania lasipalloja ja niiden tekijä löytyi messukäytävien varrelta. Valmistaja on Saariston lasifabriikki. En tiennytkään, että Kustavin savipajan alueella on nykyään kaiken muun ihanan lisäksi myös lasihytti. Pitääpä mennä käymään, kun kesäkausi taas alkaa. Pallot valmistetaan käsityönä kierrätyslasista. Niiiin kauniita!


Lounais-Suomen puutarhayhdistys oli paikalla, totta kai, heillä oli superhienoja linnunpönttöjä ja pari hyönteishotelliakin.
Puutarhuri Minna Toivanen löytyi tuttuun tapaan Green Caren osastolta tekemässä istutuksia ja kertomassa kauden uutuuksista. Minnalla oli ensimmäisenä istutusvuorossa keittiöpuutarhan ihanuudet, mm. fenkolia, lehtikaalia ja yrttejä kuten upean tuoksuinen sitruunaverbena ja villisti leviävät mintut (eli laita ne niin ettei leviäminen haittaa...).


 Ostosmahdollisuuksia oli mukavasti. Oli kukkakauppoja ja isompia toimijoita. Oli orvokkeja, huonekasveja, yleisempiä ja eksoottisempia perennoja, pelargoneja ja muuta. Ja ne tietyt jotka on aina varmaan joka puutarhamessuilla. Mukaani saattoi tarttua pari pelargonia, pari heinää, perunanarsisseja... ainakin.



Samalla lipulla pääsee myös Mökki ja Meri -kokonaisuuteen ja karavaanarijuttuihin. Kasvihuoneitakin oli näytillä. Lauantaina ja sunnuntaina on myös kukkasidontaa! 
Luentojakin on. Kuuntelin mm. esityksen vanhoista suomalaisista pelargoneista, mutta siihen palaan ehkä myöhemmin omalla postauksella. 

Mukavia messuja kaikille, jotka sellaisille jossain vaiheessa kevättä pääsee! t. mä ja Minna. 
Sisäänpääsy messuille saatu Turun messukeskukselta, kiitos. 

Kuuluuko sinun kevätohjelmaasi puutarhamessut? 




sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Viimehetken lippuarvonta Turun Piha & Puutarha -messuille!






Varma kevään merkki ovat puutarhamessut!
Turku starttaa kauteen tänä vuonna jo maaliskuun puolella eli ensi viikonloppuna 29.-31.3.
Sinulla on vielä mahdollisuus voittaa liput tapahtumaan.
Samalla lipulla pääsee myös Mökki & Meri -kokonaisuuteen. Arvon kaksi kahden lipun pakettia. Arvontaan voit osallistua keskiviikkoon klo 21 asti.


Minulle Turun messut ovat aina pakollinen kevään merkki. Hiirenkorvalla olevien koivujen välissä, tulppaanien kukkiessa,on ihana fiilistellä kevättä, vaikka ulkona sataisi räntää. Aina on myös mielenkiintoisia esiintyjiä, tapaa tuttuja ja tulee tehtyä pieniä ostoksiakin. 

Ilmoitan voittajille viimeistään torstaina. Laita sähköpostiosoitteesi kommenttiisi, niin laitan sinulle viestin, jos voitat. Toimitan liput odottelemaan voittajia messukeskukseen, joten saat ne messuille tullessasi.




Arvontaan pääsee mukaan: 

1. Kommentoimalla tähän postaukseen.
2. Saat lisäarvan jokaisesta näistä kanavista, joissa seuraat blogiani: Blogger, Blogit.fi ja Instagram @viherrin. (Sinun pitää rekisteröityä, jotta voit seurata.) 

3. Saat vielä lisäarvan, kun kerrot tästä arvonnasta blogissasi tai muussa sosiaalisessa mediassa. 

Kerro kommentissa, montako arpaa kertyi!

Kuvat viime vuoden messuilta. Tein silloin messuilta parikin postausta, niistä jälkimmäinen tässä. Kiitos lipuista Turun Messukeskus!


perjantai 22. maaliskuuta 2019

Kevätvaloa puutarhassa!




