Lisää luettavaa!

lauantai 29. joulukuuta 2018

Bujoilua vuoden vaihtuessa




Näin vuodenvaihteessa ostan paperisena perheen yhteisen seinäkalenterin ja kännykän kalenteria käytän harvakseltaan. Mutta minulla on bujo, tai bullet journal. Bujoani en ole vuoden vaihtuessa vaihtamassa mihinkään, siinä on vielä kymmeniä sivuja tilaa. Bujostani kertoilin viimeksi lähes vuosi sitten. Katsotaan, miltä vuodenvaihde näyttää. Vähän kurkataan viime vuottakin ja miten kävi haasteiden kanssa.
Esittelen hiukan bujoiluani, jospa joku löytää tästä omaan ajanhallintaansa apua. Minun bujoilutyylini on hyvin yksinkertainen. Viikkonäkymän teen aina, siis sivun tai aukeaman, jossa on tilaa viikon merkinnöille. Jouluviikolla sentään piirsin vähän koristetta, mutta merkintöjä on vähän. 


Vuoden vaihtumisen kunniaksi kokosin vuoden 2018 joka kuukaudesta muutaman sanan muistot yhdelle sivulle. Viereiselle sivulle on tarkoitus laittaa pieniä tavoitteita ja muistutuksia tulevalle vuodelle ja mahdollisesti niihin liittyviä bujon sivunumeroita. Sivu on kesken vielä, laitoin vasta otsikot.


Palluroissa on mainittu vuodelta 2018 mm. huhtikuussa puutarhamessut (eihän tässä mene enää kuin hetki niin on taas kevät!!) ja heinäkuun helteet.
Turun piha & puutarhamessut 2018

Seuraavalla aukeamalla on Calendex tammi-huhtikuulle, johon kokoan tiettyjä juttuja, jotka ovat tiedossa paljon etukäteen ja ovat hyödyllisiä nähdä yhdellä silmäyksellä. Sunnuntaissa on aina viiva niin viikot hahmottuvat.

Sitten päästään tulevan vuoden normaaliin päiväjärjestykseen. Teen aina kuukaudelle hyvin yksinkertaisen kuukausinäkymän, jonka joka riville mahtuu pari merkintää. Viereisellä sivulla on tilaa tehtävälistoille ja kaikenlaisille muistiinpanoille. 



Kuukausinäkymästä siirrän tiedot vielä viikkonäkymään. Tammikuun viikkonäkymiä en ole vielä tehnyt. En tee niitä yleensä paljon etukäteen, koska bujon idea on, että se täyttyy tarpeen mukaan. Siellä voi siis olla välissä muistiinpanoja tai tehtävälistoja monta sivua, ei pelkkää kalenteria. Muistellaan vielä sitä lämpöistä heinäkuuta. Tässä on esimerkki viikkonäkymästä kesältä, jolloin oli monenlaista tapahtumaa ja aikaa väkertää bujoa. Tässä on ikivanhoja mainostarroja, kukkateippiä, lehtileikettä, pientä päiväkirjan pitämistä, tehtävälistaa… Ja museoissa pitäisi aina olla tarrapääsyliput, koska ne on kiva laittaa bujoon. Niin muistaa heti, missä on käynyt!



Tärkeimmät tarvikkeet, joita ostan bujoa varten, ovat kynät. Tussi, jonka terä on 02-03, on minulle sopivin. Satunnaisia muistiinpanoja syntyy yhtälailla ikean lyijäreillä ja mainoskuulakärkikynillä, mutta sivupohjat teen aina tusseilla. Minkäänlainen askartelu- tai piirustustaito ei ole tarpeen eikä kuulu alkuperäiseen bullet journaliin, mutta hauskaa se on! Myönnän muutaman teippirullan tarttuneen matkan varrella mukaan. Mutta vältän turhan sälän ostamista. 

Minulla on menossa vasta toinen bujovihkoni. Molemmissa on ollut pistesivut ja niissä pysyn jatkossakin. Ei siis viivoja tai ruutuja, ne häiritsevät. Eikä ihan valkoisia sivuja, koska sitten olisi vaikea saada tekstit suoraan. 


Edellisen bujopostaukseni lopussa on myös hyvä linkki, jos kaipaat lisää perustietoa bujoilusta (postaus löytyy täältä). 


Miten kävi tämän vuoden haasteiden, jotka olin bujoon kirjannut?

En nähnyt sataa lintulajia. Kesällä en perehtynyt lehdistössä piilottelevien pikkulintujen tunnistamiseen enkä keväällä käynyt pöllöretkellä, joten tavoite jäi saavuttamatta. Pääsin kyllä yli 90 lajiin, joten enpä viitsi tätä surra. Jos haluat kokeilla ensi vuonna, niin linkki tässä.