Ensimmäinen virallinen kevätpostaus vuonna 2019! Kevät todella on täällä! Olin muutaman päivän poissa kotoa ja tänään auringonpaiste veti minut pihalle, kun työt oli tehty. Nöpö kirmasi mukaan ja poikakin oli helppo houkutella ottamaan pari kuvaa.

Innostuin leikkaamaan marjapensaita ja talventörröttäjiä. Ajattelin, että Nöpö varmasti tykkäisi leikkiä isotöyhtöangervon pitkillä varsilla. Nöpöllä oli kuitenkin niin kiire kevään havainnoinnissa, ettei se ehtinyt keskittyä leikkimiseen. Lumet ovat melkein sulaneet. Kuvissa kevättunnelmia. Valo oli kovin kirkasta kuvaajalle, joka on tottunut etsimään ne vähät talven valonsäteet kuvia varten.
Nöpö katselee puutarhaan, jossa ylivalottunut kohta on lunta

Poika otti kuvan, kun saksin vanhaa marjapensasta (mustaherukka). Ei siinä paljon ehtinyt poseerata, kun koitin saada huonon oksan pois ihan maanrajasta.
On helppo erottaa huonoimmat, poistettavat oksat marjapensaasta. Niissä ei ole kuin muutama silmu, jos sitäkään.
Keijunkukat jo kauniina
Elämää! Piippoja! Uutta kasvua!
Lammella on yhä talvi ja jääpeite



Pihan laidalla lirisee vauhdikas kevätpuro. Sen partaalla kukkii monenlaisia pajuja. Vieressä on pienen pieni metsäsaareke, jossa kesällä en käy ollenkaan. Se on kekomuurahaisten valtakuntaa. Niitä on puiden oksillakin Nyt pesässä oli vielä hiljaista. 
Pajunkissoja pihan reunalla
Erilainen kuvakulma kuin yleensä. Taustalla näkyy autotallin edusta ja talo. Etualalla muurahaisten asumus. 
Kukkia kiven kupeesta
Kiven kupeessa viime kesäisiä kultapalloja katkoessa muistui mieleen, että radiossa puhuttiin siitä, että kyyt heräävät horroksestaan. Ei näkynyt yhtään käärmettä aurinkoa ottamassa, onneksi. Saappaatkin oli jalassa. 

Posti toi tänään kasan lippuja Turun Piha & puutarha -messuille, jotka ovat maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Laitan siis pikapuoliin arvonnan pystyyn. Kannattaa olla hereillä, jos lippuja haluaa! Mukavaa viikonloppua!

Tekninen huomio! Olen iloisen pihalla tästä Google+ katoamisesta. Minulla on näköjään blogissa User profiilissa täppä Google+ kohdassa. Vaihdan sen Bloggeriin. Ettäs tiedätte jos kaikki pimenee, heh.

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Kultaköynnöksen lonkeroissa


On mennyt niin paljon aikaa tietokoneen ääressä, etten ole saanut aikaiseksi istuskella vielä lisää blogipäivitysten parissa. Asia pitää korjata! Kevät keikkuu, lunta, räntää ja vettä saadaan vuoronperään ja auringonpaistetta kaupan päälle! Taimetkin sentään kasvavat ja viherkasveistakin on iso osa vielä hengissä...
Kultaköynnös Epipremnum pinnatum

Viherkasvien keväthuolto venyi ja vanui ja sitten paljastui melkoinen kirvapopulaatio viherhuoneesta. Jouluksi hankittu jouluruusu lensi ensin pihalle, sitten sinne rojahti suuri palmu. Edelleenkään en ole saanut aikaan Lopullista Suurta Puhdistusta, joten viherhuone on pannassa pikkutaimilta. Kevään taimet ovat pitkin keittiön ja olohuoneen ikkunalautoja. 
Tomaatin taimia, onneksi osa on jo isompia kuin nämä kuvassa.

Muiden blogien innoittamana kokeilen tänä vuonna ekaa kertaa kelloköynnöksen kasvatusta. Se tekee tosi hauskoja taimia, heti paljon isompia kuin tomaatin taimet, joita muuten lähinnä on ikkunoillani. Alkuvaiheessahan nämä ovat. En ehkä ehdi saada kukkia kesällä, mutta jos edes vihreyttä. Siemeniä ostin yhden pussin. Ihan mukavasti ovat itäneet, tällä hetkellä näyttää siltä, että saan neljä taimea. Ei tullut kovin montaa siementä pussissa, olisiko ollut kuusi! 
Kelloköynnöksen pikkutaimia

Suurin osa viherhuoneen kasveista tuntuu olevan ihan kunnossa kirvalöydöstä huolimatta. Yritin tehdä kultaköynnökselle kevätleikkausta. Mietin, että tästä voisi tehdä blogipäivityksen. Kertoa, kuinka se tekee valtavan pitkiä lonkeroita, joista vähitellen putoaa lehdet niin, että viisimetrisen varren päässä on muutama lehti. Niitä sitten leikkelen pois.

Kultaköynnöksen muutaman metrin kaljun varren päästä löytyy pitkä pätkä hyväkuntoisia lehtiä

Pohdiskelin, kuinka blogissa pitäisi kertoa, että on oltava tosi varovainen, ettei leikkaa sitä lehtensä pudottanutta lonkeroa, jonka päässä onkin kiinni se kaikkein rehevin osa kasvia... 
- Ja hups, nipsnaps, olin leikannut sen! -  Eihän siinä muuten mitään, kasvaahan tuo uudestaan. Mutta että pitäisi irrottaa ne varret tuolta seinältä, jotka eivät enää ole ruukussa kiinni. Mikä vaiva! 
Köynnös tekee ilmajuuria ja on kasvanut seinään kiinni, jykevillä kiinnittimillä, monesta kohtaan. En tiennyt, miten olisin saanut oikeat lonkerot irti. Pistin tyngän pään vesilasiin ja tarkkailen tilannetta. Laitan varren seuraavaksi kylvömultaan juurtumaan. Ehkä minulla pian on kaksi kultaköynnöstä, joita en enää koskaan saa irti toisistaan...
Tummimmat kohdat ovat kultaköynnöksen kasvattamat "seinäkiinnittimet"



Mini-Info: Kultaköynnös
Tykkää hajavalosta, ei siis suoraa auringon paistetta. Jos valoa on liian vähän, lehdet muuttuvat täysin vihreiksi.

Keväästä syksyyn multa pidetään kosteana, lannoitetaan parin viikon välein. Talvella annetaan vähän niukemmin vettä. Voi kasvaa amppelista alas, paalua ylös tai minä olen tukenut narulla seinille ja on kiinnittynyt seiniin myös itse.

Vielä kuva monta vuotta vanhasta viirivehkasta. Eräässä tv-ohjelmassa tässä äskettäin "asiantuntija" selitti viirivehkasta, että se on semmoinen, että kannattaa heittää pois vaan, kun ruma siitä tulee. Ostaa sitten aina uuden. Olin ihan sydämistynyt. Minulla on ollut sama viirivehka ties miten monta vuotta. Karsin sitä rajuin ottein jostain reunasta keväisin, että mahtuu taas ruukkuunsa ja siinä se sitten rehottaa, kunhan vesipalvelu toimii. Tänä keväänä on (silläkin!!!) huolto tekemättä, ei ole edes lehtiä pyyhitty. Ei tuo nyt silti kovin pahalta näytä?!

Viirivehka on evakkopaikalla kun raivasin taimille tilaa. Turhan matala kukkapylväs. 

Toivottavasti alkaisi syntyä useammin näitä päivityksiä. Sillä jos en tee itse päivityksiä, en saa aikaan myöskään lukea muiden blogeja. En ymmärrä miksi, kun blogien lukeminen on kuitenkin niin mukavaa?! Toivotaan parempia kevätsäitä ja hyviä kylvöjä!