Helmet-lukuhaasteen 50 kohtaa sain täytettyä, joten tämän voi katsoa onnistuneen. Tosin kirjasin pari kirjaa kahteen kohtaan, mutta ei se ole kiellettyä, pieni kauneusvirhe vain. Uusi on juuri julkaistu, täällä.

Ensi  vuodelle kehittelen itselleni ilmastohaasteen, mutta se on vielä työn alla. 
Unikot kukkivat heinäkuussa 2018
Onko sinulla uuden vuoden lupauksia tai haasteita itsellesi, jotka aloitat vuoden vaihteessa? Entä bujoiletko? Leppoisaa loppuvuotta ja vuodenvaihdetta!



10 kommenttia:

  1. Bullet journal vaikuttaa tosi hyvältä tavalta jäsennellä tulevaa etukäteen. Innostuisin tästä varmasti itsekin, jos siihen olisi säännöllisesti aikaa. Nyt tyydyn siihen, että kirjaan parhaat tekemiset/reissut/muistot kerran kuussa seinäkalenteriin. Niitä on mukava fiilistellä vuoden päättyessä :)
    Yli 90 lajia tunnistettu, vau hienoa :) Taisin itse päästä noin 65 paikkeille.
    Teen varmasti uudenvuodenlupauksia, tai sanoisin niitä mieluummin tavoitteiksi. Vielä ei tarkkaa suunnitelmaa niiden osalta ole, mutta suunnilleen tiedän, mihin tavoitteet tulevat liittymään. Ilmastohaaste kuulostaa myös hyvältä idealta.
    Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vuoden lopussa on kiva selata kalenterit, että ainiin, tuokin oli hyvä juttu :)

      Poista
  2. Kivan värikkäät sivut bujossasi. Itse olen enemmänkin vain kirjoitellut ja käyttänyt jossain värillisiä tusseja. Tosin nyt bujoilussa on tauko kiireiden takia.
    En tee uudenvuodenlupauksia, mutta tavoitteita vuodelle kylläkin. Ja tuo bujoilu on aivan loistava apuväline niiden toteuttamiseen.
    Eli heti kun vuodenvaihteen kiireet helpottavat, bujoiluni jatkuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sinäkin bujoilet! Mun perusbujosivu syntyy muutamassa minuutissa, jos on kiire. Mieluummin kyllä fiilistelen ja suunnittelen uutta viikkoa rauhassa.

      Poista
  3. Olen juuri miettimässä bujoilusta oman näköistä versiota :) Vihko on jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihon valinta onkin tärkeä vaihe :) Muista, ettei heti tarvitse olla täydellistä vaan voi kokeilla monenlaisia versioita!

      Poista
  4. Tuunasin ihan tavallisia lukuvuosikalentereita teininä, mutta niissä ärsytti aina tarpeisiini nähden väärin mitoitetutsivut tai rivit. Bujo olisikin ollut varmasti ihan näppärä systeemi kalenterin tilalle. Olisinpa silloin tiennyt sellaisesta :D Nykyisessä arjessa riittää ihan tavallinen seinäkalenteri, mutta voisin ihan hyvin nähdä itseni bujoilemassa tulevaisuudessa. Vau, yli 90 lajia lintuhaasteessa! Minun saldoni on 68, mikä jäi harmittamaan. Paljon tuttuja lajeja jäi vain näkemättä tai kuulematta. Pöllöjä en havainnut yhtään, sillä täällä oli niin huono myyrävuosi, että pöllöt jättivät soitimenkin väliin kokonaan. Lintutorneillakin oli hiljaista juuri niinä päivinä, kun itse pääsin kiikaroimaan. Uusi yritys ensi vuonna :) Mukavaa viikonloppua ja vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, teininä olisin voinut jo aloittaa bujoilun, jos olisin tiennyt! Lintutorneilla oli kovastikin elämää, kun kävin, mutta ei siellä kiikarit riitä tunnistamiseen. Tuurilla sain apua kaukoputken omistajilta ja niin lajeja kertyi.

      Poista
  5. Hieno sinun bujosi on. Nyt en kyllä oikein itse tiedä tuosta itselleni, kyllähän tuo muistiin merkitseminen ainakin olisi ihan kiva, mutta, mutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukin tyylillään! Itseäni auttoi jo ennen bujoilua, että lippulappujen sijaan aloin kirjoittaa muistiinpanot yhteen vihkoon. Nykyään sinne tulee vähän merkintöjä, kun suurin osa on bujossa. Mutta sieltä voi vaikka katsoa, keille laittoi joulukortit vuosi sitten ja etsiä vanhan pakkauslistan :)

      Poista

Pienikin kommentti ilahduttaa ja on tärkeä! Kiitos!